Kuuntele koko albumi Spotifyssa |
Abba-fanina ostin myös innokkaasti Agnetha Fältskogin ja Fridan soololevyjä. Näillä levyillä ei kuitenkaan ollut samaa Abba-magiaa, joten niiden kuuntelu jäi varsin vähäiseksi. Vuonna 1987 en enää vaivautunut ostamaan I stand alone -levyä, ja se ajautui hyllyyni vasta pitkälti 1990-luvun puolella jonkin tavaratalon poistohyllyn kautta. I stand alone on kuitenkin osoittautunut Agnethan 1980-luvun soololevyistä kestävimmäksi, vaikka levyn kansainvälinen menestys oli näistä kolmesta levystä huonoin.
Lähtökohdat levylle olivat hyvät. Aiemmat soololevynsä Abban seuratuin jäsen oli tehnyt kotimaassaan Ruotsissa, mutta tällä kertaa lentämistä inhoava Fältskog vaivautui matkustamaan Los Angelesiin asti levyä tekemään. Matkan innoittajana toimivat eittämättä nimekäs tuottajaparivaljakko, Chicago-yhtyeestä maineeseen noussut Peter Cetera ja Madonnan La isla bonita -kappaleen säveltäjänä maineeseen noussut Bruce Gaitsch, jonka kanssa Agnetha myös seurusteli levytyksen aikoihin.
Levyn äänittäminen Yhdysvalloissa kuuluu selkeästi levyn soinnista. Siinä missä Fältskogin edelliset soololevyt oli tehty trendikkääseen europop-tyyliin, on I stand alone lähempänä USA:n länsirannikon aikuispopmaailmaa. Laulajan ääni on kuitenkin selkeästi tunnistettavissa.
- Agnetha Fältskog: The Last time (musiikkivideo, YouTube)
Ennen Abbaa ja Abban aikana tekemillään soololevyillä Agnetha kunnostautui myös lauluntekijänä säveltäen ruotsinkielisestä tuotannostaan yli puolet itse. Abban jälkeen ei Fältskog enää juuri säveltänyt. I stand alone -levy on hänen ensimmäinen soololevynsä, johon hän ei itse säveltänyt yhtään kappaletta. Tällä levyllä laulaja ja tuottajat luottivat enemmän Diane Warrenin ja Albert Hammondin kaltaisten ammattisäveltäjien tuotteisiin. Heidän säveltämänsä on levyn päättävä If you need someone tonight.
- Agnetha Fältskog: If you need somebody tonight (Jacobs stege, YouTube)
- Agnetha Fältskog: I stand alone (Jacobs stege, YouTube)
- Agnetha Fältskog: Maybe it was magic (Jacobs stege, YouTube)
Pitkän hiljaiselo teki kuitenkin tehtävänsä, ja 1990-luvun puolivälissä ruotsalaislaulaja teki varovaisia askelia kohti julkisuutta. Vuonna 2004 julkaistiin ennakolta kovasti kohuttu (ja jälkikäteen kehuttu) albumi My colouring book, josta lisää lähipäivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti