226. Edith Piaf: Qu'as-tu fait John? (1947)

Joulukuussa juhlittiin Edith Piafin 100-vuotispäivää. Juhlan kunniaksi esittelen pari Piafin kappaletta, jotka ovat meillä jääneet tuntemattomaksi pääasiassa sen vuoksi, että ne eivät aukea kuulijalle ilman ranskankielisen tekstin ymmärtämistä. Ensimmäiseksi Piaf ja lauluntekijä Michel Emer kertovat synkän tarinan Yhdysvaltain kuumasta Etelästä, ajalta jolloin toiset olivat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Sain joululahjaksi Edith Piafin menestysvuosien katalogista vastaavan Warner Musicin kokoaman juhlaboksin. Tyylikkääseen ja suurikokoiseen kansioon oli koottu Piafin sodanjälkeisen uran koko tuotanto (kymmentä Decca-levy-yhtiölle tehtyä levytystä lukuunottamatta), kymmenen cd:llistä studioäänitteitä ja toinen mokoma konserttitallenteita. Boksin arvoa kohottivat lisäksi 10-tuumainen vinyylialbumi ja kolmiulotteiset pop-up-kuvat Piafin uran varrelta. Levykä kuunnellessani kiinnitin huomioni useaan kappaleeseen, jotka toki olin kuullut aiemminkin mutta jotka vasta nyt saivat minut ymmärtämään niiden merkityksen.

Yksi näistä kappaleista on vuonna 1947 levytetty Qu'as-tu fait John? Dramaattisen rakkauslaulun sijaan laulu oli kertomus joka Ranskan sijaan sijoittui vuosisadan vaihteen Yhdysvaltoihin. Siellä mustien oikeusturva oli olematon, ja pienestäkin epäilystä tummaihoisen elämä saattoi päättyä lyhtypylvääseen (samaa lynkkausteemaa sivusin jo Annie Lennoxin Nostalgia-albumin arvostelussa). Laulun kirjoitti Piafille yksi hänen suosikkilauluntekijöistään, Ranskanjuutalainen Michel Emer, joka aiemmin oli säveltänut hänelle monta hittiä (mm. aiemmin esittelemäni kappaleen L'accordéoniste).

Laulussa puuvillapelloilla työskentelevää Johnia syytetään valkoisen naisen raiskaamisesta. Paikallinen sheriffi katsoo tumput suorina viattoman pojan lynkkaamista. Kun miestä syyttäneen naisen omantunto alkaa kolkuttaa, ei sheriffi tee elettäkään virheen korjaamiseksi.

• Edith Piaf: Qu'as-tu fait John? (Spotify)
• Edith Piaf: Qu'as-tu fait John? (YouTube)

Tässä tarkempi käännös, jonka olen tehnyt alkutekstin ja siitä netistä löytyneen englanninkielisen käännöksen perusteella:

Lousianan sydämessä 
polttavan auringon alla
John ahkeroi Savannahin 
suurella puuvillapellolla.
Suurten hikipisaroiden alla
hän työnsä väsyneenä lopettaa, 
kun väkijoukko vihainen juoksee tärisevän John-paran luo.
Margaret osoittaa häntä syyttävällä sormellaan:
"Tuo kävi minuun käsiksi!"

Mitä teit, John, mitä teit?
Kävitkö käsiksi valkoiseen naiseen?
Mitä teit, John, mitä teit?
Joitko liikaa sunnuntaina,
aivan känniin huppeliin?
Mitä teit, John, mitä teit?

John viedään kylään,
toimistoon sheriffin.
Valkoinen joukko raivoissaan
vaati nopeaa tuomiota.
"Pannaan roisto roikkumaan,
oppikoon hän siitä olemaan". 
John sätkii oksan päässä,
kunnes lopulta hiljenee.
Miehet ja naiset valkoiset
menevät kotiin nukkumaan.

Mitä teit, John, mitä teit?
Ei saa koskea valkoiseen naiseen.
Mitä teit, John, mitä teit?
Loppusi näit oksan päässä!
Sinut hirtettiin, niinkuin oikein on.
Mitä teit, John, mitä teit?

Nukkuva talo herää kovaan kolinaan.
Katuva Margaret ovea tuskissaan koputtaa.
Sheriffi herää, kysyy mitä nyt?
"Minä se neekeriä himoitsin, minä olen syyllinen. 
Minä häneen kosketin, mutta hän ei suostunut."
Vihainen sheriffi hänelle tiuskaisee:
"Mitä tuollaisia taruja mustan miehen tähden! 
Mene, anna olla. Hyvää yötä, Margaret, hyvää yötä vaan."

Mitä teit, John, mitä teit?
Torjuitko valkoisen naisen?
Mitä teit, Jon, mitä teit?
Silti jouduit hirteen.
Tuuli vastaa hymyillen: "Nyt on hän onnellinen. 
Taivaassa ilon sai hän luona hyvän Jumalan".

Kiihkeä sovitus ja Piafin tulkinta tukevat kertomusta erinomaisesti, Kuulijan on helppo kuvitella mielessään Etelän kuumuus, väkijoukon sokea raivo ja Johnin pelko epäoikeudenmukaisuuden edessä. Ilman tekstin ymmärtämistä kappale jää täysin irralliseksi, eikä sitä juurikaan ranskankieltä ymmärtävien Piaf-fanien piirin ulkopuolella tunneta.

Edith Piaf esitti kappaletta ahkerasti konserteissaan 1940-luvun loppupuolella ja kappale äänitettiin jo vuonna 1947. Sitä ei kuitenkaan julkaistu kuin osana levyllä ollutta sikermää. Ensimmäisen kerran äänite julkaistiin kokonaisuudessaan vasta vuonna 1973.

Englanninkieliset käännökset lähes kaikista Edith Piafin kappaleista löytyvät internetistä (esimerkiksi sivulta http://lyricstranslate.com/en/edith-piaf-lyrics.html), joten kielitaidon puutteen ei tarvitse olla esteenä maailman suosituimman ranskalaisen laulajan musiikista nauttimiseen.

Lue myös:

• 57. Edith Piaf: L'accordéoniste/L'escale (savikiekko 1940)
• 208. Edith Piaf: Hymne à l'amour/La p'tit Marie (savikiekko 1950)
• 158. Edith Piaf: Une enfant/Chante-moi (savikiekko 1951)
• 124. Edith Piaf: Sous le ciel de Paris/Un grand amour qui s'achève (savikiekko 1954)

57. Edith Piaf: L'accordéoniste/L'escale (savikiekko 1940)

Edith Piaf on ehkä maailman tunnetuin ranskalaislaulaja, jonka ura alkoi 1930-luvulla, kesti sodan paineet ja jatkui aina kuolemaan asti vuonna 1963. Piafissa yhdistyi ennennäkemättömällä tavalla pienen naisen heiveröinen ulkomuoto ja voimakas dramaattinen ääni, jonka vetovoima ei rajoittunut vain ranskankieliseen maailmaan. Yksi laulajan tunnetuimmista kappaleista on L'accordéoniste, joka summaa hyvin sen mistä Piafin musiikissa oli kysymys: surullinen ja mahtipontinen laulu rakkaudesta, kaipauksesta, menetyksestä ja kuolemasta. Hyvin harvassa Pariisin varpusen laulussa on onnellinen loppu.

Lapsuudessani kuulin monta kertaa Edith Piafin L'hymne à l'amour -kappaleen, jonka dramaattinen sovitus ja tulkinta jäivät mieleeni. Piafiin palasin ranskanopiskelujeni myötä. Olen lukenut useamman elämänkerran, käynyt Pariisissa sijaitsevassa Piafin kotimuseossa ja hyllystäni löytyy toistakymmentä cd:llistä tämän hienon laulajan musiikkia. Olen siis Edith Piaf-fani par exellence.

Toisen maailmansodan ja Saksan miehityksen aikana Piaf oli maan suosituimpia artisteja, joka jatkoi uraansa miehityksestä huolimatta ja auttoi salaa vastarintaliikettä salakuljettamaan sotavankeja maasta pois. Kappaleen L'accordéoniste kirjoitti Piafille nuori lauluntekijä Michel Emer, joka esitti kappaleen laulajalle ennen lähtöään rintamalle. Piaf ihastui lauluun, ja kappaleesta tuli yksi hänen suurimmista hiteistään. Michel Emeristä puolestaan tuli yksi Ranskan rakastetuimmista lauluntekijöistä, ja hän pysyi Piafin suosikkisäveltäjänä aina laulajan kuolemaan saakka.

L'accordéoniste julkaistiin äänilevyllä ensimmäistä kertaa vuonna 1940, juuri ennen saksan miehitystä. Kappale julkaistiin 15 vuotta myöhemmin live-tallenteena. Tämä uusi versio on mielestäni onnistuneempi, sillä laulun tarina on uskottavampi elämää kokeneen laulajan tulkitsemana.

• Edith Piaf: L'Accordéoniste (vuoden 1940-versio, YouTube)
• Edith Piaf: L'Accordéoniste (live versio vuodelta 1955, YouTube)            

Edithpiafmaiseen tyyliin samaan lauluun on tungettu paljon traagisen laulun elementtejä: ilotyttö, muusikko, sota, rakkaus, kuolema ja unelma. Laulun tarina menee pääpiirteissään näin (käännös allekirjoittaneen):

Kaunis ilotyttö seisoo kadunkulmassa

ja odottaa asiakkaitaan, jotka antavat hänelle elannon. 

Työvuoronsa päätyttyä hän lähtee etsimään unelmaansa

lähistön tanssipaikalla. 

Siellä soittaa hänen unelmiensa mies, 

joka soittaa haitarilla javaa.

Tyttö kuuntelee javaa 

ja katselee rakastunein silmin hanuristin pitkiä ja vikkeliä sormia. 

Hänen henkensä salpautuu, keho jännittyy,

rakkaus tuntuu luissa ja ytimissä. 

Musiikki vie hänet mukanaan.

Ilotyttö on surullinen, 

unelmien mies on lähtenyt sotaan. 

Tyttö unelmoi, että kun mies palaa, 

he perustavat yhteisen kodin. 

He elävät onnellista elämää, 

ja joka ilta mies soittaa haitarilla javaa.

Haaveissaan hän kuulee javan soiton 

ja unelmoi rakkaansa pitkistä ja vikkelistä sormista. 

Itkun seassa hän hyräilee musiikkia. 

Hänen henkensä salpautuu, keho jännittyy, 

 kaipaus tuntuu luissa ja ytimissä.

Musiikki vie hänet mukanaan.

Ilotyttö on yksin kadunkulmassa. 

Miehet eivät huoli itkevää tyttöä,

eikä itku tuo kuollutta rakasta takaisin. 

On hylättävä kaikki kauniit unelmat, 

elämässä ei ole enää mitään jäljellä. 

Väsynein jaloin hän kulkee tanssipaikalle, 

jossa Javaa soittaa nyt joku toinen.

Kuunnellessaan javaa hän näkee jälleen oman hanuristinsa. 

Silmät sulkien hän muistelee tämän pitkiä ja vikkeliä sormia. 

Hänen henkensä salpautuu, keho jännittyy, 

suru tuntuu luissa ja ytimissä... 

Mutta uni päättyy ja hän huutaa: "Lopettakaa soitto!"

Vuonna 1940 julkaistun savikiekon b-puolelta löytyvä Escale oli minulle tuntematon laulu ennen tämän blogin kirjoittamista. Tämä Marguerite Monnot'n sävelmä on osoittautunut jällen yhdeksi hienoksi Piaf-kappaleeksi. Monnot oli Piafin tuotteliain säveltäjä ja hyvä ystävä, jonka tunnetuin laulu on Hymne à l'amour (1950).

• Edith Piaf: L'Escale (YouTube)

Piafin ura lähti rakettimaiseen nousuun sodan jälkeen. Hän esiintyi Euroopan lisäksi paljon Yhdysvalloissa, jossa kielimuurista huolimatta hänen suosionsa oli korkealla. Edith poltti kuitenkin kynttilää molemmista päistä, lukuisat epäonnistuneet ihmissuhteet, alkoholi, lääkkeet ja lopulta myös huumeet ruhjoivat heiveröistä naista, jonka ruumiissa ei ollut samaa voimaa kuin hänen äänessään. Pariisin varpunen kuoli vuonna 1963 vasta 48 vuotiaana.

L'accordéoniste löytyy tällä hetkellä useimmilta Piaf-kokoelmilta vuoden 1955 versiona. Polydor-levy-yhtiölle tehdyt vuosien 1932-1945 levytykset ovat muutenkin jääneet vähemmälle huomiolle ja ovat vaikeammin saatavissa, kuin hänen vuosina 1946-1963 EMI:lle tehdyt levytykset. Alkuperäinen, vuoden 1940 L'accordéoniste ja b-puoli Escale löytyvät ainakin cd-kokoelmalta L'intégrale 1936-1945.