Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. elokuuta 2018

259. Ultra Bra: Kalifornia (1999)

 
Kuuntele koko albumi Spotifysta
Sivu suun mennyt euroviisuedustus ei paljoa harmittanut Ultra Bra:ta, joka jatkoi toinen toistaan hienompien albumien tekoa. Kalifornia on harmoninen, kaunis mutta silti myös hieman ilkikurinen kokoelma parasta Kerkko Koskista ja yhtyeen hienoa tulkintaa.

Pääsin mukaan 1990-luvun Ultra Bra -huumaan kovasti jälkijunassa. En pitänyt radiossa soineiden Kahdeksanvuotiaana, Ken Saro-Wiwa on kuollut ja Suosi ulkomaista -kappaleiden vanhanaikaisesta patetiasta ja jostain syystä sain hyvin nopeasti tarpeekseni Sinä lähdit pois ja Minä suojelen sinua kaikelta -kappaleiden ylisoitosta radioaalloilla. Odotin kuitenkin innolla, mitä Kerkko Koskinen kumppaneineen saisi aikaiseksi, kun yhtye osallistui vuoden 1998 euroviisukarsintaan kappaleella Tyttöjen välisestä ystävyydestä. Jo ensimmäisten kymmenen sekunnin aikana ilmoille kajahtava jousisovitus sai minut heti polvilleen.
Kappaleeseen oli lisätty hieman euroviisujen kaipaamaa mahtipontisuutta yliampuvan jousisovituksen muodossa, mutta muuten se ei juuri eronnut aiemmin mainituista Ultra Bra -hiteistä. Kuitenkin jo pelkkä ajatus siitä mitä kappale saisi aikaiseksi (tai minkälaisia kommentteja se herättäisi) Birminghamin viisulavalla sai minut kannattamaan täysin sydämin tätä laulun, jousien ja puhaltimien ilotulitusta. Tähdillä ladatussa viisukarsinnassa (mukana mm. Nylon beat, Kaija Kärkinen, Jari Sillanpää, Sari Kaasinen ja Sani & Samuli Edelman) Ultra bra jäi jaetulle kolmannelle sijalle ja märkä uneni jäi vain uneksi. Viisukarsinta avasi kuitenkin nihkeät saranani, ja myös aiemmat Ultra Bra -kappaleet (tai ainakin osa niistä) alkoivat tuntua hyviltä. Mikään niistä ei kuitenkaan vetänyt vertoja sille kappaleella, joka julkaistiin tyttöystävyys-kappaleen cd-singlen toisena kappaleena myöhemmin samana vuonna.
Olin alkanut seurustella aiemmin samana vuonna, ja Anni Sinnemäen kuvaus laulun päähenkilön matkasta tapaamisen vielä tuntemattoman henkilön kanssa osui musiikkikorvani lisäksi tunteisiin. Kerkko Koskisen mahtipontinen sovitus (varsinkin juuri mainitussa tapaamiskohdassa) oli hunajaa korvilleni, ja pidänkin edelleen kappaletta ja siitä tehtä levytystä yhtyeen parhaana saavutuksena. Odotukseni tulevaa albumia kohtaan nousivat näiden kahden kappaleen myötä. Vuonna 1999, vuosi euroviisukarsinnan jälkeen ilmestynyt albumi täytti odotukset ääriään myöten.
Siinä missä yhtyeen kaksi ensimmäistä albumia (jotka pikapuoliin hankin myös hyllyyni) olivat nihkeästi toisiinsa yhdistetty kokoelma mielestäni puistattavaa paasausta (esim. Tel Aviv, Lähetystyö), tarttuvia eläinaiheisia hittejä (Hauki, Savanni nukahtaa) ja hienoja, mutta vähemmän kaupallisia pop-runoteoksia (Moskova, Pärnu, Ero, Entäs nyt), oli Kalifornialla kulmia hiottu hienoisesti, jotta hampaat kiristyivät vähemmän ja korvat nauttivat enemmän. Vanhaa Agit-prop imitaatiota muistutti enää etäisesti kappale Ilmiöitä, jossa paasausta oli lievennetty sopivalla annoksella itseironiaa.
Eikä hiteistäkään ollut pulaa, mutta tälläkin kertaa ne ovat minulle vähemmän tärkeitä. Jäätelöauto ja Hei kuule Suomi soivat radiossa liiaksikin asti, mutta minua puhuttelivat jälleen ne matalamman profiilin kappaleet, joilla oli hieman enemmän sanottavaa. Kalifornian päättävä Musta niljaisten lehtien kaupunki oli sellainen.
Vaikka Ultra Bran viimeinen albumi, vuonna 2000 julkaistu Vesireittejä on monin tavoin monipuolisempi, kokeilevampi ja enemmän pureskelua vaativa mestariteos, on Kalifornia minulle se rakkain ja muistorikkain albumi 1990-luvun parhaalta ja menestyneimmältä pop-ilmiöltä. Viisaana miehenä Kerkko Koskinen lopetti Ultra Bra:n levytysuran neljään albumiin.

Lue myös:

tiistai 22. marraskuuta 2016

Ikivihreän tulkintoja: Goin' Back

Kun blogini 300:sta levystä on enää 60 jäljellä, aloitan uuden sarjan jossa käsittelen artistien uraa, kappaleita ja musiikin ilmiöitä niihin liittyvien levyjen kautta. Ensimmäisessä artikkelissa tutustun kappaleen Goin' back historiaan, sisältöön ja siitä tehtyihin eri levytyksiin. Mielestäni parhaan version kappaleesta teki säveltäjä itse, mutta laulusta on myös monta muuta hienoa tulkintaa.


Kappale Goin' back tuli minulle tutuksi parikymmentä vuotta sitten, kun innostuin laulaja-lauluntekijä Carole Kingin musiikista. Vuosi vuodelta olen kiintynyt tähän lauluun entistä enemmän ja samalla löytänyt uusia hienoja versioita olen laulusta. Kingin kotisivujen mukaan laulusta on tehty kolmisenkymmentä eri versiota. Tämän blogin esimerkit ovat siis vain jäävuoren huippu.

Laulussa solisti haluaa palata aikuiselämän kiireistä nuoruuden huolettomuuteen ja turvallisuuteen. Siinä missä toiset kauhistelevat menneiden vuosien määrää ja pakenevat pelkojaan, laulaja antaa itselleen luvan olla henkisesti nuori ja elää päivän kerrallaan.

Goin' Back syntyi lauluntekijäpariskunnan Carole King (sävel) ja Gerry Goffin (sanat) yhteistyönä. Vasta 24- ja 27-vuotiaitten lauluntekijöiden haikailu nuoruuden vuosiin saattaa tuntua hassulta, mutta vuonna 1966 heillä oli jo vuosiansa pitempi elämä takanaan. Vuonna 1958 toisiinsa collegessa tutustunut pari oli mennyt naimisiin Kingin ollessa vasta 17-vuotias. Vuonna 1966 parilla Goffin/King oli takanaan jo useampi USA:n listaykkönen, kymmeniä hittejä ja satoja eri artisteille kirjoitettuja lauluja.

Vuonna 1966 Carolen ja Gerryn (joilla yhteisen uran ja kodin lisäksi oli kaksi leikki-ikäistä tytärtä) kunnianhimo ja unelmat veivät eri suuntiin. Carole nautti turvallisesta elämästään New Yorkin esikaupunkiäitinä, jolla lisäksi oli menestysekäs ura hittejä takovana säveltäjänä. Teksteistä vastannut Gerry sen sijaan kaipasi pois ahdistavan esikaupunkielämän ja uran rajoitteista. Popsanoittajana hän koki lisäksi alemmuutta Bob Dylanin kaltaisten runoilijoiden rinnalla. Hänen kaipuunsa nuoruuden vapauteen on selvästi havaittavissa laulun tekstissä.

Ensimmäisen Goin' back -kappaleen ehti laulamaan Goldie, jonka tekemä levytys vedettiin kuitenkin pikaisesti markkinoilta laulajan otettua liikaa vapauksia laulun tekstin kanssa. Pian tämän jälkeen julkaisuvuoron sai kappaleen tunnetuin levytys, jonka teki Dusty Springfield. Springfieldin versiota ei kuitenkaan julkaistu Yhdysvalloissa singlenä, vaan kunnian siellä sai folkrock-yhtye The Byrds. Goffin muokkasi laulun sanat paremmin mieslaulajan suuhun sopivaksi vaihtaen tekstissä mainitut värityskirjat leikkijuniin ja hyppynarut lelupalikoihin. Pian Byrdsin version jälkeen kappaleen äänitti brittiläinen The Move.
Nämä varhaiset versiot ovat kukin ansiokkaita tavallaan, mutta itse pidän näistä parhaana Springfieldin levytystä, jonka sopivan mahtipontinen sovitus tuki hienosti käheä-äänisen laulajan tulkintaa. Carole Kingin kerrotaan purskahtaneen itkunsa liikutuksesta kuultuaan Springfieldin lähes täydellisen levytyksen hänen kappaleestaan. Kappale soi myös Dustyn hautajaisissa. Goldien versio puolestaan on minulle uusi tuttavuus, johon vielä en ole päässyt täysin sisälle.

The Byrds toi lauluun sopivasti country-vivahteita ja lauluharmonioita. Kappale aiheutti kuitenkin ristiriitaa yhtyeen sisällä, sillä yhtyeen kitaristi David Crosby ei pitänyt kappaleesta ja kieltäytyi sisällyttämästä sitä yhtyeen albumille. The Byrds ratkaisi riidan potkimalla Crosbyn pois yhtyeestä. The Moven levyttämä liveversio noudatti hyvin pitkälle The Byrdsin versiota, mutta jäi esikuvaansa tuntemattomammaksi.

Oma suosikkini kappaleen lukuisista versioista on Carole Kingin versio, jonka hän levytti vuonna 1970 ensimmäiselle sooloalbumilleen Writer. Levytyksessä Kingiä avustivat hänen elämänsä tärkeät miehet, äänittäjänä toimi sanoittaja ja ex-mies Goffin (kaksi vuotta aiemmin eronnut pariskunta oli hyvissä väleissä aina Goffinin kuolemaan asti) ja bassoa soitti uusi aviomies Charles Larkey. Kingiä säesti kitaralla ja taustalaululla James Taylor, jonka kanssa puhtaasti ammatillinen ystävyyssuhde on jatkunut näihin vuosiin saakka. King levytti kappaleen toistamiseen kymmenen vuotta myöhemmin albumille Pearls: Songs of Goffin and King. Molemmissa levytyksissään hän käytti laulun "poikamaista" tekstiversiota.
Suomeksi kappale on levytetty ainakin kerran. Maaritin vuonna 1973 julkaistulla debyyttialbumilla Goin' back sai Hectorin oivaltavasti käännetyn tekstin (samalta albumilta löytyy Hectorin niin ikään sanoittama klassikkostatuksen saanut Goffin/King -kappale Child of mine/Lainaa vain) ja edellä esiteltyjä versioita rokkaavamman sovituksen. Kappale toimii myös näin. 
Yksi kappaleen mielenkiintoisimmista versioista on vuodelta 1973, jolloin vielä tuntemattoman Queen-yhtyeen solistia Freddie Mercurya pyydettiin osallistumaan kokeelliseen studioprojektiin. Larry Lurex -salanimellä julkaistulla singlellä äänittäjä Robin Geoffrey Cable yritti parantaa tuottaja Phil Spectorin luomaa äänivallitekniikkaa. Testikappaleista toinen oli Goin' back, josta singlen a-puolen (Beach Boys ja Ronettes -hitti I can hear music) ohella tuli ensimmäinen kaupallisesti julkaistu Freddie Mercury -äänite. Kitaraan ja rumpuihin Mercury houkutteli bändikaverinsa Brian Mayn ja Roger Taylorin. Lurex-versiossa Mercury käyttää laulun "tyttömäistä" tekstiversiota.
Goin' back on antanut vuosikymmenien aikana monille artisteille mahdollisuuden kanavoida omaa nuoruuden- ja menneisyydenkaipuutaan, ja kappale löytyykin monien pitkän uran tehneiden artistien kokoelma- ja tribuuttilevyiltä. 1960-luvulla uransa aloittaneet Diana Ross ja Marianne Faithfull tekivät omat sielukkaat versionsa kappaleesta vuosina 2001 ja 2011. Genesis-rumpali ja 1980-luvulla megasuositun soolouransa aloittanut Phil Collins teki kappaleesta gospel-tyylisen version samaa nimeä kantaneella sooloalbumilleen vuonna 2010. Collins yhdisti esityksessään molempien tekstitysversioiden teemoja.
Goin' back ei noussut yhdelläkään versioistaan megahitiksi eikä edes Carole King itse ole esittänyt kappaletta konserteissaan. Sitä ei mainita Kingin elämänkerrassa eikä hänen elämästään tehdyssä musikaalissa Beautiful, mutta sen lukuisat onnistuneet ja kohtuullisesti menestyneet versiot ovat tehneet kappaleesta ikivihreän. Minulle se on yksi rakkaimmista lauluista maailmassa.

Lue myös:

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

240. Hector: Kadonneet lapset (1978)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Nostalgialla, mystiikalla ja (hecto)rockilla tähdeksi noussut Hector pääsi kunnon synkistelyn makuun kuudennella soololevyllään. Kadonneet lapset -albumilla Heikki Harma osoitti syyttävällä sormella yhteiskuntaa ja viihdekulttuuria ja kuvasi vavisuttavin kielikuvin työttömien, yksinäisten ja kodittomien elämää. Upeat sävelmät ja rikkaat sovitukset tekivät vakavasta sisällöstä nautittavaa kuunneltavaa.

Kiinnostuin Hectorista 1990-luvun alkupuoliskolla. Tunsin häneltä muutamia hittejä, mutta cd-aika ja - jälleen kerran - Tampereen kaupunginkirjaston musiikkiosasto toivat hänen musiikkinsa olohuoneeseen ja kuulokkeisiin. Soololevyistä kuudes vetosi minuun vahvoilla melodioillaan ja runsailla sovituksillaan, mutta vasta nyt parikymmentä vuotta myöhemmin olen pysähtynyt kuuntelemaan laulujen sanoja.
Albumin aloitusraita veti nuoren kuulijansa sisään energisellä jousi-introlla ja vahvasti rullaavalla kompillaan. Kappaleesta tuli yksi Hector-suosikeistani. Vahvasti henkilökohtaisessa tekstissä Heikki Harma pohti parisuhdettaan, huolehtii lastensa tulevaisuudesta ja sohaisee yhteiskunnan päättäjien suutaan. Ehtiipä hän kappaleessa moittimaan iskelmämusiikin hellyysbuumia viitaten hittikappaleisiin Tahdon olla sulle hyvin hellä ja Rakkaus on hellyyttä (kansilehdessä Hector kiittää inspiraatiosta Armia & Dannya sekä Marion Rungia). Lauri Tähkä esitti mallikkaan version kappaleesta Vain elämää -ohjelmassa syksyllä 2016, mutta tekstin sanoman ymmärtämiseksi se on kuultava tekijänsä itsensä tulkitsemana,

Levyn alku oli vakava, mutta synkempää oli tulossa. Kepeän Hotelli Hannikainen -albumin jälkeen laulaja-lauluntekijä Harma koki selvästi tarpeelliseksi purkaa kaikki mieltä painavat asiat musiikin ja etenkin sanoitusten muotoon. Italialaisen Claudio Baglionin hitin Io me ne Andrei Hector muokkasi supisuomalaisen surulliseksi maalta kaupunkiin muuttaneiden ihmisten hautajaismarssiksi. Juurettomuus, yksinäisyys, työttömyys ja lohduttomuus soi laulun jokaisessa sanassa ja sävelessä.
Samaa lohdutonta linjaa jatkaa Kaj Westerlundin säveltämä Tuntematon sotilas, jossa sotaveteraanin elämästä riisutaan kaikki gloria. Alkoholisoituneen unohtuneen sankarin osaan Hector eläytyi tiettävästi terästämällä levytystä aimo annoksella miestä väkevämpää.
Aivan pelkkää synkistelyä ei tämä albumi onneksi ole. Hector onnistui kuvaamaan laman ja muiden ongelmien vaivaamaa yhteiskuntaa myös pilke silmäkulmassa. Laulussa Postitoimistojuttu elämän uuvuttama mies purkaa murheitaan kirjeeseen, jonka hän lopulta lähettää tasavallan presidentille.
Levyn kappaleista tunnetuin (tai ainakin mieliin parhaiten painunut) on Työttömän arkkiviisu Ei mittään, joka horjuu koomiseen, pateettisen ja lohduttomuuden välimaastossa. Julkaisuvuotensa ilmapiiriä kuvaa hyvin että laulu, jonka hittipotentiaalia on 2000-luvulla todella vaikea ymmärtää, oli yksi vuoden 1978 myydyimmistä ja soitetuimmista kappaleista Suomessa.
Kantaaottavien ja vakavien laulelmien seassa on myös helpommin lähestyttävää musiikkia. Albumin toisena singlenä julkaistiin Hectorin suomentama versio Al Stewartin hitistä Year of a cat.
Hector on tehnyt monia klassikkoalbumeja ja Kadonneet lapset yksi näistä. Laulaja-lauluntekijä oli levyä tehdessään vasta 30-vuotias, mutta hän osoitti levyllään kypsyyttä, jota harvalla on vielä 50-vuotiaanakaan. Levyn vakavista teemoista moni on edelleen tai uudelleen ajankohtainen. Kapellimestari Kaj Westerlundia ja kitaristi Antero Jakoilaa on Hectorin itsensä lisäksi kiittäminen levyn voimakkaasta ja rikkaasta soundimaailmasta, joka tekee sen synkkyydestä helpommin lähestyttävää. Vastaavanlaiseen onnistumiseen Harma pääsi vasta kymmenen vuotta myöhemmin timanttilevyn myyneellä albumilla Varjot ja lakanat.

Lue myös:
---

300 levyä -blogini kappaleet löytyvät nyt Spotifyn soittolistasta. Listasta puuttuvat vain ne kappaleet joita ei valitettavasti Spotifystä löydy lainkaan. Soittolista löytyy täältä.


sunnuntai 9. lokakuuta 2016

239. Hector: Tie jatkuu äärettömiin/Kuningatar (single 1969)

Hectorin uran alkuvuosien singlejulkaisut ovat jääneet Palkkasoturi-ensisinglen varjoon, osin syystäkin. Epätasaisten pikkulevyjen seasta löytyy kuitenkin helmi, joka ansaitsee esittelyn tässä blogissa, vaikka sen kappaleita ei kokoelmilta tai radioiden soittolistoilta löydy. Kappaleet Tie jatkuu äärettömiin ja Kuningatar ovat hienoja esimerkkejä Hectorin taidosta tulkita myös muiden lauluntekijöiden kappaleita.

18-vuotias lukiolainen Heikki Harma nousi vuonna 1965 julkisuuteen taidokkaasti suomennetulla versiolla Buffy Saint-Marien kappaleesta Universal soldier. Seuraajan löytäminen tälle hitille oli kuitenkin vaikeampaa. Levy-yhtiöt yrittivät sovittaa Hector-taiteilijanimellä esiintynyttä artistia jos jonkinlaisiin muotteihin, hänelle annettiin laulettavaksi countrya ja joutuipa hän jopa levyttämään version lastenlaulusta hämä-hämä-häkki.

Vasta vuosikymmenen vaihteessa perustetun Cumulus-yhtyeen tuotanto ja vuonna 1972 julkaistu ensimmäinen sooloalbumi Nostalgia antoivat Hectorille mahdollisuuden ohjata uraansa sinne suuntaan minne hän itse halusi.

Hectorin 60-luvun singlet ovat jääneet unohduksiin osittain täysin ansiosta, mutta joukosta löytyy myös laadukasta tavaraa. Hectorin vuonna 1969 EMI-levy-yhtiölle äänittämä viides single oli erinomainen osoitus siitä mihin nuori muusikko pystyi. Näin siitä huolimatta, että pikkulevyn molemmat sävellykset olivat lainatavaraa ja tekstityksenkin Harma kirjoitti vain levyn b-puolelle.
Jimmy Webbin säveltämän Wichita Linemanin teki tunnetuksi hetken aikaa Beach Boysin riveissä esiintynyt Glen Campbell. Kappaleen suomensi Marjut Valakivi, eli kappale kuuluu niihin harvoihin Hector-julkaisuihin, joihin artisti itse ei kirjoittanut edes tekstiä. Levytyksestä löytyy hyvin vähän tietoa mistään, joten epäselväksi jää oliko kappale yksi niistä jotka nuori laulaja määrättiin levyttämään vastoin tahtoaan. Oli miten oli laulu ja sen teksti sopivat hyvin Hectorin suuhun ja tulkinta kuuluu hänen alku-uransa parhaimmistoon. Alkuperäisversiota mukaileva sovitus on upea.

Singlen b-puoli on paljon tunnetumpi, vaikka sen ensimmäistä levytystä kuulee harvoin. Kappale Where do you go to my lovely oli brittiläisen Peter Sarstedtin suurin menestyskappale. Suomalaisen tekstin kappaleeseen teki Hector itse, mutta hän ei koskaan ollut siihen kovin tyytyväinen. Hän päivitti sen 20 vuotta myöhemmin, ja kappale on sittemmin kuulunut hänen konserttiohjelmistoonsa. Alkuperäistä Tie jatkuu äärettömiin -singlen b-puolella kuultua versiota sen sijaan kuullaan harvoin. Minusta siinäkään ei ole mitään vikaa.
Hector ei erityisemmin tunnu arvostavan 1960-luvun tuotantoaan, eikä kumpaakaan hänen viidennen singlensä kappaleista julkaistu millään albumilla tai kokoelmalla (ainakaan cd-muodossa). Kappaleita ei löydy myöskään Spotify:sta. Tämän harvinaisen singlen puolet on onneksi julkaistu vuonna 2005 EMI:n kokoamassa kuuden cd:n mahtilaatikossa Hectobox, joka teki nämä äänitteet tutuiksi myös minulle.  Itseäni viehättää näissä kappaleissa hienojen sävelten ja sanojen lisäksi 60-70-lukujen vaihteen studiosoundi sekä tietenkin 22-vuotiaan artistin jo tässä vaiheessa henkevä tulkinta. Nämä kappaleet olisivat ansainneet paremman kohtalon.

Lue myös:

tiistai 11. marraskuuta 2014

214. Vesa-Matti Loiri: Eino Leino (1978)


Kuuntele koko albumi Spotifysta
Vesa-Matti Loiri on uransa aikana levyttänyt neljä albumillista Eino Leinon runoja. Näistä ensimmäinen on edelleen hänen myydyin levynsä. Leinon runojen ja Loirin tulkinnan rinnalla levyn tärkein elementti on Perttu Hietasen runollisen kauniit melodiat, jotka antavat rakastetuille runoille aivan uuden ulottuvuuden.

Olen aiemmin blogissani kiittänyt sisartani ja isääni erinomaisista lisäyksistä levykokoelmaani. Tämänkertaisen albumin toi elämääni runoja rakastava äitini, jolle aikoinaan ostimme lahjaksi Vesa-Matti Loirin ensimmäisen Eino Leino -levyn.

Kuten äitini, en minäkään ole koskaan varsinaisesti ollut Loirin ihailija. En pidä Uuno Turhapurosta ja Tyynet ja Jean-Pierre Kuselat ovat naurattaneet vain ne ensimmäisen kerran nähdessäni. Ensimmäisellä Leino-levyllään koomikoksi leimautunut näyttelijä toi itsestään esille vakavan ja syvällisen puolen, joka monilta Uuno- ja Spede-faneilta oli jäänyt huomaamatta. Minä ja äitini emme varmasti ole ainoita, joiden Loiri-ennakkoluuloihin levy oli ja on edelleen mainiota lääkettä.
Leimautumisen ja urautumisen välttäminen oli ehkä mielessä Loirillakin, kun hän vastasi myöntävästi tuntemattoman porvoolaisen säveltäjän Perttu Hietasen pyyntöön esittää hänen Eino Leinon runoihin tekemiään lauluja. Taisto Wesslinin sovittamina laulut julkaistiin pienellä Gold Disc -levymerkillä vuonna 1978. Tuskin kukaan tekijöistä aavisti, kuinka taianomainen yhdistelmä Leino-Loiri-Hietanen oli.

Ensimmäinen Leino-albumi tuo hienosti esiin Loirin herkkyyden tulkitsijana johon näyttelijäntaidot tuovat hienon lisämausteen. Albumin suurimmaksi hitiksi nousi "Ruislinnun laulu korvissani"-alkusanoista tuttu Nocturne, joka muistuttaa kuinka taitava ja tulkintavoimainen laulaja Loiri parhaimmillaan on.
Jos äitini ihastui levyyn suurena runouden ystävänä, vetosi levyssä minuun sen melodisuus. Hietasen sävellykset ovat toinen toistaan hienompia, ja Wesslinin aistikkaat sovitukset ovat täydellinen alusta Loirin tulkinnalle. Eino Leinon runot ovat kuin luotuja sävellettäviksi ja laulettaviksi (puhuuhan Leinokin runoistaan lauluina ja itsestään laulajana). Tällä levyllä runot ovat kuin herkkä soitin, joita Vesku soittaa tarvittaessa kuiskaillen, tarvittaessa revitellen.

Kovin iloisia Eino Leinon runot eivät ole, esimerkkinä tästä äitini suosikkilaulu Lapin kesä, jossa pohjoisen kesän lyhyys ja talven pituus ovat vertauskuvia elämän lyhyydelle ja kauneuden katoavaisuudelle. Minä olen kohteliaasti eri mieltä, Lapin talvi on yksi kauneimmista asioista minkä tiedän. Tässä kappaleessa Loirin tulkinta on jossain lausunnan ja laulun välimaastossa, ja se sopii tähän runoon täydellisesti.
Itse olen jättänyt runojen synkkyyden omaan arvoonsa ja nauttinut musiikin kauneudesta. Oma suosikkilauluni levyllä on kaihoisan surullinen, kuinkas muuten, Tulkaa kotiin.
Verkkopaidasta ja risuparraastaan tunnetun näyttelijän ja tuntemattoman säveltäjän pikkiriikkiselle levy-yhtiölle tekemä levy Suomen rakastetuimman runoilijan lauluja oli täysosuma. Albumia myytiin lähes 120000 kappaletta, mistä se palkittiin tuplaplatinalevyllä. Ensimmäinen Eino Leino -levy on edelleen Vesa-Matti Loirin myydyin albumi. Kakkostilaa Loirin levynmyyntilistassa pitää vuonna 1980 julkaistu toinen Leino-kokoelma. Tähän päivään asti näitä Loiri/Leino-levyjä on julkaistu neljä.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

203. Eppu Normaali: Kahdeksas ihme (1985)

Kuuntele albumi Spotifyssa.
Eppu Normaalin kahdeksas studioalbumi oli tietoinen askel rääväsuisesta mansepunkista kohti suurempia kansankerroksia miellyttävään radiopoppiin. Albumin menestystä edisti sen julkaisuvuonna aloitettu paikallisradiotoiminta sekä sen tasaisen laadukas sävellys ja sanoitustyö. Levystä tuli yhtyeen myydyin studioalbumi eikä yhtye muillakaan mittareilla yltänyt enää samaan huippumenestykseen.

Vuonna 1985 Tampereen seudun ensimmäinen kaupallinen paikallisradio Radio 957 aloitti toimintansa. Toisin kuin kaupalliset radiot nykyään Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan omistama radio panosti paikalliseen ohjelmatuotantoon toimittaen omia uutisiaan, musiikki- ja viihdeohjelmiaan (mm. Alivaltiosihteerin ensimmäiset radiohupailut kuultiin 957:ssa nimellä "Naurunremakkaa") ja tekipä radio jopa omia lastenohjelmiaan (kuka muistaa vielä "Muori menninkäisen tarinat"?). Ysiviisseiska otti tehtäväkseen myös paikallisen musiikin soittamisen.

Kuinka ollakaan samana vuonna Tampereen naapurissa Ylöjärvellä majaansa pitävä Eppu Normaali julkaisi kauan studion kuumuudessa kypsytetyn lättynsä Kahdesas ihme. Levy muistetaan parhaiten hiteistään Kitara, taivas ja tähdet, Vuosi 85 ja Voi kuinka me sinua kaivataan. Minä esittelen kuitenkin levyltä neljä vähemmän soitettua kappaletta, jotka osoittavat kuinka levyn laatu kattaa sen kaikki kappaleet, myös ne vähemmän kuluneet.
Albumin aloittava Tien päällä taas käynnistää musiikkimatkan virheettömästi. Ponteva kitarariffi, Aku Syrjän vahva rumpubiitti sekä hieno melodia ovat osa levyn parhaiten mieleenjäävää kappaletta.

Eppujen uusi levy oli varmasti kesän ja syksyn soitetuin levy 957:ssa, eikä kukaan tamperelainen voinyt välttyä sen rockenergialta. Minä olin 14 vuotias kiltti musiikkiluokkalainen, joka tähän asti olin nyrpistänyt nenääni Popedan ja Eppujen kaltaisille rähjärokkareille. Kuuntelin kuitenkin paljon paikallista radioasemaa (joka soitti pop- ja rockmusiikkia muulloinkin kuin Ylen kaksituntisen "Rockradion" aikana), ja jatkuvan aivopesun jäljet näkyivät pian minussakin. Ostin levyn sisareni kanssa ja soitimme sen lähes puhki seuraavan vuoden aikana.
Juha Torvisen säveltämä Yöjuttu on suosikkejani albumilla, jonka kaikki muut kappaleet ovat Mikko Syrjän säveltämiä. Hienojen sävellysten ohella levyn menestystä selittivät Martti Syrjän tekstit, jotka olivat siirtyneet yhtyeen varhaisen kauden ränttätäntästä kohti popmusiikin universaalimpia teemoja. Levy olikin onnistunein yhdistelmä yhtyeen aiempaa rocktyyliä ja myöhempää iskelmällistä tuotantoa. Toki levyltä löytyy rakkauslaulujen ohella myös lauluja ryyppäämisestä ja rälläämisestä, mutta nekin onnistuttiin pukemaan vähemmän rosoiseen muotoon. Hyvä esimerkki tästä on kappale Elämän tarkoitus, jossa hivelevän melankolinen melodia yhdistyy tekstiin perusmiehen peruskrapulasta.

Kahdeksannen ihmeen hypetys ja liikasoitto saivat minut kyllästymään levyyn täydellisesti vuosi tai kaksi julkaisunsa jälkeen. Nyt, lähes 30 vuotta myöhemmin levyä voi jälleen kuunnella avoimin korvin. En ole vielä toipunut kappaleiden Vuosi 85 ja Kitara, taivas ja tähdet tuntuvat ylisoitosta, mutta levyn muut kappaleet ovat avautuneet minulle uudelleen. Levyn päättävä Läpivalaistu ei ollut suosikkikappaleitani 1980-luvulla, mutta nyt siitä on pohdiskelevine teksteineen ja hienoine sovituksineen tullut yksi levyn huippuhetkistä.
Kahdeskannen ihmeen myötä minusta tuli pariksi vuodeksi suuri Eppu Normaali -fani. En kuitenkaan löytänyt yhtyeen aiemmilta albumeilta kuin yksittäisiä minua miellyttäviä kappaleita. Suurin odotuksin vastaanotettu vuonna 1986 ilmestynyt Valkoinen kupla -albumi oli suuri pettymys, eikä sitä seuranneet albumit korjanneet tilannetta. Eppu Normaali onkin minun kirjoissani yhden albumin ihme, eli yksi niistä harvoista artisteista joilta minulla on hyllyssäni vain yksi albumi. Onneksi se on sitäkin parempi.

torstai 21. maaliskuuta 2013

160. Euroviisut - Suomen finaaliklassikot (1961-2007)

Lyhennttyä Spotify-versiota albumista voit kuunnella täällä.
Suomalaisiin viisuperinteisiin kuuluu jokavuotinen jossittelu siitä, olisiko Suomi pärjännyt paremmin valitsemalla jonkin toisen kappaleen meitä edustamaan. Tämän jossittelun historia koottiin muutama vuosi sitten kokoelmalevylle, jolta löytyy 40 kappaletta aina Tamara Lundin Olen mikä olen -kappaleesta Nightwishin Sleepwalkeriin, joiden viisutie tyssäsi Suomen karsintoihin. Kokoelmalta löytyy monta hittiä, mutta ei vastausta siihen kysymykseen olisiko maamme viisumenestys ollut parempi toisenlaisilla lauluvalinnoilla.

Neil Hardwickin käsikirjoittamassa komediasarjassa Sisko ja sen veli lanseerattiin ns. Svoinnutin tapaus määrittelemään kaikkea sitä, mitä olis voinut tapahtua, jos asiat olisivat toisin. Yksi rakastetuimmista svoinnut-keskustelujen aiheista on Suomen euroviisuhistoria. Joka vuosi karsinnoissa jäi rannalle lukuisia kappaleita, joilla Suomi "oli svoinnut" menestyä paremmin kuin sillä joka loppukilpailuun lähetettiin. Näistä kappaleista koottiin vuonna 2007 kokoelmalevy, joka on hyvä paketti svoinnut-kappaleita jälkiviisaita viihdyttämään.

Kovaäänisintä spekulointi on ollut niinä vuosina, jolloin Suomi jäi finaalin hännille tai peräti viimeiseksi. Näin kävi muun muassa vuonna 1963, jolloin Laila Halmeen Muistojeni laulu toi Suomelle ensimmäisen jumbosijan. Samana vuonna karsintaan osallistui kappale, josta on sittemmin noussut niin suuri ikivihreä klassikko, ettei suurin osa suomalaisista edes tiedä sen osallistuneen Suomen viisukarsintaan. Tamara Lundin kappale on myös siitä harvinainen, että sen karsintaestyksestä löytyy vielä videotallenne. Kokonaisia karsintalähetyksiä Yleisradion arkistoista löytyy vasta vuodesta 1973 alkaen.
Vuonna 1966 kotimaisiin karsintoihimme osallistui jo uransa suurimman menestyksen taakseen jättänyt Laila Kinnunen. Ennen Katri-Helenaa Suomen varmasti suosituin laulajatar olisi varmasti saanut nostetta uralleen ranskalaistyylisellä kappaleella Muistojen bulevardi, mutta viisulavalle haluttiin popimpaa tavaraa ja Luxemburgiin Suomen edustamaan lähetettiin Ann Christinen esittämä Playboy. Kohtalainen lopputulos, 10. sija 18 kappaleen joukossa vaimensi kovaäänisimmät jossittelijat.
Abban voitto vuoden 1974 loppukilpailussa vei kaiken huomion, eikä juuri kukaan jäänyt miettimään olisiko jokin muu kuin Brightoniin valittu Carita Holmströmin: Älä mene pois voinut uhata Waterloon voittokulkua. Oma suosikkini tuon vuoden karsinnoista oli Kaj Chydeniuksen säveltämä Jäähyväiset, jonka esitti Anneli Sari.
1970-luvulla laulukilpailut olivat suosituimpia uusien levyjen markkinointiväyliä. Levy-yhtiöt lähettivät tärkeimmät artistinsa sekä Syksyn Säveleen että Euroviisuihin. Kirka osallistui uransa aikana Euroviisuihin useammin kuin kukaan muu. Oma suosikkini hänen edustuskappaleistaan oli vuonna 1976 Fredin Pump pumpille hävinnyt Neidonryöstö. Artisti itse ei kovinkaan paljon laulua arvostanut ja hän levytti kappaleesta ainoastaan vaisun liveversion, joka häviää tempossa ja tehokkuudessa kirkkaasti karsintaesityksestä. Alla molemmat versiot kappaleesta. Paremmin menestyi vuoden 1984 ehdokas Hengaillaan, jolla Kirka pääsi viisuilemaan aina Luxemburgissa pidettyyn finaaliin saakka.
Toisin kuin yleensä luullaan, Suomen viisutaival ei pelkästään ole ollut rämpimistä jumbopaikasta toiseen. Suomen viisuhistoriaan mahtuu myös hyviä sijoituksia. Paras tahti Suomella oli 1970-luvulla, jolloin Suomi ei saanut yhtään viimeistä sijaan ja neljä kertaa maamme pääsi top 10:een. Huonoin sijoitus tällä vuosikymmenellä oli 18 (20 osallistujasta), jonka sai Seija Simola vuonna 1978.

Saman vuoden kotimaan karsintoihin osallistui pitkä rivi maamme huippuartisteja. Vuoden karsintakappaleista parhaiten on jäänyt elämään Lea Lavenin dramaattinen Aamulla rakkaani näin. Nimekkäääseen taustakuoroon kuuluivat Paula Koivuniemi, Maarit Hurmerinta ja Irina Milan
Vuonna 1989 Suomi sai yhden parhaista viisumenestyksistään Anneli Saariston esittäessä kappaleen La dolce vita. 11 vuotta aiemmin hän oli vielä varsin tuntematon laulaja, mutta hänen karsintakappaleensa Sinun kanssasi sinua ilman on omia henkilökohtaisia karsintasuosikkejani.
Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Tapani Kansa, Frederik ja Taiska olivat vuoden 1981 karsintojen tähtikaartia. Yksi suurimmista yleisön suosikeista oli Markku Aron ja Nisa Sorayan kappale Mun suothan tulla vierees sun, joka sekin joutui luovuttamaan voiton Riki Sorsan Reggae OK:lle. Tämäkin tulos antoi aiheen lukuisille svoinnut-keskusteluille, sillä Rikin menestys kansainvälisessä finaalissa ei päätä huimannut.
1990-luku ei meille menestystä suonut, yksikään edustuskappaleemme ei yltänyt kymmenen parhaan joukkoon. Huonosti kävi myös Edean Aava-kappaleelle vuoden 1998 kisoissa, mikä sai jälleen spekulaatiot valloilleen. Olisiko Jari Sillanpää pärjännyt paremmin viisulavalla, entä Nylon Beat? Itse olisin suonut voitton Ultra Bralle, jonka hurjasti sovitettu ja gustolla esitetty Tyttöjen välisestä ystävyydestä olisi varmasti herättänyt Birminghamin lavalla huomiota, vaikkei pisteitä olisi tullutkaan. 
Tämän vuosituhannen kitkerin svoinnut-väittely nousi vuonna 2000. Nightwish sai valtaosan puhelinäänistä, mutta koska puhelinäänet muodostivat vain puolet annetuista pisteistä, sijoittui kansainvälisen menestyksen kynnyksellä odotellut heavy-yhtye vasta kolmanneksi. Oma suosikkini oli karsinnassa toiseksi tullut Anna Erikssonin Oot voimani mun, joka Tukholman kisoissa olisi varmasti menestynyt paremmin kuin raadin ja puhelinäänien yhteissummalla voittajaksi valittu Nina Åströmin A little bit.
Monien mielestä Nightwishin Sleepwalker "oli svoinnut" olla maamme ensimmäinen voittokappale, ja kun seuraavan kerran ehdokkaana oli raskasta rokkia, ei lopputulos ollut epäselvä. Lordi voitti ylivoimaisesti niin Suomen karsinnat kuin lopulta Ateenassa pidetyn kansainvälisen finaalinkin.

Seuraavana vuonna meillä ei juuri huolehdittu oman kappaleen menestyksestä, tärkeintä oli onnistuminen kansainvälisen finaalin järjestämisessä. Suomi jatkoi raskaalla linjalla valiten kotikisoihin edustajaksi Hanna Pakarisen kappaleen Leave me alone. Suosikkilaulajani Johanna Kurkela oli mukana karsinnoissa kahdella kappaleella. Suomen finaaliklassikot -kokoelmalta löytyy hieno kappale Olet uneni kaunein, vaikka Kurkelan toinen kappale Jossain metsäin takana oli mielestäni Kurkelan kahdesta karsintakappaleesta parempi.
Kaksi cd:llistä Suomen viisukarsinnoissa rannalle jääneitä kappaleita antaa hyvän yleiskuvan siitä, kuinka tärkeästä instituutiosta Euroviisuissa ja etenkin niiden kotimaisissa karsinnoissa on kysymys. Lukuisat artistit ja hittikappaleet ovat aloittaneet taipaleensa sieltä, vaikka niiden alkuperä halutaan usein täysin unohtaa. Vaikka Krista Siegfrids peittosi tänä vuonna monta hienoa kappaletta, uskallan luvata myös niille pitkää ikää Suomen popmusiikin historiassa.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

147. Cumulus: Höstvisa/Vinden i ditt hår (single 1977)

Cumulus-yhtyeen repertuaari oli 1970-luvulla laaja. Toisessa laidassa oli suomen- ja ruotsinkielinen folkmusiikki ja välilä yhtyeen musiikki oli selvää poppia, yhtye teki jopa yhden albumillisen rock-klassikoita salanimellä Dick Dynamite and His Hot Lips. Yhtyeen tunnetuin ja menestynein kappale on kuitenkin versio Erna Tauron ja Tove Janssonin ikivihreästä Höstvisa, joka oli ensimmäinen suomalaislevy Ruotsin singlelistan kärkikymmenikössä ennen Suomi-heavyn voittokulkua 2000-luvulla.

Höstvisa/Syyslaulu oli tunnettu laulu jo 1965-vuodesta lähtien, jolloin tämä Erna Tauron säveltämä ja Tove Janssonin sanoittama laulu menestyi hyvin Yleisradion järjestämässä laulukilpailussa (Euroviisuista ei kuitenkaan tällä kertaa ollut kysymys). Suomenkielisen käännöksen Janssonin tekstistä teki Esko Elstelä. Laulusta tekivät oman versionsa muiden muassa Bo Andersson ja Marjatta Leppänen. Molemmilla kieliversioillaan tämä ikivihreän aseman saanut laulu vakiinnutti paikkansa yhteislaulutilaisuuksissa, koulujen musiikintunneilla ja toivekonserttien soittolistoilla. Tunnetuiman ja menestyneimmän version kappaleesta teki Cumulus.

Cumulus oli suomalaisen popmusiikin kameleontteja 1970-luvulla. 1960-luvun lopun Hair-musikaalin ja folkbuumin vanavedessä syntynyt yhtye levytti folkin lisäksi eri maiden kansanmusiikkia, keskitien amerikkalaisia pop-kappaleita ja suomenkielisiä versioita rock-klassikoista. Yhtyeessä yhdistyivät suomalainen ja suomenruotsalainen musiikkikulttuuri ja se teki tasaiseen tahtiin levyjä molemmilla kotimaisilla kielillä. Vuosikymmenen loppupuoliskolla yhtyeeseen kuuluivat Anki Lindqvistin lisäksi Cay Carlsson, Sakari Lehtinen, Petri Hohenthal ja Lasse von Hertzen, joka oli korvannut yhtyeestä soolouralle lähteneen Hectorin.

Syyslaulu ei koskaan ole kuulunut suosikkikappaleisiin. Kotonani tätä laulua laulettiin paljon, ja olin jo ehtinyt siihen jo kyllästymään. Cumuluksen koreilematon ruotsinkielinen tulkinta muutti kuitenkin mieleni kappaleesta.
Cumulus levytti kappaleen alkuperäistekstin kanssa vuonna 1977. Yhtye esitti kappaletta myös suomeksi (kts. ylläoleva linkki), mutta suomennetun version he levyttivät vasta vuonna 1990. Vaikka sovitus on periaatteessa molemmissa levytyksissä sama, on vuoden 1977 ruotsinkielinen versio äänitteenä ja tulkintana paljon parempi.

Ruotsinkielinen teksti sopii paremmin Anki Lindqvistin suuhun ja teksti muutenkin soljuu paljon paremmin. En myöskään pidä tavasta, jolla Lindqvist notkauttaa säkeiden loput tavalla, jota hän ei ruotsinkielisessä versiossa käytä. Jotenkin minusta tuntuu myös siltä, että 70-luvun äänitystekniikka antaa enemmän oikeutta yhtyeen hiveleville lauluharmonioille, kuin 90-luvun digitaalitekniikka, joka antaa levytykselle steriilin soundin.  Elstelän käännös tulkitsee suomenkielelle hienosti Janssonin runon tunnelmalliset vivahteet.

Kappale huomattiin myös Ruotsissa. Single nousi parhaimmillaan Svensktoppenin sijalle kuusi (edellä hönkäilivät mm. Baccaran Yes sir I can boogie ja Donna Summerin I Feel love) ja kappaletta kantanut albumi nousi sijalle seitsemän. Tältä albumilta löytyi myös singlen b-puoli Vinden i ditt hår, jonka sävelsi nuori ruotsalainen lauluntekijä Torsten Arnbro.
Suomalaislaulun menestys Ruotsissa oli ennenkuulumaton, eikä sama toistunut kuin vasta 2000-luvulla, jolloin Suomi-heavy levisi kotimaamme ulkopuolle (tosin eivät edes Lordi eikä Nightwish yltäneet Ruotsin singlelistalla kahdeksatta sijaa korkeammalle). Uusista levyistä ja jopa omasta televisiosarjasta huolimatta Cumulus ei kuitenkaan toista hittiään Ruotsin listoille saanut.

Cumuluksen ura alkoi myös pikkuhiljaa hiipua. Vuonna 1981 yhtye osallistui Syksyn Säveleen kappaleella Juorujuttu, mutta sen jälkeen ainakin levyrintamalla oli hiljaista. Yhtyeen viimeiseksi julkaisuksi jäi vuonna 1991 julkaistu albumi Swing (jolla julkaistiin myös aiemmin julkaisematta jätetty syksärikappale). Tätä kirjoitettaessa ei Cumuluksen 16 albumista ainuttakaan ole julkaistu cd:nä mikä on suuri puute suomalaisten levyjen uudelleenjulkaisuissa.

Höstvisa on Cumulusta parhaimmillaan ja se löytyy cd-muodossa kokoelmalevyiltä, joita onneksi on julkaistu useampia.

Lue myös:

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

93. Marion: Der Bauer und sein Weibchen/Es war mehr als ein Spiel, Gino (single 1976)

Marion Rung on jo 50 vuoden ajan ollut yksi maamme suosituimmista laulajista. Eikä hänen suosionsa rajoittunut ainoastaan Suomeen. 1970-luvulla Marion julkaisi Saksassa kuusi singleä ja sai niillä kohtuullista listamenestystäkin. Vuonna 1979 julkaistun Napoleon-kappaleen jälkeen Marion päätti keskittyä uraansa Suomessa, mutta hänen viisi vuotta kestänyt Saksan uransa sisälsi monta mielenkiintoista levytystä. Näistä yksi on vuonna 1976 julkaistu Der Bauer und sein Weibchen, joka on saksankielinen versio hänen kappaleestaan Kylähäät.

Kirjoittaessani levyarvosteluja MTV3 Internetin viihdesivuille sain arvosteltavakseni Marionin cd-boksin Olkaa hyvä. Levykokoelma vahvisti kuvaani Marionin urasta: erinomaisen ammattitaitoinen laulaja, jonka kepeistä popkappaleista koostuva ohjelmisto ei laadultaan vastannut tulkitsijaansa. Boksin cd:istä yksi keskittyi Marionin saksan ja englanninkielisiin levytyksiin, joka antoi aivan uuden näkökulman tämän lahjakkaan laulajan uraan.

Marionin menestys vuoden 1973 Eurovision laulukilpailuissa ja voitto Sopotin musiikkifestivaaleilla vuotta myöhemmin avasivat hänelle tien kansainvälisille markkinoille. Suurin menestys tuli Saksassa, jossa vuonna 1975 julkaistu El Bimbo oli hänen menestynein kappaleensa. Vuosina 1975-1979 hän levytti Saksassa 11 laulua, joihin kaikkiin äänitettiin myöhemmin myös suomenkielinen ääniraita. Esimerkiksi hitit Señorita por favor ja Napoleon ovat alun perin saksalaisia levytyksiä, joihin suomenkieliset sanat kirjoitettiin jälkikäteen.

Yksi näistä kappaleista on suomalaiselta nimeltään Kylähäät. Laulu julkaistiin Saksassa nimellä Der Bauer umd sein Weibchen, jonka Marion esitti Saksan television Hitparade-ohjelmassa.
Laulun suomenkieliseen tekstiin liittyy mielenkiintoinen tarina. Chrisse Johansson kirjoitti lauluun tekstin Marionia varten otsikolla R-A-K-A-S. Marion ei kuitenkaan pitänyt tekstistä ja pyysi lauluun uuden tekstin. Laulu julkaistiin Juha Vainion sanoituksella.
Jukka Kuoppamäki sävelsi Chrisse Johanssonin alkuperäissanoituksen uudelleen Tapani Kansalle, joka sai laulusta oman hittinsä. Koska teksti tehtiin alunperin Kylähäiden sävelmään, voi molemmat tekstit laulaa molemmilla sävelmillä. Tässä Marion itse laulaa R.A.K.A.S-kappaleen tekstin Kylähäiden melodiaan. 

Singlen Der Bauer und sein Weibchen b-puolelta löytyy kappale Es war mehr als ein Spiel Gino, joka julkaistiin Suomessakin Kylähäät-singlen b-puolella nimellä Leikki kaukana on Gino. Kappale on Kylähäiden tapaan hyvä esimerkki siitä, miten 1970-luvun diskoaalto kuuluu Marionin saksalaiskappaleiden sovituksessa.
Marionin uraa, etenkin 1970-luvulla, leimasivat kepeät ja teksteiltään usein heppoiset laulelmat, vaikka Marionilla olisi jo silloin ollut rahkeita vakavampaan ja haatavampaan tuotantoon. Marion-hittien saksankieliset versiot häivyttävät mukavasti tekstien pinnallisuutta ja tuovat esille kuinka lahjakas ja kielitaitoinen laulaja Marion oli ja on edelleen.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

82. Cumulus: Sua kaipaan/Herra B+5 rakastuu (single 1972)

Huom. kuva digitaalisesti manipuloitu alkuperäisen kuvan puuttuessa.
1970-luvulla vaikuttanut Cumulus-yhtye kategorisoidaan usein yksinomaan folk-yhtyeeksi. Hair-musikaalin laulajista muodostunut yhtye esitti kyllä paljon musiikkia folk-tyylillä, mutta yhtyeen levyillä olivat edustettuina myös monet muut tyylit. Vuonna 1972 ilmestynyt kappale Sua kaipaan on tyyliltään amerikkalaista keskitien aikuispoppia, ja singlen b-puoli taas on lähinnä kupletti. Molempien laulujen suomennoksen oli tehnyt pian tämän jälkeen menestyksekkään soolouran aloittanut Hector.

Cumulus tuli minulle tutuksi Syksyn Sävel -kilpailun myötä 1970-luvulla. Yhtye osallistui kisaan kymmenen vuoden aikana seitsemän kertaa. Voittoa eikä juuri menestystäkään tässä kisassa tullut, mutta yhtyeen esittämän kappaleen puolesta lähetin äänestyspostikortin useampana vuotena. Cumuluksen tuotantoon tarkemmin olen kuitenkin tutustunut vasta viimeisten vuosien aikana, jolloin olen muun muassa kirjastoista haalinut yhtyeen albumeja ja siirrellyt niitä cd-muotoon.

Cumulus syntyi 1960 ja 1970 -lukujen vaihteessa Svenska Teaternin Hair-musikaalin esiintyjäkunnan keskuudesta. Yhtyeen tunnetuimpia jäseniä oli teinitähti Anki Lindqvist ja Palkkasoturi-singlellä tunnetuksi tullut Heikki Harma eli Hector. Yhtyeen alkuperäismiehistöön kuuluivat myös Cay Karlsson, Sakari Lehtinen ja Petri Hohenthal. Hector erosi yhtyeestä vuonna 1973 ja yhtyeen kokoonpanoon tuli sen 20 vuotisen olemassaolon aikana muutamia muitakin muutoksia.

Vaikka sekä Anki että Hector olivat tunnettuja folk-laulajina, ei yhtyeen tyyli rajoittunut ainoastaan folkiin. Eri maiden kansanmusiikin lisäksi Cumulus lainasi tyyliä amerikkalaisesta pop-rockista, pohjoismaisesta iskelmästä ja laulelmasta. Vuonna 1972 julkaistu single Sua kaipaan oli käännös America-yhtyeen hitistä I need you, jonka suomensi Cumuluksen suomenkielisistä teksteistä pääasiassa vastannut Hector. Levyn tuotannosta ja sovituksesta huolehtivat Matti ja Pirjo Bergström, ja lopputulos hivelevine lauluharmonioineen on mielestäni alkuperäisesitystä parempi.
Hieno laulu esitettiin koskettavasti vuonna 1994 kuolleen tuottaja Matti Bergströmin muisto-ohjelmassa, jolloin lauluun liittyi myös toinen tuottaja Pirjo Bergström.

Singlen b-puolella on tietokonetreffejä (jo 40 vuotta sitten!) ironisesti käsittelevä Herra B+5 rakastuu, joka puolestaan on Hectorin käännös Lindisfarme-yhtyeen kappaleesta Meet me in the corner.
Cumuluksen ura jatkui aina 1990-luvun alkupuoliskolle saakka. Yhtyeen avainhenkilön Anki Lindqvistin kuolema on tehnyt tyhjäksi toiveet yhtyeen paluusta. Tuottelijaan yhtyeen tuotanto on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle levy-yhtiöiden puolesta, yhtyeen 15 albumista ei ainuttakaan ole julkaistu cd:nä. Suurimpia Cumulus-hittejä on julkaistu halpiskokoelmilla uudelleen ja uudelleen, ja niiltä jokaiselta löytyy myös Sua kaipaan, joka oli yhtyeen tunnetuimpia kappaleita.

Singlen b-puoli löytyy tällä hetkellä vain Hectorin singlejulkaisut kokoavalta Hectobox-boxilta.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

68. Lauluyhtye Rajaton: Nova (2000)

Pari vuotta sitten kymmenenvuotisjuhliaan viettänyt Rajaton on yksi suomalaisen musiikin tunnetuimmista edustajista maailmalla. Yhtye on 12 vuoden aikana julkaissut 10 kansainvälisestikin arvostettua albumia, ja sen konsertit maailmalla keräävät poikkeuksetta ylistäviä arvioita. Kun yhtye vuonna 2000 julkaisi ensimmäisen albuminsa, oli se juuri voittanut Tampereen Sävel yhtyelaulukilpailun ja suuri menestys oli vielä edessäpäin. Levy on mielestäni edelleen yksi yhtyeen parhaista sisältäen uusia sävellyksiä vanhoihin ja uusiin runoihin.

Lauluyhtye Rajattomaan minut tutustutti viereisessä työpisteessä istunut kollegani, joka lainasi minulle yhtyeen Boundless-levyn. Minuun vanhana kuorolaulajana vetosi välittömästi yhtyeen pyrkimys harmoniseen yhteislauluun samalla kokeillen uusia tapoja ihmisäänen käyttämiseen. Edelleenkin yhtye ei keskity kikkailemaan ihmisäänen erikoisuuksilla vaan pyrkii nimenomaan hyvän laulun avulla tuomaan hienojen sävellysten ja sanoitusten parhaat puolet esille. Laulu on ensin ja laulaja vasta sen jälkeen.

Yksi parhaista Rajattoman levyistä on mielestäni edelleen yhtyen ensimmäinen albumi Nova. Levy perustuu pitkälle suomalaisen kansanrunouden (Kanteletar) ja suomalaisten runoilijoiden (mm. Eino Leino ja P. Mustapää) teksteihin, jotka on sävelletty yhtyettä varten. Yhtyeen tärkeimpiä säveltäjiä on sen koko uran ajan ollut Mia Makaroff, jonka Kantelettaren tekstiin säveltämä Mitä kaikatat kivonen on hyvä esimerkki yhtyeen monipuolisista laulutaidoista ja uran alkutaipaleella.



Olen pitänyt Rajattomasta aina sen vuoksi, että se on pitänyt aina arvossa säveltäjien ja sanoittajien työtä. Esimerkki melodian ja tekstin kunnioittamisesta on yhtyeen johtohahmo Jussi Chydeniuksen Eino Leinon tekstiin säveltämä Tähtitarha.


Vanhojen tekstien rinnalla Nova-levyllä on myös muutama uudempi teksti. Heikki Salon ja säveltäjä Laura Sippolan yhteistyönä on syntynyt kertomus kolmesta kalpeasta kuninkaanpojasta ja ruhtinaan tyttärestä. 


Nova on tasapainoinen yhdistelmä vanhaa ja vähän uudempaakin suomalaista musiikkia nuoren yhtyeen esittämänä. Samaa tyyliä jatkoi yhtyeen englanninkielinen kakkosalbumi Boundless, joka avasi ovat maailmanvalloitukselle. Vuosien varrella kokoonpanoltaan muuttumattoman yhtyeen taidot ja maine ovat kasvaneet, mutta itse pidän edelleen suuressa arvossa tätä yhtyeen debyyttialbumia joka, jo tässä vaiheessa, on kokoelma rajattoman täydellisiä lauluesityksiä.

torstai 2. helmikuuta 2012

62. Ultra Bra: Villiviini/Itket ja kuuntelet (single 2000)

Ultra Bran pikaisen come backin kunniaksi hieman tämän mielenkiintoisen yhtyeen tuotantoa. Yhtye teki viisivuotisen uransa aikana neljä albumia, joista jokainen on edeltäjäänsä parempi. Villiviini julkaistiin singlenä hieman ennen yhtyeen viimeistä albumia Vesireittejä, mutta jostain syystä kappaletta ei kuitenkaan sisällytetty tälle levylle. Tämän vuoksi ehkä kappale on hieman jäänyt unohduksiin, mutta aivan suotta. Villiviini on hyvä esimerkki Kerkko Koskisen taidosta yhdistää tarttuva melodia monitasoisen muhkeaan sovitukseen. Anni Sinnemäen teksti menee minulta, jälleen, yli hilseen, mutta tuskin olen ainoa. Singlen kakkoskappaleella Ultra Bra laittaa hevivaihteen päälle.

1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ei kukaan suomalainen musiikinystävä voinut välttyä Ultra Bralta. Ensimmäisillä levyillä tyyliä oli lainattu Kom-teatterilta ja Agit Propilta, mutta uran jatkuessa yhtye karisti hartioiltaan 1970-luvun poliittisen laululiikkeen painolastin ja keskittyi melodiseen, avokätisen runsaasti sovitettuun pop-musiikkiin jossa poliittisen sanoman sijaan kuultiin pääasiassa Anni Sinnemäen omalaatuisia tekstejä.

Itse innostuin yhtyeestä vuonna 1998, jolloin se osallistui Suomen euroviisukarsintaan. Tyttöjen välisestä ystävyydestä jäi karsinnassa kolmanneksi, ja ikuisesti arvoituksesti jäi olisiko Ultra Bra järisyttänyt tämän instituutioksi jämähtäneen laulukilpailun perustuksia yhtä radikaalisti kuin Lordi kahdeksan vuotta myöhemmin. Kerkko Koskinen seurueineen lopettivat uransa huipulta, yhtye hajotti itsensä juuri kun albumeista paras Vesireittejä oli julkaistu.

Yhtyeen materiaalin laadukkuudesta kertoo se, että Vesireittejä-albumin alla julkaistu Villiviini ei mahtunut albumille mukaan lainkaan.
Ultra Bran voima perustui upeiden laulujen lisäksi yhtyeen vahvaan laulusaundiin, sekä vahvoihin sovituksiin, joissa ei soittimissa säästelty. Syntetisaattoreiden sijaan yhtyeen levyillä soivat oikeat jouset, puhaltimet ja Kerkko Koskisen johtama taitava yhtye. Villiviinissä nämä elementit toimivat hienosti yhteen.

Singlen kakkosraita osoittaa kuinka monipuolisesta yhtyeestä on kysymys. Kappaleessa Itket ja kuuntelet kitaristi Joel Melasniemi pääsee näyttämään hevikitaristin taitonsa, ja hulppea jousisovitus vain korostaa kappaleen rankkaa meininkiä. Terhi Kokkosen, Vuokko Hovatan, Arto Talmeen ja Olli Virtaperkon muodostama lauluryhmä jylisee synkkää tekstiä kuin Mr. Lordi konsanaan. Olisi sittenkin pitänyt lähettää Ultra Bra sinne euroviisuihin!
Itket ja kuuntelet päättää vakuuttavasti Ultra Bran viimeisen albumin Vesireittejä. Villiviini sen sijaan löytyy tällä hetkellä vain kokoelmalevyn Sinä päivänä kun synnyin kakkos-cd:ltä. Kappale olisi ansainnut vähän paremman paikan yhtyeen discografiassa.

tiistai 17. tammikuuta 2012

54. Hector: Nostalgia (1972)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Hectorin ensimmäinen sooloalbumi Nostalgia on hienoja vivahteita sisältävä folk-albumi, jolla nuori Heikki Harma toi esille säveltäjän ja sanoittajan taitojaan. Levyn tuottajina ja sovittajina toimi muusikkopariskunta Matti ja Pirjo Bergström. Kolmen muusikon yhteistyö on korvia hivelevä taidepala, jossa sävel, sanat ja sovitus kulkevat käsi kädessä. 

Hectorin musiikki on soinut elämäni taustalla eri vaiheissa, enkä kovin tarkkaan muista milloin kuulin Nostalgiaa ensimmäisen kerran. Sen kappaleet ovat todennäköisesti soineet radiossa, josta ne ovat suodattuneet lapsen ajatusmaailmaan.

Hector teki ensimmäisen levynsä, singlen Palkkasoturi vuonna 1965. Tämän jälkeen parikymppinen muusikko teki muutamia singlelevyjä ilman suurempaa menestystä. Esiintyminen Svenska Teaternin Hair-musikaalissa johti Cumulus-yhtyeen perustamiseen. Ensimmäisen soololevynsä Hector julkaisi sen jälkeen, kun hän oli säveltänyt ja sanoittanut valtaosan Cumuluksen alkuvuosien tuotannosta.


Levyn tunnetuin kappale on todennäköisesti Mandoliinimies, jossa on jo kuultavissa levyn tuottaneiden Matti ja Pirjo Bergströmin vaikutus.  Levyn kappaleissa yhdistettiin ennakkoluulottomalla tavalla sähköisiä soittimia, jousia ja puhaltimia. Sovituksellisesti täydellisin kokonaisuus on levy b-puolen aloittava Neitoperho, jonka sovituksesta löytyy jousikvartettia, cembaloa ja nokkahuilua kitaran rinnalla. Tämä yhdistettynä yhteen Heikki Harman kauneimmista laulunteksteistä ja hienoon sävellykseen tekee siitä yhden levyn monista huippukohdista.
Nostalgia eroaa merkittävästi seuraajastaan, myös Bergströmin pariskunnan kanssa tuotetusta Herra Mirandos -albumista. Siinä missä Mirandos käsittelee kuolemaa, mystiikkaa ja mytologiaa ja on sovitettu hyvin pitkälle sähköisille soittimille, tuoksuu akustinen Nostalgia lähinnä heinäpellolle ja aamukahville.
Kevyen ja hyväntuulisen albumin vakavasävyisin laulu on leyvn nimikappale Nostalgia. Kappale on jaettu kahteen osaan, jotka päättävät levyn molemmat puolet. Lauluissa pohditaan yhteiskunnan murrosta ja ihmisen vaikeutta pysyä muutoksen mukana:

"En ymmärrä mikä on oikein
tai väärin tai tuomittavaa...
Mikä munista oiskaan se soikein,
jos miljoonaa tutkia saan?
Mutta tiedän mä sen, että ei ihminen
yksin muuttaa voi kuin itseään!
Kautta helvettien tiedän kulkevan sen,
joka eilistä jää etsimään."

Nostalgia ei vielä tehnyt Heikki Harmasta koko kansan tuntemaa Hectoria, mutta se on erittäin tärkeä etappi matkalla Cumuluksen lauluntekijästä sooloartistiksi. Jo vuotta myöhemmin toinen sooloalbumi Herra Mirandos ja etenkin sen hittikappale Lumi teki enkelin eteiseen raivasivat Hectorille tien suomalaisten laulajien ja lauluntekijöiden eturiviin.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

42. Petri Laaksonen: Talven syliin (2004)

Talven syliin on toinen Petri Laaksosen tekemistä joululevyistä. Edeltäjänsä, vuonna 1997 julkaistun Lumivalkeaa-levyn tavoin, Laaksonen yhdistää tällä levyllä tyylitajuisesti perinteisiä joululauluja sekä uusia, itse säveltämiään kappaleita joiden tekstit ulottuvat joulun hengellisestä sanomasta talvista joulumaisemaan ylistäviin kappaleisiin ja talvisiin rakkauslauluihin.

En ole koskaan ollut iskelmälaulajien joululevyjen ystävä. Perinteiset joululaulut kuulostavat usein, eivät toki aina, jotenkin falskeilta iskelmälaulajien laulamina ja iskelmäsovitusten taustoittamina. Uudet, iskelmälaulajille varta vasten sävelletyt joululaulut toimivat usein paremmin, mutta niitä kuulee radiosta harvoin. Niitä harvoja jotka ovat nousseet suosituiksi, soitetaan liiankin usein. Esimerkiksi kappaleeseen Sydämeeni joulun teen olen jo lopen kyllästynyt, vaikka sen tekstissä ja sävelessä ei sinänsä ole mitään vikaa.

Suomalaista solisteista Petri Laaksonen on tehnyt peräti kaksi onnistunutta joululevyä. Säveltäjänä hän on osannut tehdä itselleen toimivia jouluiskelmiä ja sanoittajiksi hän on kerännyt Suomen parhaimmistoa. Sekä gospelia ja iskelmää tehnyt lauluntekijä yhdistää levyllään ongelmitta hengellisiä ja "maallisempia" joulutekstejä uusiin sävelmiin. Mukana on sopivasti pari joululauluklassikkoa.


Levyn nimikappaleessa Laaksonen on saanut duettokaverikseen Virve Rostin, jolle säveltäjä on tehnyt monta hittikappaletta, tunnetuimpana vuoden 1987 euroviisu Sata salamaa. Talven syliin on talvinen rakkauslaulu, joka toimii niin lumihankien keskellä kuin tämän vuoden mustan sateessa. Teksti on Pekka Laaksosen.

Suomalaisen iskelmän suosituimpia sanoittajia on tällä hetkellä Sinikka Svärd, joka kappaleessa Saa joulun ihme koskettaa kuvaa taitavasti yksin jääneen ihmisen joulutuntoja. Kaunis sovitus antaa kappaleelle hienon lisävivahteen.


Uusien joululaulujen lisäksi Petri Laaksonen tekee omat versionsa jouluklassikosta Heinillä härkien kaukalon ja Jaakko Löytyn Ilouutinen -joululaulusta. Levy on tasapainoinen kokoelma hienoja Laaksosen sävellyksiä, jotka laulaja tulkitsee tutulla taidollaan. Jos kaipaat levyhyllyyn kotimaista suhteellisen uutta joulumusiikkia, niin tässä on hyvä ehdokas siihen.

lauantai 15. lokakuuta 2011

14. Rajaton: Kevät (2005)

Lauluyhtye Rajattoman viides levy oli yhtyeeltä rohkea veto. Siihen asti acappella-yhtyeiden levyt koostuivat useimmin tunnettujen pop-kappaleiden tai vanhojen laulujen acappella-versioista. Kevät-levyn kaikki kappaleet olivat uusia ja ennen kuulemattomia. Kappaleista osa oli myös yhtyeen jäsenten itsensä säveltämiä. Aiempien levyjen klassinen soundi korvattiin tällä kertaa popahtavammilla sävyillä. Levyn suosiota edesauttoi yhtyeen suuri ja suosio ja se, että levyn kappaleet olivat erinomaisia.

Rajattomaan tutustuin työkaverini välityksellä, ja itsekin kuorossa laulaneena innostuin heti yhtyeestä, joka laulaen pystyy toistamaan kaiken mitä musiikissaan haluaa. Lauluyhtye Rajaton on laaja-alainen, yhtyeen repertuaari ulottuu virsistä ja kansanlauluista nykymysiikkiin. Kevät on yhtyeen ensimmäinen levy, jota voi kutsua puhtaasti poplevyksi.

Ensimmäistä kertaa levyn kappaleet on sävelletty ja sanoitettu tilaustyönä Rajaton-yhtyeelle. Tekijöinä on suomalaisen popmusiikin tunnettuja lauluntekijöitä (esim. Kalle Chydenius, Jarkko Kuoppamäki ja Tommi Lattunen), mutta mukana ovat myös Rajattoman hovisäveltäjä Mia Makaroff sekä yhtyeen omat jäsenet Jussi Chydenius ja Soila Sariola.

Levyn aloittava Kivinen tie on Soila Sariolan taidonnäyttö. Hän vastaa dramaattisen kappaleen sävelestä, sanoista ja sovituksesta, ja altto hoitaa myös laulun tyylikkäät solistiosuudet.
.
 

Crash-yhtyeen Teemu Brunila on tehnyt levylle kaksi kappaletta, joista toimivampi on singlenäkin julkaistu Lunta.



Yhtyeen tenori Hannu Lepola vastaa levyn hurjimmasta sovituksesta kappaleessa Sydän ei vastaa, joka kasvaa pohtivasta rakkauslaulusta afrikkalaiseksi viidakkotanssiksi.



 
Kevät-levy osoittaa Lauluyhtye Rajattoman monipuolisuuden ja lahjakkuuden, joka on jatkunut tämän levyn jälkeenkin. Levyn koskettavin kappale on Soila Sariolan tulkitsema Venelaulu, joka kuvaa hienosti yksinäisen kalastajan kokemaa maisemaa.
 

 
Lopuksi vielä kunnianosoitus Rajattoman hovisäveltäjä Mia Makaroffille, joka on säveltänyt vähintään yhden kappaleen Rajattoman jokaiselle levylle. Tällä levyllä Makaroffin tuotantoa edostaa viehko Älä mene pois, jonka Essi Wuorela taiten tulkitsee.