Eppu Normaalin kahdeksas studioalbumi oli tietoinen askel rääväsuisesta mansepunkista kohti suurempia kansankerroksia miellyttävään radiopoppiin. Albumin menestystä edisti sen julkaisuvuonna aloitettu paikallisradiotoiminta sekä sen tasaisen laadukas sävellys ja sanoitustyö. Levystä tuli yhtyeen myydyin studioalbumi eikä yhtye muillakaan mittareilla yltänyt enää samaan huippumenestykseen.
Vuonna 1985 Tampereen seudun ensimmäinen kaupallinen paikallisradio Radio 957 aloitti toimintansa. Toisin kuin kaupalliset radiot nykyään Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan omistama radio panosti paikalliseen ohjelmatuotantoon toimittaen omia uutisiaan, musiikki- ja viihdeohjelmiaan (mm.
Alivaltiosihteerin ensimmäiset radiohupailut kuultiin 957:ssa nimellä "Naurunremakkaa") ja tekipä radio jopa omia lastenohjelmiaan (kuka muistaa vielä "Muori menninkäisen tarinat"?). Ysiviisseiska otti tehtäväkseen myös paikallisen musiikin soittamisen.
Kuinka ollakaan samana vuonna Tampereen naapurissa Ylöjärvellä majaansa pitävä
Eppu Normaali julkaisi kauan studion kuumuudessa kypsytetyn lättynsä
Kahdesas ihme. Levy muistetaan parhaiten hiteistään
Kitara, taivas ja tähdet,
Vuosi 85 ja
Voi kuinka me sinua kaivataan. Minä esittelen kuitenkin levyltä neljä vähemmän soitettua kappaletta, jotka osoittavat kuinka levyn laatu kattaa sen kaikki kappaleet, myös ne vähemmän kuluneet.
Albumin aloittava
Tien päällä taas käynnistää musiikkimatkan virheettömästi. Ponteva kitarariffi,
Aku Syrjän vahva rumpubiitti sekä hieno melodia ovat osa levyn parhaiten mieleenjäävää kappaletta.
Eppujen uusi levy oli varmasti kesän ja syksyn soitetuin levy 957:ssa, eikä kukaan tamperelainen voinyt välttyä sen rockenergialta. Minä olin 14 vuotias kiltti musiikkiluokkalainen, joka tähän asti olin nyrpistänyt nenääni
Popedan ja Eppujen kaltaisille rähjärokkareille. Kuuntelin kuitenkin paljon paikallista radioasemaa (joka soitti pop- ja rockmusiikkia muulloinkin kuin Ylen kaksituntisen "Rockradion" aikana), ja jatkuvan aivopesun jäljet näkyivät pian minussakin. Ostin levyn sisareni kanssa ja soitimme sen lähes puhki seuraavan vuoden aikana.
Juha Torvisen säveltämä
Yöjuttu on suosikkejani albumilla, jonka kaikki muut kappaleet ovat
Mikko Syrjän säveltämiä. Hienojen sävellysten ohella levyn menestystä selittivät
Martti Syrjän tekstit, jotka olivat siirtyneet yhtyeen varhaisen kauden ränttätäntästä kohti popmusiikin universaalimpia teemoja. Levy olikin onnistunein yhdistelmä yhtyeen aiempaa rocktyyliä ja myöhempää iskelmällistä tuotantoa. Toki levyltä löytyy rakkauslaulujen ohella myös lauluja ryyppäämisestä ja rälläämisestä, mutta nekin onnistuttiin pukemaan vähemmän rosoiseen muotoon. Hyvä esimerkki tästä on kappale
Elämän tarkoitus, jossa hivelevän melankolinen melodia yhdistyy tekstiin perusmiehen peruskrapulasta.
Kahdeksannen ihmeen hypetys ja liikasoitto saivat minut kyllästymään levyyn täydellisesti vuosi tai kaksi julkaisunsa jälkeen. Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin levyä voi jälleen kuunnella avoimin korvin. En ole vielä toipunut kappaleiden Vuosi 85 ja Kitara, taivas ja tähdet tuntuvat ylisoitosta, mutta levyn muut kappaleet ovat avautuneet minulle uudelleen. Levyn päättävä
Läpivalaistu ei ollut suosikkikappaleitani 1980-luvulla, mutta nyt siitä on pohdiskelevine teksteineen ja hienoine sovituksineen tullut yksi levyn huippuhetkistä.
Kahdeskannen ihmeen myötä minusta tuli pariksi vuodeksi suuri Eppu Normaali -fani. En kuitenkaan löytänyt yhtyeen aiemmilta albumeilta kuin yksittäisiä minua miellyttäviä kappaleita. Suurin odotuksin vastaanotettu vuonna 1986 ilmestynyt
Valkoinen kupla -albumi oli suuri pettymys, eikä sitä seuranneet albumit korjanneet tilannetta. Eppu Normaali onkin minun kirjoissani yhden albumin ihme, eli yksi niistä harvoista artisteista joilta minulla on hyllyssäni vain yksi albumi. Onneksi se on sitäkin parempi.