torstai 31. toukokuuta 2012

99. Eurovision Song Contest Helsinki 2007 (2007)

Vuonna 2007 Suomi sai ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran kunnian järjestää Eurovision laulukilpailut omalla maaperällään. Ennakkoepäilyistä huolimatta Yleisradio onnistui erinomaisesti kilpailujen järjestämisessä, ja kilpailuissa kuultiin lisäksi paljon hienoja kappaleita pakollisten camp-numeroiden seassa. Tapahtumasta tuli koko kansan juhla, jota on mukava muistella myös jälkikäteen.

Olen seurannut Euroviisuja aktiivisesti vuodesta 1977 alkaen ja aina unelmoinut siitä, että kisat järjestettäisiin Suomessa ja pääsisin itse niitä katsomaan. Kun Lordi vuonna 2006 voitti ja kisat järjestettiin Helsingissä vuotta myöhemmin, olin paljon innostuneempi vuoden 2007 kisoista kuin Suomen voitosta konsanaan. Kysymyksessä oli sentään kaksi viikkoa kestänyt suurtapahtuma, joka sisälsi paljon muutakin kuin vain kahtena iltana Hartwall Areenasta televisioidut suorat lähetykset. Itse pääsin toimittajan ominaisuudessa seuraamaan lukuisten artistien harjoituksia Areenalla ja ostin lisäksi liput sekä semifinaalin että finaalin ennakkonäytöksiin, joiden sisältö oli identtinen varsinaisten lähetysten kanssa pisteidenlaskua ja tulosten julistamista lukuunottamatta. Se hetki, kun istahdin katsomaan semifinaalin ennakkonäytöstä, oli yksi elämäni sykähdyttävimpiä; 30 vuoden odottamisen jälkeen olin päässyt seuraamaan Euroviisuja paikan päällä.

Kaikki eivät odottaneet Suomessa järjestettäviä Eurovision laulukilpailuja yhtä suurella innolla. Helsingin Sanomia myöten hävettiin jo etukäteen sitä, kuinka Yleisradio epäonnistuisi kisojen järjestämisessä. Vaikka monta köyhempää ja televisiotoiminnaltaan kokemattomampaa maata (kuten Ukraina, Latvia, Viro, Turkki jne.) oli onnistunut kisojen järjestämisessä, jostain syystä Suomessa varauduttiin pahimpaan.

Kaikkien pahanilmanlintujen harmiksi kisajärjestelyt menivät putkeen, ja Yle tarjosi Euroopalle visuaalisesti näyttävän shown, jossa oli myös paljon hyviä kappaleita. Kaikki kappaleet julkaistiin kokoelma-cd:llä, ja esittelen näistä kappaleista kuusi. Ne eivät välttämättä ole kuusi parasta tai parhaiten menestynyttä, vaan yhdenlainen läpileikkaus vuoden 2007 viisuannista. Videot ovat peräisin varsinaisista viisulähetyksistä, joissa musiikki laulusuorituksia lukuunottamatta tuli nauhalta. Kisojen finaalin voi myös katsoa kokonaisuudessaan täältä.
Torstaina järjestetyn semfininaalin rokkaavinta antia tarjosi Islanti, jonka kappale ei valitettavasti päässyt finaaliin. Semifinaaliin osallistui 28 kappaletta, joista kaikki finaaliin päässeet kymmenen kappaletta olivat peräisin entisen itäblokin maista. Tämä sai aikaan katkeraa mutinaa rannalle jääneiden maiden riveissä ja johti siihen, että seuraavana vuotena semifinaaleja järjestettiin kaksi.
Vuoden 2007 viisujen ensikertalainen Georgia tarjosi kaikkein näyttävimmän lavashown. Kilpailujen valosuunnittelusta vastanneen Mikki Kuntun taustaprojisoinnit nostivat kappaleen aivan uusiin sfääreihin. Georgian laulu oli yksi niistä kappaleista, joita inhosin ennen harjoitusten alkua, mutta jotka Helsingin lavaesityksen jälkeen nousivat suosikeikseni.


Serbia oli vuonna 2007 suurimpia suosikkejani, mutta vuosien saatossa olen jonkin verran kyllästynyt kappaleen turhanpäiväisen paisutteluun. Myös tämän kappaleen kohdalla Mikki Kuntun valoshow, tällä kertaa huomattavasti hillitympi, toi lauluun uusia tasoja. Serbialle voiton lopulta tuonut kappale on malliesimerkki balkanin power-balladista.
Unkarin kappaleessa ei paljoa taustakuvioita tarvittu. Magdi Ruszan karhea viisublues matkalaukkuineen ja liikennemerkkeineen oli kisojen riisutuimpia mutta samalla kunnianhimoisimpia esityksiä. Laulajan jännityksestä värisevä ääni hieman haittasi muuten virheetöntä blues-kokonaisuutta.
Vuoden omalaatuisimmasta lisähärpäkkeestä vastasi Slovenian laulaja Alenka Gotar. Asiaa sen enempää paljastamatta siteeraan TV2:lle lähetystä juontanutta Heikki Paasosta: Slovenia ei luottanut Hartwall Areenan valaistukseen vaan toi mukanaan oman lukulampun. Myös tämä oopperaa ja diskorytmejä yhdistelevä kappale vakuutti minut vasta Hartwall areenan lavalla.
Kaikki listalla aiemmin esitellyt kappaleet osallistuivat semifinaaliin, ja Islantia lukuunottamatta nämä kappaleet kuultiin myös lauantain finaalissa. Suoraan finaaliin päässeistä lauluista suosikkini oli Saksa, jota tällä hetkellä pidän koko vuoden 2007 viisujen parhaana kokonaisuutena. Roger Cicero osoitti Frank Sinatramaisella esityksellään, että myös saksankieli voi olla kaunista. Modernien hytkytysten seassa big band -puhaltimet ja vanhan ajan New York -iskelmä olivat todella tervetullut yhdistelmä. Ja jälleen taustan valoprojisoinnit tukivat kappaletta erinomaisesti.

Huomasit varmaan, etten kommentoinut lainkaan esittelemieni kappaleiden sijoituksia itse kilpailussa. En pidä näitä sijoituksia kovin tärkeänä näin jälkikäteen ajateltuna, ja Helsingin kilpailujen päätyttyä lopputulokset saivat liiankin suuren roolin kisojen jälkipelissä. Etenkin Ruotsissa, jonka ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt edustaja The Ark menestyi odotettua huonommin, katkera lehtikirjoittelu johti keskustelun mielestäni täysin väärille urille. Viisuissa on mielestäni kysymys hienosta showsta, johon maat eri puolilta Eurooppaa (ja sen ulkopuolelta) voivat osallistua, ja hienosta musiikista (kyllä!). Kilpailu, pisteet ja sijoitukset tuovat jännitystä ohjelmaan, mutta liian vakavasti niitä ei saa ottaa. Vuoden 2007 Euroviisujen tulokset voi tarkistaa Wikipedian sivuilta. Kisojen finaalin voi myös katsoa kokonaisuudessaan täältä.

Vuoden 2007 Eurovision laulunkilpailut oli näytön paikka Helsingille ja Yleisradiolle, jotka onnistuivat tekemään tapahtumasta hienon shown Hartwall areenalle ja televisiokatsomoihin. Suomen pääkaupunki muuttui viisukaupungiksi, tapahtuma näkyi kaduilla ja toreilla, ja riemuun osallistuivat kaikki suomalaiset, nekin jotka muuten eivät tästä karnevaalista perustakaan. Nämä kaikki hienot muistot mielessäni kuuntelen tätä vuoden kappaleet yhteen kokoavaa cd:tä uudelleen ja uudelleen.

perjantai 25. toukokuuta 2012

98. Isabelle Aubret: Un premier amour (EP 1962)

 
Viisuviikon kunniaksi esittelen vuoden 1962 euroviisuvoittajan, joka edelleen on mielestäni kaikkien aikojen paras euroviisuvoittaja. Isabelle Aubretilla on ihanan tulkintavoimainen ääni, jota kuultiin viisuissa vielä myöhemminkin. Un premier amour oli jo kolmas Ranskan voittoviisu seitsemän ensimmäisen viisuvuoden sisällä, mutta tähän maan voittoputki katkesi muutamaksi vuodeksi. Kappaleen äänilevyversiossa on vangitseva tunnelma, joka liveversiosta puuttuu.


Muistan katsoneeni ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailun loppukilpailun kokonaan vuonna 1977, ja jonkinasteiseksi viisufaniksi minua on voinut kutsua vuodesta 1978 alkaen, jolloin nauhoitin kasettinauhurilla ensimmäisen kerran kisat talteen. Kun vuonna 1981 ilmestyi ensimmäinen kokoelmalevy siihenastisista euroviisuvoittajista, oli tietysti itsestään selvää että ostin vinyylialbumin kokoelmiini. Tämän levyn myötä pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan viisujen historiaan, joka on täynnä ikivihreitä.

Vuoden 1962 voittaja ei ole niitä kaikkein tunnetuimpia viisujen ikivihreitä, mutta se on minun listassani pikku hiljaa noussut voittajien parhaaksi.

Isabelle Aubret oli 1960-luvulla tunnettu laulaja Ranskassa ja 74-vuotias laulaja jatkaa uraansa edelleen. Viisuvoittajan lisäksi hän on tehnyt lukuisia muita hienoja levytyksiä.
Vuoden 1962 Eurovision laulukilpailut pidettiin Luxemburgissa, jolloin Suomea edusti Marion kappaleella Tipi-tii.Ylivoimaiseksi voittajaksi tänä vuonna valittiin kuitenkin siis Ranska. Kappaleen Un premier amour studioversion sovitus eroaa merkittävästi Luxemburgin lavalla esitetyn version sovituksesta. Minulle rakkaampi on tuo levyversio, jonka sovitus ja tunnelmallinen tulkinta on nostanut kappaleen minun mielessäni siihen asemaan jossa se nyt on.

Mutta ei tuossa liveversiossakaan mitään vikaa ole.
Ranskassa ei 1960-luvulla juuri singlejä julkaistu, huomattavasti suositumpi formaatti oli EP, joka oli singlelevyn kokoinen, mutta sisäisi kahden kappaleen sijaan neljä laulua. Isabelle Aubretin Un premier amour -EP sisältää kolmen muun kappaleen lisäksi version Aubretin version viisujen isäntämaan Luxemburgin kappaleesta Petit bonhomme. Hieno versio tämäkin.
Isabelle Aubret edusti Ranskaa euroviisuissa uudelleen vuonna 1968, jälleen hienolla kappaleella La Source, ja hän yritti maansa edustajaksi niinkin myöhään kuin vuonna 1983. Viimeisin albumi on vuodelta 2006 ja viimeisimmän kiertueensa ahkera laulaja teki viime vuonna.

tiistai 22. toukokuuta 2012

97. The Bee Gees: You win again/Backtafunk (single 1987)

Gibbin veljesten muodostama the Bee Gees loi yli 40 vuotta kestäneen menestysuran. Värisevällä falsetolla laulavan trion suurimpia hittejä oli vuonna 1987 julkaistu You win again. Bee Geesin taru päättyi lopullisesti kaksi päivää sitten, kun Robin Gibb kuoli syöpään. Maurice oli kuollut jo 9 vuotta aiemmin, joten yhtyeen laulusolisti Barry Gibb on yhtyeen ainoa elossaoleva jäsen.

Korkealta kimittävä The Bee Gees ei ole koskaan ollut suosikkiyhtyeitäni, mutta olen aina ymmärtänyt Gibbin veljesten lahjat tuottajina ja lauluntekijöinä. Muun muassa veljesten Barbra Streisandille tuottama Guilty-albumi on yksi suosikkilevyjäni. Pari yksittäistä Bee Geesien hittiä on onnistunut tunkeutumaan myös minun suosikeikseni. Yksi näistä on vuoden 1987 hitti You win again, jonka jatkuva pakkosyöttö MTV:n välityksellä sai minut puolelleen.

You win again on onnistunut yhdistelmä yhtyeen lahjakkuutta lauluntekijöinä ja tuottajina, ja tällä kertaa heidän falsettilaulunsa pysyi aisoissa. Alla kappaleen musiikkivideo ja äänenlaadultaan parempi Grooveshark-linkki.
Vaikka levyhyllystäni ei juurikaan Bee Geesien albumeja löydy, on pakko arvostaa heidän pitkää uraansa ja sen monipuolisuutta. Barry, Robin ja Maurice Gibbin tuotantoon kuuluu niin 60-luvun poppia, 80-90-lukujen modernimpia soundeja kuin Saturday Night Fever -tyyppistä 70-luvun diskomeininkiäkin.

Yhtyeen toiminta lamaantui Maurice Gibbin kuoltua yllättäen vuonna 2003. Nyt Robin Gibbin kuoltua yhtyeen tarun voidaan katsoa päättyneen.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

96. The Mamas & The Papas: If you can believe your eyes and ears (1966)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Kaliforniasta kotoisin oleva The Mama's and the Papas oli yksi 1960-luvun amerikkalaispopin värikkäimpiä yhtyeitä. Yhtye otti vaikutteita vuosikymmenen alkupuolen folk-buumista ja yhdisti sitä sen ajan rokin virtauksiin. Yhtyeen johtohahmon John Phillipsin sävellykset ja hienot laulusovitukset yhdistettynä nelihenkisen yhtyeen omalaatuiseen ulkoasuun nostivat menestykseen yhtyeen ensimmäisen albumin, joka sisältää monta ikivihreää kappaletta.

The Mamas and the Papas on yksi yhtyeitä, joista olen ollut pitkään kiinnostunut mutta en vain ole saanut itseäni tutustumaan syvemmin. Tunsin tämän 60-luvulla mainetta niittäneen yhtyeen pari suurinta hittiä ja uskoin, että heiltä löytyisi varmasti enemmänkin minua miellyttävää musiikkia, mutta en vain saanut aikaiseksi esimerkiksi lainata heidän albumejaan kirjastosta tai edes kuuntelemaan Spotifyn välityksellä. Tarvittavan alkusysäyksen sain vasta pari kuukautta sitten, kun yhtyeen koko tuotannon sisältävä neljän cd:n boksi tuli alennukseen Amazonin nettikauppaan. Tutustumiseni yhtyeen tuotantoon on vielä kesken, mutta debyyttialbumi If you can believe your eyes and ears vakuutti minut jo heti ensi kuuntelulla.

The Mamas & the Papas -yhtye perustettiin parin hajonneen folkyhtyeen raunioille, kun yhtyeiden jäsenet yhdistivät voimansa. Aluksi John & Michelle Phillipsistä, Denny Dohertystä ja "Mama" Cass Eliotista koostuva kokoonpano lauloi taustoja muille artisteille, kunnes yhtye sai oman levytyssopimuksen. Heti alusta alkaen yhtye lauloi pääasiassa johtohahmonsa John Phillipsin sävelmiä. Phillips myös sovitti yhtyeen lauluharmoniat, joista tuli heti alusta alkaen The Mamas & the Papas -yhtyeen tavaramerkki.

Yhtye oli kuin luotu juuri markkinoille tulleen väritelevision aikakaudelle, tästä kertoo myös seuraava kappaleeseen Monday Monday televisioesitys.
The Mamas & the Papas erottautui muista 60-luvun puolivälin yhtyeistä ulkonäöllään. Siinä missä muiden yhtyeiden jäsenet käyttivät samanalaisia vaatteita ja muutenkin pyrkivät muistuttamaan toisiaan, tämä yhtyeen jäsenet olivat kuin sateenkaaren eri värit. Michelle Phillips oli nukkemaisen pieni ja kaunis laulaja kun taas Mama Cassissa yhdistyivät riuskempi ruumiinrakenne enkelimäisen kauniiseen lauluääneen. Denny Dohertyllä ja kitaraa soittaneella John Phillipsillä täydennetty yhtye oli myös ensimmäinen suursuosioon noussut yhtye, jossa oli tasamäärä molempien sukupuolien edustajia.

Edellä esitelty Monday monday oli yhtyeen ensimmäinen ja ainoa USA:n listaykköseksi noussut kappale, mutta suurhittejä yhtye teki toki muitakin. Ensimmäisen albumin tunntuimmaksi kappaleeksi nousi kuitenkin John Phillipsin sävellys California Dreamin', josta myöhemmin teki oman versionsa muun muassa the Beach Boys. John Phillips sävelsi myöhemmin rantapoikien suurhitin Kokomo.
Balladien lisäksi yhtye esitti myös menevämpää tuotantoa. Oma suosikkini If you can believe your eyes and ears -albumilta on kappale Go where you wanna go, jossa hienojen lauluharmonioiden lisäksi kuullaan myös ainakin minun mieltäni hivelevä orkesterisovitus.
Yhtye rikkoi rajoja myös levynkansitaiteellaan. If you can believe your eyes and ears -levyn kansi kuvattiin kylpyhuoneessa yhtyeen ahtautuessa samaan kylpyammeeseen. Yhdysvalloissa levy kuitenkin vedettiin pois kaupoista, kun vessanpytyn näyttämistä julkisessa valokuvassa pidettiin sopimattomana.

John Phillipsin sävelmien lisäksi The Mamas & the Papas teki paljon hyviä cover-versioita. Ensimmäisen albumin parhaimmistoon kuuluu Beatles-kappaleen I call your name -cover, jossa Mama Cass pääsee esittelemään laulajantaitojaan.
Tutustumiseni yhtyeen muuhun tuotantoon on vielä kesken, joten en kovinkaan paljoa pysty tässä yhteydessä tiivistämään sitä, mihin suuntaan yhtyeen musiikki meni ensimmäisen albumin jälkeen. Yhtyeen neljä seuraavaa albumia eivät kuitenkaan myynnillään yltäneet ensimmäisen levyn tasoon, ja yhtye hajosi vuosikymmenen vaihtuessa. Mama Cass kuoli pian tämän jälkeen sydänkohtaukseen 32-vuotiaana.

lauantai 19. toukokuuta 2012

95. Donna Summer: She works hard for the money (1983)

Kuuntele albumi Spotifyssa
1970-luvulla discokuningattareksi nimitetty Donna Summer haki vuosikymmenen vaihduttua uutta tyyliä ja laajensi alaansa tanssilattialta päivän poppihitteihin. Hänen onnistuinen 1980-luvun levynsä käsitteli monissa kappaleissaan, ei vähiten nimikappaleessaan, naisen asemaa arjen paineissa. She works hard for the money menestyi singlenä erinomaisesti ja vei myös samannimisenalbumin hyvään myyntiin.

Vaikka Donna Summerin suurimmat menestysvuodet osuivat 1970- ja 80-luvuille, innostuin itse artistista vasta Stock-Aitken-Waterman-tuottajatrion kanssa tehdyn Another place in time -albumin myötä. 1990-luvun puolella aloin pikku hiljaa keräillä Summerin levyjä hyllyyni. She works hard for the money -albumiin törmäsin ensimmäisen kerran Niinisalon varuskunnan sotilaskodin kirjastossa, ja armeijasta päästyäni hankin pian tämän levyn myös omaan hyllyyni.

Donna Summerin siirtyminen diskotähdestä poplaulajaksi ei sujunut ongelmitta. Summer joutui uuden levy-yhtiönsä painostuksesta hylkäämään tuottajansa Giorgio Moroderin ja tuottajaksi määrättiin Quincy Jones, joka oli niittänyt mainetta muun muassa Michael Jacksonin levyjen tuottajan. Syntynyt levy Donna Summer oli ihan onnistunut, mutta Summer itse koki olevansa vain vierailija Jonesin albumilla.

Seuraavan albumin tuotti muun muassa gospel-musiikkia tehnyt Michael Omartian. Lopputuloksena oli toimiva ja viihdyttävä albumi, joka nimettiin levyn ykköshitin mukaan. Kappaleesta She works hard for the money tuli Donna Summerin 1980-luvun menestynein kappale, ja sen menestystä tuki erinomainen musiikkivideo.

Levy on 1980-luvun amerikkalaista poppia parhaimmillaan. Albumilla yhdistellään erinomaisesti uusia ja perinteisiä soittimia, muusikot pistävät parastaan muun muassa kappaleella Stop, look and listen.
Kuten 1970-luvun levyillään, osallistui Donna Summer itse levyn kaikkien laulujen säveltämiseen, useimmiten yhteistyössä tuottaja Michael Omartianin kanssa.

Kappaleen Unconditional love Summer esitti yhdessä brittiläisen teinipojista koostuneen reggaeyhtyeen Musical Youth kanssa. Reggae-tyyli tuo levyn tahtiin mukavaa vaihtelua.
Toisena duettokumppanina levyllä oli gospellaulaja Matthew Ward, jonka kanssa Summer esitti kappaleen Love has a mind of its own. Laulu osoittaa, että pop- ja diskogenrejen lisäksi Summer hallitsi myös soul-balladit.
She works hard for the money oli Donna Summerin onnistunein ja menestynein albumi 70-luvun diskovuosien jälkeen. Menestysreseptiä yritettiin toistaa uudella yhteistyöalbumilla tuottaja Michael Omartianin kanssa. Se menestyi kuitenkin huomattavasti huonommin, eikä Summer enää tehnyt kuin vain yhden menestyslevyn. Vuonna 1989 ilmestynyt Another place and time palautti Summerin lyhyesti takaisin hittikantaan.

perjantai 18. toukokuuta 2012

94. Donna Summer: MacArthur Park/Once upon a time (single 1978)

Eilen kuollut Donna Summer nimettiin 1970-luvulla discon kuningattareksi. Vaikka hän myöhemmin esitti musiikkia myös muilla tyyleillä (soul, gospel, hip-hop ym.), ei hän halunnut luopua tuosta imartelevana pitämästään tittelistä. Yksi hänen suurimmista hiteistään oli discoversio alun perin Richard Harrisin levyttämästä kappaleeta MacArthur Park. Kappaleesta tuli hänen ensimmäinen USA:n listaykkösensä.

Donna Summerilla on aina ollut oma lohkonsa levyhyllyssäni. Minulle rakkainta on ollut hänen 1980-1990-lukujen tuotantonsa, mutta vuosien 1970-lukujen disco-hiteistä löytyy myös monta helmeä. Jimmy Webbin säveltämä MacArthur Park oli alun perin yhden hitin ihmeeksi jääneen Richard Harris -nimisen laulajan tähtihetki vuodelta 1968.

Kymmenen vuotta myöhemmin operettimainen, runsaalla orkesterisovituksella varustettu kappale sai tuottaja Giorgio Moroderin käsittelyssä tiukan diskobiitin ja Summerin tulkinnassa uuden, feminiinimmän näkökulman. Monet vieroksuivat uutta versiota, mutta minun mielestäni Donna Summerin versio antaa oikeutta monipolviselle sävellykselle koukeroisine jousisovituksineen. Donna Summer on lisäksi huomattavasti Richard Harrisia parempi laulaja.
Summerin MacArthur Parkista tehtiin monta versiota. Yllä oleva maksisingleversio on mielestäni järkevän mittainen (8 minuuttia), ja sisältää kappaleen hienon intron, joka 4-minuuttisesta singleversiosta oli leikattu pois.

Albumilla Live and more kappale venytettiin peräti 18 minuuttiseksi. Tämän studiokappaleen lisäksi albumi sisälsi otteita Summerin kiertueelta. Levyn aloittaa hieno versio kappaleesta Once upon a time, samainen liveversio sijoitettiin myös MacArthur Park -singlen b-puolelle.

Donna Summerin 1970-luvun hitit kuvaavat hyvin kyseisen vuosikymmenen tanssimusiikkia. Discohittiin ei riittänyt vain rytmikone ja syntetisaattori, vaan tiukalla kompilla toimivan yhtyeen, johon kuuluivat basisti, muutama kitaristi ja hyvä rytmiryhmä. Tätä soundia täydennettiin vielä jousi- ja torvisektioilla. Tämän yhdistelmän muodostamaa muhkeaa soundia ei tämän päivän tanssimusiikissa juuri kuulla. Ja Donna Summerin kaltaisia laulajiakin on nyt yksi vähemmän.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

93. Marion: Der Bauer und sein Weibchen/Es war mehr als ein Spiel, Gino (single 1976)

Marion Rung on jo 50 vuoden ajan ollut yksi maamme suosituimmista laulajista. Eikä hänen suosionsa rajoittunut ainoastaan Suomeen. 1970-luvulla Marion julkaisi Saksassa kuusi singleä ja sai niillä kohtuullista listamenestystäkin. Vuonna 1979 julkaistun Napoleon-kappaleen jälkeen Marion päätti keskittyä uraansa Suomessa, mutta hänen viisi vuotta kestänyt Saksan uransa sisälsi monta mielenkiintoista levytystä. Näistä yksi on vuonna 1976 julkaistu Der Bauer und sein Weibchen, joka on saksankielinen versio hänen kappaleestaan Kylähäät.

Kirjoittaessani levyarvosteluja MTV3 Internetin viihdesivuille sain arvosteltavakseni Marionin cd-boksin Olkaa hyvä. Levykokoelma vahvisti kuvaani Marionin urasta: erinomaisen ammattitaitoinen laulaja, jonka kepeistä popkappaleista koostuva ohjelmisto ei laadultaan vastannut tulkitsijaansa. Boksin cd:istä yksi keskittyi Marionin saksan ja englanninkielisiin levytyksiin, joka antoi aivan uuden näkökulman tämän lahjakkaan laulajan uraan.

Marionin menestys vuoden 1973 Eurovision laulukilpailuissa ja voitto Sopotin musiikkifestivaaleilla vuotta myöhemmin avasivat hänelle tien kansainvälisille markkinoille. Suurin menestys tuli Saksassa, jossa vuonna 1975 julkaistu El Bimbo oli hänen menestynein kappaleensa. Vuosina 1975-1979 hän levytti Saksassa 11 laulua, joihin kaikkiin äänitettiin myöhemmin myös suomenkielinen ääniraita. Esimerkiksi hitit Señorita por favor ja Napoleon ovat alun perin saksalaisia levytyksiä, joihin suomenkieliset sanat kirjoitettiin jälkikäteen.

Yksi näistä kappaleista on suomalaiselta nimeltään Kylähäät. Laulu julkaistiin Saksassa nimellä Der Bauer umd sein Weibchen, jonka Marion esitti Saksan television Hitparade-ohjelmassa.
Laulun suomenkieliseen tekstiin liittyy mielenkiintoinen tarina. Chrisse Johansson kirjoitti lauluun tekstin Marionia varten otsikolla R-A-K-A-S. Marion ei kuitenkaan pitänyt tekstistä ja pyysi lauluun uuden tekstin. Laulu julkaistiin Juha Vainion sanoituksella.
Jukka Kuoppamäki sävelsi Chrisse Johanssonin alkuperäissanoituksen uudelleen Tapani Kansalle, joka sai laulusta oman hittinsä. Koska teksti tehtiin alunperin Kylähäiden sävelmään, voi molemmat tekstit laulaa molemmilla sävelmillä. Tässä Marion itse laulaa R.A.K.A.S-kappaleen tekstin Kylähäiden melodiaan. 

Singlen Der Bauer und sein Weibchen b-puolelta löytyy kappale Es war mehr als ein Spiel Gino, joka julkaistiin Suomessakin Kylähäät-singlen b-puolella nimellä Leikki kaukana on Gino. Kappale on Kylähäiden tapaan hyvä esimerkki siitä, miten 1970-luvun diskoaalto kuuluu Marionin saksalaiskappaleiden sovituksessa.
Marionin uraa, etenkin 1970-luvulla, leimasivat kepeät ja teksteiltään usein heppoiset laulelmat, vaikka Marionilla olisi jo silloin ollut rahkeita vakavampaan ja haatavampaan tuotantoon. Marion-hittien saksankieliset versiot häivyttävät mukavasti tekstien pinnallisuutta ja tuovat esille kuinka lahjakas ja kielitaitoinen laulaja Marion oli ja on edelleen.

lauantai 12. toukokuuta 2012

92. One More Time: Den Vilda (1996)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Highland-hitillä tunnetuksi noussut One More Time oli jäämässä yhden hitin ihmeeksi, mutta pari harkintavuotta, tyylin ja kielen vaihdos palauttivat yhtyeen suosion ainakin kotimaassaan Ruotsissa. Yhtye edusti maataan Eurovision laulukilpailuissa vuonna 1996 vahvasti irlantilaistyylisellä Den Vilda -kappaleella ja samaa tyyliä jatkoi myös samanniminen albumi. Levy yhdistää tyylikkäästi kelttitunnelmaa ja syntetisaattorivetoista popmusiikkia, johon myös ruotsinkieli sopii erinomaisesti.
 
Kuten monet muutkin, tunsin One More Time -yhtyeen vain kappaleesta Highland, ja ehdin jo unohtaa koko yhtyeen, ennenkuin se neljä vuotta myöhemmin osallistui Ruotsin Melodifestivalen-kilpailuun. Kilpailun voittajana yhtye edusti Ruotsia Oslossa pidetyissä Eurovision laulukilpailuissa kappaleella Den Vilda, joka oli suuria suosikkejani tuona vuonna. Kilpailun jälkeen ostin yhtyeen samannimisen albumin, enkä pettynyt. Levy ei ollut pelkästään nautittavaa kuunneltavaa, vaan se oli myös sävellyksiltään ja sovituksiltaan poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Nyt 16 vuotta myöhemmin se on edelleen varma valinta levysoittimeeni.
 
Highland-hitin jälkeen yhtyeen menestys ei jatkunut. Thérèse Löfin lähdettyä yhtyeestä Peter ja Nanne Grönvall sekä Maria Rådsten tekivät vielä yhden englanninkielisen albumin, jota juuri kukaan ei ostanut. Nanne Grönvallin äitiysloman aikana kolmikko sävelsi lauluja muille artisteille. Yhtye palasi julkisuuteen vuoden 1996 Ruotsin euroviisukarsinnassa uudella tyylillä ja kielellä. Abba-popin sijaan Den Vilda oli eteerinen irkkuballadi.
Peter Grönvallin sävellys osui sopivasti Euroviisujen irkkubuumiin, kappale tuli kolmanneksi edellään kaksi muuta samasta irlantilaisesta musiikkiperinteestä aineksensa ammentavaa kappaletta.
 
Euroviisumenestys oli piristysruiske jo kuolleeksi luullulle yhtyeelle, ja sen ensimmäinen ruotsinkielinen albumi osoitti myös uudistumiskykyä. Irlantilaisvaikutteisen musiikin lisäksi albumilta löytyi myös aimo annos ruotsalaista kansanperinnettä, jota parhaiten edustaa poikkeuksellisesti Nanne Grönvallin säveltämä Kvarnen.
Peter Grönvall osoitti tälläkin levyllä, että hän on isänsä Benny Anderssonin poika. Levyn instrumentaatiosta lähes kaikki on peräisin Grönvallin soittamasta syntetisaattorista. Kappaleet eivät silti kuullosta tylsän sähköiseltä pimputukselta, vaan Grönvall saa soittimestaan irti upean skaalan tunnelmia ja sävyjä. Parhaiten tämä kuuluu kappaleessa Labyrinten, joka on arvoituksellinen niin tekstinsä kuin sovituksensakin puolesta.
Levyn kaunneimmassa kappaleessa Vägskälet syntetisaattorit on jätetty rauhaan. Kappaleessa Peter Grönvallin soittama piano ja laulajapari käyvät herkkää vuoropuhelua kevyen jousisektion säestämänä. Kappale on hyvä esimerkki siitä, miten levyn tunnelmat vaihtelevat yön synkkyydestä  rauhoittavaan aamuaurinkoon.
Menestys viisulavalla innoitti yhtyettä tekemään albumista myös englanninkielisen version, joka ei kuitenkaan palauttanut yhtyettä Highland-kappaleen aikaiseen suosioon. Tämän levyn jälkeen yhtye laitettiin telakalle, Nanne Grönvall aloitti soolouran ja Maria Rådsten alkoi opiskella Tukholman yliopistossa. Peter Grönvall tuotti menestyksekkäästi vaimonsa ja muiden artistien levyjä.
 
Joidenkin lähteiden mukaan One More Time suunnittelisi paluuta yhteen ja uuden levyn tekoa. Minä ainakin odotan sitä innolla, sillä tämä lyhyen uran tehnyt yhtye oli yksi Ruotsin 1990-luvun mielenkiintoisimmista ilmiöistä.

91. One more time: Highland/Vitality (single 1992)

Ruotsalainen One More Time -yhtye kilautteli kansainvälisiä hittilistoja vuonna 1992 kappaleellaan Highland. Kelttitunnelmaa hyödyntävä pophitti ylisti ylämaan kauneutta ja rauhaa vastustamattoman tarttuvalla melodialla, yksityiskohtia vilisevällä syntetisaattorisovituksella ja kolmen naislaulajan harmonialla niin, että moni luuli jo Abban palanneen levytysstudioon. Abban uudesta paluusta ei sentään ollut kysymys, mutta kappale todisti ainakin sen, ettei omena ollut pudonnut kovin kauas puusta.

Vuonna 1992 MTV Europea ja paikallisradioita seuranneet ihmiset eivät voineet välttyä One More Time -yhtyeen hitiltä Highland. Kun kuulin kappaleen loppuosan Vaasan opiskeluboksini televisiosta, jäivät melodia ja esitys mieleeni kuin takiainen. Jotta kuulisin kappaleen kokonaan ja kunnolla, soitin elämäni ensimmäistä kertaa Radio Vaasan jukeboksiin, jonne tietyn koodin syöttämällä sai haluamansa kappaleen eetteriin. Kuten monet muutkin, minäkin veikkasin aluksi, että Abban Benny Anderssonilla olisi sormensa pelissä.

Veikkaukseni meni pieleen yhdellä sukupolvella. Ruotsalaisen One More Time -kappaleen sävellyksistä ja lähes yksinomaan syntetisaattoriin perustuvista sovituksista vastasi yhtyeen miesjäsen Peter Grönvall, joka on Benny Anderssonin poika Anderssonin ensimmäisestä avioliitosta Christina Grönvallin kanssa. Yhtyeen muut jäsenet olivat Grönvallin vaimo Nanne Grönvall, Maria Rådsten ja Thérèse Löf.

Peter ja Nanne olivat aiemmin esiintyneet yhtyeessä Sound of Music joka tuli tunnetuksi muun muassa kappaleista Eldorado ja Alexander, joilla yhtye oli osallistunut Ruotsin euroviisukarsintoihin.
Highland-singlen b-puoli Vitality muistuttaa tyyliltään enemmän Sound of Musicin tuotantoa.

Abba-vaikutteet kuuluivat jo näillä kappaleilla, mutta One More Time -yhtyeen levyt osoittivat kiistatta, että Peter Grönvall oli saanut leikkiä isänsä soittimilla jo pienestä pitäen ja varmasti saanut myös aimo annoksen neuvoja. Grönvall ei halunnut ratsastaa isänsä maineella, eikä hänen tarvinnutkaan. One More Timen levyt osoittavat, että isäänsä erehdyttävästi muistuttavalla muusikolla oli riittävästi lahjoja myös omasta takaa.

Yhtyeen kansainvälinen menestys jäi kuitenkin lyhyeksi. Highland-single ja samanniminen albumi menestyivät vielä hyvin, mutta pari vuotta myöhemmin ilmestynyt toinen albumi ei noussut listoille edes Ruotsissa. Yhtye otti aikalisän Nanne Grönvallin äitiysloman ajaksi ja palasi areenalle vuonna 1996, jolloin yhtye oli pienentynyt kolmijäseniseksi, laulukieli vaihtunut ruotsiksi ja tyyli lähentyi entistä enemmän sillä hetkellä suosituksi tullutta irlantilaista musiikkia. Tuloksena oli kolmas sija vuoden 1996 Eurovision laulukilpailuissa ja erinomainen albumi Den Vilda, johon palaan tässä blogissani piakkoin.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

90. Anne-Marie David: Tu te reconnaîtras/Au bout du monde (single 1973)

Anne-Marie David on ranskalainen laulaja, joka kahdesti lauloi eurooppalaisten sydämiin Eurovision laulukilpailuissa. Vuonna 1973 Luxemburgia edustanut Tu te reconnaîtras voitti kilpailun ja siitä tuli yksi euroviisuhistorian ikivihreistä kappaleista, jonka Suomessa hitiksi lauloi Katri Helena. Kuusi vuotta myöhemmin hän edusti kotimaataan Ranskaa ja sijoittui kolmanneksi. Näistä menestyksistä huolimatta Davidin ura ei koskaan noussut sille tasolle kuin olisi ansainnut ja hän on jäänyt kahden tähden ihmeeksi.

Synnyin 1970-luvulla, jolloin Eurovision laulukilpailu vielä tuotti maiden rajat ylittäviä kestohittejä. Kun itse aloin 80-90-luvuilla perehtyä viisujen historiaan yllätyin, kuinka paljon viisuarkistoista löytyi kappaleita, jotka olivat minulle jo entuudestaan tuttuja tai jotka muisti muuten vain joskus kuulleeni. Vuoden 1973 voittokappale kuullosti tutulta heti ensitahdeiltaan.

Anne-Marie Davidin esittämä Tu te reconnaîtras edusti tuona vuonna Luxemburgia, joka toimi myös kisojen isäntämaana. Itse laulu niinkuin sen esittäjäkin olivat kotoisin Ranskasta.

Toista kertaa Eurovision laulukilpailujen historiassa isäntämaan kappale myös voitti kilpailun. Tämä siitä huolimatta, että kilpailujen epäonnistuneen äänimiksauksen vuoksi kappaleen kaunis jousisovitus jää lähes kokonaan kuulematta.

Euroviisuvoiton seurauksena kappaleesta tuli suurhitti Euroopassa ja todellinen euroviisuikivihreä. Suomessa kappaleen esitti Katri Helena nimellä Nuoruus on seikkailu, josta alkuperäisversion lisäksi tuli meillä vuoden soitetuimpia kappaleita.

Anne-Marie Davidille euroviisuvoitto ja suurhitti eivät kuitenkaan taanneet tähtiuraa. Kun kotimaassa ura ei lähtenyt lentoon, hän muutti Turkkiin ja teki siellä muutaman albumillisen musiikkia. Vuonna 1979 hän palasi euroviisulavalle edustaen kotimaataan kappaleella Je suis l'enfant soleil. Erinomainen kappale ja jälleen vahva tulkinta riittivät kolmanteen sijaan, mutta tälläkään kertaa menestys ei nostanut laulajaansa pysyvästi tähtitaivaalle. 1980-luvulla David haki vauhtia uralleen muun muassa Norjasta käsin.

Minusta Anne-Marie David olisi ansainnut paljon paremman uran kuin mitä hän sai. Laulajan lahjoista todistaa kahden euroviisuedustuksen lisäksi muun muassa Tu te reconnaîtras -singlen b-puoli Au bout du monde. Valitettavasti kappaletta ei löydy YouTubesta tai GrooveSharkista.

Tämä kappale löytyy kuitenkin Anne-Marie Davidin kokoelmalevyltä Je suis l'enfant soleil. Tu te reconnaîtras löytyy lisäksi lähes kaikilta Eurovision laulukilpailut -aiheisilta kokoelmalevyiltä.

perjantai 4. toukokuuta 2012

89. Dusty Springfield: It Begins Again (1978)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Dusty Springfieldin uran pohjakosketus tapahtui 1970-luvulla. Levyt eivät menneet kaupaksi ja laulajan itsetunto oli palasina, eikä alkoholikaan auttanut asiaa. Ongelmat eivät kuitenkaan johtuneet itse levyistä, sillä ne olivat korkeatasoisia läpi koko Springfieldin uran. Neljän vuoden rokulin jälkeen Springfield yritti paluuta erinomaisella It begins again -albmilla, joka kuitenkin menestyi yhtä huonosti kuin laulajan muutkin 70-luvun levyt. Tätä levyä kuunnellessa on vaikea ymmärtää miksi.

Aloitin Dusty Springfieldin uraan tutustumisen 1960-luvulta, jolloin hänen menestyksensä oli huippuluokkaa. Kun sitten varovasti aloin tutustumaan hänen "unohdettujen" vuosiensa levytyksiin, olin yllättynyt kuinka laadukkaita nämäkin levyt olivat. Vaikka Springfield ei itse säveltänyt laulujaan, onnistui hän aina keräämään levyille parhaiden lauluntekijöiden sävellykset. Laatu ei laskenut missään vaiheessa, vaikka levynmyynti 70-luvulla olikin huonoa.

Huono menestys rapautti laulajan jo valmiiksi herkkää itsetuntoa. Vuonna 1974 ilmestyneen erinomaisen Cameo-albumin huono menestys otti koville, eikä Yhdysvaltoihin muuttanut Springfield löytänyt paikkaansa amerikkalaisessa showbisneksessä. Seuraavan albumin äänitykset keskeytyivät Dustyn henkilökohtaisten ongelmien vuoksi, ja laulaja katosi muutamaksi vuodeksi kokonaan julkisuudesta. Epävarmuus omasta seksuaalisesta identiteetistä ja päihdeongelmat pitivät hänet piilossa, kunnes laulaja uskalsi palata jälleen valokeilaan vuonna 1978.

It begins again osoitti, että ongelmistaan selvinnyt Springfield oli valmis kohtaamaan jälleen maailman. Tuottajaksi laulaja sai mm. Queenin levyillä vaikuttaneen Roy Thomas Bakerin, jonka tasaisen varma tuotanto pitää levyn laadukkaana alusta loppuun saakka.

Bakerin Queen-vaikutteet ovat havaittavissa levyn alkukappaleen Turn me around -kitarasovituksessa. Turn me around on vakuuttava aloitus levylle, joka sisältää vauhdikkaampaan soul-meininkiä että vaikuttavia balladeja.

Levyn vaikuttavimmassa kappaleessa Sandra Dusty Springfield asettuu elämäänsä väsyneen kotiäidin rooliin. Oman elämän ongelmat antoivat varmasti syvyyttä Dustyn tulkintaan. Kappaleessa päähenkilö  kertailee elämäänsä, joka on muuttunut rakastuneen vaimon elämästä uupuneen kotiäidin arjeksi.

Toisessa roolissan Dusty riisuu glamourin Hollywoodin näyttelijäneistosten elämästä. Laulaja kertoo, kuinka unelmien roolia odottavat tuhannet nuoret naiset pukeutuvat koekuvaukseen siihen ainoaan, sopivasti sääret paljastavaan mekkoonsa palatakseen jälleen pieneen asuntoonsa ainoastaan pieni sivurooli taskussaan. Hollywood movie girls -kappaleen tulkinnasta löytyy aimo annos laulajan omaa kokemuspohjaa USA:n länsirannikolta.
Koko levyn sisältö ei onneksi ole aivan yhtä haikeaa. It begins again -platalta löytyy myös monta verevää soulkappaletta, joista esimerkkinä tässä I found love with you.  
Tällä levyllä oli kaikki kohdallaan ja jopa levyn kansi oli pitkästä aikaa onnistunut. Jostain syystä Dusty Springfieldin kuulijakunta oli kuitenkin hukassa, eikä tämä levy menestynyt edeltäjiään paremmin. Saman kohtalon koki myös laulajan pari seuraavaa albumia, kunnes yhteistyö Pet Shop Boysin kanssa palautti hänen suosionsa.

Onneksi cd-remastereiden ja nettikauppojen aika on palauttanut tämänkin unohtuneen levyn laulajan fanien ulottuville.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

88. Chicago: Music from the Miramax Motion Picture (2002)

Chicagon on Moulin Rougen ohella niitä elokuvia, jotka palauttivat uinuneen elokuvamusikaalingenren lähes entiseen loistoonsa. Tämä vuonna 2002 ilmestynyt elokuva on niitä musikaaleja, joiden musiikki toimii erinomaisesti myös levyltä kuunneltuna. Kahden murhasyytetyn laululintusen kilpailu toisiaan, aikaa ja hirsipuuta vastaan on parhaita filmille siirettyjä musikaaleja sitten 1950-60-lukujen, jotka olivat elokuvamusikaalien kulta-aikaa.

Lukioaikoina elokuva- ja teatterimusikaalit olivat suuri kiinnostuksen kohteeni. Elokuvista West side story, Sound of Music, My Fair Lady ja Viulunsoittaja katolla olivat suuria suosikkejani. Kirjastosta lainailin lisäksi Andrew Lloydd Webberin musikaalilevytyksiä, itse en näitä musikaaleja päässyt teatteriin katsomaan. Aikuisiässä intoni tähän lajiin hiipui, kunnes Chicago sai minut niistä uudelleen innostumaan. Elokuvassa yhdistyvät musikaalien parhaat asiat: taitavat esittäjät, kauttaaltaan mainio musiikki ja upea epookkikuvaus, joka vie katsojan oikeasti keskelle 1920-1930-lukujen Chicagoa. Toisin kuin 60-luvun spektaakkelimusikaalit, elokuvan pituus pysyy kohtuudessa ja toisin kuin 50-luvun Gene Kelly -steppailuelokuvat (mm. Laulavat sadepisarat), se ei sisällä ylipitkiksi venytettyjä tanssinumeroita. Chicago oli kompakti elokuva ilman yhtään turhaa hetkeä.

John Kanderin ja Fredd Ebbin musiikkiin pohjautuva musikaali jäi Euroopassa saman parivaljakon muutama vuosi aiemmin tekemän Cabaret-musikaalin varjoon. Chicago sai kunnolla jalansijaa tällä puolella valtamerta vasta Rob Marshallin ohjaaman elokuvan myötä.

Musikaalin päähenkilö Roxie Hart (Renée Zellweger) unelmoi laulajan ja tanssijan urasta hämyisillä jazzklubeilla kieltolain aikaisessa Chicagossa. Erityisesti hän ihailee Velma Kellyä, jota näyttelevä Catherine Zeta-Jones varastaa shown heti elokuvan avausnunmerossa All That Jazz.


Kohtalon ja intohimon oikusta molemmat tähtöset löytävät itsensä samasta vankilasta murhatuomio niskassaan.

Elokuvassa musiikkinumerot esitetään osana Roxien mielikuvitusmaailmaa, missä vankilakin muuttuu näyttämöksi. Näin myös naisten selliosastoa tiukkaan tapaansa johtava Mama Morton (Queen Latifah) muuttuu hänen mielessään lavaa hallitsevaksi showtähdeksi.


Musikaalin vaikuttavimmassa numerossa Roxien vankitoverit kertovat kukin oman tarinansa. Tavallisten naisten tie murhaajiksi kerrotaan tiukan tangon tahtiin.


Myös tässä murhatangossa Catherine Zeta-Jones näyttää kyntensä laulajana ja tanssijana. 1960-luvun elokuvamusikaaleissa oli tavallista hankkia ammattilaulajat jälkiäänittämään tähtinäyttelijöiden (mm. Natalie Wood ja Audrey Hepburn) laulusuoritukset. Chicagossa kaikki näyttelijät laulavat osuutensa itse, ja tähdet Zellwegeriä, Zeta-Jonesia ja lipevää asianajajaa näyttelevää Richard Gereä myöten hoitavat osuutensa mallikkaasti myös tällä saralla.



Zellwegerin nasaali lauluääni sopii hyvin Roxien rooliin ja keskipisteeseen hän pääsee nimikkokappaleessaan Roxie, jossa murhasta syytetty wannabe-tähti unelmoi tulevasta menestyksestään. You Tubesta ei valitettavasti löytynyt kappaleen kokonaista versiota, mutta se on kuultavissa videonoston allapuolella olevasta GrooveShark-linkistä.

Roxie by Chicago Soundtrack on Grooveshark 

Moulin Rougesta ja Chicagosta hyvin alkanut elokuvamusikaalien revival ei valitettavasti ole saanut seuraajia. Andrew Lloydd Webberin Evita ja Phantom of the Opera -musikaalien filmatisoinnit eivät lunastaneet niille asetettuja odotuksia, eivätkä elokuvayhtiöt ja ohjaajat ole halunneet lähteä tälle riskialttiille tielle Chicagon saamasta suuresta menestyksestä huolimatta. Chicago valittiin vuoden 2003 Oscar-gaalassa vuoden parhaaksi elokuvaksi, ja kuudesta patsaasta yhden sai ansaitusti myös Catherine Zeta-Jones.

Elokuvan ansiosta Chicago on noussut klassikkomusikaalien joukkoon myös Euroopassa, ja sitä on esitetty menestyksellä muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa.