keskiviikko 31. elokuuta 2016

236. Donna Summer: Crayons (2008)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Donna Summer tunnetaan parhaiten 1970- ja 1980-luvun hiteistään, mutta hän ei lopettanut uraansa hittiputken ehdyttyä. Vaikka Summerin viimeinen albumi ei maailmanlaajuisia hittejä sisältänytkään on se todiste hänen kyvystään sopeutua uuden vuosituhannen haasteisiin.

Niinkuin monille muillekin Donna Summer faneille myös minulle tutuinta ja rakkainta oli hänen 1970- ja 80-lukujen hittituotantonsa (kts. esimerkkejä kirjoituksista 10, 94, 95 ja 211). Menestysvuosien jälkeen hän katosi hittilistoilta ja radioaalloilta. Yksittäisiä singlejä ja kokoelmalevyjä hän teki edelleen, mutta kaupallisesti epäonnistuneen Mistaken identity-albumin (1990) jälkeen kesti 18 vuotta ennenkuin 70-luvun diskokuningatar palasi levylautaselle uutta musiikkia sisältävän albumin kanssa. Levyn ensisävelet todistivat välittömästi, että maailma, musiikki ja myös laulajatar itse olivat muuttuneet.
Vaikka levyn kannessa vuosien kuluminen oli saatu häivytettyä meikin ja efektien alle, kertoi albumin Crayons musiikki siitä kuinka kauas oltiin menty MacArthur Parkista tai This time I know for real:ista. Itse en tuohon aikaan juuri perustanut 1990- tai 2000-luvun tanssimusiikista, joten ensikuuntelulla Donnan uusi musiikki sai minussa aikaan hylkimisreaktion.

Muutaman vuoden sulattelun jälkeen annoin levylle ja sen singlehitille Stamp your feet uuden mahdollisuuden ja tällä kertaa löysin tästäkin kappaleesta suosikkilaulajani sielukkaan (mutta samalla tyylikkäästi vanhentuneen) äänen kappaleessa, joka jäi repeatille sisäisessä levysoittimessani.

Kun lopulta hyväksyin Donna Summerin uuden tyylin, alkoi helmiä löytyä albumilta enemmänkin. Levyn toinen tanssimestariteos Science of love iski minua aluksi naamalle vihaamallani autotune-soundilla, mutta sen jälkeen kappale alkoi soida kuin uudelle vuosituhannelle päivitetty versio hänen parhaista 1980-luvun hiteistään.
Niin joustava en sentään minäkään ole, että olisin jaksanut kuunnella levyllisen autotune- ja tietokone-soundeilla toteutettua korkean energian uuden vuosituhannen tanssimusiikkia. Onneksi Summer ymmärsi myös meitä kasari- ja seiskari-ajan lapsia sisällyttämällä albumille muutaman seesteisemmänkin kappaleen. Levyn harvoista rakkauslauluista suorin on akustisella kitaralla maustettu Sand on my feet, jonka Summer oli miehelleen Bruce Sudanolle.
Kaksi vuosikymmentä kuuluu diivan äänessä, jossa soiva karheus oli uutta hänen aiempien vuosikymmenien faneilleen. Uusi roso oli selvästi kuultavissa Sand on my feet -kappaleessa, mutta hurjimman laulusuorituksen Summer antaa kappaleessa Slide over backwards. Kappaleen innoittajana toimi Summerin etelävaltioissa kohtaama kansannainen, joka oli köyhyydestä taistellut itsensä rankan elämän kautta oman baarin pitäjäksi. Miljoonien myytyjen leyvjen tuomasta menestyksestä nauttinut laulaja onnistuu ilmiömaisesti eläytymään tämän sitkeän naisen kohtaloon.
Kun muutaman vuoden torjunnan jälkeen tartuin Crayons-albumiin ilman ennakkoluuloja, alkoi tämä hieno levy avautua kuin ruusu paljastaen uusien terälehtien alta toinen toistaan kirkkaampia helmiä. Helmistä kaunein oli ehdottoman omaelämänkerrallinen, hivelevän kaunis ja riipaisevan koskettava Be myself again, jonka liitän Summerin parhaimpien balladien joukkoon. Vai olisiko se kenties parhaista parhain?
Aiemmin Giorgio Moroderin, Quincy Jonesin ja Stock-Aitken-Waterman-trion kanssa työskennelly Donna Summer todisti viimeisellä albumillaan kuinka hän jälleen kerran osasi valita täydelliset ja moderneimmat yhteistyökumppanit. Crayons-levyn tekijälistasta löytyy Rihannalle, Adelelle, Kylie Minoguelle, Shakiralle ja Pinkille lauluja tehneitä ja levyjä tuottaneita nuoren sukupolven muusikoita. Vaikka albumi ei uhannutkaan edellämainittujen artistien listamenestystä, nousi useampi sen kappaleista USA;n tanssilistoille. Entinen diskokuningatar ja uuden vuosituhannen diskoisoäiti oli palannut.
40 vuotta aiemmin saksankielisessä Hair-musikaalissa alkanut ura päättyi komeasti Crayons-albumiin. Se ei ole parasta Donna Summeria eikä myynniltään päässyt lähellekään huippuvuosien menestystä, mutta oli silti erinomainen jäähyväislevy jolla Summer osoitti että hän vielä 59-vuotiaana pystyi yllättämään faninsa. Valitettavasti neljä vuotta myöhemmin maailma yllättyi suru-uutiseen Summerin kuoltua keuhkosyöpään.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

sunnuntai 28. elokuuta 2016

235. Nana Mouskouri: Le jour où la colombe... (1967)

Kuuntele koko albumi Spotifysta (kappaleet 1-12)
Kreikkalaissyntyinen Nana Mouskouri rakensi uraansa 1960-luvun puolivälissä levyttämällä kreikkalaista kansanmusiikkia, amerikkalaista jazzia ja eurooppalaista iskelmää. Vuonna 1967 julkaistu albumi Le jour où la colombe... avasi uuden menestysuran Mouskourin uralla, kun hän yhdisti nämä kulttuuripiirteet samalle levylle. Muutaman vuoden sisällä Mouskouri löi itsensä lopullisesti läpi myös Britanniassa ja Saksassa tehden hänestä yhden maailman menestyneimmistä laulajista.

Olen blogini alkuvaiheessa (numeroilla 28 ja 63) kertonut, kuinka vanhempieni ja isovanhempieni levyhyllyistä löydetyt levyt tekivät Nana Mouskourista leikki-ikäisen taaperon suosikkilaulajan. Rakkaus Mouskouriin ei koskaan kadonnut. Kolmisenkymmentä vuotta sen jälkeen kun olin pehmolevyn sijaan ottanut unilevykseni silmälasipäisen laulajattaren albumikannen tilasin valmistujaislahjaksi itselleni 34 cd:tä ja koko Mouskourin ranskankielisen tuotannon kattavan boksin. Näin pääsin tutustumaan moniin muihin hienoihin albumeihin jota hän oli tehnyt. Suosikkiperiodini oli 1960-luvun puoliväli, jolloin Mouskouri nousi ujosta kreikkalaislaulajasta maailmankuuluksi diivaksi.

Tällä kertaa esittelemäni levy vie meidät kreikkalaistähden uran käännekohtaan. 1960-luvun alkupuoliskolla ranskalaistunut artisti oli uuden kotimaansa lisäksi valloittanut Saksan singlehitillään Weiße Rosen aus Athen ja Yhdysvallat levyttämällä Harry Belafonten ja Quincy Jonesin kanssa. Hän ei kuitenkaan unohtanut kotimaataan. Ranskalaisten albumien lomassa hän levytti useamman albumin kreikkalaista musiikkia aviomiehensä Yorgos Petsilasin johtaman laulu- ja soitinyhtyeen The Atheniensin säestämänä. Vuonna 1967 julkaistu albumi Le jour où a colombe... yhdisti ensimmäistä kertaa nämä elementit samalle levylle.
Kappale Adieu Angelina on hyvä esimerkki uudesta tyylien yhdistelmästä. Kappale on ranskankielinen käännös Bob Dylanin säveltämästä kappaleesta Farewell Angelina, jonka tunnetuimman englanninkielisen version oli levyttänyt Joan Baez. Mouskourin levyllä kappale sai oman ominaisvärinsä The Atheniens -yhtyeen säestyksestä ja ranskankielisestä tekstistä. Kappaleesta tuli nopeasti Mouskourin nimikkokappale ja Dylanista hänen amerikkalainen suosikkisäveltäjänsä, jonka lauluja hän levytti toistakymmentä. Hänen lukuisista erinomaisista Dylan-covereistaan on aina pakko mainita järisyttävä ranskankielinen versio kappaleesta A Hard rain's gonna fall.

Tämän albmumin myötä The Atheniens -yhtyeestä tuli Mouskourin vakituinen taustakokoonpano, jonka säestys sopi erinomaisesti niin Dylanin protestilauluihin, keski-eurooppalaisiin iskelmiin kuin kreikkalaisiin pophitteihinkin.

Kreikkalaisten soundien lisäksi Mouskouri toi levyilleen mukaan entistä enemmän myös kreikkalaisia sävellyksiä. Kreikkalaissäveltäjä Manos Hadjidakis sävelsi hänelle muun muassa herkän laulun Mon gentil pêcheur, johon ranskankielisen tekstin kirjoitti Ranskan Helismaa Pierre Delanoë. Mouskouri esitti kappaletta myös alkuperäiskielellä.
Mouskourin levyjen kulttuurikirjo laajeni merkittävästi tämän albumin myötä. Juutalaisia vaikutteita levyllä edusti israelilaisen Nachum Heimanin kirjoittama Le jour où la colombe.... Mouskouria ja aviomiehen kitara- ja lauluyhtyettä vahvistaa François Rauberin johtama orkesteri.
Vaikka Ranska oli 34-vuotiaan artistin tärkein kohdemarkkina, levytti hän suosituimmista kappaleistaan versiot parhaimmillaan jopa viidellä eri kielellä. Tällä levyllä paras esimerkki tästä on alunperin Tom Jonesin kirjoittama kappale Try to remember, jonka Mouskouri levytti ranskankielisen version lisäksi myös (ainakin) englanniksi, saksaksi ja italiaksi.
Eri kulttuurien sekoittaminen toimi erinomaisesti, ja Nana Mouskourin viides ranskankielinen albumi teki laulajasta supertähden uudessa kotimaassaan. Suunta jatkui kuitenkin edelleen ylöspäin. Vuonna 1963 Euroviisuissa Mouskouri ystävystyi BBC:n tuottajan Yvonne Littlewoodin kanssa, joka ehdotti monikulttuuriselle laulajalle omaa televisio-ohjelmaa.

BBC lähetti ensimmäinen jakson ohjelmasta Presenting... Nana Mouskouri vuonna 1968. Britit ihastuivat vahvasankaisissa silmälaseissaan esiintyvään eksoottiseen laulajaan, joka yhdisteli repertuaarissaan vaivatta kreikkalaisia, mannermaisia ja angloamerikkalaisia vaikutteita. Televisiosarja jatkui englannin televisiossa lähes kymmenen vuotta.

Suosikkikauteni Mouskourin tuotannossa päättyy 1970-luvun alkuvuosiin jolloin avioero Yorgos Petsilasista päätti hänen yhteistyönsä The Atheniens -yhtyeen kanssa. Uusi onni löytyi kuitenkin läheltä; ranskalainen André Chapelle oli toiminut Nanan äänittäjänä jo vuodesta 1963 ja tuottanut hänen kaikki levynä vuodesta 1965. Kymmenen vuotta myöhemmin Nana ja André olivat pari myös töiden ulkopuolella. Naimisiin he ehtivät kuitenkin vasta vuonna 2003.

Mouskourin menestys jatkui ilman The Atheniens -yhtyettäkin. Ranskan, Britannian ja Kreikan lisäksi hän alkoi levyttää ja esiintyä vakituisesti myös Saksassa ja menestys oli samaa luokkaa kuin muissakin maissa. Mouskourin suurin maiden rajat ylittänyt menestyskappale oli televisiosarjan Mistral's daughter tunnuskappale Only love, jonka hän levytti englanninkielen lisäksi myös ranskaksi, italiaksi, espanjaksi ja saksaksi. Hänen tasainen levytystahtinsa ja menestys usealla kielialueella teki hänesta yhden maailman menestyneimmistä laulajista. Lopettaessaan uransa vuonna 2008 74-vuotias laulaja oli myynyt yli 300 miljoona albumia.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

perjantai 5. elokuuta 2016

234. Kate Bush: Lionheart (1978)

 
Kuuntele koko albumi Spotifysta

Kate Bushin toinen albumi tehtiin kiireellä hyödyntämään debyyttialbumin menestystä. Kiire kuuluu levyn epätasaisessa laadussa, eikä albumi sisällä Wuthering Heightsin kaltaista megahittiä. Levy muistutti kuitenkin jälleen 20-vuotiaan laulajan ja lauluntekijän lahjakkuudesta, ja albumin parhaat kappaleet ovat Bushin tuotannon kärkeä.

Vuoden 1978 alussa Kate Bush yllätti brittiläisen musiikkiyleisön täysin. Täysin tuntematon 19-vuotias nousi tyhjästä singlelistan kärkeen vastustamattomalla Wuthering heights -kappaleellaan ja erinomainen esikoisalbumi The Kick inside (joka minun listallani on Bushin paras albumi) vakuutti yleisön ja musiikkilehdistön siitä, että kysymys ei ollut tähdenlennosta. Levy-yhtiö EMI oli kuitenkin epävarma suosion jatkosta ja usutti nuoren tähtensä pikapikaa uudelleen studioon varmistamaan ettei momentum mene hukkaan

Vain kahdeksan kuukautta ensialbumin jälkeen julkaistiin single Hammer Horror. Kiehtovasta tarinasta ja, jälleen kerran, minimalistisen nerokkaasta videosta huolimatta kappale jätti leyvjä ostavan yleisön kylmäksi, kahden top 10 -sijoituksen jälkeen Bushin kolmas pikkulevy mahtui vaivoin Britannian 50 myydyimmän singlen joukkoon.
Notre damen kellonsoittajan pääosan esittäjä on kuollut, ja laulun päähenkikö on pestattu näytelmän uudeksi tähdeksi. Jostain syystä kuolleen näyttelijän haamu ei hyväksy tätä vaan alkaa vainota seuraajaansa. Kappaleessa on mielestäni kaikki mitä olisi vaadittu kolmannelta Kate Bush -menestyssingleltä: mystinen tarina ja melodiaa hienosti tukeva jousisovitus ovat täydellinen pohja tulkinnalle, jonka vain Kate Bush voi tehdä.

Yleisö ei kuitenkaan ollut unohtanut nuorta tähteään. Albumi Lionheart julkaistiin marraskuussa ja Bush aloitti uransa toistaiseksi ainoan konserttikiertueensa puoli vuotta myöhemmin. Tämä antoi tarvittavan buustin singlelle Wow joka ahkeran radiosoiton myötä nosti Bushin Brittien singlelistan 14. sijalle, jonka vanavedessä albumikin nousi lopulta top 10:een. Menestystä ei taatusti haitannut se, että kappale (ja siihen tehty musiikkivideo) olivat selkeää jatkoa ykköshitti Wuthering Heightsille. Wow on Bushin uran alkupään vakuuttavimpia hittejä.
Britanniaa ja Eurooppaa kiertänyt Tour of life oli monipuolinen näytös Kate Bushin taidoista. Tanssia aiemmin opiskellut Bush suunnitteli jokaiseen kappaleeseen tarkan koreografian, jonka hän toteutti yhdessä kahden ammattitanssijan kanssa. Tanssimista edesauttoi rautalankahenkarista muotoiltu mikrofoniteline joka jätti laulajan kädet vapaiksi. Lavan sivussa soitti Katen veljien Paddyn ja Johnin sekä Del Palmerin (josta tuli myöhemmin hänen kumppaninsa ja äänittäjänsä) muodostama KT Band, joka soitti myös Lionheart-albumilla.

Konsertti julkaistiin myöhemmin videona, mutta dvd- tai BluRay-julkaisua saadaan odottaa edelleen. Konsertti löytyy vaihtelevantasoisina tallenteina YouTubesta.
Korkealta ja kovaa rokkaava Don't push your back on the Heartbrake oli Bushin konserttien huippukohtia, jossa yhdistyivät hieno ja monipolvinen kappale, siihen hyvin sopiva lavastus ja koreografia sekä Bushin tulkinta, joka ei juurikaan kärsinyt lava-actionista.

Don't push... toi tervetullutta vaihtelua myös Lionheart-albumille. Kiire-aikataulu jolla Lionheart-albumi tehtiin ei antanut Bushille juurikaan aikaa kirjoittaa uusia kappaleita, joten levy koostui pääasiassa The Kick inside -albumilta ylijäämäkappaleista. Lopputuloksena oli hieman tasapaksu kokoelma enemmän tai vähemmän hitaita kappaleita, joten annos revittelyä piristä albumia merkittävästi.

Vaikka levy ei Kick Insiden nerokkuuteen yltänytkään, oli Lionheart jälleen osoitus nuoren laulajan lahjakkuudesta. Ensimmäisen levyn tuottanut Andrew Powell osoitti tälläkin kertaa ymmärtävänsä Bushin musikaalisia ideoita. Nimen albumille lainanneessa kappaleessa Oh England my Lionheart Bushin melodiaa ja herkkää tulkintaa säestää aistikas kelttisovitus.
Vaikka yhteistyö Bushin ja Powellin välillä toimi hyvin toisen kerran saman vuoden aikana, Bush kaipasi lisää itsenäiyyttä. Kolmannen levynä Bush tuotti äänittäjänsä John Kellyn kanssa ja sen jälkeen hän kantoi itse vastuun leyjen tuotannosta kokonaan. Lionheart unohdetaan helposti, kun Bushin uran merkkiteoksia listataan, mutta se silti on kelvollinen jatko-osa hänen nerokkaalle debyytytialbumilleen ja askel kohti taiteellista itsenäisyyttä ja 1980-luvun Kate Bush -mestariteoksia.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)