Beach Boysin päägurun Brian Wilsonin tyttäret Wendy ja Carnie nousivat julkisuuteen 1990-luvun alkuvuosina, jolloin he yhdessä The Mamas & the Papas -yhtyeen John ja Michelle Phillipsin tyttären Chynnan kanssa perustivat yhtyeen Wilson Phillips. Trio julkaisi kaksi menestysalbumia ja liudan singlehittejä, mutta hajosi 90-luvun puolivälissä.
Wilson Phillipsin menestysvuosina Wendy ja Carnie eivät olleet tavanneet vuosiin isäänsä, jonka mielenterveys järkkyi Beach Boysin menestysvuosina. Perheyhteyden palattua ja Wilson Phillips -yhtyeen hajottua isä-Brian ja tyttäret yhdistivät voimansa ja julkaisivat albumin The Wilsons. Levy ei sisältänyt kuin pari onnistunutta raitaa eikä se mennyt juurikaan kaupaksi.
Levyn onnistunein kappale on kuitenkin hieno ja se julkaistiin myös singlenä, tosin ilman suurempaa menestystä.
- The Wilsons: Monday without you (musiikkivideo, YouTube)
Jos melodia on taattua Kingiä, niin kappaleen lauluharmoniat taas ovat selvää geeniperimää Wilsonien suvulta. Carnie, Wendy ja Brian Wilsonin äänet sointuvat yhteen samaan malliin, kuin The Beach Boysissa vaikuttaneiden Brian, Carl ja Dennis Wilsonin äänet aikoinaan.
Valitettavasti Wilsonien albumi ei muuten ole kovin piristävä. Levyn aloittavan Monday without you:n tasolle yltävät ainoastaan ainoastaan uusintaversio Beach Boysien kappaleesta Till I die ja levyn päättävä Everything I need.
Vaikka kumpikaan kappale ei tältä singleltä löydy, niin tässä kuitenkin toinen esimerkki uudelleenlöydetystä harmoniasta Wilsonien perheessä. Albumin päättävä Brian Wilsonin säveltämä Everything I need saa ainakin minut antamaan anteeksi albumin mitättömät muut kappaleet.
- The Wilsons: Everything I need (YouTube)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti