perjantai 23. elokuuta 2013

180. Fleetwood Mac: Fleetwood Mac (1975)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Fleetwood Mac oli 1970-1980-lukujen menestyneimpiä pop-yhtyeitä. Etenkin vuonna 1977 ilmestynyt Rumours-albumi listataan aina maailman kaikkien aikojen myyneimpien ja parhaimpien levyjen joukkoon. Viisihenkinen yhtye teki kuitenkin jo kaksi vuotta aiemmin erinomaisen albumin, joka on sittemmin jäänyt Rumoursin varjoon. Tällä albumilla etenkin laulusolisti Stevie Nicks pääsi loistamaan sekä lauluntekijänä että tulkitsijana.

Fleetwood Mac tuli minulle tutuksi 1980-luvun suurhittien ja vuonna 1977 julkaistun erinomaisen Rumours-albumin kautta, ja kiinnostuin niiden innoittamana myös yhtyeen muusta tuotannosta.

1960-luvulla uransa aloittanut Fleetwood Mac on popmusiikin kameleontteja. 1960-luvulta 1970-luvun puoliväliin asti brittiläis-amerikkalainen yhtye tunnettiin blueshiteistään kuten Albatross, Black Magic Woman ja Oh Well. Lukuisien jäsenmuutosten seurauksena yhtyeen musiikki alkoi 1970-luvulla lähestyä kuitenkin enemmän Yhdysvaltojen itärannikon aikuispoppia. Tässä vaiheessa yhtyeen alkuperäisistä jäsenistä mukana olivat enää rumpali Mick Fleetwood ja basisti John McVie, joiden mukaan yhtye oli myös nimetty. Yhtyeen uudesta musiikkityylistä vastasivat uusi kitaristi Lindsey Buckingham, hänen tyttöystävänsä Stevie Nicks ja koskettimia yhtyeessä jo muutaman vuoden soittanut basistin vaimo Christine McVie. Uuden kokoonpanon ensimmäinen albumi erosi täysin siitä, mitä yhtye oli blues-levyillään soittanut.
Say you love me on hyvä esimerkki Christine McVien sävellystyylistä. McVien kappaleet olivat useimmiten tarttuvaa ja yksinkertaista peruspoppia. McVien miellyttävä lauluääni sopi hyvin näihin kappaleisiin, ja ne saivat paljon radiosoittoa ja menestyivät singlelistoillla.

Stevie Nicksin tyyli oli haastavampi. Nicks käytti lauluissaan myyttisiä aiheita ja hänen nasaali äänensä toi lauluihin särmää. Albumin suurimman singlehitin suosio kävi Nicksille pian rasitteeksi, sillä laulun Rhiannon tulkittiin käsittelevän noituutta ja taikavoimia. Nicks joutui vuosia selittelemään, ettei laululla ole mitään tekemistä okkultismin tai noituuden kanssa.
Nicks osoittautui tämän kokoonpanon ensimmäisen albumin vahvimmaksi lauluntekijäksi. Hänen toinen kappaleensa Landslide on Rhiannonia paljon lempeämpi ja perinteisempi kitaraballadi. Kappaleesta on vuosien varrella tullut yhtyeen suosituimpia kappaleita, ja laulun on listoille nostanut omalla versiollaan mm. Dixie Chicks.
Kitaristi Lindsey Buckinghamista tuli vuosien varrella Fleetwood Macin monipuolisin ja tuotteliain lauluntekijä. Tällä levyllä hänen panoksensa oli kuitenkin yllättävän kevyt. Minun suosikkini on hänen Christine McVien kanssa säveltämä World turning. Buckinghamin ja McVien vuorolaulun lisäksi kappaleen selkein tunnusmerkki on Buckinghamin omintakeinen kitarointi.
Tämän kokoonpanon ensilevy menestyi hyvin, mutta yhtyeen sisällä kuohui. Pian albumin julkaisun jälkeen yhtyeen pariskuntien parisuhteet kariutuivat. Yhtye kuitenkin jatkoi toimintaansa ja yhtyen sisäisiä jännitteitä pidetäänkin osasyynä vuonna 1977 ilmestyneen Rumours-albumin onnistumiseen.

Vaikka tämä nimetön albumi jäikin pian Rumours-albumin megasuosion varjoon, on se mielestäni yhtyeen vahvimpia albumikokonaisuuksia. Käsittelen Rumours-albumia todennäköisesti blogissani myöhemmin. Seuraavaksi siirryn kuitenkin ajassa 12 vuotta eteenpäin, vuoteen jolloin Fleetwood Mac sai uransa suurimmat hitit ja jolloin yhtye tällä kokoonpanolla julkaisi viimeisen albuminsa.

perjantai 9. elokuuta 2013

179. Alice: Gioielli Rubati (1985)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
Euroviisumenestyksensä jälkeen italialainen Alice tähtäsi entistä vahvemmin yleiseurooppalaisille musiikkimarkkinoille. Euroopanvalloitus mielessään hän levytti albumillisen yhteistyökumppaninsa Franco Battiaton aiempia hittejä. Levy yhdisti battiatomaisesti klassisen musiikin mestareiden vaikutteita 80-luvun alkupuoliskon italialaiseen pop-iskelmään. Alice-Battiato yhdistelmä toimi jälleen ja albumi oli suuri menestys eri puolilla vanhaa mannerta.

Vuoden 1984 euroviisujen jälkeen olin Alice Viscontin lumoissa. Vaikka Alice oli vain yksi ainesosa kappaleen I treni di Tozeur menestysreseptissä, juuri hän hyötyi menestyksestä eniten. Toimivaa Alice - Franco Battiato -yhteistyötä päätettiin jatkaa myös uuden albumin muodossa. Albumin Gioielli rubati menestys osoitti, että en ollut ainoa eurooppalainen, joka oli ihastunut tähän tummaääniseen laulajaan.

Franco Battiato oli ollut menestyvä laulaja ja lauluntekijä italiassa jo pitkään ennen yhteistyötään Alicen kanssa. Uusi Alice-albumi päätettiinkin koota Battiaton aiemmista hiteistä. Koska Battiaton suosio oli rajoittunut Italiaan, olivat albumin kappaleet uusia eurooppalaiselle yleisölle ja niistä monet tunnetaan nykyään parhaiten juuri Alicen laulamina.
Levyn aloittava Prospettiva Nevski oli ja on edelleen yksi Alicen kaikkien aikojen suurimmista hiteistä. Franco Battiaton unelmoiva melodia ja teksti kuvailee Pietarin pääkadun Nevski Prospektin tunnelmia ja tapahtumia eräänä talvipäivänä reilut sata vuotta sitten. Upeasti tunnelmaa maalailevan tekstin englanninkielinen käännös löytyy täältä. Laulun omalaatuista tunnelmaa lisää Alicen tapa laulaa yhtä aikaa sekä matalalta että korkealta, eli hän käytännössä laulaa laulun duettona itsensä kanssa.
Laulujen jousisovitukset lainaavat idean jos toisenkin klassisen musiikin mestareilta Bachilta ja Mozartilta. Albumin tuottaja Angelo Carrara yhdisti näitä vaikutteita häpeilemättä 80-luvun syntetisaattori-, sekvensseri- ja rumpukonesoundeihin tehden tästä albumista hyvin 1980-lukulaisen, tässä tapauksessa kuitenkin positiivisessa mielessä. Parhaita esimerkkejä tästä eri vuosisatojen tyylien rohkeasta yhdistämisestä on levyn toinen singlejulkaisu Summer on a solitary beach, joka nimestään huolimatta lauletaan italiaksi.
Suomessa italialainen musiikki on aina ollut suosiossa, mistä kertovat osaltaan ne lukuisat täydet 12 pisteet, mitkä Suomi euroviisuissa on Italialle antanut. Hänen 80-luvun levynsä möivät erinomaisesti Saksan ja muiden pohjoismaiden lisäksi juuri Suomessa ja hän on ollut Laura Pausinin ohella parhaiten kansainvälisesti menestyneitä italialaislaulajattaria.
Gioielli Rubati jäi Alicen viimeiseksi yhteistyöksi Franco Battiaton ja tuottaja Carraran kanssa. Uuden yhteistyökumppanin, tuottaja-lauluntekijä Francesco Messinan myötä Alice siirtyi kauemmas italoiskelmästä modernimpaan suuntaan. Siirto oli onnistunut ja myös hänen vuosikymmenen myöhemmät levyt (etenkin vuonna 1989 julkaistu Il sole nella pioggia) menestyivät erinomaisesti niin Italiassa kuin Italian ulkopuolellakin.

Lue myös:

178. Alice & Franco Battiato: I treni di Tozeur/Le biciclette di Forlì (single 1984)

Joka vuosi Eurovision laulukilpailuissa on kappaleita jotka eivät yritäkään noudattaa tuttua viisukaavaa. Vuonna 1984 Italian Alicen ja Franco Battiaton I treni di Tozeur on hyvä esimerkki rajoja rikkovasta euroviisusta, joka yhdisti italoiskelmää 80-luvun poptrendeihin ja oopperaan. Monet pitävät yhä parhaana kappaleena joka viisulavalla on koskaan esitetty.

1980-luvulla euroviisuharrastukseni keskittyi loppukilpailuista nauhoitettujen c-kasettien kuunteluun. Vuoden 1984 kilpailu oli yksi lapsuusvuosieni parhaista, ja tämän vuoden kasetti soi radionauhurissani uudelleen ja uudelleen. Kisan parhaat kappaleet löytyivät kasetin lopusta. Toiseksi viimeisenä soitettu Italian I treni di Tozeur pysäytti minut joka kerta. Alicen tumma ääni ja Franco Battiaton nasaali tulkinta sopivat täydellisesti yhteen, omalaatuinen melodia (joka osittain oli pihistetty Mozartin Taikahuilu-oopperasta) ja tahtilaji pitivät arvoituksellisuutta yllä. Kappaleen kruunasi kolmen oopperalaulajan laulama loppukuoro.


Laulun lopun oopperaosuudesta vastasi studioversiossa amerikkalainen mezzosopraano Marilyn Horne. Luxemburgissa pidetyn viisufinaalin taustakuorossa laulua säesti kolme Milanon La Scalan oopperalaulajaa. Kuoro-osuus kesti vain kahdeksan sekuntia, mutta siitä tuli yksi tämän muutenkin omalaatuisen kappaleen poikkeuksellisista tunnusmerkeistä. Battiaton säveltämä kappale yhdisti myös kiehtovalla tavalla klassisen musiikin elementtejä 1980-luvulla muodissa olleisiin rytmikone- ja syntetisaattorisoundeihin.

Laulu herätti paljon huomiota, ja vuoden 1984 euroviisukappaleista juuri tämä menestyi parhaiten eurooppalaisilla levymarkkinoilla. Kisan lopputuloksissa kappale jäi viidenneksi. Alice ja Battiato julkaisivat molemmat kappaleesta myös sooloversionsa.
Kappaleella oli suuri merkitys Alicen uralle. Hän oli herättänyt huomiota jo kolme vuotta aiemmin San Remon festivaalin voittokappaleellaan Per Elisa (myös Franco Battiaton säveltämä), mutta I treni di Tozeur avasi hänen uransa kunnolla Italian rajojen ulkopuolella. Menestystä sekä levymyynti että konserttimarkkinoilla riitti 1990-luvun alkupuolelle saakka.

Singlen b-puolella oleva instrumentaalikappale ei juuri huomiota herättänyt, mutta olkoon se tässä mukana johdonmukaisuuden vuoksi.
I treni di Tozeur -kappaleen menestyksen innoittamana Alice levytti albumillisen Franco Battiaton suosituimpia hittejä. Erinomaisen Gioielli Rubati -albumin esittelen seuraavaksi.

Lue myös: