Lapsuudessani kuulin monta kertaa Edith Piafin L'hymne à l'amour -kappaleen, jonka dramaattinen sovitus ja tulkinta jäivät mieleeni. Piafiin palasin ranskanopiskelujeni myötä. Olen lukenut useamman elämänkerran, käynyt Pariisissa sijaitsevassa Piafin kotimuseossa ja hyllystäni löytyy toistakymmentä cd:llistä tämän hienon laulajan musiikkia. Olen siis Edith Piaf-fani par exellence.
Toisen maailmansodan ja Saksan miehityksen aikana Piaf oli maan suosituimpia artisteja, joka jatkoi uraansa miehityksestä huolimatta ja auttoi salaa vastarintaliikettä salakuljettamaan sotavankeja maasta pois. Kappaleen L'accordéoniste kirjoitti Piafille nuori lauluntekijä Michel Emer, joka esitti kappaleen laulajalle ennen lähtöään rintamalle. Piaf ihastui lauluun, ja kappaleesta tuli yksi hänen suurimmista hiteistään. Michel Emeristä puolestaan tuli yksi Ranskan rakastetuimmista lauluntekijöistä, ja hän pysyi Piafin suosikkisäveltäjänä aina laulajan kuolemaan saakka.
L'accordéoniste julkaistiin äänilevyllä ensimmäistä kertaa vuonna 1940, juuri ennen saksan miehitystä. Kappale julkaistiin 15 vuotta myöhemmin live-tallenteena. Tämä uusi versio on mielestäni onnistuneempi, sillä laulun tarina on uskottavampi elämää kokeneen laulajan tulkitsemana.
- Edith Piaf: L'Accordéoniste (vuoden 1940-versio, YouTube)
- Edith Piaf: L'Accordéoniste (live versio vuodelta 1955, YouTube)
Edithpiafmaiseen tyyliin samaan lauluun on tungettu paljon traagisen laulun elementtejä: ilotyttö, muusikko, sota, rakkaus, kuolema ja unelma. Laulun tarina menee pääpiirteissään näin (käännös allekirjoittaneen):
Kaunis ilotyttö seisoo kadunkulmassa
ja odottaa asiakkaitaan, jotka antavat hänelle elannon.
Työvuoronsa päätyttyä hän lähtee etsimään unelmaansa
lähistön tanssipaikalla.
Siellä soittaa hänen unelmiensa mies,
joka soittaa haitarilla javaa.
Tyttö kuuntelee javaa
ja katselee rakastunein silmin hanuristin pitkiä ja vikkeliä sormia.
Hänen henkensä salpautuu, keho jännittyy,
rakkaus tuntuu luissa ja ytimissä.
Musiikki vie hänet mukanaan.
Ilotyttö on surullinen,
unelmien mies on lähtenyt sotaan.
Tyttö unelmoi, että kun mies palaa,
he perustavat yhteisen kodin.
He elävät onnellista elämää,
ja joka ilta mies soittaa haitarilla javaa.
Haaveissaan hän kuulee javan soiton
ja unelmoi rakkaansa pitkistä ja vikkelistä sormista.
Itkun seassa hän hyräilee musiikkia.
Hänen henkensä salpautuu, keho jännittyy,
kaipaus tuntuu luissa ja ytimissä.
Musiikki vie hänet mukanaan.
Ilotyttö on yksin kadunkulmassa.
Miehet eivät huoli itkevää tyttöä,
eikä itku tuo kuollutta rakasta takaisin.
On hylättävä kaikki kauniit unelmat,
elämässä ei ole enää mitään jäljellä.
Väsynein jaloin hän kulkee tanssipaikalle,
jossa Javaa soittaa nyt joku toinen.
Kuunnellessaan javaa hän näkee jälleen oman hanuristinsa.
Silmät sulkien hän muistelee tämän pitkiä ja vikkeliä sormia.
Hänen henkensä salpautuu, keho jännittyy,
suru tuntuu luissa ja ytimissä...
Mutta uni päättyy ja hän huutaa: "Lopettakaa soitto!"
Vuonna 1940 julkaistun savikiekon b-puolelta löytyvä Escale oli minulle tuntematon laulu ennen tämän blogin kirjoittamista. Tämä Marguerite Monnot'n sävelmä on osoittautunut jällen yhdeksi hienoksi Piaf-kappaleeksi. Monnot oli Piafin tuotteliain säveltäjä ja hyvä ystävä, jonka tunnetuin laulu on Hymne à l'amour (1950).
- Edith Piaf: L'Escale (YouTube)
Piafin ura lähti rakettimaiseen nousuun sodan jälkeen. Hän esiintyi Euroopan lisäksi paljon Yhdysvalloissa, jossa kielimuurista huolimatta hänen suosionsa oli korkealla. Edith poltti kuitenkin kynttilää molemmista päistä, lukuisat epäonnistuneet ihmissuhteet, alkoholi, lääkkeet ja lopulta myös huumeet ruhjoivat heiveröistä naista, jonka ruumiissa ei ollut samaa voimaa kuin hänen äänessään. Pariisin varpunen kuoli vuonna 1963 vasta 48 vuotiaana.
L'accordéoniste löytyy tällä hetkellä useimmilta Piaf-kokoelmilta vuoden 1955 versiona. Polydor-levy-yhtiölle tehdyt vuosien 1932-1945 levytykset ovat muutenkin jääneet vähemmälle huomiolle ja ovat vaikeammin saatavissa, kuin hänen vuosina 1946-1963 EMI:lle tehdyt levytykset. Alkuperäinen, vuoden 1940 L'accordéoniste ja b-puoli Escale löytyvät ainakin cd-kokoelmalta L'intégrale 1936-1945.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti