Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carole King. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carole King. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. marraskuuta 2016

Ikivihreän tulkintoja: Goin' Back

Kun blogini 300:sta levystä on enää 60 jäljellä, aloitan uuden sarjan jossa käsittelen artistien uraa, kappaleita ja musiikin ilmiöitä niihin liittyvien levyjen kautta. Ensimmäisessä artikkelissa tutustun kappaleen Goin' back historiaan, sisältöön ja siitä tehtyihin eri levytyksiin. Mielestäni parhaan version kappaleesta teki säveltäjä itse, mutta laulusta on myös monta muuta hienoa tulkintaa.

Kappale Goin' back tuli minulle tutuksi parikymmentä vuotta sitten, kun innostuin laulaja-lauluntekijä Carole Kingin musiikista. Vuosi vuodelta olen kiintynyt tähän lauluun entistä enemmän ja samalla löytänyt uusia hienoja versioita olen laulusta. Kingin kotisivujen mukaan laulusta on tehty kolmisenkymmentä eri versiota. Tämän blogin esimerkit ovat siis vain jäävuoren huippu.

Laulussa solisti haluaa palata aikuiselämän kiireistä nuoruuden huolettomuuteen ja turvallisuuteen. Siinä missä toiset kauhistelevat menneiden vuosien määrää ja pakenevat pelkojaan, laulaja antaa itselleen luvan olla henkisesti nuori ja elää päivän kerrallaan.

Goin' Back syntyi lauluntekijäpariskunnan Carole King (sävel) ja Gerry Goffin (sanat) yhteistyönä. Vasta 24- ja 27-vuotiaitten lauluntekijöiden haikailu nuoruuden vuosiin saattaa tuntua hassulta, mutta vuonna 1966 heillä oli jo vuosiansa pitempi elämä takanaan. Vuonna 1958 toisiinsa collegessa tutustunut pari oli mennyt naimisiin Kingin ollessa vasta 17-vuotias. Vuonna 1966 parilla Goffin/King oli takanaan jo useampi USA:n listaykkönen, kymmeniä hittejä ja satoja eri artisteille kirjoitettuja lauluja.

Vuonna 1966 Carolen ja Gerryn (joilla yhteisen uran ja kodin lisäksi oli kaksi leikki-ikäistä tytärtä) kunnianhimo ja unelmat veivät eri suuntiin. Carole nautti turvallisesta elämästään New Yorkin esikaupunkiäitinä, jolla lisäksi oli menestysekäs ura hittejä takovana säveltäjänä. Teksteistä vastannut Gerry sen sijaan kaipasi pois ahdistavan esikaupunkielämän ja uran rajoitteista. Popsanoittajana hän koki lisäksi alemmuutta Bob Dylanin kaltaisten runoilijoiden rinnalla. Hänen kaipuunsa nuoruuden vapauteen on selvästi havaittavissa laulun tekstissä.

Ensimmäisen Goin' back -kappaleen ehti laulamaan Goldie, jonka tekemä levytys vedettiin kuitenkin pikaisesti markkinoilta laulajan otettua liikaa vapauksia laulun tekstin kanssa. Pian tämän jälkeen julkaisuvuoron sai kappaleen tunnetuin levytys, jonka teki Dusty Springfield. Springfieldin versiota ei kuitenkaan julkaistu Yhdysvalloissa singlenä, vaan kunnian siellä sai folkrock-yhtye The Byrds. Goffin muokkasi laulun sanat paremmin mieslaulajan suuhun sopivaksi vaihtaen tekstissä mainitut värityskirjat leikkijuniin ja hyppynarut lelupalikoihin. Pian Byrdsin version jälkeen kappaleen äänitti brittiläinen The Move.
Nämä varhaiset versiot ovat kukin ansiokkaita tavallaan, mutta itse pidän näistä parhaana Springfieldin levytystä, jonka sopivan mahtipontinen sovitus tuki hienosti käheä-äänisen laulajan tulkintaa. Carole Kingin kerrotaan purskahtaneen itkunsa liikutuksesta kuultuaan Springfieldin lähes täydellisen levytyksen hänen kappaleestaan. Kappale soi myös Dustyn hautajaisissa. Goldien versio puolestaan on minulle uusi tuttavuus, johon vielä en ole päässyt täysin sisälle.

The Byrds toi lauluun sopivasti country-vivahteita ja lauluharmonioita. Kappale aiheutti kuitenkin ristiriitaa yhtyeen sisällä, sillä yhtyeen kitaristi David Crosby ei pitänyt kappaleesta ja kieltäytyi sisällyttämästä sitä yhtyeen albumille. The Byrds ratkaisi riidan potkimalla Crosbyn pois yhtyeestä. The Moven levyttämä liveversio noudatti hyvin pitkälle The Byrdsin versiota, mutta jäi esikuvaansa tuntemattomammaksi.

Oma suosikkini kappaleen lukuisista versioista on Carole Kingin versio, jonka hän levytti vuonna 1970 ensimmäiselle sooloalbumilleen Writer. Levytyksessä Kingiä avustivat hänen elämänsä tärkeät miehet, äänittäjänä toimi sanoittaja ja ex-mies Goffin (kaksi vuotta aiemmin eronnut pariskunta oli hyvissä väleissä aina Goffinin kuolemaan asti) ja bassoa soitti uusi aviomies Charles Larkey. Kingiä säesti kitaralla ja taustalaululla James Taylor, jonka kanssa puhtaasti ammatillinen ystävyyssuhde on jatkunut näihin vuosiin saakka. King levytti kappaleen toistamiseen kymmenen vuotta myöhemmin albumille Pearls: Songs of Goffin and King. Molemmissa levytyksissään hän käytti laulun "poikamaista" tekstiversiota.
Suomeksi kappale on levytetty ainakin kerran. Maaritin vuonna 1973 julkaistulla debyyttialbumilla Goin' back sai Hectorin oivaltavasti käännetyn tekstin (samalta albumilta löytyy Hectorin niin ikään sanoittama klassikkostatuksen saanut Goffin/King -kappale Child of mine/Lainaa vain) ja edellä esiteltyjä versioita rokkaavamman sovituksen. Kappale toimii myös näin. 
Yksi kappaleen mielenkiintoisimmista versioista on vuodelta 1973, jolloin vielä tuntemattoman Queen-yhtyeen solistia Freddie Mercurya pyydettiin osallistumaan kokeelliseen studioprojektiin. Larry Lurex -salanimellä julkaistulla singlellä äänittäjä Robin Geoffrey Cable yritti parantaa tuottaja Phil Spectorin luomaa äänivallitekniikkaa. Testikappaleista toinen oli Goin' back, josta singlen a-puolen (Beach Boys ja Ronettes -hitti I can hear music) ohella tuli ensimmäinen kaupallisesti julkaistu Freddie Mercury -äänite. Kitaraan ja rumpuihin Mercury houkutteli bändikaverinsa Brian Mayn ja Roger Taylorin. Lurex-versiossa Mercury käyttää laulun "tyttömäistä" tekstiversiota.
Goin' back on antanut vuosikymmenien aikana monille artisteille mahdollisuuden kanavoida omaa nuoruuden- ja menneisyydenkaipuutaan, ja kappale löytyykin monien pitkän uran tehneiden artistien kokoelma- ja tribuuttilevyiltä. 1960-luvulla uransa aloittaneet Diana Ross ja Marianne Faithfull tekivät omat sielukkaat versionsa kappaleesta vuosina 2001 ja 2011. Genesis-rumpali ja 1980-luvulla megasuositun soolouransa aloittanut Phil Collins teki kappaleesta gospel-tyylisen version samaa nimeä kantaneella sooloalbumilleen vuonna 2010. Collins yhdisti esityksessään molempien tekstitysversioiden teemoja.
Goin' back ei noussut yhdelläkään versioistaan megahitiksi eikä edes Carole King itse ole esittänyt kappaletta konserteissaan. Sitä ei mainita Kingin elämänkerrassa eikä hänen elämästään tehdyssä musikaalissa Beautiful, mutta sen lukuisat onnistuneet ja kohtuullisesti menestyneet versiot ovat tehneet kappaleesta ikivihreän. Minulle se on yksi rakkaimmista lauluista maailmassa.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , ,

perjantai 17. heinäkuuta 2015

220. James Taylor: Sweet baby James (1970)

 
Kuuntele koko albumi Spotifysta
Lähes 50-vuotisen uran Amerikan rakastetuimpana trubaduurina tehnyt James Taylor on tänä kesänä juhlinut uransa ensimmäistä USA:n albumilistan kärkeen noussutta albumiaan. Taylorin läpimurto tapahtui 45 vuotta sitten, joka osoittaa että miehen musiikki ei ole vuosikymmenien aikana muuttunut juuri mitenkään. Välittömästi tunnistettava kitara- ja laulutyyli hallitsevat tätä levyä, jonka kappaleet ovat muodostuneet ikivihreiksi.

James Taylorin tie levyhyllyyni tapahtui kahden suosikkiartistini avittamana. Vuonna 1968 Paul McCartneyn vävyehdokas, tuottaja Peter Asher kiinnitti 20-vuotiaan Taylorin the Beatlesin perustaman Apple-levy-yhtiön artistikaartiin. Beatlesin edesottamuksista kiinnostuneena tutustuin Taylorin Apple-albumiin, joka runsain jousi- ja kuorosovituksin nousi välittömästi yhdeksi suosikkilevyistäni.

Levy jäi kuitenkin Beatlesin ja Applen hajoamistaisteluiden jalkoihin eikä hyvästä musiikistaan huolimatta löytänyt yleisöään. Harmia aiheuttivat myös Taylorin huumeongelmat. Tuottaja Peter Asher kuitenkin luotti artistiinsa ja ryhtyi Taylorin henkilökohtaiseksi manageriksi ja tuottajaksi, muutti hänen kotimaahansa ja otti tehtäväkseen nuoren lupauksen kuivilla pitämisen ja tämän lahjojen kanavoimisen menestyslevyn tekoon. Kaverusten ei onneksi tarvinnut odottaa kauaa, sillä jo toinen Taylorin ja Asherin tuotos löi läpi.
Taylorin toisen albumin nimikkoraita on kehtolaulu hänen veljensä ensimmäiselle lapselle joka peri setänsä etunimen. Pianoa kappaleella soittaa toinen linkkini Tayloriin, kaikkien aikojen suosikkiartistini Carole King, juuri soolouraansa aloitteleva lauluntekijä joka oli 1960-luvun menestyneimpiä hittitehtaita ex-miehensä Gerry Goffinin kanssa.

Kingin ja Taylorin vuosikymmeniä kestänyt syvä ystävyys oli puhtaasti platoninen ja ammatillinen. Taylor rohkaisia Kingiä nousemaan taustavaikuttajaksi lavan eteen, ja 1970-luvun ensimmäisten vuosien aikana ystävykset soittivat toistensa levyillä ja osallistuivat muusikkoina toistensa kiertueille. Vuonna 2007 King ja Taylor palasivat yhteiselle esiintymislavalle Troubadour-kiertueellaan, jolla esitettiin lukuisia Sweet baby James -albumin kappaleita. Country road -kappaleesta löytyy kaksi videotallennetta samalla kokoonpanolla 36 vuoden aikaerolla.
Kun kuulin ensimmäisen kerran albumia Sweet baby James, olin hieman pettynyt. Olin ihastellut Taylorin Apple-yhtiölle tekemää albumia sen runsaiden sovitusten ja mahtailun vuoksi. Taylor ja Asher eivät kuitenkaan kokeneet tätä tyyliä omakseen ja toisesta albumista eteenpäin Taylorin musiikkia taustoitettiin paljon karsitummalla sovituksella. Kesti hetken ennenkuin opin arvostamaan tyyliä, jolla Taylor tekee musiikkia edelleen. Itse asiassa laulajan tänä keväänä julkaistu albumi Before this world kuulostaa hämmästyttävän paljon samalta kuin hänen musiikkinsa 45 vuoden takaa.

Sweet baby James albumin tunnetuin kappale Fire and rain sai innoituksensa kolmesta Taylorin elämää mullistaneesta asiasta. Laulu sivuaa hänen lapsuudenystävänsä itsemurhaa, hänen huumeriippuvuuttaan ja vieroituksen rankkoja kokemuksia ja toisaalta yhteen levyyn kilpistynyttä yhteistyötään the Beatlesin Apple-levy-yhtiön kanssa.
Fire and rain oli Taylorin ensimmäinen suuri hitti ja se osaltaan siivitti Sweet baby Jamesin menestystä ja Taylorin nousua uuden singer-songwriter-genren kärkiartistiksi. Albumi onkin tasaisen miellyttävä kokoelma harkittuja sävellyksiä ja hyvin omakohtaisia tekstejä. Laulajan konstailusta vapaa lauluääni ja ainutlaatuinen tapa soittaa akustista kitaraa tekevät albumista soundimaailmaltaan raikkaan ilmavan, ja sama tyyli on jatkunut näihin päiviin saakka hyvin pienin päivityksin. Taylorin kitara ja taustalaulu ovat helposti tunnistettavissa myös Carole Kingin ensimmäisillä soololevyillä Writer ja Tapestry, jotka olen arvioinut tässä blogissa muutama vuosi sitten.
Trubaduuri Taylorin ura jatkui menestyksekkäänä Sweet baby James -albumin jälkeenkin. Lehdistö innostui laulajasta lisää kun tämä avioitui singer-songwriter-kollega Carly Simonin kanssa vuonna 1972 (pari erosi yhdeksän vuotta myöhemmin, josta lehdistö sai jälleen komeita otsikoita lööppeihinsä). 1970-luvun lopun jälkeen Taylorin levyt eivät enää myyneet entiseen malliin, kunnes vuonna 1997 julkaistu albumi Hourglass ja 2002 tehty October road palauttivat hänet sekä yleisön että kriitikoiden suosioon.

Tänä keväänä (2015) jo eläkeläiseksi luultu Taylor yllätti levyttämällä ensimmäisen uutta materiaalia sisältävän albumin 13 vuoteen. Levy nousi suoraan USA:n albumilistan kärkeen antaen Taylorille hänen uransa ensimmäisen albumilistaykkösen. Tämän 67-vuotiaan Taylorin comeback-levyn esittelen piakkoin.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

perjantai 24. lokakuuta 2014

213. Beautiful - The Carole King Musical - Original Broadway Cast Recording (2014)


Kuuntele koko albumi Spotifysta tai esittäjien kommentein YouTubesta.
Carole Kingin musiikkiin pohjautuva musikaali Beautiful on ollut vuoden 2014 suurimpia Broadway-menestyksiä. Kingin elämäntarina teini-ikäisestä laulunkirjoittajasta maailmankuuluksi laulajatähdeksi kerrotaan Kingin ja hänen kumppaninsa Gerry Goffinin  kirjoittamien laulujen avulla. Omat sävelensä ja tarinansa musikaaliin tuovat toisen lauluntekijäpariskunnan Cynthia Weil ja Barry Mann laulut. Hienoa musiikkia sisältävä musikaali saa Lontoon ensi-iltansa alkuvuodesta 2015.

Kuten blogini lukijat ovat huomanneet, Carole King ja hänen 1970-luvulla alkanut soolouransa ovat levysoittimeni vakio-ohjelmistoa. King tunnetaan parhaiten vuonna 1971 julkaistusta albumistaan Tapestry, joka on edelleen yksi maailman myydyimmistä pop-levyistä. 1960-luvulla King tuli kuitenkin tunnetuksi muille artisteille yhdessä aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa kirjoittamistaan hiteistä. Tämä osa hänen urastaan on tullut minulle rakkaaksi vasta myöhemmin. Kingin elämä ja ura iloineen ja murheiheen sai ensi-iltansa musikaalin muodossa Broadwaylla alkuvuodesta 2014. Pitkän etäisyyden vuoksi tyydyin lippujen ostamisen sijaan hankkimaan musikaalin soundtrack-cd:n, joka osoittautui odotuksiakin paremmaksi korvikkeeksi.

Näytelmän Beautiful - The Carole King musical avainkohta sijoittuu vuoteen 1960, jolloin 18-vuotiaan Kingin säveltämästä ja pari vuotta vanhemman Goffinin (jonka kanssa avioitunut King oli synnyttänyt ensimmäisen lapsensa aiemmin samana vuonna) sanoittamasta Will you love me tomorrow -kappaleesta tuli Goffin/Kingin ensimmäinen listaykkönen tyttöyhtye The Shirellesin esittämänä. Musikaalissa kappale kuullaan sekä Kingiä esittävän Jessie Muellerin versiona (joka muistuttaa sovitukseltaan Kingin Tapestry-albumilla julkaisemaa versiota) että The Shirellesiä näyttelevän mustan naiskolmikon esittämänä. Musikaalin virallisen YouTube-kanavan videosikermässä nähdään ja kuullaan pätkät molemmista versioista.
Will you love me tomorrow ei jäänyt Goffinin pariskunnan ainoaksi hitiksi tai edes ainoaksi listaykköseksi. 1960-luvun aikana he kirjoittivat kymmeniä hittejä eri artisteille ja USA:n listan ykköspaikan valloitti näistä neljä. USA:n listan kärkeen nousi muiden muassa the Loco-motion, jonka laulajaksi pestattiin Goffinin ja Kingin lastenhoitaja Eva Boyd. Vaikka kappale jäi Little Evan ainoksi hitiksi, se on yksi Carole Kingin levytetyimmistä kappaleista (King itse sisällytti kappaleen albumilleen Pearls ja hän on esittänyt sen useasti konserteissaan.). 
Beautiful-musikaalissa esiintyy myös toinen tunnettu lauluntekijäpariskunta. Samalle kustantajalle Goffin/King-parin kanssa lauluja kirjoitti aviopari Barry Mann ja Cynthia Weil. Vaikka pariskunnat kilpailivat verisesti seuraavasta hittisinglestä, he olivat siviilielämässä toistensa lähimmät ystävät.

Musikaalissa esitetään Mann/Weil-pariskunnan suurimman hitin syntyhistoria. Säveltäjä Barry Mann (jota esittää Jarrod Spector) ei saa laulua You've lost that loving feeling toimimaan, kunnes sanoittaja Cynthia Weil (Annika Larsen) ehdottaa sävellajin laskemista ja esittäjäksi miesduo the Righteous Brothersia. Tuloksena laulu, josta tuli amerikkalaisen television ja radion 1900-luvun soitetuin kappale.
Menestyvän säveltäjäparin perheidylli alkoi murtua, kun Gerry Goffin turhaantui keskiluokkaiseen lähiöelämään ja sen sovinnaisiin rajoituksiin. The Monkees -yhtyeelle kirjoitetussa laulussa Pleasant Valley Sunday Goffin kuvaa amerikkalaisen ihanneperheen kulissia suorin sanoin. Kitkerät sanat ja Kingin iloinen melodia tekivät kappaleesta poikkeuksellisen hitin. Musikaalissa laulun esittää Goffin (Jake Epstein) yhdessä rakastajattarensa kanssa. Myös tätä laulua sen säveltäjä Carole King on esittänyt konserteissaan vielä 2000-luvun puolella.
Goffinin uskottomuuden lisäksi Carole Kingin maisemaa tummensi myös Goffinin ongelmat huumeiden ja mielenterveyden kanssa. Musikaalin synkkiin käänteisiin tuo kaivattavaa helpotusta Barry Mannin ja Cynthia Weilin suhteen kepeämpi kuvaus ja musiikki. Musikaalin yksi parhaista tulkinnoista (ja ainoa selkeä rock-kappale) on Mannia esittävätn Jarrod Spectorin tulkinta the Animals-hitistä We gotta get out of this place. Laulusta tuli aikoinaan Vietnamissa taistelleiden sotilaiden tunnuslaulu.
Täysin ilman kriisejä ei Mann/Weil parinkaan ollut, mutta muutamista parisuhteen karikoista selvittyään pari on pysynyt yhdessä näihin päiviin saakka. Cynthia Weil ja Barry Mann ovatkin olleet aktiivisesti mukana Beautiful-musikaalin teossa (ja myös albumin YouTubessa julkaistulla kommenttiraidalla).

Musikaalin päähenkilölle suhtautuminen itsestä kertovaan näytelmään on ollut vaikeampaa. Näytelmä ehti pyöriä Broadwaylla kolmen kuukauden ajan ennenkuin Carole King uskaltautui sitä katsomaan tuntemattomaksi naamioituneena. Esityksen päätteeksi King yllätti musikaalin näyttelijät täydellisesti nousemalla lavalle heidän kanssaan.

Myös itse näytelmässä King joutuu kohtaamaan tuskallisen menneisyytensä. Äänittäessään toista sooloalbumiaan Tapestry hän epäröi laulaa entisen miehensä kanssa kirjoittamaa, alunperin Aretha Franklinin levyttämää kappaletta Natural woman. Jessie Muellerin esittämä kappale muistuttaa sovitukseltaan enemmän Franklinin versiota kuin Kingin levyttämää versiota, mutta tämä sallittakoon taiteellisen vapauden nimissä.
Ylitettyään oman arkuutensa ja menneisyytensä haamut Carole Kingin sooloura alkoi toden teolla. Tapestry-albumista tuli suurmenestys ja se piti maailman myydyimmän naislaulajan albumin titteliä aina Whitney Houstonin Bodyguard -levyn julkaisuun asti. King ei enää ollut riippuvainen Gerry Goffinin lyriikoista, vaan hän oli oppinut kirjoittamaan itse omat laulutekstinsä.

Goffin puolestaan jatkoi menestyvänä sanoittajana kirjoittaen tekstit muun muassa hitteihin Saving all my love for you (Whitney Houston) ja Nothing's gonna change my love for you (Glenn Medeiros). King ja Goffin pysyivät hyvinä ystävinä ja kirjoittivat yhdessä lauluja Goffinin vuonna 2014 tapahtuneeseen kuolemaan saakka.

Musikaali päättyy Tapestry-albumin julkaisuun. Albumilla julkaistu musikaalin nimikappale Beautiful (jonka tekstin King kirjoitti itse) julistaa Kingin uskoa itseensä ja tulevaisuuteensa.
Beautiful - The Carole King musical:in äänite on niin onnistunut ja viihdyttävä, että koen että olen nähnyt koko näytelmän, vaikka en Brodwayn lähellä ole koskaan käynytkään. Levyllä ei ole yhtään täyteraitaa, vaan jokainen hetki on hittitavaraa Goffin/Kingin tai Mann/Weilin aarteistosta, joten esimerkkikappaleiden valinta tähän blogiinkin oli vaikeaa. Levy toimii parhaiten kokonaan kuunneltuna.

Yhdysvalloissa suuren suosion saanutta musikaalia valmistellaan parhaillaan Lontoon West Endin ensi-iltaa varten, jonka on määrä tapahtua helmikuussa 2015. Ehkä pääsen katsomaan musikaalin siellä.

Lue myös:




Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , ,

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

186. Carole King: I believe in loving you (single 2013)

Carole King on jatkanut aktiivista toimintaansa vaikka 70-vuotta tuli täyteen vuosi sitten. Innoituksen uuteen singleen King sai kuullessaan lauluntekijä Hal Davidin kuolemasta. King oli reilut kymmenen vuotta sitten kirjoittanut laulun I believe in loving you Davidin kanssa, ja nyt hän päätti että oli aika levyttää se. Tytär Louise Goffinin tuottama single on lämminhenkinen rakkauslaulu, joka ei mullista maailmaa mutta laulu paikallaan Carole Kingin satoja lauluja ja kymmeniä levyjä kattavassa tuotannossa. 

Itse Carole Kingin suurena ihailijana en enää odottanut 71-vuotiaalta artistilta uutta levyä. Yllätyinkin iloisesti, kun single I believe in loving you ilmestyi iTunesin myyntilistalle. CD-muodossa singleä ei enää julkaistu, mutta hyvin nopeasti bitit siirtyivät Internetin läpi työasemalleni ja sieltä cd-aihiolle. Kannen rakensin Kingin kotisivuilta löytyvien kuvien perusteella ja levyn sijoitin muiden Carole King -levyjen sekaan cd-kaappini parhaalle hyllylle.

55 vuotta edellisessä kirjoituksessa esittelemäni ensilevyn jälkeen lauluja kirjoittavasta teinitytöstä on tullut tyylikkäästi harmaantunut isoäiti, joka ei ole vielä halunnut siirtyä eläkkeelle. Levynmyynti ei enää nouse samoihin miljoonalukuihin kuin 1960- ja 70-luvuilla, mutta se ei Carole Kingiä ole häirinnyt. Tuoreessa muistelmakirjassaan Natural woman King kuvailee kuinka hienoa on edelleen nousta lavalle esiintymään sille pääosin keski-ikäiselle yleisölle, joka on seurannut hänen uraansa levystä ja vuosikymmenestä toiseen.

I believe in loving you -kappaleen ensiesitys ei olisi voinut saada arvovaltaisempaa yleisöä. Keväällä Carole Kingille myönnettiin arvostettu Library of Congress Gershwin Prize for Popular Song, jonka aiemmin ovat saaneet Paul Simon, Stevie Wonder, Burt Bacharach, Hal David ja Paul McCartney. Presidentti Barack Obama luovutti palkinnon toukokuussa Valkoisessa talossa, ja tässä tilaisuudessa King kappale esitettiin julkisesti ensimmäisen kerran..
Carole King oli säveltänyt laulun yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Tekstin kirjoitti lauluntekijäkollega Hal David, joka tunnetaan yhteistyöstä Burt Bacharachin kanssa. King levytti laulun syksyllä 2012 kuolleen Davidin muistoksi ja hän kutsui singlen tuottajaksi tyttärensä Louise Goffinin. Laulun musiikkivideota varten artisti pyysi fanejaan lähettämään omia hääkuviaan ja lopputuloksena on liikuttava kuvakollaasi, josta valitettavasti puuttuvat Kingin omat hääkuvat. 
Suurta hittiä Carole Kingin uran 30. singlestä ei tullut, mutta se on mielestäni erinomainen esimerkki hänen ajattomasta tavastaan säveltää rakkauslauluja ja siitä, kuinka hänen sävelkynänsä on edelleen terävä 55 vuotta, satoja hittejä ja kymmeniä albumeja ensilevyn jälkeen. Vuosikymmenet eivät juurikaan kuulu Kingin äänessä, tuhansien artistien levyttämistä King-hiteistä huolimatta hän itse on mielestäni edelleen omien sävellystensä paras tulkki.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

185. Carole King: Right girl/Going wild (single 1958)

Tänä vuonna Valkoisessa talossa presidentti Obamalle uusimman singlensä laulanut Carole King aloitti uransa 55 vuotta aikaisemmin huomattavasti vaatimattomimmissa merkeissä. Sinnikäs 15 vuotias lauluntekijän alku äänitti ensimmäiselle singelle kaksi omaa sävellystään ja sanoitustaan. Nämä kappaleet unohtuivat nopeasti, mutta ne olivat alku tämän hienon naisen upealle uralle, joka jatkuu yhä.

Carole Kingin ura hakee vertaistaan. 1960-luvulla hän nousi aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa maailman menestyneimpien laulunkirjoittajien joukkoon mm. hiteillä Will you still love me tomorrow ja Locomotion, (You make me feel) Like a natural woman. 1970-luvulla säveltäjän pallilta laulajaksi siirtynyt King julkaisi albumin Tapestry, joka on yksi maailman tunnetuimmista naislaulajan tekemistä levyistä (ja jonka esittelin blogissani ensimmäisenä numerolla 1). Tämän lisäksi hän on näytellyt elokuvissa, televisiossa ja teatterissa, ja ollut aktiivisena politiikassa ja ympäristöasioissa. Carole Kingin viimeisin julkinen esiintyminen tapahtui Valkoisessa talossa, missä presidentti Obama palkitsi hänet Gershwin-palkinnolla.

Kingin uran alku on esimerkki sinnikkyydestä ja nuoren tytön vahvasta uskosta omiin kykyihin. 15-vuotias lauluja jo vuosia rustaillut Carol Klein oli vaikuttunut ikätoverinsa Paul Ankan menestyksestä (Anka julkaisi 16-vuotiaana suurimman hittinsä Diana), eikä hänellä ollut epäilystäkään siitä etteikö hän voisi yltää samaan. Laulaja (joka jo tässä iässä oli valinnut taiteilijanimekseen Carole King) marssi epäilyksiä vailla levy-yhtiöiden pomojen puheille pino nuotteja käsissään. ABC-Paramountin johtana Don Costa (jonka suojissa Paul Anka oli levyttänyt menestyssinglensä) vakuuttui Kingin taidoista ja teki nuoren laulajan kanssa levytyssopimuksen.
King on myöhemmin naureskellut ensimmäisille levytyksilleen ja etenkin niiden naiveille teksteille. Eihän 1950-luvulla nuoruuttaan elävä teinityttö voi tehdä laulu mistään muusta kuin siitä, miten hän saisi rinnalleen kunnon pojan jolle hän olisi tuo "oikea tyttö". Silti tuo hänen ensilevytyksensä on mielestäni lapsellisudessaan aito ja lupaava merkki Carole Kingin taidoista.

Singlen b-puoli bailupiisi rock'n'rollin alkuvuosien tapaan.
Kingin ensisingle ja sitä seuranneet muut singlet eivät juurikaan myyneet tai soineet radiossa. Carole ei koulunkäynniltään ehtinyt kiertämään maata levyään markkinoiden. Tässä vaiheessa hänen kunnianhimonsa ei kohdistunut niinkään laulamiseen vaan suosittujen pop-kappaleiden kirjoittamiseen. Pian ensisinglensä julkaisun jälkeen King kohtasi tulevan aviomiehensä Gerry Goffinin. Läpimurtoonkin oli vain kaksi vuotta, sillä vuonna 1960 Goffinin kanssa kirjoitettu Will you still love me tomorrow nousi listojen kärkeen ja aloitti hittiputken joka jatkui 1960-luvun loppupuolelle saakka.

Right Girl aloitti uskomattoman uran, joka on läpäissyt seitsemän eri vuosikymmentä 1950-luvulta 2010-luvulle saakka. Tänä vuonna hän julkaisi 30. singlensä, jonka hän oli säveltänyt muutama vuosi sitten kuolleen lauluntekijäkollegansa Hal Davidin (joka tunnetaan Burt Bacharachin kanssa tekemistään hiteistä) kanssa. Tämän kappaleen esittelen seuraavaksi, jolloin voimme verrata mitä Ms Kingille on 55 vuodessa tapahtunut.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

tiistai 23. huhtikuuta 2013

165. Carole King: City streets (1989)

1970-luvulla menestyneimmät soololevynsä tehnyt Carole King teki onnistuneen paluun vuonna 1989. Vaikka levy on soundeiltaan selkeästi sähköistä 1980-lukua, on albumi parhaiden CK-perinteiden mukaisesti täynnä hienoja sävellyksiä ja koskettavia sanoituksia. Vaikka uran huipun miljoonamyynti olikin historiaa, osoitti King että hän edelleen oli varteenotettava lauluntekijä ja artisti.

Carole King oli yksi 1960-luvun menestyneimmistä popsäveltäjistä ja yksi 1970-luvun eniten myyneistä naislaulajista. Minun, kuten monen muunkin, suosion hän ansaitsi vuoden 1971 menestysalbumillaan Tapestry. Muut vuosien varrella ostamani Carole King -albumit ovat varmistaneet hänen paikkansa levyhyllyni parhaalla paikalla, eikä tämä asema ole ollut kertaakaan uhattuna. 

Ihailuni Kingiä kohtaan kasvoi entisestään luettuani hänen vuosi sitten ilmestyneen elämänkertansa. Jo 1950-luvulla uransa aloittanut lauluntekijä-laulaja osoittautui juuri niin lämminhenkiseksi, kaikkia ääri-ilmiöitä ja tuhoisaa elämäntyyliä karttavaksi järki-ihmiseksi kuin oli kuvitellutkin. Pelkkiä ruusunpunaisia unelmia ei toki hänenkään elämänsä ole ollut. Neljä hajonnutta avioliittoa ovat sisältäneet äitiyden ja rakkauden autuutta mutta myös läheisriippuvuutta, nyrkiniskuja ja suuria pettymyksiä. Ylä- ja alamäkien koulima, jo 70 ikävuotta ylittänyt legenda esiintyy edelleen, tänä vuonna Kingin ura täyttää jo 55 vuotta. Elämänkerran A Natural Woman äänikirjaversio (jonka laulaja itse myös lukee) istuu vakaasti muiden Kingin CD-levyjen vieressä.
Albumin City streets ilmestyessä King oli "vasta" 47 vuotias, ja uraa oli takana kolme vuosikymmentä. 1970-luvun menestysalbumien jälkeen levymyynti laski, ja parin epäonnistuneen levytyksen jälkeen King oli jättäytynyt sivuun musiikkibisneksestä. 7 vuoden levytystauon aikana hän tuki aktiivisesti demokraattisen puolueen vaalikampanjoita ja näytteli teatterissa. Näiden vuosien jälkeen King palasi studioon laukku täynnä uusia sävellyksiä ja uutta energiaa. Uudella levyllä esiintyi koskettimia soittavan laulajan lisäksi liuta tunnettuja artisteja Omar Hakimista Max Weinbergiin ja Branford Marsalisiin. Levyn aloittavalla nimikappaleella kitaraa soitti Eric Clapton, joka soittaa kitaraa myös kappaleessa Ain't that the way.
City Streets oli vasta toinen hyllyyni ostama Carole King -albumi. 18 vuotta aiemmin tehdyn Tapestry-albumin akustisuuden jälkeen vierastin hieman uuden levyn 80-lukulaista sähköistä soundimaalimaa syntetisaattoreineen ja sähköpianoineen, mutta hienot sävellykset auttoivat minua tottumaan toisenlaiseen King-albumiin. Sittemmin kokoelmiini ovat tiensä löytäneet hänen kaikki 18 sooloalbumiaan.
Levyn sävellykset olivat selvästi parasta Carole Kingiä 15 vuoteen. Tarttuvan City Streets -kappaleen rinnalla levyn parhaimmistoa on kodittomasta sydämestä kertova Homeless heart, jonka lempeys on suoraa jatkoa Tapestry-levyn balladeille.

Carole King aloitti menestyksekkään uransa laulunkirjoittajana yhdessä aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa. Vaikka pariskunnan avioliitto päättyi jo 1960-luvun loppupuoliskolla, jatkoi pari laulujen säveltämistä aina 1990-luvulle saakka. City Streets -albumin kahdesta Goffin/King -laulusta jälkimmäinen myös päättää albumin. Lauluntekijäparin kemia toimii jälleen ilmiömäisesti, Gerry Goffinin syvälle käyvä teksti täydentää hienosti ex-vaimon mestarillista sävellystä. 
Vaikka City Streets sai hyvän vastaanoton, ei Carole Kingillä ollut enää paluuta 1970-luvun alkupuoliskon miljoonamyyntiin ja listahitteihin. Vaatimattomasta listamenestyksestään huolimatta albumi merkitsi Kingin paluuta esiintymislavoille, ja hän on 1990- ja 2000 -luvun ajan kerännyt täysiä katsomollisia baby boomer sukupolven lapsia, joiden elämän soundtrackia Carole King oli rakentamassa 1960-luvulla säveltämillään listahiteillä ja 70-luvun soololevyillään. Viimeisin Carole King -albumi on peräisin kahden vuoden takaa.

Vaikka en itse kuulu tuohon 40-50-luvuilla syntyneeseen sukupolveen, on Kingin musiikki varma tapa saada minut hyvälle mielelle. King on harvoja maailmantähtiä, jonka konserttiin olisin valmis matkustamaan ulkomaille asti. Valitettavasti Brooklynin kasvatti, nykyään maatilaa Idahossa asuttava juutalaisrouva ei juuri Euroopassa ole vieraillut. Unelmani Carole Kingin esiintymisestä Kirjurinluodolla kuitenkin elää...

Lue myös: 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

maanantai 6. elokuuta 2012

118. The Wilsons: Monday without you (single 1997)

The Beach Boys ja the Mamas & the Papas -yhtyeiden jälkikasvu teki 1990-luvun alkupuoliskolla muutaman menestyslevyn nimellä Wilson Phillips. Yhtyeen hajottua Brian Wilsonin tyttäret Wendy ja Carnie tekivät yhdessä isänsä kanssa albumin, joka oli laadultaan varsin vaihteleva, eikä juurikaan käynyt kaupaksi. Levyn aloitaa kuitenkin erittäin onnistunut ja singlenäkin julkaistu kappale, joka sopii hyvin uuden viikon aloitukseksi.

Beach Boysin päägurun Brian Wilsonin tyttäret Wendy ja Carnie nousivat julkisuuteen 1990-luvun alkuvuosina, jolloin he yhdessä The Mamas & the Papas -yhtyeen John ja Michelle Phillipsin tyttären Chynnan kanssa perustivat yhtyeen Wilson Phillips. Trio julkaisi kaksi menestysalbumia ja liudan singlehittejä, mutta hajosi 90-luvun puolivälissä.

Wilson Phillipsin menestysvuosina Wendy ja Carnie eivät olleet tavanneet vuosiin isäänsä, jonka mielenterveys järkkyi Beach Boysin menestysvuosina. Perheyhteyden palattua ja Wilson Phillips -yhtyeen hajottua isä-Brian ja tyttäret yhdistivät voimansa ja julkaisivat albumin The Wilsons. Levy ei sisältänyt kuin pari onnistunutta raitaa eikä se mennyt juurikaan kaupaksi.

Levyn onnistunein kappale on kuitenkin hieno ja se julkaistiin myös singlenä, tosin ilman suurempaa menestystä.
Laulun on säveltänyt toinen pop-musiikin legenda, blogini aiemmista kirjoituksista tuttu Carole King, joka oli yksi 1960- ja 1970-lukujen menestyneimmistä lauluntekijöistä. King julkaisi kappaleen myöhemmin omalla sooloalbumillaan Love makes the world. Kingin erinomainen sävellys on omiaan piristämään masentavaa maanantaipäivää.

Jos melodia on taattua Kingiä, niin kappaleen lauluharmoniat taas ovat selvää geeniperimää Wilsonien suvulta. Carnie, Wendy ja Brian Wilsonin äänet sointuvat yhteen samaan malliin, kuin The Beach Boysissa vaikuttaneiden Brian, Carl ja Dennis Wilsonin äänet aikoinaan.

Valitettavasti Wilsonien albumi ei muuten ole kovin piristävä. Levyn aloittavan Monday without you:n tasolle yltävät ainoastaan ainoastaan uusintaversio Beach Boysien kappaleesta Till I die ja levyn päättävä Everything I need.

Vaikka kumpikaan kappale ei tältä singleltä löydy, niin tässä kuitenkin toinen esimerkki uudelleenlöydetystä harmoniasta Wilsonien perheessä. Albumin päättävä Brian Wilsonin säveltämä Everything I need saa ainakin minut antamaan anteeksi albumin mitättömät muut kappaleet.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , , , , ,

    sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

    109. Dusty Springfield: Goin' back/I'm gonna leave you (single 1966)

    Goin' back on yksi lauluntekijäpariskunnan Carole King & Gerry Goffin koskettavimmista lauluista. Se käsittelee ihmisen aikuistumista ja nuoruuden katoavaisuutta. Vaikka King levytti kappaleen itse kahdesti, hän piti itse laulun parhaana tulkintana Dusty Springfieldin versiota, joka onnistuu mahtipontisesta sovituksestaan huolimatta säilyttämään tekstin liikuttavuuden.

    Goin' back on yksi minulle rakkaimmista lauluista. Se löytyy levyhyllystäni monena eri tulkintana, joita en osaa laittaa paremmuusjärjestykseen. Kappaleen ovat levyttäneet Dusty Springfieldin ja säveltäjä Carole Kingin lisäksi muun muassa The Byrds, Freddie Mercury (salanimellä Larry Lurex), Phil Collins ja Maarit (suomenkielisen tekstin kirjoitti Hector). Kingin versiota käsittelin Writer-levyn esittelyssä ja Larry Lurexiin palaan todennäköisesti myöhemmin.

    Dusty Springfield oli Gerry Goffin/Carole King -sävellysten tärkein tulkitsija Britanniassa. Carole Kingin kerrotaan purskahtaneen itkuun kuultuaan tämän käheääänisen laulajan tulkinnan kappaleestaan.
    Ja hieno Dustyn versio kappaleesta onkin. Levytyksen muhkealla sovituksella on oma osansa kokonaisuuden onnistumisessa.Johnny Franzin tuottama levytys onnistuu samanaikaisesti olemaan sekä herkän liikuttava että hienovaraisen mahtipontinen.

    Singlen b-puoli I'm gonna leave you on hyvä esimerkki keskinkertaisesta sävellyksestä, jonka Springfield pystyy nostamaan latteuksien suosta omalla ainutlaatuisella tulkinnallaan.
    Goin' back oli yksi Dusty Springfieldin suurimpia hittejä, joten se löytyy kaikilta merkittäviltä kokoelmalevyiltä, vaikka sitä ei alun perin millään albumilla julkaistukaan. Kappale soitettiin myös Springfieldin hautajaisissa vuonna 1999 laulajan kuoltua syöpään 59 vuotiaana.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , , , , ,

    torstai 22. maaliskuuta 2012

    78. Carole King: It might as well rain until September/Road to nowhere (single 1962/1966)

    Carole King oli 1960-luvun yksi merkittävimpiä ja menestyvimpiä iskelmänikkareita yhdessä aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa. Aika ajoin hän yritti myös soolouraa, ilman sen suurempaa menestystä, ennenkuin 1971 julkaistu Tapestry-albumi nosti Kingin laulaja-lauluntekijöiden ykköstähdeksi. Tätä ennen ainoastaan 1962 julkaistu It might as well rain until September menestyi edes kohtalaisesti. Tämä teinikaihosta kertova kappale julkaistiin myöhemmin uudelleen singlenä, jonka b-puolena oli hajoavan liiton tuskasta kertova Road to nowhere.

    Tätä blogia seuranneet ja kaikki muut, jotka tuntevat musiikkimakuani tietävät, että yksi eniten ihailemistani artisteista ja lauluntekijöistä on New Yorkista kotoisin oleva juutalaisrouva Carole King. Tutustuin ensiksi hänen 1970-luvulla alkaneeseen (ja yhä jatkuvaan) soolouraansa, mutta viime vuosina olen entistä enemmän innostunyt hänen 1960-luvun tuotannostaan.

    Noina vuosina Carole King -nimistä artistia ei hittilistoilla nähty. Sen sijaan listoja koristi kymmenittäin pophittejä, joiden tekijätiedoista löytyi pari Goffin/King. Alle kaksikymppisinä toisiinsa tutustunut ja naimisiin mennyt pariskunta oli 60-luvun alkupuoliskon tuotteliain ja menestynein lauluntekijäpari ennen brittien maihinnousua.

    Pariskunnan työnjako oli selvä. Gerry Goffin kirjoitti laulun tekstit ja Carole King, jolla samaan aikaan oli kaksi vaippaikäistä tytärtä hoidettavanaan, kirjoitti laulun sävelen. Tämän jälkeen King sovitti kappaleen niille studiomuusikoille jotka sattuivat olemaan paikalla ja useimmiten lauloi itse kappaleen nauhalle Goffinin toimiessa äänitysten tuottajana.

    Näiden demoäänitysten perusteella suosittujen artistien edustajat valitsivat tulevia hittikappaleita suojateilleen. Goffin/King-demoäänitykset olivat niin loppuunasti hiottuja, että varsinaiset levytykset noudattivat usein pilkun tarkkaan Kingin alkuperäisiä sovituksia. Useissa tapauksissa säveltäjän laulamat demot julkaistiin sellaisenaan Carole King -soolosingleinä.
    It might as well rain until September on hyvin tavanomainen Goffin/King teinihitti 1960-luvun alkupuolelta. Laulun päähenkilö suree kaukana, ilmeisesti toisella puolella suurta Amerikan mannerta asuvaa poikaystäväänsä niin, että hänen puolestaan voisi sataa koko kesän. Samaa viatonta teiniromantiikkaa käsittelivät lähes kaikki Gerry Goffinin ja Carole Kingin 60-luvun alun hitit. Kaihoisasta tekstistään huolimatta melodia on iloisen positiivinen ja carolekingmäisen tarttuva. Kappaleen levytti myös Bobby Vee, jolle laulu alunperin myös sävellettiin.

    Tämä kappale poikkesi aiemmista Kingin soololevyistä siinä, että se löysi myös ostavan yleisön. Kingin muut 50-luvun lopun ja 60-luvun soolosinglet eivät juuri myyneet tai päässeet radioiden soittolistoille, mutta It might as well rain until September nousi, pitkästä nimestään huolimatta, USA:n singlelistan 22. sijalle ja Englannissa jopa sijalle kaksi. Levyn menestystä ei haitannut edes sen keskinkertainen äänenlaatu. Koska äänitys tehtiin alun perin vain demokäyttöön, ei varsinaista masternauhaa ollut, vaan myyntiin laitetut singlet tehtiin demoina jaettujen asetaattilevjen pohjalta.

    Singlen b-puolella julkaistiin alun perin kaihoisaa teiniromantiikkaa niin ikään tihkunut Nobody's perfect. 1980-luvun alkupuolella single kuitenkin julkaistiin uudelleen retrosarjassa Old Gold, jolloin hitin kääntöpuolelle sijoitettiin neljä vuotta tuoreempi synkkätunnelmainen avioeroballadi Road to nowhere, joka Kingin muiden 60-luvun kappaleiden tapaan ei menestynyt säveltäjänsä esittämänä.

    Vasta 25-vuotias King onnistuu tulkitsemaan kappaleen tarvittavalla alakuloisuudella, ja synkeää tunnelmaa korostaa sovitus ja äänityksessä käytetyt kaikuefektit. Levyn koskettavuutta lisää tieto, että laulun kirjoittanut pariskunta oli juuri näihin aikoihin päätymässä itse eroon.

    Kun The Beatles ja muut brittitulokkaat valloittivat Amerikan, ei Goffin/King-teinirakkauslauluille ollut enää kysyntää. Lauluntekijäpariskunta sopeutui tilanteeseen nopeasti, ja alkoi kirjoittamaan "aikuisempia" lauluja, joita levyttivät Aretha Franklin (Natural woman), Monkees (mm. Pleasent Valley Sunday), Dusty Springfield (mm. Some of your loving ja No easy way down), The Byrds (Goin' back) ja monet muut. 

    1970-luvulle tullessa aiemmin takkuillut Carole Kingin sooloura lähti lentoon miljoonia myyneen Tapestry-albumin myötä, ja King on jatkanut uraansa näihin päiviin asti saaden ajoittaen tekstitysapua ex-mieheltään Gerry Goffinilta. Viimeisimmän levynsä 70-vuotta täyttänyt lauluntekijälegnda julkaisi vuonna 2011.

    It might as well... löytyy tällä hetkellä Carole Kingin kokoelmalevyltä Essential Carole King. Road to nowhere sen sijaan on vaikeammin löydettävissä. 90-luvun puolella julkaistiin parikin kokoelmaa Kingin 60-luvun soololevytyksistä, mutta tällä hetkellä sitä ei voi ostaa edes iTunes-nettikaupasta.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , , , ,

    torstai 3. marraskuuta 2011

    22. Dusty Springfield: Dusty in Memphis (1969)


    Kuuntele koko albumi Spotifyssa
     Dusty Springfield oli yksi merkittävimmistä brittiläisistä naislaulajista 1960-luvulla ja yksi ensimmäisistä, joka sai menestystä myös Yhdysvaltain markkinoilla. Vuonna 1969 kuitenkin hänen uransa oli vaarassa. Vanha tyyli ei enää vetänyt yleisöä, ja Dustyn musiikkia pidettiin "vanhanaikaisena". Piristääkseen uraansa Springfield teki sopimuksen amerikkalaisen Atlantic-levy-yhtiön kanssa ja matkusti Memphisiin levyttämään uutta albumiaan. Tuloksena oli laulajan arvostetuin levy, joka ei kuitenkaan pysäyttänyt hänen alamäkeään.

    Kiinnostukseni Dusty Springfieldin musiikkiin on pitkälti toimittaja Jake Nymanin ansiota, joka radio-ohjelmissaan usein esitteli suosikkilaulajansa tuotantoa. Ensimmäinen Springfield-albumi jonka ostin oli Dusty in Memphis, ja sen jälkeen ovat levyhyllyyni löytäneet tiensä kaikki muutkin Dustyn levyt. Vaikka hänen 40-vuotisella urallaan oli paljon ylä- ja alamäkiä, ei hän onnistunut tekemään yhtään selkeästi epäonnistunutta levyä.
    Levyn aloittava, Cynthia Weilin ja Barry Mannin kirjoittaam Just a little lovin' luo levyn tunnelman täydellisesti. Tuottaja Jerry Wexlerin ansioksi on luettava levyn kristallinkirkas ja tyyni äänimaailma, jossa jouset, kitarat ja rummut luovat täydellisen alustan Dusty Springfieldin äänelle, joka soi sävyrikkaampana kuin koskaan aikaisemmin.

    Aivan ongelmatonta levyn tekeminen ei kuitenkaan ollut. Täydellisyyttä tavoitteleva mutta samalla huonon itsetunnon omistava laulaja oli sessioissa pitkään vain hiljaa. Vasta kun äänitykset siirrettiin legendaarisilta Memphisin American Sound Studioilta pienee studioon New Yorkissa arka laulaja suostui laulamaan osuutensa nauhalle. Myöhemmin Springfield on selittänyt vastahakoisuuttaan sillä, että hän ei pitänyt itseään tarpeeksi hyvänä laulajana laulamaan samassa studiossa ja samojen muusikoiden kanssa kuin amerikkalaiset suurnimet Aretha Franklin ja Elvis Presley. Tätä on vaikea ymmärtää kun levyä kuuntelee. Lähes sairaalloinen itsensä aliarvioiminen haittasi Springfieldin koko uraa.
    Aiemmin olen kertonut kuinka Dusty Springfield arvosti Carole Kingin ja Gerry Goffinin lauluja, ja kuinka King piti Springfieldiä suosikkilaulajana sävellyksilleen. Dusty in Memphis levyllä löytyy peräti neljä Goffin-King -originaalia, ja Springfield antaa kaikkensa niitä tulkittessaan. Esimerkkinä soulenergiaa pursuava erolaulu Don't forget about me.

    Dusty in Memphis -levyn toinen merkittävä lauluntekijä on Randy Newman, jonka kahdesta laulusta minulle läheisimmäksi on noussut B-puolen (silloin levyillä vielä oli kaksi puolta) aloitusraita Just one smile.
    Levyn tunnetuin raita on ehdottomasti Pulp Fictionissakin soinut Son of a preacher man. Kappale on hieno, niinkuin kaikki albumin kappaleet, mutta jätin sen tarkemmin esittelemättä siitä yksinkertaisesta syystä, että olen siihen lopen kyllästynyt. Useat radioasemat, mm. Radio Nova, tuntuvat pitävän soittolistallaan vain yhtä Dusty Springfieldin kappaletta, joten aina kun laulaja mainitaan, soi eetterissä tuo Son of a preacher man. En keksi muita kappaleita, jotka olisi yhtä totaalisesti pilattu ylisoittamisella.

    Dusty in Memphis ei tuonut haluttua piristystä Springfieldin uralle. Son of a Preacher oli suuri hitti, mutta itse albumi meni hyvistä arvosteluista huolimatta huonosti kaupaksi, Yhdysvaltain albumilistalla se oli parhaimmillaan sijalla 99. Springfieldin ura pysyi alavireisenä aina 80-luvun loppupuolelle saakka hyvistä levyistä huolimatta.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , , , , , , ,

    sunnuntai 30. lokakuuta 2011

    19. Carole King: Love makes the world (2001)

    Kuuntele koko albumi Spotifyssa
    Carole Kingin toistaiseksi viimeinen sooloalbumi (jos tänä vuonna ilmestyvää joululevyä ei lasketa mukaan) ilmestyi 31 vuotta debyyttialbumin jälkeen. Kuusikymppinen King haki tukea muilta tunnetuilta lauluntekijöiltä (mm. Babyface, Carole Bayer Sager ja David Foster) ja levy onkin hänen paras albuminsa 70-luvun huippuvuosien jälkeen. 

    Laulaja-lauluntekijä par excellence Carole King ei jättäytynyt laakereilleen 70-luvun alkupuolen hienojen Writer ja Tapestry -albumien jälkeen. Kingin levytystahti hidastui 80- ja 90-luvuilla eikä levyt enää yltäneet samaan laatuun ja samoihin myyntilukuihin kuin soolouran ensimmäiset levyt. Vaikka hänen tuotantoonsa mahtuukin pari varsin keskinkertaista tuotosta, ei varsinaisia pohjanoteerauksia löydy ja jokaiselta levyltä löytyy ainakin pari kappaletta, jotka muistuttavat että kysymyksessä on yksi popmusiikin historian merkittävimmistä lauluntekijöistä.

    Love makes the world on Kingin toistaiseksi ainoa 2000-luvulla julkaistu sooloalbumi, jonka lisäksi hän on julkaissut vain pari livelevyä.

    Ikä kuuluu hämmästyttävän vähän laulajan äänessä, mikä käy ilmi myös tässä levyn aloittaneessa nimikappaleessa.

    Levynteossa King on haalinut yhteistyökumppaneikseen monta popmusiikin merkkinimeä. An uncommon love -kappaleen King esittää yhdessä K.D. Langin kanssa, ja Céline Dion laulaa taustoja kappaleessa The Reason, jonka King alunperin sävelsi Dionin albumille Let's talk about love. Tuottajana levyllä on Dionin hovituottaja Humerto Gatica.

    Laulujen teossa King on saanut apua muun muassa Carole Bayer Sagerilta ja David Fosterilta. Bayer Sager on mukana myös kappaleessa You can do anything, jonka King on säveltänyt ja tuottanut yhdessä Kenneth "Babyface" Edmondsin kanssa.
    Love makes the world -levyn hienoin kappale on Safe again joka nostan parhaimpien kappaleiden joukkoon Kingin hienoja kappaleita pursuilevassa tuotannossa. Kappale koskettaa, lohduttaa ja perustuu siihen kolmiyhteyteen johon hänen koko soolouransa pohjautuu: melodia, piano ja laulu, tässä järjestyksessä.

    Minulle ei tule mieleen toista laulajaa, naisartistia varsinkaan, joka on tehnyt musiikkia seitsemällä eri vuosikymmenellä ja jatkaa yhä. Joululevy Holiday Carole julkaistaan tämän vuoden marraskuussa, 41 vuotta Kingin ensimmäisen sooloalbumin ja 53 vuotta ensimmäisen soolosinglen julkaisun jälkeen. 


    Kova mimmi tämä 70-vuotispäiviään pian juhliva Carole.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , ,

    keskiviikko 26. lokakuuta 2011

    18. Carole King: Writer (1970)

    Kuuntele koko albumi Spotifyssa
    Carole King tunnetaan Suomessa lähinnä menestyslevystään Tapestry, jonka esittelin blogissani jo aiemmin. Vuotta aiemmin ilmestynyt Writer ei saanut maailmaa polvilleen, mutta se on musiikiltaan lähes yhtä lumoava kuin miljoonia myynyt seuraajansa. Writer ei ole sovituksiltaan yhtä riisuttu ja intiimi kuin lähes akustinen Tapestry, vaan sisältää paljon mm. sähkökitaraa ja lyömäsoittimia. Musiikin pääelementit ovat kuitenkin samat, Kingin karhea lauluääni, lyyrinen piano ja pohtivat sanoitukset. Ja sävelmät lumoavia niinkuin Carole Kingin sävellykset aina.

    Ihastuttuani  Carole Kingin Tapestry-levyyn, aloin haalia kirppiksiltä laulajan muitakin soololevyjä hyllyyni. Näistä ensimmäisenä löysin lauluntekijän ensimmäisen soololevyn Writer, joka siitä lähtien on kuulunut suosikkilevyihini.

    1960-luvulla King teki kymmenittäin hittisävelmiä muille artisteille aviomiehensä, sanoittaja Gerry Goffinin kanssa. Writer-levyn kappaleista suuri osa onkin julkaistu jo aiemmin muiden artistien levyillä.
    Dusty Springfield oli levyttänyt Carole Kingin kappaleen No easy way down pari vuotta aikaisemmin hienolle Dusty in Memphis -levylleen. Gerry Goffinin teksti käsittelee sitä, miten vaikeaa on huipulla, josta ainoa tie on alaspäin. Carole tekee kappaleesta oman vaikuttavan tulkintansa.

    Suomalaisille tutuin levyn kappaleista on eittämättä Carolen ja Gerryn hellä rakkauslaulu tyttärelleen Sherrylle. Kappaleen Lainaa vain suomenkielisestä tekstistä vastasi Hector, ja Maarit levytti sen ensialbumilleen. 
    Vaikka Kingin ja Goffinin avioliitto oli hajonnut muutama vuosi aiemmin, jatkoi pariskunta kuitenkin yhteistyötä musiikin saralla. Goffin sanoitti Writerin jälkeenkin vielä monta Carole Kingin sävellystä, joskin King aloitti näihin aikoihin myös itse tekstittämään kappaleitaan. Tällä levyllä Goffin toimi tekstittäjän roolinsa lisäksi miksaajana.

    Up on the roof oli yksi Goffin-King klassikoita, jonka alunperin levytti mm. The Drifters. Carole Kingin oma versio kappaleesta on unenomainen ja hyvin omakohtainen. On helppo kuvitella kuinka King kiipesi raskaan työpäivän jälkeen työpaikkansa katolle taivasta katselenmaan.
    Levyn hienoin kappale minun mielestäni on Kingin versio muun muassa The Byrdsin ja Dusty Springfieldin aiemmin tulkitsemasta kappaleesta Goin Back. Vaikka edellämainittujen artistien versiot ovat hienoja, pidän säveltäjän omaa versiota kaikkien aikojen parhaana. Hienon lisäsäväyksen kappaleeseen tuo akustista kitaraa soittava James Taylor, joka laulaa myös kappaleen taustoja. Hector ja Maarit vastasivat myös tämän kappaleen suomalaisversiosta Ei eiliseen.
    Carole King Writer-albumille voisi melkeinpä antaa lisänimen "Carole King sings Dusty Springfield", sillä levyllä on monta Dusty Springfield -coveria. Tämä on aivan ymmärrettävää, sillä Springfield piti Kingiä suosikkisäveltäjänään ja hänen levyiltään löytyy toistakymmentä Carole Kingin sävellystä.

    Springfieldin Everything's coming up (1965) -levylle tulkitsema I can't hear you no more on yksi Writer-levyn Springfield -covereista. Vastaeronneet King ja Goffin tuntuvat laulussaan pesevän oman avioliittonsa jälkipyykkejä, King laulaa petolliselle rakastajalleen, että ei enää kuuntele hänen anteeksipyyntöjään.
    Writer on energinen ja rosoinen soololevy laulaja-lauluntekijältä, joka myöhemmillä levyillään tyytyi hieman seesteisempään menoon. Ehkä juuri siksi se nousee Carole Kingin tuotannossa listan kärkipäähän.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , , , , ,

    perjantai 30. syyskuuta 2011

    1. Carole King: Tapestry (1971)

    Kuuntele koko albumi Spotifyssa
    Aloitetaan huipulta. Carole Kingin Tapestry on edelleen mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaista levyistä, ellei ehkä parhain. Kysymyksessä on 60-luvun menestyneen lauluntekijän toinen soololevy, joka nosti Kingin yhdeksi 70-luvun merkittävimmistä laulaja-lauluntekijöistä.

    Vuoden 1987 jouluna sain lahjaksi ensimmäisen cd-soittimeni. Koska minulla ei ennestään cd-levyjä ollut, olivat vanhempani lainanneet Tampereen kaupunginkirjaston cd-hyllyn tyhjäksi (5-10 levyä), jotta pystyisin joululoman aikana testaamaan soitintani. Levyistä yksi oli Carole Kingin Tapestry.

    60-luvulla Carole King oli tekstittäjäaviomiehensä Gerry Goffinin kanssa yksi menestyneimmistä lauluntekijöistä. Goffin-King-kappaleita levyttivät mm. Dusty Springfield, The Byrds, The Monkees, The Shirelles, The Beatles ja Aretha Franklin. King yritti myös soolouraa parilla singlellä, mutta menestystä ei tullut, kunnes Tapestry räjäytti pankin.
    Levyn tärkein anti ovat Carole Kingin sävellykset, 12 kappaleen joukossa ei juuri ole heikkoa lenkkiä. Vanhojen hittien (The Shirellesin ykköshitti Will you love me tomorrow ja Aretha Franklinin alunperin esittämä Natural woman) rinnalle Carole on säveltänyt toinen toistaan hienompia kappleita. Levyn paras hetki on B-puolen käynnistävä You've got a friend.
    Sävellysten tärkeyttä korostaa levyn intiimi tunnelma. Monissa kappaleissa Carole Kingin karheaa ääntä säestää vain piano. Joissain kappaleissa tukena on James Taylorin kitara, aviomies Charles Larkeyn basso ja jousikvartetti.

    Levyn kodikas tunnelma näkyy myös sen kannessa, jossa kotinsa ikkunalaudalla istuva King ompelee ristipistotyötä. Etualaa hallitsee ilmeisen yllättäen kuvaan itsentä tunkenut kissa.

    Tapestry kestää kulumatta useita kuuntelukertoja ja se on ollut tukenani monissa elämäntilanteissa. Sinkkuaikoina se nukutti minut monina iltoina uniin, se oli ensimmäinen levy jonka lahjoitin seurusteluaikoina tulevalle vaimolleni ja isänä olen käyttänyt levyn monia kappaleita lasteni nukuttamiseen.

    Tapestry on Carole Kingin paras, mutta ei suinkaan ainoa erinomainen levy. Kuudella eri vuosikymmenellä levyjä julkaissut, nyt jo lähes 70-vuotias Carole King jatkaa edelleen laulujen kirjoittamista ja esiintymistä, ja seuraava levy on luvassa jo joulumarkkinoille. Carole Kingin tuotantoon palaan tässä blogissa vielä myöhemminkin.
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , , , ,
    Tilaa: Blogitekstit (Atom)