Olen vuosikymmenien aikana oppinut, että mitä tahansa Abban suurhiteistä yhdessä Björn Ulvaeuksen kanssa vastannut Benny Andersson tekee on laadukasta ja mielenkiintoista, enkä muista törmänneeni yhteenkään herra Anderssonin tuotokseen, joka olisi laadultaan keskinkertaista tai tylsää, oli kysymys sitten Abban albumeista, musikaalilevytyksistä tai muille artisteille tuotetuista levyistä. Eikä Anderssonin tuotanto rajoitu edes niihin.
Ruotsissa lähes kansallissäveltäjän asemaan viimeisen vuosikymmenen jälkeen nostettu Andersson on ainutlaatuinen toimija alallaan. Vai tuleeko mieleen toista satoja miljoonia levyjä myynyttä muusikkoa, joka viettäisi kesiään kiertämällä kotimaansa tanssilavoja oman yhtyeensä kanssa ja levyttämällä musiikkia omistamansa hotellin henkilökunnan kanssa. Kosketisoittimien lisäksi haitaria soittava, 70-ikävuotta lähestyvä muusikko on ottanut tehtäväkseen ruotsalaisen kansanmusiikin elvyttämisen yhdistelemällä siihen nykymusiikin elementtejä. Tätä tarkoitusta varten hän perusti vuosituhannen vaihteessa omaa nimeään kantavan yhtyeen, joka esiintyy ympäri Ruotsia kesästä toiseen.
- Benny Anderssons orkester: Glasgow boogie (Grooveshark)
- Benny Anderssons orkester: Glasgow boogie (live, YouTube)
Osa kappaleista on instrumentaaleja Glasgow boogien tapaan. BAO!:n lauletuissa kappaleissa toimii solistina Kristina från Duvemåla -musikaalista maineeseen noussut Helen Sjöholm, jonka laulama Skenbart on kunnianosoitus 1930-luvun iskelmäperinteelle. Laulussa Sjöholm unelmoi elokuvanäyttelijäurasta ja se on kuin vastaus The Beatlesin Honey pielle, jonka tyyliä kappale imitoi aina rahisevaa savikiekkosoundia myöten.
- Benny Anderssons orkester med Helen Sjöholm: Skenbart (GrooveShark)
BAO:n, niinkuin uutta yhtyettä alettiin pian kutsumaan, levyt jatkoivat Anderssonin soololevyjen menestystä. Hänen sävelkynänsä oli edelleen tallella ja tyylitaju pistämätön. Tästä esimerkkinä kaunista huilua ja pelimannimusiikkia yhdistävä Stora skuggan.
- Benny Anderssons orkester: Stora skuggan (GrooveShark)
- Benny Anderssons orkester med Helen Sjöholm: Saknadens rum (GrooveShark)
- Benny Anderssons orkester med Helen Sjöholm: Saknadens rum (live Anna Lindhin muistokonsertti, YouTube)
- Benny Anderssons orkester: Kärlkens tid (GrooveShark)
- Benny Anderssons orkester: Kärlekens tid (live Anna Lindhin muistokonsertti, YouTube)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti