Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruotsi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. marraskuuta 2019

270. Roxette: Joyride (1991)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Abban menestysvuosien jälkeen Ruotsi joutui odottamaan vajaat kymmenen vuotta, ennenkuin maasta nousi uusi maailmaa valloittanut popyhtye. Per Gesslen ja Marie Fredrikssonin muodostaman Roxette-yhteen matka yhtenä maailman kärkiyhtyeistä oli huima mutta suhteellisen lyhyt. Uran huippu sekä kaupallisesti että taiteellisesti osui vuoteen 1991, jolloin Roxette julkaisi kolmannen albuminsa Joyride.

Vaikka Abba ja ruotsalainen pop ovat aina olleet lähellä musiikkisydäntäni, en koskaa ole ollut suuri Roxette-fani. Yhtyeen kansainvälinen läpimurtokappale The Look oli minun mielestäni ärsyttävää ränttätänttä-poppia, ja vaikka tunnustinkin Per Gesslen taidot tarttuvien popkappaleiden kirjoittajana, en voinut sietää hänen kähisevää ääntään.  The Look oli monen muun Roxette-kappaleen tavoin mielestäni kooste keskeneräisiä kappaleaihioita, jotka oli väkisin ympätty yhteen. Pidin Marie Fredrikssonin äänestä, mutta hänen roolinsa The Look -kappaleessa oli valitettavan vähäinen.

Suuri yleisö maailmalla oli kuitenkin eri mieltä. Roxetten rakettinousussa maailman radioaalloille on yhtäläisyyksiä The Beatlesin amerikanvalloituksen kanssa. Molemmissa tapauksissa yhdysvaltalaiset levy-yhtiöt hylkäsivät tylysti yhtyeen, jonka musiikkilla "ei ole tulevaisuutta meidän maassamme". Kuin 24 vuotta aiempien tapahtumien toistona amerikkalaisyleisö innostui The Look -kappaleesta, kun paikallinen radioasema alkoi soittaa Ruotsissa vaihto-oppilaana olleen nuoren mukanaan tuomaa singleä ohjelmissaan. Kappale levisi nopeasti USA:n joka kolkkaan, ja kun amerikkalainen levy-yhtiö lopulta julkaisi singlen, se nousi USA:n singlelistan listaykköseksi.

Siinä missä Roxetten kaksi ensimmäistä levyä julkaistiin alunperin vain Ruotsissa, yhtyeen kolmannen levyn valmistumisen aikoihin se oli yksi maailman suosituimmista yhtyeistä.
Joyride oli Roxetten neljäs USA:n listaykkönen (Abba sai vain yhden singlen USA:n listakärkeen), mutta minä suhtauduin siihen samalla skeptisyydellä kuin yhtyeen aikaisempiin kappaleisiin. Minun mielestäni kappale jatkoi The Lookin aloittamaa keskeneräisistä melodianpätkistä koottua ärsyttävää ränttätänttä-perinnettä. Se että kappale oli listaykkönen USA:n lisäksi "vain" 17 maassa (The Look oli noussut 24 maan listaykköseksi) ei muuttanut mielipidettäni. Vuosien varrella olen oppinut kuitenkin pitämään kappaleesta, joka nyttemmin on Roxetten ränttätänttäkappaleista vähiten vastanmielinen, itse asiassa ihan kiva kappale.

Joyride-albumi, jota on myyty 11 miljoonaa kappaletta, vetosi minuun kuitenkin aivan toisella tasolla. Kappaleiden Listen to your heart ja  It must have been love menestys (molemmat USA:n listaykkösiä) antoi yhtyeelle rohkeuden panostaa poppiskappaleiden lisäksi powerballadeihin. Näitä rakkauslauluja löytyi albumilta monta, ja Per Gessle todisti viimein minullekin osaavansa rakentaa hienoja melodioita. Mikä parasta, Gessle tyytyi laulajana sivuosaan ja Marie Fredriksson sai loistaa. Kaksi hienointa balladia julkaistiin singleinä.

The Look -kappaleen menestyksen innostama levy-yhtiö, etenkin EMI:n Amerikan haara painosti yhtyettä äänittämään levynsä Yhdysvalloissa jonkun tunnetun amerikkalaistuottajan ohjauksessa. Per Gessle ymmärsi kuitenkin että paras tapa jatkaa yhtyeen menestystä oli pitää kiinni Roxetten ruotsalaisuudesta. Yhtye jatkoi yhteistyötään tuottaja Clarence Öfwermanin kanssa ja levytti uuden levynsä samassa tukholmalaisessa studiossa kuin edeltäjänsäkin. 

Joyride on albumina rakennettu erinomaisesti. Vaikka en yhtyeen rock- ja popkappaleista kauheasti perustakaan, en voi kiistää sitä, että Joyride-levyn rytmitys ja eri tyylien välinen tasapaino on levyllä kohdallaan. Eikä levyn kaikki hyvät kappaleet balladeja ole. Kappale I remember you ammentaa ruotsalaisesta pop-perinteestä (Abba-vaikutteet on havaittavissa etenkin kappaleen väliosassa)  ja on hyvä esimerkki kappaleesta, minkä amerikkalainen sliipattu tuotanto olisi voinut pilata täysin.
Siitä ei päästä mihinkään, että Per Gessle oli vuosikymmenen vaihteessa liekeissä laulunkirjoittajana. Marie Fredrikssonin rooli yhtyeessä oli puhaltaa laulajana henkeä Gesslen sävellysautomaatin tuotoksiin. Harva Roxetten miljoonista faneista tiesivät, että myös Fredriksson oli taitava ja tuottelias laulunkirjoittaja, joka oli julkaissut ennen Roxetten menestystä kolme soololevyä. Joyride-albumin ainoa Marie Fredriksson sävellys antaa maistiaisen siitä, minkälaista musiikkia hän esitti omilla levyillään. Hienosti sovitettu Watercolours in the rain on erinomainen kappale, mutta ei sitä tyyliä millä yhtye oli menestyksensä hankkinut.
Joyride oli Roxetten uran ehdoton kohokohta. Vaikka yhtye jatkoi toimintaansa, sen levyjen myyntiluvut olivat selkeästi vaatimattomampia kuin aiemmin. Yhdysvalloissa neljä listaykköstä julkaissen yhtyeen käyrä laski erittäin nopeasti. Listakakkokseksi nousseen Fading like a flower -kappaleen jälkeen yhtyeen singlet nousivat vaivoin top 50:een ja pian Roxette-kappaleita ei nähty edes siellä. Vuonna 1994 EMI America pudotti yhtyeen listoiltaan kokonaan. Roxetten tähti loisti vielä Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Etelä-Amerikassa, mutta sielläkin hieman pienemmällä liekillä kuin aikaisemmin.

Myös minä putosin Roxetten riemukelkan kyydistä pian Joyride-albumin jälkeen. Vuonna 1992 julkaistu single Queen of rain (jonka esittelin numerolla 72), oli yksi yhtyeen parhaista kappaleista, mutta sen jälkeen Per Gesslen sävellykset eivät minua liikuttaneet.

Minulle Roxetten menestyksen suurin anti on ollut se, että sen kautta olen tutustunut Marie Fredrikssonin soolouraan. Soololevyillään pääasiassa ruotsiksi laulavan Fredrikssonin albumit ovat täynnä melankolisia, usein myös varsin surullisia, mutta silti varovaisen toivekkaita kappaleita. Minusta hän on lauluntekijänä Eva Dahlgrenin ja Melissa Hornin tasoa. Joyride-albumin päätöskappale Perfect day on yksi esimerkki, siitä kuinka hieno artisti hän on myös laulajana.

Lue myös:

tiistai 25. kesäkuuta 2019

268. Chess på svenska (2002)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Abban Benny Anderssonin ja Björn Ulvausin yhdessä Tim Ricen kanssa kirjoittama Chess-musikaali on kulkenut pitkän matkan vuonna 1984 julkaistun original cast -albumin jälkeen. Syksyllä 2018 tämä matka johti Helsingin Svenska Teaterniin, jonka esittämä ruotsinkielinen versio perustui 2002 Tukholmassa ensi-iltansa saaneeseen versioon. Tukholman esitys julkaistiin myös CD:nä ja DVD:nä. 

Abba-fanina innostuin myös yhtyeen miesjäsenten säveltämästä Chess-musikaalista, jonka ensimmäinen inkarnaatio julkaistiin äänilevymuodossa vuonna 1984 (esittelin tämän konseptialbumin blogissani numerolla 20). Kylmän sodan aikana tapahtuvaan shakin maailmanmestaruuskilpailuun sijoittuva musikaali toimi levyllä erinomaisesti, mutta teatterilavalla onnistumiset ovat jääneet vähemmäksi. Alkuperäisen käsikirjoituksen puutteellisuutta kuvaa se, että musikaali juoni, henkilöt ja tapahtumapaikat ovat vaihdelleen produktiosta toiseen. Kappaleet ovat pääasiassa samoja, mutta niiden teksti, funktio ja joskus jopa esittäjä on saattanut vaihtua vuosien varrella.

Musikaali palasi "kotiin" vuonna 2002, jolloin Kristina från Duvemåla -musikaalin ohjaaja Lars Rudolfsson muokkasi käsikirjoituksesta oman versionsa Tukholman Cirkus-teatteriin. Alunperin Elaine Paigen esittämän Florencen roolin esitti Duvemåla-musikaalin tähti Helen Sjöholm. Laulujen tekstit ruotsinsi Björn Ulvaeus itse.
Ensimmäinen kohtaamiseni Chess-musikaalin kanssa oli, kun kuulin Elaine Paigen esittämän kappaleen Nobody's side television Hittimittari-ohjelmassa. Rakastuin kappaleeseen jo silloin eikä sen lumoa ruotsinkielinen versio himmennä. Helen Sjöholm ja suomalaisversiossa roolia esittävä Maria Ylipää onnistuivat kappaleen tunnetilojen esittämisessä hienosti, ja ruotsinkielisten versioiden nykyaikaiset sovitukset toimivat jopa alkuperäistä paremmin. Benny Anderssonin mukaan Helsingin versio kappaleesta oli paras mitä hän oli koskaan kuullut. Olen samaa mieltä, sillä kappale oli ehdottomasti myös Svenska teaternin esityksen huippukohta.

Helsingin produktio noudatti juoneltaan ja lauluiltaan hyvin pitkälle Tukholmassa esitettyä versiota. Ohjaaja Maria Sid oli saanut vapaat kädet muokata esitystä omien ajatustensa mukaan. Merkittävä muutos, ja tässä tapauksessa parannus, oli tuomarin roolin luonteen muuttaminen merkittävästi. Tuomarin esittämä The Arbiter -kappale oli alkuperäislevytyksen tarttuvimpia kappaleita, mutta Tukholman versiossa tuomari oli saanut pellen roolin, mikä valitettavasti pilasi kappaleen lähes kokonaan. Helsingissä tuomarin rooli annettiin Silva Lillrankille, joka palautti tuomarille siltä Tukholmassa riistettyä arvovaltaa ja tehoa. Tämä kuului myös itse kappaleesta, jonka Svenskan-versiosta ei valitettavasti löydy esimerkkitallennetta.
Kolmikko Andersson, Rice & Ulvaeus ovat vuosien aikana yrittäneet parantaa musikaalia säveltämällä siihen uusia kappaleita. Näistä onnistunein on New Yorkin esitystä varten tehty Someone elses story, jonka Helen Sjöholm ja Maria Ylipää lauloivat nimellä Inte jag. Broadwaylla kappaleen lauloi Judy Kuhn.
Chessin ruotsinkielisessä versiossa ensi-esityksensä sai kaksi kappaletta, jotka antoivat Svetlanan (Josefin Nilsson) ja Molokovin (Per Myrberg) sivurooleille enemmän luonnetta ja tilaa. Kappaleessa Han är en man han är ett barn pari vuotta sitten kuollut Josefin Nilsson pääsee purkamaan roolihahmonsa ja oman henkilökohtaisen elämänsä tuskan hienoon kappaleeseen. Musikaalin yllättävin kappale on Glöm mig on du kan, jossa Per Myrbergin esittämä tiukka KGB-agentti kertoo oman katkeran tarinansa siitä, miten hän joutui valitsemaan rakkauden ja poliittisen uran väliltä. Säkeistön melodia on peräisin julkaisematta jääneestä Abba-kappaleesta Just like that.
Tukholman, ja myöhemmin myös Helsingin Chess on rakennettu alkuperäistä versiota enemmän tarinan varaan, mikä on johtanut musikaalisiin kompromisseihin. Tämän lähestymistavan selkein "uhri" on yksi alkuperäisen musikaalilevytyksen suurimmista hiteistä One night in Bangkok, joka soi lyhyesti yökerhokohtauksen taustalla ja jota ei sisällytetty ruotsinkieliselle albumille lainkaan. Amerikkalaisen shakkimestari Freddyn bravuuri musikaalin ruotsalaisversiossa olikin jo vuonna 1984 vakuuttanut Pity the child, joka sai ruotsinkielisen nimen Vem ser ett barn. Helsingin produktiossa (jonka näin kahdesti) kappale osoittautui muuten pätevälle Glen Edelille liian vaativaksi palaksi. Anders Ekborg ja alkuperäislevytyksen Murray Head suoriutuivat kappaleesta sen sijaan kunnialla.
Vaikka meillä One night in Bangkok oli  Chess-musikaalin kappaleista tunnetuin, kaupallisesti menestynein raita alkuperäislevytyksellä oli Svetlanan (Barbara Dickson) ja Florencen (Elaine Paige) duetto I know him so well, joka vietti neljä viikkoa Britannian singlelistan ykkösenä. Kappale on hyvä esimerkki musikaalin jatkuvasta metamorfoosista. Alkuperäisversiossa Svetlana ja Florence pohtivat kumpikin tahoillaan rakkauttaan venäläiseen shakinpelaajaan. Broadwaylla kappale kuvasi yllättävää ystävyyttä kahden samasta miehestä kilpailevan naisen välillä. Tukholman ja Helsingin ruotsinkielisessä versiossa naiset vaativat kumpikin miestä itselleen.
Tukholman Chess på svenska oli ensimmäinen Chess-produktio 1980-luvun jälkeen jonka tuotantoon ja levytykseen maestrot Benny Andersson ja Björn Ulvaeus osallistuivat aktiivisesti. Se kuuluu selvästi vuonna 2002 julkaistulla cd-tallenteella, joka kilpailee parhaan Chess-äänitteen tittelistä alkuperäisen, 18 vuotta aikaisemmin julkaistun konseptialbumin kanssa. Kahdeksankymmenluvun mahtipontiset soundit ovat tehneet tilaa raikkaammalle ja nyanssirikkaammalle tulkinnalle, mutta yhtä kaikki erinomaisellee, yksityiskohtia vilisevälle sovitukselle. Helsingissä orkesterin koko oli puolet Tukholman ensemblesta, mutta Anders Eljasin (joka oli myös alkuperäisen 1984 sovituksen takana) uusi sovitus oli vaikuttava myös pienemmällä kokoonpanolla

Chess på svenskanin harkitun herkkää tyyliä kuvastaa ehkä parhaiten kappale Drömmar av glas, jonka hivelevän kaunis instrumentaaliosuus johtaa kiireettömästi musikaalin pääparin lemmenduettoon.
Parhaan Chess-äänitteen valitseminen vuoden 1984 ja 2002 julkaisujen välillä on turhaa. Artistit molemmilla levyillä ovat huippuluokkaa (Körberg esittää venäläisen shakinpelaajan roolin molemmilla levyillä), ja eroavaisuuksiensa ansiosta nämä kaksi levyä ennemmin täydentävät toisiaan kuin kilpailevat musikaalin ystävien suosiosta.

Helsingin Svenska teaternissa Chess oli jo kolmas peräkkäinen Andersson/Ulvaeus -musikaali, ja sen esitykset päättyivät valitettavasti jo keväällä 2019. Tämän, kuten aiemmin esitetyn Kristina från Duvemålan kohdalla odotan, että joku suomenkielinen teatteri tarttuisi tähän Abba-miesten klassikkomusikaaliin. 

Lue myös:

sunnuntai 26. elokuuta 2018

260. Abba: Arrival (1976)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Kolme vuotta linjaansa etsinyt Abba löysi lopullisesti äänensä vuonna 1976, jolloin julkaistu albumi Arrival teki yhtyeestä lopullisesti 70-luvun suosituimman popilmiön. Levyn menestys ei ollut pelkästään kolmen massiivisen hitin varassa, vaan se oli täynnä tarttuvia popkappaleita. Vaikka albumi oli laskelmoidun laadukas alusta loppuun saakka, oli esiintymisen ilo ja musiikillinen monipuolisuus läsnä levyn kaikilla kymmenellä raidalla.

Vuonna 1973 ensimmäisen levynsä julkaisseen Abban tavoite oli alusta asti mahdoton, nousta kylmästä ja kaukaisesta pohjoismaasta maailman poptaivaalle brittiläisten ja amerikkalaisten artistien rinnalle ja kenties jopa niiden yläpuolelle. Waterloon menestys Eurovision laulukilpailuissa ja sen jälkeen levylistoilla mm. Britanniassa ja Yhdystalloissa oli hyvä alku, mutta kun sitä seuranneet singlet So Long ja I do I do I do I do I do eivät menestyneet vastaavasti, alettiin Abbaa pitää yhden hitin ihmeenä monien muiden viisuvoittajien tapaan.

Tilanne muuttui radikaalisti vuosien 1975 ja 1976 vaihteessa, jolloin singlet SOS, Mamma Mia ja Fernando nousivat kukin Britannian singlelistan top 10:een ja kaksi jälkimmäistä aina listan kärkeen asti. Muuallakin Euroopassa Abba alkoi olla kaikkien huulilla, ja Australiassa yhtyeen suosio lähenteli 1960-luvun beatlemaniaa. Kun yhtyeen neljäs albumi julkaistiin loppuvuodesta 1976 aiemmin naureskelun kohteena olleesta ruotsalaisyhtyeestä oli tullut maailman suurin popilmiö. Täydellisenä alkusoittona uuden albumin julkaisulle oli single, jonka kantta koristi ensimmäisen kerran kahdella vastakkain asetetulla B-kirjaimella ja ®merkillä varustettu uusi Abba-logo.

Syyskuussa 1976 julkaistu Dancing queen oli ja on edelleen SE kappale, josta Abba parhaiten muistetaan ja joka monien menestyskappaleiden joukossa menestyi kaikkein parhaiten. Britannian singlelistan kärkipaikka oli selviö, ja vuoden 1977 alkupuolella se nousi listaykköseksi myös Yhdysvalloissa, mikä oli koko yhtyeen uran ajan vaikea markkina ruotsalaisnelikolle.

Dancing queen -singlen huikean menestyksen maksimoimiseksi olisi voinut olettaa, että kappale olisi sijoitettu  pari kuukautta myöhemmin ilmestynen Arrival-levyn aloituskappaleeksi. Menestyksen makuun päässeet Benny Andersson ja Björn Ulvaeus pitivät kuitenkin pään kylmänä, ja asettivat tälle kunniapaikalle tarinan koululaistytön rakastumisesta opettajaansa (laulu sijoitettin osuvasti myös Mamma Mia! Here we go again -elokuvan alkuun).

Abban pyrki tietoisesti välttämään albumeitä, jotka rakentuisivat yksinomaan hittien varaan. Arrivalilla ja sitä seuranneilla albumeilla riitti tarttuvia kappaleita ja laadukasta tuotantoa koko 12 tuumaisen vinyylilevyn jokaiselle raidalle

Uusi albumi ja sitä ennen jukaistu Fernando-single muuttivat yhtyeen dynamiikkaa merkittävästi. Agnetha Fältskog oli ollut yhtyeen menestynein sooloartisti, ja hänen laulamiensa kapplaiden määrä aiemmilla Abba-levyillä oli selkeästi isompi kuin vaatimattomammin soolourallaan menestyneellä Anni-Frid Lyngstadilla. Fernando oli Fridan ensimmäinen sooloesitys kansainvälisellä menestyssinglellä ja hän lauloi sooloa myös hiteillä Money money money ja Knowing me knowing you. Arrival-albumilla Agnethan oli tyytyminen albumiraitoihin.

Ei Agnethan laulamissa kappaleissa mitään vikaa ollut. Jos When I kissed the teacher olisi julkaistu albumin neljäntenä singlenä, olisi menestys ollut taattu. Toinen vaikuttava Agnetha Fältskog -tulkinta on kappaleessa My love my life, joka sijoitettiin taitavasti Mamma mia -elokuvan kakkososan koskettavaan kastekohtaukseen. Hieman raikkaammin tuotettuna tässäkin kappaleessa olisi ollut aineista singlehitiksi.
Vaikka Arrival oli selkeästi Anni-Frid Lyngstadin läpimurto yhtyeen tasaveroisena laulusolistina yhtyetoverinsa kanssa, oli yhtyeen soundi parhaimmillaan heidän laulaessa yhdessä (Björnin ja Bennyn osa Abban lauluharmonioissa oli huomaamattomampi mutta silti merkittävä). Dancing queenin ohella levyn huippuhetkiä on Money money money -singlen b-puolelle piilotettu pop-helmi That’s me. Tämä harvoin kuultu albumiraita on yksi omista Abba-suosikeistani, ja se julkaistiinkin singlenä Japanissa.
Arrivali oli täydellinen pop-albumi ja Abban uran kulminaatiopiste. Se on viihdyttävä ja musikaalisesti kunnianhimoinen kokonaisuus alusta loppuun saakka, eikä yhtye turvautunut sen missään vaiheessa helppoihin ratkaisuihin. Edellämainittujen hitten ja hittipotentiaalia sisältäneiden albumiraitojen lisäksi yhtye muisteli hieman glam-rock-menneisyyttään (Tiger), antoi kunniaa juurilleen (levyn päättävä Arrival-instrumentaali oli kuin jatkoa Bennyn keikoilla soittamalle Vanhalle virrelle Taalainmaan karjamajoilta) ja päästi ääneen myös yhä enemmän taustalle siirtyneen Björn Ulvaeusin (Why did ithave to be me oli yllättävä mutta onnistunut valinta Mamma Mia elokuvan jatko-osaan). 

Korkea laatu ulottui myös levyn kanteen. Abban uuden logon suunnitellut Rune Söderqvist vastasi albmin ikonisesta helikopterikannesta, joka myös visuaalisesti teki Abbasta osan kansainvälistä popeliittiä. Vuodesta 1976 eteenpäin Söderqvist huolehti levykansien lisäksi yhtyeen visuaalisesta ilmeestä myös kiertueilla.
 
Vuonna 1976 Abba oli menestyksensä huipulla. Jos jotain alamäkeä Arrivalin jälkeen oli havaittavissa, se oli hyvin, hyvin loivaa. Kuten aiemmista Abba-arvioistani voit lukea, yhtye lopetti yhteisen uransa ennen sitä kovasti odotettua epäonnistumista.

Lue myös:

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

256. Frida: Shine (1984)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Abba jäi tauolle vuonna 1982 (tauko päättyy viimeisten tietojen mukaan loppuvuodesta 2018), ja yhtyeen jäsenet jatkoivat uraansa sooloartisteina. Hyvin menestyneen Something going on -albumin jälkeen Anni-Frid 'Frida' Lyngstad hakeutui nuorten brittimuusikoiden seuraan ja teki modernin 80-lukulaisen pop-albumin. Levyn kylmä yleissävy ei kuitenkaan saavuttanut yleisöään ja Frida vetäytyi julkisuudeta 12 vuodeksi.

Anni-Frid Lyngstadilla oli paljon pelissä, kun hänen neljäs sooloalbuminsa julkaistiin. Hänen ennen Abbaa julkaisemansa soololevyt eivät olleet menestyneet, ja Abban aikana julkaistujen Frida ensam (1976) ja Something's going on (1982)-albumien menestyksestä osan saattoi laittaa Abban suosion piikkiin. Kun Frida alkoi tehdä neljättä sooloalbumiaan, hänen tarkoituksensa oli tehdä pesäero Abban perintöön ja luoda itselleen ura uskottavana poptähtenä.
Osan tästä tavoitteesta hän oli jo saavuttanut edellisellä sooloalbumillaan Something's going on. Abban viimeisen toimintavuoden aikana levytetty albumi oli soundeiltaan eri vuosikymmeneltä kuin Abban hitit, ei vähiten tuottaja Phil Collinsin ansiosta. Levy kävi hyvin kaupaksi, ja Frida suunnitteli jo toisen albumin tekoa Genesis-rumpalin kanssa. Collinsista oli kuitenkin tullut yhteistyön jälkeen supertähti, jolla ei ollut aikaa sivuprojekteihin.

Uusi yhteistyökumppani oli vain 29 vuotias Steve Lillywhite, joka nuoresta iästään huolimatta oli ehtinyt tuottaa jo mm. U2:n, Rolling Stonesin ja Peter Gabrielin albumeita. Tuottajan ja laulajan yhteinen tavoite nykyaikaistaa ruotsalaislaulajan tyyliä näkyi selvästi albumin nimikappaleessa Shine, ja tavoite sävytti koko levyn a-puolta. Uuden ajan Frida oli eri laulaja kuin se, joka kahdeksan vuotta sitten oli laulanyt Fernandoa ja Money, money, money'a.
Neljänkympin ikää lähestyvä laulaja nautti selvästi alle kolmekymppisten muuskoiden seurasta. Tähän ikäryhmään kuuluivat myös Climie Fisher -yhtyeestä myöhemmin tunnetuksi tullut Simon Climie ja Lillywhiten vaimo Kirsty MacColl, joiden säveltämä One little lie oli tunnelmaltaan varsin synkän a-puolen huippukohtia.

Uusien kykyjen lisäksi Lyngstad sai tukea myös entisiltä yhtyetovereiltaan. Ex-mies Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin säveltämä Slowly oli ennakolta levyn kiinnostavimpia kappaleita, mutta Lillywhiten tuotannon ansiosta kappale ei juuri erottunut albumin tummasävyiseltä a-puolelta. Anderssonin ja Ulvaeusin näkemys kappaleesta kuultiin Glenmarkin sisarusten Gemini-albumilla seuraavana vuonna. Shine-albumin versiossa Frida onnistuu samanaikaisesti olemaan sekä etäinen että lämmin.
Albumin b-puolella metalliset mollisävyt saavat värejä ympärilleen. Big Country -yhtyeestä tutun Stuart Adamsonin kirjoittamassa Heart of the country -kappaleessa Frida kuullostaa onnelliselta ja senfolkhenkinen sovitus muistuttaa Abban Move on -kappaletta.
Vielä lähemmäs Abban tyyliä päästään lämpimällä rakkauslaululla Come to me, joka on kaukana a-puolen kylmästä yleistunnelmasta.
Tuottaja Lillywhite hyödynsi taitavasti koko Lyngstadin äänen tunne- ja nyanssiskaalan, ja kappaleiden järjestys loi hienon kaaren alkupuoliskon kylmyydestä kohti lopun herkempiä hetkiä. Albumin kappaleista pohdiskelevin ja riisutuin on levyn päättävä Comfort me, jossa Frida laulaa välillä kuiskaten tinkimättä kuitenkaan musikaalisesta tarkkuudestaan.
Yleisö ei kuitenkaan ollut valmis Shine-albumin nykyaikaiseen äänimaailmaan ja Abba-Fridan uuteen tyyliin. Vaikka laulaja itse piti levystä, hän itse myönsi myöhemmin albumin olleen liian moderni menestyäkseen 80-luvun alkupuoliskolla. 

Lyngstad ei onnistunut luomaan pysyvää menestysuraa sooloartistina. Shine-albumin epäonnistumisen jälkeen saatiin odottaa 12 vuotta hänen seuraavaa, ja toistaiseksi viimeistä sooloalbumiaan. Tällä kertaa Frida valitsi laulukieleksi oman äidinkielensä, ja ruotsinkielinen Djupa andetag (1996) menestyi vain Ruotsissa ja muissa pohjoismaissa.

Itse sain Shine-albumn joululahjaksi vuonna 1984, mutta ensi-innostuksen jälkeen se jäi hyvin vähälle kuuntelulle. Vasta nyt, yli 30 vuotta julkaisun jälkeen olen oppinut arvostamaan ja nauttimaan Lyngstadin ja Lillywhiten ennakkoluulottoman yhteistyön tuloksesta.

Lue myös:


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

The Abba Factor osa 2 - Abba muiden artistien taustalla


Ennen Abban huippuvuosia Benny Andersson ja Björn Ulvaeus olivat Polar-levy-yhtiön vakiotuottajat ja he käyttivät lahjojaan nuorien ja lupaavien artistien taustalla. Heidän sävellyksensa alkoivat pikkuhiljaa kelvata myös muille artisteille. Kun vielä Agnetha Fältskog ja Anni-Frid Lyngstad silloin tällöin osallistuivat miestensä projekteihin, oli Abba-soundi kuultavissa usein myös Abba-tuotteiden ulkopuolella.

Vaikka People need love -single lupaili nelikolle Benny Andersson, Agnetha Fältskog, Anni-Frid Lyngstad & Björn Ulvaeus yhteistä menestystä, ei Abba vielä työllistänyt jäseniään täysipäiväisesti. Niinpä Agnetha ja Frida jatkoivat soolouriaan, ja Benny ja Björn kirjoittivat lauluja myös muille artisteille ja tuottivat heidän levyjään. The Abba Factor -artikkelin toisessa osassa esittelen levytyksiä, joiden taustalla oli selkeästi kuultavissa Abba-soundi ja joihin osallistui Bennyn ja Björnin lisäksi vähintään toinen yhtyeen naisjäsenistä.

Yksi Stig "Stikkan" Andersonin Polar-levy-yhtiön lupaavista kyvyistä oli teini-ikäinen Lena Andersson (ei sukua Bennylle eikä Stikkanille), jonka herkkä lauluääni inspiroi kymmenisen vuotta vanhempia tuottajia. Andersson ja Ulvaeus tuottivat Lenalle kolme albumia ja sävelsivät muutaman kappaleenkin. Näistä tunnetuin ja menestynein oli Säg det med en sång, jolla B & B yrittivät jo vuonna 1972 päästä edustamaan Ruotsia Eurovision laulukilpailuihin. Kappaleelle irtosi Melodifestivalenissa pronssisija ja se oli vuoden kilpailijoista ehdottomasti suurin hitti.

Agnetha ja Frida eivät osallistuneet levytykseen, mutta vuotta aiemmin vuonna 1971 heidän taustaharmoniansa värittivät Lenan toista sooloalbumia. Esimerkikappaleista yksikään ei ollut peräisin Bennyn ja Björnin kynästä, mutta sovitus- ja soundimaailma on tuttua varhais-Abbaa. B&B tuottivat Lena Anderssonille kolme albumia, ja myöhemmin Andersson osallistui Abban maailmankiertueille taustalaulajana.
Samana vuonna yksi Ruotsin suosituimmista laulajista Lill Babs levytti Andersson/Ulvaeus -kappaleen Välkommen till världen, jonka taustakuorossa lauloivat kaikki neljä tulevaa Abbalaista.
Eniten Abba-tuesta soolourallaan sai nauttia Polarin toinen teinitähti Ted Gärdestad. Benny ja Björn tuottivat Gärdestadin uran neljä ensimmäistä albumia vuosina 1972-1977. Levyjä äänitettiin rinnan Abba-albumien kanssa, ja Tedin taustalla soittava bändi mikrofonien takana laulavaa perheyhtyettä myöten oli sama kuin Abba-levyillä.  Andersson/Ulvaeus-sävellyksiä Gärdestad ei levyilleen tarvinnut, sillä lahjakas teini-ihme sävelsi itse laulunsa Kenneth-veljen teksteihin.
Kun Abban vauhti kiihtyi ja menestystä alkoi tulla myös Ruotsin rajojen ulkopuolella havaitsivat Anni-Frid Lyngstad ja Agnetha Fältskog, ettei heillä ollut aikaa edistää soolouriaan. Ennen keskittymistään täysin Abbaan he levyttivät vuonna 1975 viimeiset 70-luvun sooloalbuminsa. Björn ja morsiamensa levyn Frida ensam tuottanut Benny sävelsivät Fridalle kappaleen Fernando, josta tuli niin suuri hitti, että kappale julkaistiin seuraavana vuonna englanninkielisenä Abba-levytyksenä. Vastaavasti levy-yhtiö ehdotti että Agnethan sooloalbumille Elva kvinnor i ett hus otettaisiin mukaan ruotsinkielinen versio Abba-hitistä SOS. Fältskog, joka oli tuottanut ja säveltänyt albumin kaikki muut kappaleet itse, joutui vastahakoisesti suostumaan vaatimukseksi muuttuneeseen ehdotukseen.
Vuonna 1976 Fernando, Dancing queen ja muut hitit tekivät Abbasta maailmanlaajuisen sensaation, eikä muille töille ollut aikaa. Abban viimeisinä vuosina Benny Andersson ehti kuitenkin tekemään yksittäisiä tuottajakeikkoja. Yksi onnekkaista artisteista oli norjalainen Finn Kalvik, joka Anderssonin hyvänä ystävänä sai sopimuksen Polar-levy-yhtiön kanssa. Benny tuotti albumin Kom ut kom fram vuonna 1978, jonka taustalta Agnethan ja Fridan äänet on helposti tunnistettavissa. Erityisesti maininnan arvoinen kappale on Alle som blir igjen, norjankielinen versio Elton John hitistä Song for a guy, jolla Norjasta kaksivuotiaana Ruotsiin muuttanut Frida sai laulaa taustoja alkuperäisellä äidinkielellään.

Ted Gärdestadin sooloura ei toipunut Abba-yhteistyön päättymisestä. Stikkan Anderson yritti tehdä hänestä Abban-kaltaista maailmantähteä, mutta Yhdysvalloissa isolla rahalla äänitetty englanninkielinen albumi Blue virgin isles ei tavoittanut yleisöään maailmalla eikä edes Ruotsissa. Vuoden 1979 euroviisuedustus ei korjannut Gärdestadin uran laskevaa kurssia.

Gärdestadin viimeinen hitti ennen 1990-luvun comebackia oli hyvin Abba-vaikutteinen Låt kärleken slå rot, jonka Benny Andersson tuotti kesken Super trouper -albumin äänitysten. Super Trouperista tuttu syntetisaattorisoundi, Anderssonin aina yhtä nerokas sovitus ja Anni-Frid Lyngstadin taustalaulu tekivät kappaleesta Tedin uran Abbamaisimman levytyksen. Sekään ei kuitenkaan auttanut, ja Gärdestadin ura hukkui henkilökohtaisten ongelmien ja unohduksen kurimukseen. Hän teki paluun listoille 1990-luvun puolella muutama vuosi ennen kuolemaansa (lisää Gärdestadin elämästä ja urasta aiemmissa kirjoituksissani).
Norjalaisen Finn Kalvikin yhteistyö Bennyn kanssa jatkui vuonna 1981. Albumin Natt og dag tekoon ehtivät Visitors-sessioista myös Frida ja Agnetha. Vahvin Abba-factor oli kappaleessa Aldri i livet, jolla Kalvik edusti Norjaa Eurovision laulukilpailuissa. Kalvikin kaunis ja herkkä sävellys sai ansaitsemansa Abba-käsittelyn tyylikkään sovituksen ja helposti tunnistettavan taustakuoron muodossa. Valitettavasti Bennyn, Agnethan ja Fridan tuki puuttui Dublinin livetapahtumasta, ja kappale jäi ansiotta kilpailun viimeiseksi. Yhteistyö Abban kanssa päättyi, ja Kalvikin ura notkahti, onneksi vain tilapäisesti.
Myös Abban taru oli pikku hiljaa lopussa. Yhtyeen jäsenten tiet erkanivat Under Attack -singlen jälkeen vuonna 1982, eikä yhtye ole sen jälkeen palannut yhteen kuin valikoiduissa yksityistilaisuuksissa. Abba-kemian viimeinen reaktio tapahtui 15 vuotta sen jälkeen kun Benny ja Björn kirjoittivat Fridalle kappaleen Peter Pan. Sama kolmikko oli asialla vuonna 1984, jolloin Benny ja Björn sävelsivät entiselle yhtyetoverilleen kappaleen Slowly. Viimeisen Abba Factor -leiman annan siis kappaleelle, joka julkaistiin Steve Lillywhiten tuottamalla albumilla Shine. Benny Andersson ja Björn Ulvaeus tuottivat kappaleesta oman versionsa Gemini-yhtyeen albumille vuotta myöhemmin.
Tänään Benny Andersson on Abban ainoa aktiivista musiikkiuraa jatkava jäsen. Chess, Kristina från Duvemåla ja Hjälp sökes -musikaalien lisäksi hän on tuottanut yksittäisiä levyjä muille artisteille, tehnyt kaksi sooloalbumia ja julkaissut levyllisen linnunlauluja. Vuosituhannen vaihtumisen jälkeen hän on kiertänyt Ruotsin tanssilavoja Benny Andersson Orkester -kokoonpanon kanssa, joka on julkaissut kuusi albumillista johtajansa sävellyksiä. Björn Ulvaeus on osallistunut kaikkiin edellämainittuihin projekteihin sanoittajana. Kesäkuussa 2016 Andersson ja Ulvaeus juhlivat yhteistyönsä 50:ttä juhlavuotta. Juhliin osallistuivat myös ex-vaimot Lyngstad ja Fältskog. Nelikko nähtiin yhdessä myös aiemmin samana vuonna Mamma Mia! the Party -tapahtuassa. Videotallenteet tapahtumista todistavat vääriksi ne epäilyt että yhtyeen jäsenten huonot välit olisivat esteenä Abban paluulle.

Agnetha Fältskogin luultiin jo lopullisesti poistuneen julkisuudesta, joten yllätys olikin suuri kun hän julkaisi kaksi uutta sooloalumia vuosina 2004 ja 2013. Näistä jälkimmäistä hän myös markkinoi ahkerasti osallistumalla television keskusteluohjelmiin ja jopa laulaen kappaleita livenä televisiossa ja gaalatilaisuuksissa. Näiden yllätysten jälkeen on vaikea sanoa, onko menneisyytensä haamuista selvästikin eroon päässeeltä laulajalta vielä luvassa uutta tuotantoa.

Anni-Frid Lyngstad on mitä ilmeisemminkin siirtynyt kokonaan eläkkeelle musiikkielämästä. Vuonna 1996 julkaistu sooloalbumi Djupa andetag herätti toiveita Fridan paluusta, mutta aviomiehen ja tyttären kuolema pian albumin julkaisun jälkeen saivat hänen muuttamaan suunnitelmiaan, eikä uutta Lyngstad-albumia liene enää luvassa. Viimeisen kerran Frida levytti uutta materiaalia vuonna 2004, jolloin hän lauloi Jon Lordin albumilla Beyond the notes kappaleen The sun will shine again.

Yhtyeen taika elää edelleen Abban kahdeksalla albumilla ja, kuten The Abba Factor -kirjoitukseni todistavat, monilla muillakin levyillä. Abba ei tule takaisin, mutta ehkä ei tarvitsekaan.

Lue myös: