Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anggun. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anggun. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

79. Anggun: Au nom de la lune/Anggun (1997)

Kuuntele koko albumi Spotifysta ranskaksi tai englanniksi.
Indonesialaissyntyinen Anggun tuli tunnetuksi 1997-luvun loppuvuosina hitillään Snow in the Sahara. Anggun aloitti maailmanvalloituksensa Ranskasta käsin, jossa hänen ensimmäinen ranskankielinen albuminsa Au nom de la lune oli suuri menestys. Albumi julkaistiin samana vuonna kansainvälisille markkinoille englanninkielisenä versiona, joka sisälsi lisäksi cover-version David Bowien kappaleesta Life on Mars. Muuten englanninkielinen albumi on kanttaan myöten suora kopio alunperin Ranskassa julkaistusta albumista, joten tämä blogini kirjoitus käsittelee samalla kertaa levyn molempia versioita.

Vuosi 1997 oli minulle tärkeää aikaa. Olin saanut Vaasan yliopiston viestinnänopintoni gradua vaille päätökseen ja muutin kotikaupunkiini Tampereelle opiskellakseni Tampereen yliopistossa ranskaa. Samana vuonna muutin ensimmäiseen omaan kotiini ja tapasin tulevan vaimoni. Ranskanopintojeni ohella työskentelin Aamulehden ulkomaantoimitussa freelancerina. Töiden ja opiskelujen taustalla kuuntelin paljon radiota, ja yksi useimmin soineista kappaleista oli David Bowien alun perin tekemä Life on Mars, jonka esitti nyt eksoottisella äänellä varustettu Anggun. En sen paremmin tutustunut laulajaan, ennenkuin ranskalainen kirjeystäväni lähetti minulle hänen englanninkielisen albuminsa, jolta kyseinen kappale löytyi. Sain myös tietää levyn ranskankielisestä versiosta, jonka ostin pari vuotta myöhemmin Brysselistä.

22-vuotiaana Ranskaan muuttanut, aiemmin kotimaassaan Indonesiassa uraa tehnyt Anggun sai lentävän lähdön kansainväliselle uralleen. Ranskalainen huipputuottaja, mm. Céline Dionin ja Jean-Jacques Goldmanin kanssa työskennellyt Erick Benzi ihastui hänen ääneensä, ja tuotti hänen ensimmäisen ranskankielisen albuminsa Au nom de la lune. Aiemmin rokahtavampaa musiikkia äidinkielellään esittänyt laulaja yhdisti uudella levyllään eurooppalaista pop mainstreamia ja aasialaisia sävyjä. Yhdistelmä toimi, ja levy menestyi erinomaisesti ranskankielisissä maissa. Levyn ensimmäinen single La neige au Sahara oli vuoden soitetuin kappale Ranskan radiossa.
Menestyksen innoittamana albumi julkaistiin nopeasti myös englanninkielisenä nimellä Anggun. Sen suurimmaksi hitiksi nousi Ranskan tapaan Snow on the Sahara, ja Yhdysvalloissa albumi julkaistiinkin tällä nimellä. Toisena singlenä levyltä julkaistiin englanninkielisille markkinoille kappale A Rose in the wind, joka yhdistää hienosti 1990-luvun poptrendejä ja indonesialaisia sävyjä. Kappale antaa Anggunille myös mahdollisuuden osoittaa laajaa ääniskaalaansa.
Au nom de la lune -albumin kappaleista vastasivat pääasiassa tuottaja Erick Benzi ja toinen tärkeä ranskalainen lauluntekijä Jacques Veneruso, joka myöhemmin on tehnyt lukuisia hittejä muun muassa Céline Dionille.

Yksi levyn kauneimmista kappaleista on sen ranskankielisen version nimikappale Au nom de la lune, joka julkaistiin myös englanninkielisenä singlenä nimellä By the moon.
Vaikka tiedän monta artistia, jotka ovat levyttäneet sekä englanniksi että ranskaksi, en tiedä toista jonka urat olisivat kulkeneet yhtä rinnakkain. Anggunin ensimmäisen kansainvälisen albumin englannin- ja ranskankieliset versiot ovat kauttaaltaan samankaltaiset aina kansikuvaa ja cd-etikettiä myöten. Ainoana erona levyillä on niiden kieli sekä kappale Life on Mars, joka löytyy vain albumin englanninkieliseltä versiolta. Anggunin hieno versio tekee mielestäni oikeutta David Bowien alkuperäissävellykselle.

Kaksoisalbumikonsepti toimi hienosti ja Anggun oli 1990-luvun lopulla maailman myynein aasialaissyntynein artisti. Näinollen myös hänen kaikki neljää seuraavaa albumiaan on tehty samalla konseptilla, samanaikaisesti sekä ranskaksi että englanniksi. Valitettavasti näiden levyjen menestys ei ole aivan yltänyt Au nom de la lune ja Anggun -albumien tasolle.

Anggunilla on edelleen merkittävä rooli Ranskan poppiireissä. Tänä vuonna hänet on valittu edustamaan Ranskaa Eurovision laulukilpailuissa kaksikielisellä kappaleella Echo (You and I). Minä ainakin odotan ja toivon hänelle suurta menestystä ja paluuta maailman radioaalloille.