perjantai 4. toukokuuta 2012

89. Dusty Springfield: It Begins Again (1978)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Dusty Springfieldin uran pohjakosketus tapahtui 1970-luvulla. Levyt eivät menneet kaupaksi ja laulajan itsetunto oli palasina, eikä alkoholikaan auttanut asiaa. Ongelmat eivät kuitenkaan johtuneet itse levyistä, sillä ne olivat korkeatasoisia läpi koko Springfieldin uran. Neljän vuoden rokulin jälkeen Springfield yritti paluuta erinomaisella It begins again -albmilla, joka kuitenkin menestyi yhtä huonosti kuin laulajan muutkin 70-luvun levyt. Tätä levyä kuunnellessa on vaikea ymmärtää miksi.

Aloitin Dusty Springfieldin uraan tutustumisen 1960-luvulta, jolloin hänen menestyksensä oli huippuluokkaa. Kun sitten varovasti aloin tutustumaan hänen "unohdettujen" vuosiensa levytyksiin, olin yllättynyt kuinka laadukkaita nämäkin levyt olivat. Vaikka Springfield ei itse säveltänyt laulujaan, onnistui hän aina keräämään levyille parhaiden lauluntekijöiden sävellykset. Laatu ei laskenut missään vaiheessa, vaikka levynmyynti 70-luvulla olikin huonoa.

Huono menestys rapautti laulajan jo valmiiksi herkkää itsetuntoa. Vuonna 1974 ilmestyneen erinomaisen Cameo-albumin huono menestys otti koville, eikä Yhdysvaltoihin muuttanut Springfield löytänyt paikkaansa amerikkalaisessa showbisneksessä. Seuraavan albumin äänitykset keskeytyivät Dustyn henkilökohtaisten ongelmien vuoksi, ja laulaja katosi muutamaksi vuodeksi kokonaan julkisuudesta. Epävarmuus omasta seksuaalisesta identiteetistä ja päihdeongelmat pitivät hänet piilossa, kunnes laulaja uskalsi palata jälleen valokeilaan vuonna 1978.

It begins again osoitti, että ongelmistaan selvinnyt Springfield oli valmis kohtaamaan jälleen maailman. Tuottajaksi laulaja sai mm. Queenin levyillä vaikuttaneen Roy Thomas Bakerin, jonka tasaisen varma tuotanto pitää levyn laadukkaana alusta loppuun saakka.

Bakerin Queen-vaikutteet ovat havaittavissa levyn alkukappaleen Turn me around -kitarasovituksessa. Turn me around on vakuuttava aloitus levylle, joka sisältää vauhdikkaampaan soul-meininkiä että vaikuttavia balladeja.

Levyn vaikuttavimmassa kappaleessa Sandra Dusty Springfield asettuu elämäänsä väsyneen kotiäidin rooliin. Oman elämän ongelmat antoivat varmasti syvyyttä Dustyn tulkintaan. Kappaleessa päähenkilö  kertailee elämäänsä, joka on muuttunut rakastuneen vaimon elämästä uupuneen kotiäidin arjeksi.

Toisessa roolissan Dusty riisuu glamourin Hollywoodin näyttelijäneistosten elämästä. Laulaja kertoo, kuinka unelmien roolia odottavat tuhannet nuoret naiset pukeutuvat koekuvaukseen siihen ainoaan, sopivasti sääret paljastavaan mekkoonsa palatakseen jälleen pieneen asuntoonsa ainoastaan pieni sivurooli taskussaan. Hollywood movie girls -kappaleen tulkinnasta löytyy aimo annos laulajan omaa kokemuspohjaa USA:n länsirannikolta.
Koko levyn sisältö ei onneksi ole aivan yhtä haikeaa. It begins again -platalta löytyy myös monta verevää soulkappaletta, joista esimerkkinä tässä I found love with you.  
Tällä levyllä oli kaikki kohdallaan ja jopa levyn kansi oli pitkästä aikaa onnistunut. Jostain syystä Dusty Springfieldin kuulijakunta oli kuitenkin hukassa, eikä tämä levy menestynyt edeltäjiään paremmin. Saman kohtalon koki myös laulajan pari seuraavaa albumia, kunnes yhteistyö Pet Shop Boysin kanssa palautti hänen suosionsa.

Onneksi cd-remastereiden ja nettikauppojen aika on palauttanut tämänkin unohtuneen levyn laulajan fanien ulottuville.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti