sunnuntai 8. marraskuuta 2020

272. Boney M.: Boonoonoonoos (1981)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Boney M. oli yksi 1970-luvun menestyneimmistä pop-yhtyeistä. Vuosikymmenen vaihde osoittautui kuitenkin kohtalokkaaksi yhtyeen menestykselle. Se valmistautui julkaisemaan yhtyeen kunnianhimoisimman ja mahtipontisimman levyn, mutta yhtyeen vaikeudet lykkäsivät sen julkaisua vuodella. Vaikka lopputulos todellakin osoittautui Boney M.:n hienoimmaksi kokonaisuudeksi, jossa yhdistyivät erinomaisesti Karibian rytmit ja tarinat Amerikan ja Afrikan alkuperäiskansojen rankoista kohtaloista, ei uudelle vuosikymmenelle siirtynyt yleisö ollut enää kiinnostunut. 

Toisin kuin samoihin aikoihin kestosuosikikseni noussut Abba, Boney M. putosi 1980-luvun jälkeen kuuntelulistastani, enkä kuunnellut sen levyjä kymmeniin vuosiin. Osittain tämä blogin seurauksena olen palannut vanhoihin suosikkeihini, ja Boney M. on yksi niistä yhtyeistä jonka nerokkuuden olen löytänyt uudelleen. Yksi syy yhtyeen musiikin unohtamiseen on ollut se, että sen musiikki on edustettuna hyvin kapealla kappalevalikoimalla radion nostalgiakanavilla. Hienoista albumikokonaisuuksista huolimatta radiot soittavat uudelleen ja uudelleen vain muutamaa Boney M. -yhtyeen megahittiä.

Boney M.:n viidenneltä albumilta ei näitä megahittejä löytynyt. Jamaikalaisesta hellittelysanasta nimensä saanut levy jatkoi erinomaisten albumikokonaisuuksien sarjaa, mutta se aloitti myös yhtyeen jyrkän kaupallisen alamäen. Lähes 40 vuoden tauon jälkeen kuuntelin levyä uudelleen ja yllätyin kuinka korkeatasoinen ja nautittava kokonaisuus se on.
Boonoonoonoos-albumin ensimmäinen singlekappale, kolmen kuukauden etukenossa julkaistu single antoi esimakua siitä, mihin suuntaan saksalaistuottaja Frank Farian halusi yhtyettään viedä. Tansanialaiseen rakkauslauluun perustuva swahilin kielellä laulettu Malaika oli kuitenkin hieman sitkeä pala purtavaksi yhtyeen faneille. Minä muistan miettineeni mihin Rasputinin, Gotta go homen ja Ma Bakerin kaltaiset helposti sulavat diskohitit olivat kadonneet. Vasta vanhempana ymmärsin kuinka hyvin Farian onnistui yhdistämään afrikkalaisen melodian 70-luvun diskojytkeeseen ilman että kappaleen autenttinen tunnelma katosi.

En ollut ainoa, joka hämääntyi Boney M.:n näennäisesti muuttuneesta tyylistä. Britanniassa ei Malaika-singleä julkaistu lainkaan, ja muissakin maissa singlen menestys jäi kauas yhtyeen 1980 luvun hiteistä. Albumin toinen singlekappale We kill the world oli epäonnistunut yritys tavoittaa yhtyeen kultakauden hittiresepti.

Boonoonoonoos-albumin syntyprosessia haittasivat Farianin ja yhtyeen väliset ristiriidat ja tuottajamogulin epävarmuus yhtyeen suunnasta. Levy oli tarkoitus julkaista alun perin loppuvuodesta 1980, mutta kun syksyllä julkaistut singlet Children of Paradise/Gadda ga vida ja Felicidad floppasivat, otti Farian tuumaustauon. Boney M. oli ollut vuosina 1977-1979 yksi maailman menestyneimmistä yhtyeistä. Kunnianhimoinen tuottaja siirsi albumin julkaisua vuodella eteenpäin ja  valmistautui luomaan Liz Mitchellin ja Marcia Barrettin kanssa yhtyeen mestariteoksen. Ja siinä hän myös onnistui.
Vuosikymmenen vaihtuessa Boney M.-yhtyeen fanit tiesivät jo, että sen neljästä jäsenestä vain kaksi, Liz Mitchell ja Marcia Barret lauloivat oikeasti yhtyeen levyillä. Maizie Williams ja Bobby Farrell olivat vain kansien koristeena ja aukoivat suutaan playback-esitysten tahdissa. Levyillä yhtyeen miesäänistä vastasi parrasvaloja karttava tuottaja Frank Farian. Farianin huippuhetki levyllä on Afrikka-temaa jatkava Ride to Agadir. Kauniilla falsettiäänellä varustettu tuottaja lauloi kappaleessa myös ne osuudet, joiden tahdissa yhtyeen naisjäsenet availivat suutaan musiikkivideolla. Kappaleen toinen pääelementti on sen uljas orkesterisovitus.

Boney M.:n aiemmilla levyillä oli käsitelty kansainvälisiä teemoja kuten mustien orjuutta Pohjois-Amerikassa, Espanjan sisällissotaa, Pohjois-Irlannin vaikeaa tilannetta ja Venäjän vallankumousta. Boonoonoonoos-levyn otsikko, kansikuvat ja musiikin tyyli veivät kuulijoita vahvasti yhtyeen jäsenten kotiseudulle. Laulujen teksteissä viitattiin kuitenkin aiemmasta poiketen vahvasti Afrikan mantereelle. Parhaiten tämä ennakkoluuloton yhdistelmä toimi kappaleessa African moon, jonka reggae-rytmit viittasivat selkeästi Jamaikan suuntaan. Kappale on myös hieno esimerkki siitä, kuinka kauniisti jamaikalaissyntyisten Liz Mitchellin ja Marcia Barrettin äänet sulautuivat yhteen.
Kaukainen kotimaa oli kaihon ja kaipauksen kohteena myös levyn tekstiltään vavahduttavimmassa kappaleessa Homeland Africa, joka kertoo orjalaivoissa "vapauden maahan" rahdattavista afrikkalaisista, jotka kaipaavat takaisin kotimantereelleen. 
Tämän surullisen aasinsillan myötä levy siirtyy Amerikan mantereelle ja toisen sorretun kansanosan kohtaloihin. Levyn päättävä Goodbye my friend tavoitti hienosti intiaanien mielenmaiseman, kansan jonka eurooppalaiset karkottivat kotiseuduiltaan. 
Kunnianhimoisen albumin kruunasi supertyylikäs levynkansi. Vähäpukeisten yhtyeen jäsenten sijaan he näkyivät kuvassa vain varjoina laskevan auringon edessä. Levyssä oli kaikki ainekset uuteen suurmenestykseen, mutta lopputulos oli aivan toinen.

Levyltä ei löytynyt samanlaisia singlehitteljä kuin aiemmilta hittialbumeilta. Singleinä julkaistujen kappaleiden valinta ei ollut kovin onnistunut, ja niiden menestys jäi vaisuksi.  Bobby Farrell erotettiin yhtyeestä pian albumin julkaisun jälkeen, joten aiempien levyjen yhteydessä tehdyt markkinointikiertueet jäivät tekemättäå. Yhtyeen kotimaassa Saksassa albumi myi vain viidenneksen sitä edeltäneen Boney M. studioalbumin  myynnistä. Britanniassa kolmen listaykkösen jälkeen yhtyeen uusin albumi ei noussut albumilistalle lainkaan.

Tämän jälkeen yhtyeen alamäki jyrkkeni. Yleisön lisäksi myös Saksan menestynein pop tuottaja Frank Farian menetti kiinnostuksensa yhtyeeseen. Vuosina 1984 ja 1985 julkaitut kaksi viimeistä Boney M.-albumia olivat kalpea varjo Boonoonoonoos-albumin nerokkuudesta ja 70-luvulla Boney M.-hittejä väsyksiin asti soittaneet radioasemat löysivät muuta soitettavaa. Uusi innostus Abban ja Boney M.n kaltaisiin 70-luvun yhtyeisiin palautti yhtyeen huippuhitit ihmisten levyhyllyihin ja radioiden soittolistoille 1990-luvulla, mutta Boonoonoonoos-albumin kappaleet eivät näihin kuuluneet. 

Boonoonoonoos on kuitenkin yksi 70-80-luvun vaihteen hienoimmista popalbumeista. Kunnianhimoinen ja monin tavoin ainutlaatuinen kappalevalikoima tekee levystä kiehtovan kokonaisuuden, joka kannattaa kuunnella alusta loppuun. Kappaleet on rakennettu hienojen melodioiden lisäksi oikeille soittimille kudottujen sovitusten ympärille. Ja kuten aina, Liz Mitchell, Marcia Barrett ja Frank Farian laulavat yhteen taivaallisen kauniisti. 
Lue myös:

sunnuntai 2. helmikuuta 2020

271. Aretha Franklin: Amazing Grace (1972)

Kuuntele Spotifysta alkuperäinen albumijulkaisu
 tai laajennettu uudelleenjulkaisu.

Viisi vuotta maallisella musiikilla menestystä niittänyt Aretha Franklin palasi hengellisen musiikin pariin viemällä bändinsä kalifornialaiseen babtistikirkkoon. Livenä äänitetyt, virsistä ja gospelklassikoista koostuneet konsertit muokattiin tuplalevyksi josta tuli hänen uransa menestynein albumikokonaisuus. Minulle tärkeintä antia levyillä on soulin kuningattaren ja häntä tukevan gospelkuoron huikea yhteispeli, joka kantaa niidenkin hetkien yli, jotka ovat minulle liian korkealentoisia.

Aretha Franklinin kuolema puolitoista vuotta sitten sai minut tarttumaan soulin kuningattaren tuotantoon, jota sitä ennen tunsin vain muutaman yksittäisen kappaleen verran. Kuunneltuani Franklinin 1960-luvun loppuvuosien albumeja innostuin ja luulin löytäneeni itselleni uuden suosikkiartistin ja keräilykohteen. Muutaman levyn ostettuani huomasin, että Aretha Franklinin tuotantoon paneutuminen ei  ollutkaan niin helppoa kuin olin odottanut. 

En ole koskaan ollut kova soulmusiikin ystävä. Vierastan Franklinin kaltaisten soulartistien tapaa joissain tilanteissa ylitulkita kappaleita niin, että niiden alkuperäinen melodia katoaa improvisaation ja koristelun alle. Franklinin levyt sopivat harvoin taustamusiikiksi arjen touhun ja äänien keskelle, vaan niistä nauttiminen vaatii ainakin minulta keskittynyttä kuuntelemista, jotta kappaleen ja Arethan tulkinnan hienoudet asettuvat oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Tästä syystä tutustuminen esimerkiksi Aretha Franklinin legendaariseen gospelalbumiin Amazing Grace oli minulle pitkä ja hankala prosessi. Pitkät (parhaimmillaan tai pahimmillaan yli 10 minuutin mittaiset) kappaleet, Franklinin hallitseva ääni ja välillä rajukin fraseeraus olivat ensikuuntelemassa juuri sitä, mitä en musiikilta kaipaa. Vasta kun levyn teosta kertova dokumenttielokuva sai viime vuonna ensi-iltansa ja pääsin kuuntelemaan livenä äänitetyn levyn musiikkia puoliksi tyhjässä elokuvateatterissa ilman ulkoisia häiriötekijöitä, osasin nauttia siitä ja ymmärsin kuinka hienosta musiikista on kysymys.
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Wholy holy (albumiversio) Spotify/YouTube
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Wholy holy (alkuperäinen liveäänite) Spotify/YouTube
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Wholy holy (ote elokuvasta, kohdasta 5:00 eteenpäin) YouTube
Amazing Grace -albumi äänitettiin kahtena iltana Los Angelesilaisessa babtistikirkossa tammikuussa 1972. Tuottaja Jerry Wexler oli kerännyt Franklinin taustalle kourallisen ykkösluokan studiomuusikoita ja laulupuolesta Franklinin ohella vastasi Southern California Community Choir. Marvin Gayen kirjoittama ja alunperin esittämä Wholy holy oli erinomainen esimerkki siitä, miten nämä kolme elementtiä rakensivat yhdessä erinomaisen kokonaisuuden. Pianolla itseään säestävä Franklin tulkitsi kappaleen omalla tyylillään ottaen melodisia ja tulkinnallisia vapauksia. Kappaleen alkuperäiselle tempolle ja melodialle uskollinen kuoro kasvoi alun hillitystä äänimatosta kappaleen huikeaa finaalia kohti. Ilman nerokasta kuorosovitusta ja bändin konstailematonta instrumentaalitaustaa olisi kappale levinnyt hallitsemattomaksi kaaokseksi. Nyt kokonaisuus pysyi hienosti hallinnassa ja lyhennetty versio kappaleesta julkaistiin myös singlenä.

Alkuperäistä albumijulkaisua varten kappaleen lauluosuuksia paranneltiin studiossa ja sovitukseen lisättiin jälkikäteen mm. harppukuvioilla. Vuonna 1999 julkaistussa levyn uusintapainoksessa kappale julkaistiin alkuperäisessä live-muodossaan, joka mielestäni toimii paljon paremmin. Linkit eri versioihin löytyvät yltä.

Entisenä kuorolaisena minulle tällä levyllä tärkeimmiksi kappaleiksi nousivat nopeasti ne, joissa Southern California Community Choirin osuus on yhtä merkittävä tai lähes yhtä merkittävä kuin laulusolistina briljeeraavan Franklinin. Amazing Grace -elokuvan (jonka Wholy holy -kappaleen tallenteeseen linkki yllä) mielenkiintoisinta antia on seurata kuoron ja sitä johtavan Alexander Hamiltonin välistä vuorovaikutusta ja eläytymistä esitettävään kappaleeseen.

Rauhallisten balladien vastapainona on hieno kuulla (ja nähdä) myös How I got over -kappaleen kaltaista gospel-riemua, jota kuunnellessa (ja katsellessa) on vaikea pysyä paikoillaan.
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: How I got over Spotify/YouTube
Koko ruumiillaan musiikkiin eläytyvän seurakunnan edessä äänitetty gospel-levy oli tärkeä Aretha Franklinille monella tapaa. Suurta menestystä "maallisella" musiikilla saanut Franklin oli monien muiden entisten gospel-laulajien tapaan saanut moitteita siitä, että hän oli myynyt sielunsa kaupallisuudelle ja hylännyt juurensa. Amazing Grace -albumilla soulin kuningatar todisti, että vaikka hän oli ansainnut kruununsa Respectin, Thinkin ja Natural Womanin kaltaisilla soulklassikoilla, ei isänsä saarnamatkoilla virsiä laulannut nuori Aretha ollut kadonnut minnekään. Levy oli myös valtaisa menestys juuri ennen 70-luvun puolivälissä alkanutta Franklinin uran aallonpohjaa.

Los Angelesissa 1972 äänitetyt Amazing Grace -sessiot kuvattiin ohjaaja Sydney Pollackin toimesta, mutta äänityksistä kertova dokumentti jäi tekemättä teknisten ongelmien vuoksi. Elokuva sai ensi-iltansa vasta vuonna 2019, 47 vuotta äänitysten ja kuvasten jälkeen. Elokuvan antama kuva Franklinista on hyvin ristiriitainen. Laulajana Franklin oli toki omaa luokkaansa, ja elokuva näyttää kuinka hän eläytyi itselleen tärkeiden laulujen sanomaan joka solullaan. Mutta vaikka myös äänityksiä kuuntelemaan tullut seurakunta oli liekeissä, tuntuu kuin Arethana ja seurakunnan välillä olisi ollut näkymätön seinä. Vain ajoittain ujosti hymyilevä Franklin ei sanonut kuulijoilleen sanaakaan eikä tuntunut muutenkaan millään tavalla vastaavan yleisön hänelle osoittamiin suosionosoituksiin ja ylistyshuutoihin. Seurakuntaa tämä ei tunnu elokuvasa haittaavan, mutta elokuvan katsojasta tämä yhteyden puute tuntuu kiusalliselta. 
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Climbing higher mountains Spotify/YouTube
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Climbing higher mountains (ote elokuvasta) YouTube
Sillanrakentajana etäisen souldiivan ja hengellisessä hurmoksessa vellovan seurakunnan välillä toimi seremoniamestari pastori James Cleveland, joka juontamisen lisäksi osallistui musiikkiin pianistina, kuoronjohtajana ja laulajana. Elokuvan ja levyn vaikuttavimpia kohtia on Franklinin, Clevelandin ja kuoron vuorolaulanta kappaleessa Precious memories.
  • Aretha Franklin, James Cleveland & Southern California Community Choir: Precious memories Spotify/YouTube
Suhtaudun yleensä varauksella tuttujen kappaleiden soulversioihin, joissa alkuperäisestä melodiasta on jäljellä vain rippeet. Aretha Franklin seurueineen onnistui kuitenkin erinomaisesti yhdistämään Carole Kingin maallisen rakkauslaulun You've got a friend virteen Precious Lord Take my hand luoden tästä ainutlaatuisen gospel-hetken. Franklin suhtautui jälleen hyvin luovasti Kingin sävellykseen, mutta Southern California Community Choir huolehti jälleen siitä, että alkuperäinen kappale oli tunnistettavissa ja esitys pysyi kasassa.
  • Aretha Franklin & Southern California Community Choir: Precious Lord, Take My Hand / You've Got a Friend Spotify/YouTube
Vuonna 1972 julkaistusta albumista tuli Aretha Franklinin myydyin albumi, ja se on edelleen myös menestynein hengellinen konserttitallenne. Levyn julkaisun jälkeen Franklinin ura ajautui sivuraiteille, kun hänen yrityksensä sopeutua uuden vuosikymmenen musiikkitrendeihin jäi ilman ostavan yleisön vastakaikua. Yhteistyö Eurythmicsin ja George Michaelin kaltaisten 80-luvun tähtien kanssa palautti hänen asemansa soulin kuningattarena, jota hän ei tämän jälkeen koskaan menettänyt.

Oma tutustumismatkani Aretha Frankliniin laulajana on edelleen vielä kovasti kesken. Amazing Grace, sekä levy kaikissa muodoissaan että elokuva, on herättänyt mielenkiintoni hänen tuotantoonsa uudelleen henkiin.

Lue myös: