keskiviikko 31. lokakuuta 2018

264. Bohemian Rhapsody - Original soundtrack (1969-1991, 2018)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Marraskuussa 2018 ensi-iltansa saava Bohemian Rhapsody -elokuva kertoo Queen-yhtyeen ja sen laulajan Freddie Mercuryn tarinan. Yhtyeen elossaolevien jäsenten kokoama soundtrack-albumi on koskettava oppitunti siitä, mistä yhtyeessä oli kysymys ja miten se nousi pieniltä areenoilta Wembleyn Live Aid -konsertin ykköstähdeksi. Suurimpien hittien lisäksi se sisältää hyvin valittuja makupaloja yhtyeen konserttitallenteista sekä pari yllätystä, jotka saivat ainakin minun hymyni ulottumaan korvasta korvaan.

Mamma Mia -elokuvan kakkososan teatteri-illan mieleenpainuvin hetki ei ollut mikään elokuvan Abba-kappaleista vaan elokuvaa ennen esitetty tiiseri tulevasta ohjelmistosta. En ollut tietoinen, että toisesta suosikkiyhtyeestäni Queenista oltiin tekemässä elokuvaa, mutta tuo traileri ja etenkin sen lyhyt mutta isolla kankaalla nähtynä vaikuttava Live-aid-kohtaus käänsi katseeni marraskuun ensi-iltaan.

Tätä kirjoittaessani en vielä ole nähnyt itse Bohemian Rhapsody -elokuvaa, mutta elokuvan soundtrack-albumin hankin heti sen julkaisun jälkeen. Vaikka elokuvan ennakkoarviot ovat vaihdelleet varovaisen myönteisestä täyteen lyttäykseen, on soundtrack saanut lähes yksinomaan kehuvia arvioita. Näihin arvioihin on myös minun vanhana Queen-fanina helppo yhtyä. Yhtyeen vielä aktiiviset jäsenet kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat koonneet yhtyeen tarinaa hienosti kuvaavan albumin, josta löytyy myös muutamia yllätyksiä.
Heti ensimmäiseksi minua ilahdutti se, että soundtrack ei tyydy olemaan vain uusi kokoelma-albumi, jossa yhtyeen tunnetuimmat kappaleet esitetään jälleen kerran eri järjestyksessä. Taylor ja May ovat valinneet levylle myös harvinaisempia kappaleita, jotka kuitenkin ovat tärkeä osa yhtyeen tarinaa. Queenin ensimmäinen single ja ensimmäisen albumin avauskappale Keep yourself alive on yksi näistä kappaleista. Suurelle yleisölle tämä ketterästi rullaava kappale on tuntematon, mutta toivottavasti elokuva ja soundtrackille sijoitettu live-versio tuo kappaleelle uusia faneja.

Levyn toinen harvinaisuus oli todellinen yllätys ja minulle levyn ehdoton huippuhetki. Brian May ja Roger Taylor kuuluivat ennen Queenia yhtyeeseen Smile, jonka laulusolistin Tim Staffelin ja Mayn kirjoittamasta Doing alright -kappaleesta kuullaan soundtrackillä täysin uusi versio. Uuden version runkona on Staffelin, Mayn ja Taylorin elokuvaa varten vuonna 2018 äänittämä uusi versio, jossa kolmikko vuorottelee lauluosuuksissa. Kappaleen väliosassa kuullaan Staffelin laulusuoritusta lähes 50 vuotta aiemmalta Smile äänitteeltä, johon Taylor ja May ovat lisänneet uudet taustaharmoniansa. Väliosan kitarariffi puolestaan on editoitu mukaan Queenin vuoden 1973 ensialbumilta. Doing alright on minulle yksi rakkaimmista varhaisista Queen-kappaleista, ja olenkin erityisen iloinen siitä että tämä kolmen äänitteen yhdistelmä toimii näin hienosti.
Minulle Queen on aina ollut hienojen studioalbumien yhtye, enkä ole koskaan innostunut yhtyeen livelevyistä. Tämä soundtrack-albumi muistuttaa kuitenkin myös minulle, kuinka tainomaisia Queenin konsertit parhaimmillaan olivat. Kappaleen Love of my life (jonka hieno alkuperäisversio löytyy Night at the opera -albumilta) livetallenteella Freddie Mercury johtaa yli 400 tuhannen ihmisen yleisön yhteislauluun kuin taikasauvaa heilauttaen. Brasiliaisyleisö laulaa kappaleen puhtaasti ja lähes täydellisellä englannilla.
Soundtrack-albumi, ja ilmeisesti myös elokuva, huipentuu Live aidiin -tapahtumaan, joka oli Queenin uran ehdoton kohokohta. Levyltä löytyy, ensimmäistä kertaa, yhtyeen esiintyminen Wembley areenalla kesällä 1985 lähes kokonaisuudessaan.
Levyn toinen suuri yllätys löytyy sen loppupuolelta. Vuonna 1978 julkaistun Jazz-albumin suurin hitti Don't stop me now yllätti valmistautumattoman kuulijan uudella versiollaan, jossa vanhaan hittiin on lisätty Brian Mayn uusi kitaraosio. Vaikka yleensä pidän alkuperäistä versiota aina parempana, niin tämän tymäkän uusversion ensimmäinen kuuntelukerta piti suuni hymyssä alusta loppuun saakka, eikä kappale huonone useammallakaan kuuntelukerralla.
Näiden yllätysten ja harkittujen valintojen lisäksi Bohemian Rhapsody -elokuvan soundtrack-albumilta löytyvät suurimmat Queen-hitit alkuperäisversioina. Mukana ovat muun muassa Britannian listaykköset Bohemian Rhapsody ja Under pressure sekä Yhdysvalloissa listakärkeen nousseet Crazy little thing called love ja Another one bites the dust (julkisuudesta vetäytynyttä basisti John Deaconiakaan ei siis soundtrackilla unohdeta). Elokuva päättyy vuoteen 1985, joten vuonna 1991 Britannian listaykköseksi noussutta Innuendo-kappaletta ei levyltä löydy. 1990-lukua levyllä edustaa ylväs Show must go on, jonka arvelisin soivan elokuvan lopputekstien aikana.

Bohemian Rhapsody ei pyri korvaamaan Greatest hits I ja II -albumeja kokon uran kattavana kokoelmana. Se on rakkaudella koottu tarina tuntemattomasta lontoolaisyhtyeestä, joka 15 vuoden aikana nousi pikkuklubeilta popmusiikin korkeimmalle valtaistuimelle. Toivottavasti se innostaa hitit jo tuntevia faneja tutustumaan myös Queenin muuhun tuotantoon. Ehkä saamme tälle elokuvalle vielä jatko-osankin.

Lue myös:



Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,

lauantai 20. lokakuuta 2018

263. Carpenters: Close to you (1970)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa

Richard ja Karen Carpenterin muodostaman sisarusduon kohdalla sanonta "kolmas kerta toden sanoo" osoittautui liian vaatimattomaksi, sillä jo heidän toinen albuminsa oli täysosuma. Tympeän kannen sisältä löytyi levy täynnä hyvin valittuja kappaleita ja täydellistä harmoniaa. Hitit Close to you ja We've only just begun onnistuivat tuomaan puhtaan harmonisen laulusoundina ihmisille tutuiksi, ja levystä alkanut suosio jatkui monta vuotta.

Richard ja Karen Carpenter eivät lannistuneet, vaikka heidän erinomainen ensilevynsä Offering jäi kauppojen hyllyille. Levy-yhtiöpomo, paremmin jazzmuusikkona tunnettu Herb Albert uskoi suojattiensa kaipaavan vain oikeaa kappalemateriaalia ja kääntyi säveltäjäveteraani Burt Bacharachin puoleen. Lauluntekijäpari Burt Bacharach-Hal Davidin ylijäämävarastosta löytyi kappale They long to be close to you, joka oli jäänyt Dionne Warwickin ja Richard Chamberlainin albumeilla vain täytebiisin asemaan. Albert ja pienen suostuttelun jälkeen myös Richard Carpenter uskoivat, että uudestaan sovitettuna se sopisi täydellisesti Richardin ja Karenin esitettäväksi.
Carpentersin ensimmäinen ykköshitti on malliesimerkki Richard Carpenterin sovittajan- ja tuottajankyvyistä. Warwickin ja Chamberlainin levyillä Close to you oli ollut laahaava tusinaballadi, mutta Richardin pianovetoinen sovitus ja sisaren kanssa lauletut harmoniat toivat sävellyksen parhaat puolet esiin. Karenin hunajaisen kaunis lauluääni viimeisteli kokonaisuuden, ja kappale nousi listaykköseksi Yhdysvaltojen lisäksi mm. Australiassa ja Kanadassa.

Seuraavan hitin etsiminen sai yllätyskäänteen, kun Richard Carpenter näki paikallisen pankin televisiomainoksen, jonka melodiassa hän kuuli välittömästi hittipontentiaalia. Richard jäljitti mainosjinglen säveltäjän Roger Nicholsin, ja tämän pöytälaatikosta löytyi Richardin toivomat ainekset kokonaiseen kappaleeseen kertosäkeineen ja väliosineen. Tiedossa ei ole, kuinka monta uutta asiakasta kappaleen We've only just begun hittiversio toi Crocker bankin tiskille, mutta Carpenters-yhtyeelle mm. USA:n listakakkoseksi noussut kappale oli uusi askel kohti supertähteyttä.
Carpentersin toinen albumi, listaykkösen mukaan nimetty Close to you oli siltä julkaistujen kappaleiden tapaan suurmenestys, ja näin Carpenterin sisarukset olivat muutamassa kuukaudessa nousseet tuntemattomuudesta Amerikan suosituimmaksi lauluyhtyeeksi. Ensimmäisellä albumilla vielä hapuileva tyyli loksahti kohdalleen nopeasti, ja yhtyeen millintarkkoihin sovituksiin ja kristallinkirkkaiosiin lauluharmonioihin perustuva soundi oli valmis toisen albumin julkaisuun mennessä.

Close to you oli muiden hyvien albumien tapaan täynnä hienoja kappaleita. Vielä parin vuoden ajan Carpentersin hiteiksi valikoitui lainakappaleita, mutta alusta alkaen Richard Carpenter osoitti taitonsa tuottajan ja sovittajan lisäksi laulunkirjoittajana. Richardin tekstittäjäkumppanina toimi opiskelukaveri John Bettis, jonka kanssa hän sävelletty Maybe it's you muistutti jo paljon pari vuotta myöhemmin kaverusten kirjoittamia hittejä Goodbye to love ja Yesterday once more.
Kolme vuotta veljeään nuoremman Karen Carpenterin ääni oli ainutlaatuinen. Close to you -albumin julkaisun aikoihin vasta 20-vuotiaan Karenin ääni oli kypsä, sävykäs, tarkka ja lämmin, ja Richardin kohtalona oli jäädä yleisön silmissä sisarensa varjoon. Hieno I kept on loving you oli yritys nostaa Richard parrasvaloihin, Karenin tukiessa häntä rumpujen ja taustalaulun muodossa.
Yhtyeen ensimmäisiltä albumeilta löytyneitä veli Carpenterin laulamia kappaleita ei kuitenkaan noteerattu. Richardin lauluääni oli suhteellisen väritön mutta teknisesti yhtä tarkka ja puhdas kuin Karenilla ja sisarusten äänet soivat yhdessä hämmästyttävän hyvin. Hyvänä esimerkkinä tästä on kappaleen Mr. Guder jazzahtava väliosa, jota kuunnellessa on vaikea uskoa että se on tehty vuosikymmeniä ennen sekvenssereiden, samplereiden tai autotunen käyttöä levytysstuioissa.
Mr.Guder -kappaleessa Richard ja John Bettis vinoilivat entisen pomonsa kustannuksella, joka oli antanut Disneylandissa työskentelevälle trubaduuriparille potkut heidän soitettuaan huvipuistoyleisölle vääränlaista musiikkia. Myöhemmin Richard pahoitteli kappaleen ivallista tekstiä, mutta tiettävästi herra Guder oli vain otettu siitä, että hän pääsi suositun duon kappaleen aiheeksi.

Close to you -albumin kansi osoitti jälleen kuinka vaikea A&M-levy-yhtiöllä oli markkinoida puhtoisesta ja vaarattomasta musiikistaan tunnettua sisarparia. Kansi muistutti lähinnä hengellisen nuorisolehden kansikuvaa, eikä se yhtyeen jäsenten mielestä antanut oikeaa kuvaa kunnianhimoisesta muusikkoparista.
Menestyshittien ja -albumien tauoton sarja jatkui 1970-luvun puoliväliin asti, ja studiotyöskentelyn lomassa Richard ja Karen konsertoivat ahkerasti sekä Yhdysvalloissa että ympäri maailmaa. Tiukka rytmi vaati veronsa ja 1970-luvun jälkimmäisellä puoliskolla kaupallinen menestys alkoi laskea ja sisarusten henkinen terveys kärsiä. Carpentersin ura katkesi surullisesti Karenin ennenaikaiseen kuolemaan vasta 32-vuotiaana vuonna 1983.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

torstai 4. lokakuuta 2018

262. Aretha Franklin: I never loved a man the way I love you (1967)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Joskus pelkkä levy-yhtiön vaihto voi tehdä ihmeitä. Aretha Franklinin siirtyminen suurelta Columbia-yhtiöltä R&B:n erikoistuneelle Atlantic-yhtiölle teki hetkessä keskinkertaisesti menestyneestä jazz-laulajasta koko maailman soulkuningattaren. Jo Franklinin ensimmäinen Atlantic-albumi oli täysiosuma ja myyntimenestys. Parhaan albumin valitseminen Arethan tuotannosta on vaikeaa, mutta vuonna 1967 julkaistu I never loved a man the way I love you on erittäin vahva ehdokas.

Maailmassa on hirveästi hyvää musiikkia ja lukemattomasti erinomaisia levyjä, eikä kukaan pysty perehtymään kaikkeen kuuntelemisen arvoiseen musiikkiin vaikka haluaisikin. Silti näin jälkikäteen ajatellen on ihme, että minä musiikin suurkuluttajana olen sivuuttanut Aretha Franklinin laajan ja laadukkaan tuotannon lähes kokonaan. Tarvittiin vain oikea hetki ja oikea kimmoke, joka sai minut tutustumaan artistiin, jonka arvelin itseäni miellyttävän mutta jonka levyjä en vain ollut ehtinyt kunnolla kuuntelemaan. Valitettavasti, tälläkin kertaa, tämä kimmoke oli Franklinin kuolema elokuussa 2018.
Franklinin superlatiiveja halveksuva tulkinta Otis Reddingin kappaleesta Respect oli minulle tuttu suosikkitelevisiosarjasta Murphy Brown, joka kertoi soulia rakastavasta piinkovasta uutistoimittajasta. Respect soi sarjan ensimmäisen jakson alkutekstien aikana kertoen heti kärkeen minkälaisesta henkilöstä sarjassa oli kysymys. Laulu kertoi myös paljon Franklinista itsestään. Siinä missä Reddingin alkuperäisversio oli miehen epätoivoinen vetoomus dominoivalle vaimolleen, muuttui laulu Franklinin suussa itsevarman naisen vaatimukseksi miehelleen: "Kunnioita minua tai muuten...". Kappaleesta tuli nopeasti uuden feministisen liikkeen tunnusmelodia ja se antoi voimaa etenkin amerikan mustille naisille. Olisi sitä voinut albumin huonomminkin aloittaa.
Blogissani esiteltävän levyn valitseminen Franklinin tuotannosta oli vaikeaa. Pelkästään kahtena ensimmäisenä Atlantic-vuotenaan hän julkaisi neljä erinomaista albumia, joista kukin voisi olla (ja ehkä tulevaisuudessa onkin) mukana 300 levyn listallani. Tämän albumin valinnan syynä oli sen kappalevalikoiman tasaisen korkea laatu ja se, että uralleen uuden alun saaneen Franklinin innostus ja energia on niin käsinkosketeltava. Levyllä myös tunnelmat vaihtuvat saumattomasti toiseen. Hyvänä esimerkkinä tästä on harkitun hillitty Do right woman - do right man, missä soulin kuningatar osoittaa lahjansa pohdiskelevan vetoavana tulkitsijansa myös hieman matalammassa sävellajissa.

Ensimmäisellä Atlantic-albumillaan Franklin ei täysin hylännyt jazzia, jota hänet oli laitettu Columbialla laulamaan. Franklinin oma sävellys Don't le me lose this dream on souljazzia parhaimmillaan. Myöhemmin samana vuonna Britannian valkoisen soulin kuningatar Dusty Springfield levytti kappaleesta erinomaisen version albumilleen Where am I going.
Yksi Atlantic-tuottaja Jerry Wexlerin tärkeimmistä päätöksistä Arethan levyjä tuottaessaan oli antaa Franklinin soittaa itse pianoa levyillään. Erinomainen pianisti pystyi kanavoi sielukkuutensa laulun lisäksi myös koskettimille ja, kuten Wexler itsekin totesi, pianon ääressä Franklin puhkesi kukkaan myös laulajana. Pianon ja laulun hienoa yhteispeliä voi kuulla mm. albumin päätösraidalla A change is gonna come.
Levy-yhtiön vaihdos teki Franklinistä välittömästi yhden Amerikan tunnetuimmista laulajista ja maailman tunnetuimman soul-tulkitsijan. Respect-single oli listaykkönen Yhdysvalloissa ja albumikin nousi listan kakkoseksi. Ja tämä oli vasta alkua, sillä Atlanticin, tuottaja Jerry Wexlerin ja  vasta 25 vuotta täyttäneen laulajan yhteistyö jatkui menestyksekkäästi pitkälle 1970-lukua.

Oma tutustumiseni Franklinin 55 vuotta ja lähes 40 studioalbumia kattavaan levytysuraan on vielä pahasti kesken, mutta lupaan että helmiä hänen katalogistaan tullaan kuulemaan myös tässä blogissa.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)