Nostalgialla, mystiikalla ja (hecto)rockilla tähdeksi noussut Hector pääsi kunnon synkistelyn makuun kuudennella soololevyllään. Kadonneet lapset -albumilla Heikki Harma osoitti syyttävällä sormella yhteiskuntaa ja viihdekulttuuria ja kuvasi vavisuttavin kielikuvin työttömien, yksinäisten ja kodittomien elämää. Upeat sävelmät ja rikkaat sovitukset tekivät vakavasta sisällöstä nautittavaa kuunneltavaa.
Kiinnostuin
Hectorista 1990-luvun alkupuoliskolla. Tunsin häneltä muutamia hittejä, mutta cd-aika ja - jälleen kerran - Tampereen kaupunginkirjaston musiikkiosasto toivat hänen musiikkinsa olohuoneeseen ja kuulokkeisiin. Soololevyistä kuudes vetosi minuun vahvoilla melodioillaan ja runsailla sovituksillaan, mutta vasta nyt parikymmentä vuotta myöhemmin olen pysähtynyt kuuntelemaan laulujen sanoja.
Albumin aloitusraita veti nuoren kuulijansa sisään energisellä jousi-introlla ja vahvasti rullaavalla kompillaan. Kappaleesta tuli yksi Hector-suosikeistani. Vahvasti henkilökohtaisessa tekstissä
Heikki Harma pohti parisuhdettaan, huolehtii lastensa tulevaisuudesta ja sohaisee yhteiskunnan päättäjien suutaan. Ehtiipä hän kappaleessa moittimaan iskelmämusiikin hellyysbuumia viitaten hittikappaleisiin
Tahdon olla sulle hyvin hellä ja
Rakkaus on hellyyttä (kansilehdessä Hector kiittää inspiraatiosta
Armia & Dannya sekä
Marion Rungia). Lauri Tähkä esitti mallikkaan version kappaleesta Vain elämää -ohjelmassa syksyllä 2016, mutta tekstin sanoman ymmärtämiseksi se on kuultava tekijänsä itsensä tulkitsemana,
Levyn alku oli vakava, mutta synkempää oli tulossa. Kepeän
Hotelli Hannikainen -albumin jälkeen laulaja-lauluntekijä Harma koki selvästi tarpeelliseksi purkaa kaikki mieltä painavat asiat musiikin ja etenkin sanoitusten muotoon. Italialaisen
Claudio Baglionin hitin
Io me ne Andrei Hector muokkasi supisuomalaisen surulliseksi maalta kaupunkiin muuttaneiden ihmisten hautajaismarssiksi. Juurettomuus, yksinäisyys, työttömyys ja lohduttomuus soi laulun jokaisessa sanassa ja sävelessä.
Samaa lohdutonta linjaa jatkaa
Kaj Westerlundin säveltämä
Tuntematon sotilas, jossa sotaveteraanin elämästä riisutaan kaikki gloria. Alkoholisoituneen unohtuneen sankarin osaan Hector eläytyi tiettävästi terästämällä levytystä aimo annoksella miestä väkevämpää.
Aivan pelkkää synkistelyä ei tämä albumi onneksi ole. Hector onnistui kuvaamaan laman ja muiden ongelmien vaivaamaa yhteiskuntaa myös pilke silmäkulmassa. Laulussa
Postitoimistojuttu elämän uuvuttama mies purkaa murheitaan kirjeeseen, jonka hän lopulta lähettää tasavallan presidentille.
Levyn kappaleista tunnetuin (tai ainakin mieliin parhaiten painunut) on
Työttömän arkkiviisu Ei mittään, joka horjuu koomiseen, pateettisen ja lohduttomuuden välimaastossa. Julkaisuvuotensa ilmapiiriä kuvaa hyvin että laulu, jonka hittipotentiaalia on 2000-luvulla todella vaikea ymmärtää, oli yksi vuoden 1978 myydyimmistä ja soitetuimmista kappaleista Suomessa.
Kantaaottavien ja vakavien laulelmien seassa on myös helpommin lähestyttävää musiikkia. Albumin toisena singlenä julkaistiin Hectorin suomentama versio
Al Stewartin hitistä
Year of a cat.
Hector on tehnyt monia klassikkoalbumeja ja
Kadonneet lapset yksi näistä. Laulaja-lauluntekijä oli levyä tehdessään vasta 30-vuotias, mutta hän osoitti levyllään kypsyyttä, jota harvalla on vielä 50-vuotiaanakaan. Levyn vakavista teemoista moni on edelleen tai uudelleen ajankohtainen. Kapellimestari Kaj Westerlundia ja kitaristi
Antero Jakoilaa on Hectorin itsensä lisäksi kiittäminen levyn voimakkaasta ja rikkaasta soundimaailmasta, joka tekee sen synkkyydestä helpommin lähestyttävää. Vastaavanlaiseen onnistumiseen Harma pääsi vasta kymmenen vuotta myöhemmin timanttilevyn myyneellä albumilla
Varjot ja lakanat.
Lue myös:
---
300 levyä -blogini kappaleet löytyvät nyt Spotifyn soittolistasta. Listasta puuttuvat vain ne kappaleet joita ei valitettavasti Spotifystä löydy lainkaan. Soittolista löytyy
täältä.
