Sain joululahjaksi Edith Piafin menestysvuosien katalogista vastaavan Warner Musicin kokoaman juhlaboksin. Tyylikkääseen ja suurikokoiseen kansioon oli koottu Piafin sodanjälkeisen uran koko tuotanto (kymmentä Decca-levy-yhtiölle tehtyä levytystä lukuunottamatta), kymmenen cd:llistä studioäänitteitä ja toinen mokoma konserttitallenteita. Boksin arvoa kohottivat lisäksi 10-tuumainen vinyylialbumi ja kolmiulotteiset pop-up-kuvat Piafin uran varrelta. Levykä kuunnellessani kiinnitin huomioni useaan kappaleeseen, jotka toki olin kuullut aiemminkin mutta jotka vasta nyt saivat minut ymmärtämään niiden merkityksen.
Yksi näistä kappaleista on vuonna 1947 levytetty Qu'as-tu fait John? Dramaattisen rakkauslaulun sijaan laulu oli kertomus joka Ranskan sijaan sijoittui vuosisadan vaihteen Yhdysvaltoihin. Siellä mustien oikeusturva oli olematon, ja pienestäkin epäilystä tummaihoisen elämä saattoi päättyä lyhtypylvääseen (samaa lynkkausteemaa sivusin jo Annie Lennoxin Nostalgia-albumin arvostelussa). Laulun kirjoitti Piafille yksi hänen suosikkilauluntekijöistään, Ranskanjuutalainen Michel Emer, joka aiemmin oli säveltänut hänelle monta hittiä (mm. aiemmin esittelemäni kappaleen L'accordéoniste).
Laulussa puuvillapelloilla työskentelevää Johnia syytetään valkoisen naisen raiskaamisesta. Paikallinen sheriffi katsoo tumput suorina viattoman pojan lynkkaamista. Kun miestä syyttäneen naisen omantunto alkaa kolkuttaa, ei sheriffi tee elettäkään virheen korjaamiseksi.
- Edith Piaf: Qu'as-tu fait John? (Spotify)
- Edith Piaf: Qu'as-tu fait John? (YouTube)
Tässä tarkempi käännös, jonka olen tehnyt alkutekstin ja siitä netistä löytyneen englanninkielisen käännöksen perusteella:
Lousianan sydämessä
polttavan auringon alla
John ahkeroi Savannahin
suurella puuvillapellolla.
Suurten hikipisaroiden alla
hän työnsä väsyneenä lopettaa,
kun väkijoukko vihainen juoksee tärisevän John-paran luo.
Margaret osoittaa häntä syyttävällä sormellaan:
"Tuo kävi minuun käsiksi!"
Mitä teit, John, mitä teit?
Kävitkö käsiksi valkoiseen naiseen?
Mitä teit, John, mitä teit?
Joitko liikaa sunnuntaina,
aivan känniin huppeliin?
Mitä teit, John, mitä teit?
John viedään kylään,
toimistoon sheriffin.
Valkoinen joukko raivoissaan
vaati nopeaa tuomiota.
"Pannaan roisto roikkumaan,
oppikoon hän siitä olemaan".
John sätkii oksan päässä,
kunnes lopulta hiljenee.
Miehet ja naiset valkoiset
menevät kotiin nukkumaan.
Mitä teit, John, mitä teit?
Ei saa koskea valkoiseen naiseen.
Mitä teit, John, mitä teit?
Loppusi näit oksan päässä!
Sinut hirtettiin, niinkuin oikein on.
Mitä teit, John, mitä teit?
Nukkuva talo herää kovaan kolinaan.
Katuva Margaret ovea tuskissaan koputtaa.
Sheriffi herää, kysyy mitä nyt?
"Minä se neekeriä himoitsin, minä olen syyllinen.
Minä häneen kosketin, mutta hän ei suostunut."
Vihainen sheriffi hänelle tiuskaisee:
"Mitä tuollaisia taruja mustan miehen tähden!
Mene, anna olla. Hyvää yötä, Margaret, hyvää yötä vaan."
Mitä teit, John, mitä teit?
Torjuitko valkoisen naisen?
Mitä teit, Jon, mitä teit?
Silti jouduit hirteen.
Tuuli vastaa hymyillen: "Nyt on hän onnellinen.
Taivaassa ilon sai hän luona hyvän Jumalan".
polttavan auringon alla
John ahkeroi Savannahin
suurella puuvillapellolla.
Suurten hikipisaroiden alla
hän työnsä väsyneenä lopettaa,
kun väkijoukko vihainen juoksee tärisevän John-paran luo.
Margaret osoittaa häntä syyttävällä sormellaan:
"Tuo kävi minuun käsiksi!"
Mitä teit, John, mitä teit?
Kävitkö käsiksi valkoiseen naiseen?
Mitä teit, John, mitä teit?
Joitko liikaa sunnuntaina,
aivan känniin huppeliin?
Mitä teit, John, mitä teit?
John viedään kylään,
toimistoon sheriffin.
Valkoinen joukko raivoissaan
vaati nopeaa tuomiota.
"Pannaan roisto roikkumaan,
oppikoon hän siitä olemaan".
John sätkii oksan päässä,
kunnes lopulta hiljenee.
Miehet ja naiset valkoiset
menevät kotiin nukkumaan.
Mitä teit, John, mitä teit?
Ei saa koskea valkoiseen naiseen.
Mitä teit, John, mitä teit?
Loppusi näit oksan päässä!
Sinut hirtettiin, niinkuin oikein on.
Mitä teit, John, mitä teit?
Nukkuva talo herää kovaan kolinaan.
Katuva Margaret ovea tuskissaan koputtaa.
Sheriffi herää, kysyy mitä nyt?
"Minä se neekeriä himoitsin, minä olen syyllinen.
Minä häneen kosketin, mutta hän ei suostunut."
Vihainen sheriffi hänelle tiuskaisee:
"Mitä tuollaisia taruja mustan miehen tähden!
Mene, anna olla. Hyvää yötä, Margaret, hyvää yötä vaan."
Mitä teit, John, mitä teit?
Torjuitko valkoisen naisen?
Mitä teit, Jon, mitä teit?
Silti jouduit hirteen.
Tuuli vastaa hymyillen: "Nyt on hän onnellinen.
Taivaassa ilon sai hän luona hyvän Jumalan".
Kiihkeä sovitus ja Piafin tulkinta tukevat kertomusta erinomaisesti, Kuulijan on helppo kuvitella mielessään Etelän kuumuus, väkijoukon sokea raivo ja Johnin pelko epäoikeudenmukaisuuden edessä. Ilman tekstin ymmärtämistä kappale jää täysin irralliseksi, eikä sitä juurikaan ranskankieltä ymmärtävien Piaf-fanien piirin ulkopuolella tunneta.
Edith Piaf esitti kappaletta ahkerasti konserteissaan 1940-luvun loppupuolella ja kappale äänitettiin jo vuonna 1947. Sitä ei kuitenkaan julkaistu kuin osana levyllä ollutta sikermää. Ensimmäisen kerran äänite julkaistiin kokonaisuudessaan vasta vuonna 1973.
Englanninkieliset käännökset lähes kaikista Edith Piafin kappaleista löytyvät internetistä (esimerkiksi sivulta http://lyricstranslate.com/en/edith-piaf-lyrics.html), joten kielitaidon puutteen ei tarvitse olla esteenä maailman suosituimman ranskalaisen laulajan musiikista nauttimiseen.Lue myös:
- 57. Edith Piaf: L'accordéoniste/L'escale (savikiekko 1940)
- 208. Edith Piaf: Hymne à l'amour/La p'tit Marie (savikiekko 1950)
- 158. Edith Piaf: Une enfant/Chante-moi (savikiekko 1951)
- 124. Edith Piaf: Sous le ciel de Paris/Un grand amour qui s'achève (savikiekko 1954)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti