lauantai 23. tammikuuta 2016

227. Edith Piaf: Télégramme/A l'enseigne de la fille sans coeur (savikiekko 1951)

Vuosikymmeniä erossa olleet rakastavaiset sopivat tapaamisesta Pariisin lentokentällä. Vuodet ovat vierineet ja jättäneet julmat jälkensä ihmisiin. Odotettu tapaaminen päättyy odottamattomalla tavalla, kun unelmat ja todellisuus eivät kohtaa. Lauluntekijä Michel Emer ja dramaattisten laulujen mestaritulkki Edith Piaf kertoivat tämän surullisen tarinan unohtumattomalla tavalla kappaleessa Télégramme.

Olen ollut jo vuosikymmeniä Edith Piaf -fani. Ensimmäiset Piaf-levyni ostin jo 1980-luvulla, ja laulajan lähes koko tuotanto löysi tiensä hyllyyni 1990-luvun puolivälissä. Syksyllä 2015 Piafin satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistu 20 cd:n juhlaboksi palautti kuitenkin mieleeni monta sellaista Pariisin varpusen esitystä, jotka olin aiemmin jättänyt huomioimatta. Studiolevytysten lisäksi kokoelmasta löytyy monesta laulusta myös konserttiversioita, joissa laulujen tarinat alkavat elää aivan uudella tavalla.

Yksi uuden syntymän mielessäni kokeneista lauluista on Michel Emerin Piafille kirjoittama Télégramme, joka edelllisessä kirjoituksessani esittelemäni Qu'as-tu fait John -kappaleen tapaan on pikemmin kertomus kuin varsinainen laulu.

Kappale kertoo rakastavaisista, joiden liittoa vanhemmat eivät hyväksyneet pojan köyhyyden vuoksi. Nyt, 20 vuotta myöhemmin, omaisuuden maailmalla kerännyt mies palaa Pariisiin etsimään nuoruuden rakastettuaan, jota hän kuvaa sanoilla "elegantti" ja "erittäin kaunis". Jos vuodet ovat olleet menestyksekkäitä miehelle, on nainen vuosien aikana menettänyt rahansa ja kauneutensa. Molempien kovasti odottama tapaaminen lentokentällä päättyy siihen, että mies kävelee kuihtuneen armaansa ohi kysellen ihmisiltä, ovatko he nähneet eleganttia kaunotarta. Vanhuuttaan häpeävä nainen ei tohdi paljastaa itseään rakastetulleen, vaan palaa kotiin yksin. 
Ei ihme, että 20 vuotta sitten ohitin tämän kappaleen kiinnittämättä siihen sen suurempaa huomiota. Laulu on kuin pieni näytelmä, joka vaatii kuulijaltaan tekstin ymmärtämistä, ja kielitaitoni oli 90-luvulla nykyistä rajallisempi.

Tässä laulun sanat kokonaisuudessaan käännettynä:

 Tämä on sähke Marie Bélagelle
joka asuu pihan perällä, b-rapussa, viidennessä kerroksessa,
kolmas ovi vasemmalla, laskeudu pari askelmaa.
Koputa kovaa, että hänen korvansa sen kuulevat.

Pieni posteljooni kiipeää askelma kerrallaan.
Vanha nainen tulee avaamaan,
karhealla äänellään hän kiittää
ja sulkee ovan perässään.
Kirjeen hän avaa kiireesti kädet täristen,
toisin kuin yleensä.
Viestin lukee ääneen, kurkkua kuivaa,
ja toistaa sen kymmenen kertaa kuiskaten.

- Lento Pariisissa - kello kahdeksan - toinen toukokuuta. - En jaksa odottaa - olen hulluna onnesta. - Jumaloin sinua enemmän kuin koskaan. - Rakastan - suutelen - François -

Muistot vievät naisen vuosikymmenien taakse.
Kuinka he rakastivatkaan toisiaan 20 vuotta sitten.
Mutta vanhemmat eivät liittoaan hyväksyneet,
pojalla kuin ei ollut kolikkoakaan taskuissaan.
"Lähden ja tulen takaisin omaisuus mukanani", hän lupasi.
"Minä odotan ja haluan että myös sinä lupaat
ettet unohda minua koskaan".

Hän lähti, kuukaudet ja vuodet vierivät.
Marie sai kohdata yksin elämän karikot.
Kauneus, nuoruus ja loisto pyyhkiytyivät pois,
rahan huvetessa myös ystävät kaikkosivat.

Portille matkustajat Meksikosta,
siinä hän on, mikä herrasmies!
Hopeoituneet hiukset vain korostavat hänen uljauttaan,
koskaan hän ei ole ollut niin komea kuin nyt.

Nainen kalpeana ja kädet tiukkaan rutistuneena
kuuntelee sydänparkansa jyskytystä.
Mies tulee naista kohti, 
mutta töytäisee hänet pois tieltään: "Anteeksi".
"Kantaja, kuule:
Etsin eleganttia ja hyvin kaunista naista,
jolla kauniit siniset silmät, valkeat hiukset,
ei kauhean pitkä.
Hei, hän taitaa olla tuolla...ei ei se olekaan hän.
Olen kovasti pahoillani."

Oletteko nähneet vaaleaa, eleganttia ja hyvin kaunista naista?
Vaaleaa - eleganttia - hyvin kaunista naista -
eleganttia - hyvin kaunista - Oletteko nähneet...
 (käännös allekirjoittaneen)

Edith Piaf oli mestari kertomaan tämänkaltaisia tarinoita, eikä olekaan ihme että tarinoita taitavasti sanoiksi ja säveliksi pukenut Michel Emer (joka oli säveltänyt myös aiemmin esittelemäni kappaleet L'accordéoniste ja Qu'as-tu fait John) oli yksi Piafin suosikkilauluntekijöistä. Piaf rakasti draamaa, joten tämä tarina kahden vanhan rakastavaisen kohtaamisesta, johon Emerin kynä oli kirjoittanyt yllättävän ja surullisen lopun, sopi hänen repertuaariinsa täydellisesti.  

1950-luvulla Piaf oli supertähti Euroopan lisäksi myös Yhdysvalloissa ja hän esiintyi useaan otteeseen mm. Carnegie Hallissa. Tämän livetallenteen aluksi Edith kertoo laulun tarinan omin sanoin englanniksi. Tästä esityksestä ei valitettavasti löydy videotallennetta, joten emme tiedä miten hän onnistui eläytymään kahden rakastavaisen rooliin.
Savikiekon toiselta puolelta löytyi tarina tytöstä, joka viihdyttää isänsä satamaravintolassa lemmenkipeitä merimiehiä. Lopulta kuitenkin yksi mies saa sydämettömäksi kutsutun tytön sydämen sulamaan. Tässä Edith Piafin laulussa on siis vaihteeksi onnellinen loppu. Kappale toimii erinomaisesti ilman tekstin ymmärtämistä, mutta asiasta kiinnostuneille laulun englanninkielinen käännös löytyy täältä.
Näitä kappaleita ei juurikaan löydy hittikokoelmilta tai Piaf-fanien suosikkilistoilta, mutta niillä on tärkeä paikka Edith Piafin 270 levytettyä kappaletta käsittävässä repertuaarissa. Jos Hymne à l'amourin ja Non je ne regrette rienin kaltaiset hitit ovat sinulle jo tuttuja, suosittelen tutustumaan Piafin tuotantoon myös pintaa syvemmältä.

Lue myös:
Lähettänyt klo
Tunnisteet: , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)