Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eurovision laulukilpailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eurovision laulukilpailut. Näytä kaikki tekstit

torstai 21. maaliskuuta 2013

160. Euroviisut - Suomen finaaliklassikot (1961-2007)

Lyhennttyä Spotify-versiota albumista voit kuunnella täällä.
Suomalaisiin viisuperinteisiin kuuluu jokavuotinen jossittelu siitä, olisiko Suomi pärjännyt paremmin valitsemalla jonkin toisen kappaleen meitä edustamaan. Tämän jossittelun historia koottiin muutama vuosi sitten kokoelmalevylle, jolta löytyy 40 kappaletta aina Tamara Lundin Olen mikä olen -kappaleesta Nightwishin Sleepwalkeriin, joiden viisutie tyssäsi Suomen karsintoihin. Kokoelmalta löytyy monta hittiä, mutta ei vastausta siihen kysymykseen olisiko maamme viisumenestys ollut parempi toisenlaisilla lauluvalinnoilla.

Neil Hardwickin käsikirjoittamassa komediasarjassa Sisko ja sen veli lanseerattiin ns. Svoinnutin tapaus määrittelemään kaikkea sitä, mitä olis voinut tapahtua, jos asiat olisivat toisin. Yksi rakastetuimmista svoinnut-keskustelujen aiheista on Suomen euroviisuhistoria. Joka vuosi karsinnoissa jäi rannalle lukuisia kappaleita, joilla Suomi "oli svoinnut" menestyä paremmin kuin sillä joka loppukilpailuun lähetettiin. Näistä kappaleista koottiin vuonna 2007 kokoelmalevy, joka on hyvä paketti svoinnut-kappaleita jälkiviisaita viihdyttämään.

Kovaäänisintä spekulointi on ollut niinä vuosina, jolloin Suomi jäi finaalin hännille tai peräti viimeiseksi. Näin kävi muun muassa vuonna 1963, jolloin Laila Halmeen Muistojeni laulu toi Suomelle ensimmäisen jumbosijan. Samana vuonna karsintaan osallistui kappale, josta on sittemmin noussut niin suuri ikivihreä klassikko, ettei suurin osa suomalaisista edes tiedä sen osallistuneen Suomen viisukarsintaan. Tamara Lundin kappale on myös siitä harvinainen, että sen karsintaestyksestä löytyy vielä videotallenne. Kokonaisia karsintalähetyksiä Yleisradion arkistoista löytyy vasta vuodesta 1973 alkaen.
Vuonna 1966 kotimaisiin karsintoihimme osallistui jo uransa suurimman menestyksen taakseen jättänyt Laila Kinnunen. Ennen Katri-Helenaa Suomen varmasti suosituin laulajatar olisi varmasti saanut nostetta uralleen ranskalaistyylisellä kappaleella Muistojen bulevardi, mutta viisulavalle haluttiin popimpaa tavaraa ja Luxemburgiin Suomen edustamaan lähetettiin Ann Christinen esittämä Playboy. Kohtalainen lopputulos, 10. sija 18 kappaleen joukossa vaimensi kovaäänisimmät jossittelijat.
Abban voitto vuoden 1974 loppukilpailussa vei kaiken huomion, eikä juuri kukaan jäänyt miettimään olisiko jokin muu kuin Brightoniin valittu Carita Holmströmin: Älä mene pois voinut uhata Waterloon voittokulkua. Oma suosikkini tuon vuoden karsinnoista oli Kaj Chydeniuksen säveltämä Jäähyväiset, jonka esitti Anneli Sari.
1970-luvulla laulukilpailut olivat suosituimpia uusien levyjen markkinointiväyliä. Levy-yhtiöt lähettivät tärkeimmät artistinsa sekä Syksyn Säveleen että Euroviisuihin. Kirka osallistui uransa aikana Euroviisuihin useammin kuin kukaan muu. Oma suosikkini hänen edustuskappaleistaan oli vuonna 1976 Fredin Pump pumpille hävinnyt Neidonryöstö. Artisti itse ei kovinkaan paljon laulua arvostanut ja hän levytti kappaleesta ainoastaan vaisun liveversion, joka häviää tempossa ja tehokkuudessa kirkkaasti karsintaesityksestä. Alla molemmat versiot kappaleesta. Paremmin menestyi vuoden 1984 ehdokas Hengaillaan, jolla Kirka pääsi viisuilemaan aina Luxemburgissa pidettyyn finaaliin saakka.
Toisin kuin yleensä luullaan, Suomen viisutaival ei pelkästään ole ollut rämpimistä jumbopaikasta toiseen. Suomen viisuhistoriaan mahtuu myös hyviä sijoituksia. Paras tahti Suomella oli 1970-luvulla, jolloin Suomi ei saanut yhtään viimeistä sijaan ja neljä kertaa maamme pääsi top 10:een. Huonoin sijoitus tällä vuosikymmenellä oli 18 (20 osallistujasta), jonka sai Seija Simola vuonna 1978.

Saman vuoden kotimaan karsintoihin osallistui pitkä rivi maamme huippuartisteja. Vuoden karsintakappaleista parhaiten on jäänyt elämään Lea Lavenin dramaattinen Aamulla rakkaani näin. Nimekkäääseen taustakuoroon kuuluivat Paula Koivuniemi, Maarit Hurmerinta ja Irina Milan. 
Vuonna 1989 Suomi sai yhden parhaista viisumenestyksistään Anneli Saariston esittäessä kappaleen La dolce vita. 11 vuotta aiemmin hän oli vielä varsin tuntematon laulaja, mutta hänen karsintakappaleensa Sinun kanssasi sinua ilman on omia henkilökohtaisia karsintasuosikkejani.
Juice Leskinen, Mikko Alatalo, Tapani Kansa, Frederik ja Taiska olivat vuoden 1981 karsintojen tähtikaartia. Yksi suurimmista yleisön suosikeista oli Markku Aron ja Nisa Sorayan kappale Mun suothan tulla vierees sun, joka sekin joutui luovuttamaan voiton Riki Sorsan Reggae OK:lle. Tämäkin tulos antoi aiheen lukuisille svoinnut-keskusteluille, sillä Rikin menestys kansainvälisessä finaalissa ei päätä huimannut.
1990-luku ei meille menestystä suonut, yksikään edustuskappaleemme ei yltänyt kymmenen parhaan joukkoon. Huonosti kävi myös Edean Aava-kappaleelle vuoden 1998 kisoissa, mikä sai jälleen spekulaatiot valloilleen. Olisiko Jari Sillanpää pärjännyt paremmin viisulavalla, entä Nylon Beat? Itse olisin suonut voitton Ultra Bralle, jonka hurjasti sovitettu ja gustolla esitetty Tyttöjen välisestä ystävyydestä olisi varmasti herättänyt Birminghamin lavalla huomiota, vaikkei pisteitä olisi tullutkaan. 
Tämän vuosituhannen kitkerin svoinnut-väittely nousi vuonna 2000. Nightwish sai valtaosan puhelinäänistä, mutta koska puhelinäänet muodostivat vain puolet annetuista pisteistä, sijoittui kansainvälisen menestyksen kynnyksellä odotellut heavy-yhtye vasta kolmanneksi. Oma suosikkini oli karsinnassa toiseksi tullut Anna Erikssonin Oot voimani mun, joka Tukholman kisoissa olisi varmasti menestynyt paremmin kuin raadin ja puhelinäänien yhteissummalla voittajaksi valittu Nina Åströmin A little bit.
Monien mielestä Nightwishin Sleepwalker "oli svoinnut" olla maamme ensimmäinen voittokappale, ja kun seuraavan kerran ehdokkaana oli raskasta rokkia, ei lopputulos ollut epäselvä. Lordi voitti ylivoimaisesti niin Suomen karsinnat kuin lopulta Ateenassa pidetyn kansainvälisen finaalinkin.

Seuraavana vuonna meillä ei juuri huolehdittu oman kappaleen menestyksestä, tärkeintä oli onnistuminen kansainvälisen finaalin järjestämisessä. Suomi jatkoi raskaalla linjalla valiten kotikisoihin edustajaksi Hanna Pakarisen kappaleen Leave me alone. Suosikkilaulajani Johanna Kurkela oli mukana karsinnoissa kahdella kappaleella. Suomen finaaliklassikot -kokoelmalta löytyy hieno kappale Olet uneni kaunein, vaikka Kurkelan toinen kappale Jossain metsäin takana oli mielestäni Kurkelan kahdesta karsintakappaleesta parempi.
Kaksi cd:llistä Suomen viisukarsinnoissa rannalle jääneitä kappaleita antaa hyvän yleiskuvan siitä, kuinka tärkeästä instituutiosta Euroviisuissa ja etenkin niiden kotimaisissa karsinnoissa on kysymys. Lukuisat artistit ja hittikappaleet ovat aloittaneet taipaleensa sieltä, vaikka niiden alkuperä halutaan usein täysin unohtaa. Vaikka Krista Siegfrids peittosi tänä vuonna monta hienoa kappaletta, uskallan luvata myös niille pitkää ikää Suomen popmusiikin historiassa.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

141. Lara Fabian: Croire/Trust (single 1988)

Mitä yhteistä on Lara Fabianilla, Julio Iglesiaksella, Céline Dionilla ja Nana Mouskourilla? He kaikki ovat uransa alkuaikoina osallistuneet Eurovision laulukilpailuihin, sen jälkeen nousseet maailmanmaineeseen ja myyneet miljoonia levyjä ympäri maailmaa. 18-vuotiaan Lara Fabianin viisukappale (joka hävisi Céline Dionin voittokappaleelle kolme sijaa ja 47 pistettä) oli yksi illan tyylikkäimmistä esityksistä ja singleä myytiin euroopassa puoli miljoonaa. Fabianin piti kuitenkin odottaa kuusi vuotta, ennenkuin hänen uransa lähti todella lentoon.

Kuulin ensimmäistä kertaa Lara Fabian -nimistä laulajaa vuoden 1988 Euroviisujen esikatseluvideoita katsellessa. Kappaleessa Croire oli kaunis melodia, sopivan hillitty sovitus ja hyvin euroviisumainen kertosäe. Kappaleen kruunasi 18-vuotiaan laulajalupauksen ääni, joka herkkänä sulautui kauniisti lempeään taustaan mutta tarvittaessa jylisi korkeuksista laulun sanomaa, uskoa siihen että jonain päivänä maailma olisi parempi paikka.

Dublinissa pidetyissä Eurovision laulukilpailuissa nuori Fabian todisti olevansa taitava artisti myös miljoonien televisiokatselijoiden edessä. Yksin lavalla seissyt laulaja ei juuri koreografiaa tarvinnut, hän täytti lavan varmalla olemuksellaan ja vahvalla äänellään. Kappale sijoittui lopulta neljänneksi häviten toiselle nuorelle ranskankieliselle ja vahvaääniselle laulajalle, jonka koko maailma tunsi parin vuoden päästä nimellä Céline Dion.
Kappaleesta Croire tuli hitti keski-Euroopassa, mutta monen muun euroviisuartistin tapaan Lara Fabianin ura näytti jäävän siihen. Uran näennäinen tyssähtäminen ei kuitenkaan lannistanut nuorta laulajaa. Hän muutti Kanadaan ja aloitti uuden uran lauluntekijäkumppaninsa Rick Allisonin kanssa.

Viimeistään vuonna 1996 julkaistu album Carpe Diem teki Fabianista tähden uudessa kotimaassaan ja muutaman vuoden sisällä (mm. vuonna 2001 julkaistu albumi Nue, jonka esittelin blogissani numerolla 41) hän oli tähti myös kotimantereellaan.

Fabian on levyttänyt myös muilla kielillä. Euroviisuperinteen mukaisesti kappale Croire julkaistiin myös saksankielisenä versiona nimellä Glaub. Laulun englanninkielinen versio löytyy Croire-singlen b-puolelta.
Lara Fabianin menestynein englanninkielinen kappale on vuonna 2000 julkaistu I will love again, joka löytyy hänen ensimmäiseltä englanninkieliseltä albumiltaan. Fabianin englanninkielinen ura ei kuitenkaan koskaan käynnistynyt kunnolla, ja hän on sittemmin keskittynyt ranskankielisille musiikkimarkkinoille.

Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että hänen englanninkieliset levynsä olisivat olleet huonoja. Esittelen seuraavaksi vuonna 2004 julkaistun albumin Wonderful life, jonka kaupallinen menestys jäi vaatimattomaksi sen monista hienoista kappaleista huolimatta.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

torstai 6. syyskuuta 2012

128. Joy Fleming: Ein Lied kann eine Brücke sein/Die Nacht zeigt nicht jedem ihr Gesicht (single 1975)

Eurovision laulukilpailujen historiasta löytyy hyvien ja hirveiden kappaleiden seasta aina silloin tällöin helmiä, jotka erottuvat massasta erikoisuudellaan tinkimättä kuitenkaan laadusta. Yksi mieleenjäävimmistä kappaleista on Saksan edustuskappale 37 vuoden takaa, jonka kolme avaintekijää tekivät siitä ainutlaatuisen kokonaisuuden: Sally Spectramaisen energinen laulusolisti, mörököllimäinen duracellpupu-kapellimestar ja vastustamattoman tarttuva melodia. Raadit eivät tätä kokonaisuutta arvostaneet, mutta kappale on jäänyt elämään paremmin kuin suurin osa vuoden muista kappaleista.

Vakavan euroviisuharrastuksen alku 1990-luvulla tutustutti minut satoihin vanhoihin eurooppalaisiin iskelmiin, jotka olivat edustaneet maataan vuosien varrella tässä koko Euroopan yhteisessä laulukarnevaalissa. Monet kappaleista olivat minulle entuudestaan tuttuja, mutta vastaan tuli myös lukuisia hienoja viisuja, joita en ollut aikaisemmin kuullut. Toinen ikkuna vanhaan viisuhistoriaan olivat opiskelukaverini suhruiset VHS-tallenteet vanhoista kilpailuista.

Tällä kertaa esittelemäni kappale teki minuun ensimmäiseksi vaikutuksen nimenomaan videomuodossa. Vuoden 1975 Eurovision laulukilpailut pidettiin Abban edellisvuotisen voiton myötä Tukholmassa. Saksaa edusti erehdyttävästi Kauniiden ja Rohkeiden Sally Spectraa muistuttava Joy Fleming, joka aloittaa laulun Ein Lied kann eine Brücke sein hillitysti, mutta riehaantuu esityksen loppupuolella kristallit (ja mikrofonin) hajottavaan finaaliin. Oma lukunsa on kappaleen säveltäjä ja orkesteria johtava Rainer Pietsch, joka oli onnistunut harjoitusten aikana potkimaan hajalle kapellimestarikorokkeen ja joka ensimmäisen kertosäkeen päätteeksi tekee Euroviisujen kapellimestarien korkeushyppyennätyksen.
Kun olin selvinnyt räiskyvästä lavapresentaatiosta, huomasin että myös kappale sellaisenaan oli huomion arvoinen. Parhaan kuvan itse laulusta saa sen levyversiosta, jossa Herr Pietsch on tukenut hienoa sävellystään tyylikkäällä orkesterisovituksella. Ja Frau Fleming on erinomainen laulaja, jolla on nyanssit kohdallaan myös studioversiossa. Euroviisujen kansainväliset raadit eivät vuonna 1975 havainneet Saksan kappaleen avuja, ja kappale jäi 17 sijalle kisaan osallistuneiden 19 kappaleen joukossa.

Joy Flemingillä on edelleen merkittävä paikka Saksan Schlager-skenessä, mutta kansainvälisesti hänet tunnetaan tästä viisuedustuksestaan. Rainer Pietsch on niin ikään jatkanut uraansa Saksan viihdemusiikin maestrona. Hänen kansainvälisesti merkittävin työnsä oli musiikin sovittaminen ja orkesterin johtaminen Electric Light Orchestran Time-albumilla 1981. Minä liitän nämä kaksi saksalaismuusikkoa aina ja ikuisesti tähän kappaleeseen, joka on Eurovision laulukilpailun historian yksi monista väärin ymmärretyistä klassikoista.

Omiin kokoelmiini tämä kappale on siirtynyt cd-kokoelmalevyjen kautta, joten singlen b-puoli Die Nacht zeigt nicht jedem ihr Gesicht on jäänyt minulle tuntemattomaksi. Kappaletta ei löydy YouTubesta, GrooveSharkista tai Spotifysta, joten se jää tällä kertaa esittelemättä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

torstai 31. toukokuuta 2012

99. Eurovision Song Contest Helsinki 2007 (2007)

Vuonna 2007 Suomi sai ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran kunnian järjestää Eurovision laulukilpailut omalla maaperällään. Ennakkoepäilyistä huolimatta Yleisradio onnistui erinomaisesti kilpailujen järjestämisessä, ja kilpailuissa kuultiin lisäksi paljon hienoja kappaleita pakollisten camp-numeroiden seassa. Tapahtumasta tuli koko kansan juhla, jota on mukava muistella myös jälkikäteen.

Olen seurannut Euroviisuja aktiivisesti vuodesta 1977 alkaen ja aina unelmoinut siitä, että kisat järjestettäisiin Suomessa ja pääsisin itse niitä katsomaan. Kun Lordi vuonna 2006 voitti ja kisat järjestettiin Helsingissä vuotta myöhemmin, olin paljon innostuneempi vuoden 2007 kisoista kuin Suomen voitosta konsanaan. Kysymyksessä oli sentään kaksi viikkoa kestänyt suurtapahtuma, joka sisälsi paljon muutakin kuin vain kahtena iltana Hartwall Areenasta televisioidut suorat lähetykset. Itse pääsin toimittajan ominaisuudessa seuraamaan lukuisten artistien harjoituksia Areenalla ja ostin lisäksi liput sekä semifinaalin että finaalin ennakkonäytöksiin, joiden sisältö oli identtinen varsinaisten lähetysten kanssa pisteidenlaskua ja tulosten julistamista lukuunottamatta. Se hetki, kun istahdin katsomaan semifinaalin ennakkonäytöstä, oli yksi elämäni sykähdyttävimpiä; 30 vuoden odottamisen jälkeen olin päässyt seuraamaan Euroviisuja paikan päällä.

Kaikki eivät odottaneet Suomessa järjestettäviä Eurovision laulukilpailuja yhtä suurella innolla. Helsingin Sanomia myöten hävettiin jo etukäteen sitä, kuinka Yleisradio epäonnistuisi kisojen järjestämisessä. Vaikka monta köyhempää ja televisiotoiminnaltaan kokemattomampaa maata (kuten Ukraina, Latvia, Viro, Turkki jne.) oli onnistunut kisojen järjestämisessä, jostain syystä Suomessa varauduttiin pahimpaan.

Kaikkien pahanilmanlintujen harmiksi kisajärjestelyt menivät putkeen, ja Yle tarjosi Euroopalle visuaalisesti näyttävän shown, jossa oli myös paljon hyviä kappaleita. Kaikki kappaleet julkaistiin kokoelma-cd:llä, ja esittelen näistä kappaleista kuusi. Ne eivät välttämättä ole kuusi parasta tai parhaiten menestynyttä, vaan yhdenlainen läpileikkaus vuoden 2007 viisuannista. Videot ovat peräisin varsinaisista viisulähetyksistä, joissa musiikki laulusuorituksia lukuunottamatta tuli nauhalta. Kisojen finaalin voi myös katsoa kokonaisuudessaan täältä.
Torstaina järjestetyn semfininaalin rokkaavinta antia tarjosi Islanti, jonka kappale ei valitettavasti päässyt finaaliin. Semifinaaliin osallistui 28 kappaletta, joista kaikki finaaliin päässeet kymmenen kappaletta olivat peräisin entisen itäblokin maista. Tämä sai aikaan katkeraa mutinaa rannalle jääneiden maiden riveissä ja johti siihen, että seuraavana vuotena semifinaaleja järjestettiin kaksi.
Vuoden 2007 viisujen ensikertalainen Georgia tarjosi kaikkein näyttävimmän lavashown. Kilpailujen valosuunnittelusta vastanneen Mikki Kuntun taustaprojisoinnit nostivat kappaleen aivan uusiin sfääreihin. Georgian laulu oli yksi niistä kappaleista, joita inhosin ennen harjoitusten alkua, mutta jotka Helsingin lavaesityksen jälkeen nousivat suosikeikseni.


Serbia oli vuonna 2007 suurimpia suosikkejani, mutta vuosien saatossa olen jonkin verran kyllästynyt kappaleen turhanpäiväisen paisutteluun. Myös tämän kappaleen kohdalla Mikki Kuntun valoshow, tällä kertaa huomattavasti hillitympi, toi lauluun uusia tasoja. Serbialle voiton lopulta tuonut kappale on malliesimerkki balkanin power-balladista.
Unkarin kappaleessa ei paljoa taustakuvioita tarvittu. Magdi Ruszan karhea viisublues matkalaukkuineen ja liikennemerkkeineen oli kisojen riisutuimpia mutta samalla kunnianhimoisimpia esityksiä. Laulajan jännityksestä värisevä ääni hieman haittasi muuten virheetöntä blues-kokonaisuutta.
Vuoden omalaatuisimmasta lisähärpäkkeestä vastasi Slovenian laulaja Alenka Gotar. Asiaa sen enempää paljastamatta siteeraan TV2:lle lähetystä juontanutta Heikki Paasosta: Slovenia ei luottanut Hartwall Areenan valaistukseen vaan toi mukanaan oman lukulampun. Myös tämä oopperaa ja diskorytmejä yhdistelevä kappale vakuutti minut vasta Hartwall areenan lavalla.
Kaikki listalla aiemmin esitellyt kappaleet osallistuivat semifinaaliin, ja Islantia lukuunottamatta nämä kappaleet kuultiin myös lauantain finaalissa. Suoraan finaaliin päässeistä lauluista suosikkini oli Saksa, jota tällä hetkellä pidän koko vuoden 2007 viisujen parhaana kokonaisuutena. Roger Cicero osoitti Frank Sinatramaisella esityksellään, että myös saksankieli voi olla kaunista. Modernien hytkytysten seassa big band -puhaltimet ja vanhan ajan New York -iskelmä olivat todella tervetullut yhdistelmä. Ja jälleen taustan valoprojisoinnit tukivat kappaletta erinomaisesti.

Huomasit varmaan, etten kommentoinut lainkaan esittelemieni kappaleiden sijoituksia itse kilpailussa. En pidä näitä sijoituksia kovin tärkeänä näin jälkikäteen ajateltuna, ja Helsingin kilpailujen päätyttyä lopputulokset saivat liiankin suuren roolin kisojen jälkipelissä. Etenkin Ruotsissa, jonka ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt edustaja The Ark menestyi odotettua huonommin, katkera lehtikirjoittelu johti keskustelun mielestäni täysin väärille urille. Viisuissa on mielestäni kysymys hienosta showsta, johon maat eri puolilta Eurooppaa (ja sen ulkopuolelta) voivat osallistua, ja hienosta musiikista (kyllä!). Kilpailu, pisteet ja sijoitukset tuovat jännitystä ohjelmaan, mutta liian vakavasti niitä ei saa ottaa. Vuoden 2007 Euroviisujen tulokset voi tarkistaa Wikipedian sivuilta. Kisojen finaalin voi myös katsoa kokonaisuudessaan täältä.

Vuoden 2007 Eurovision laulunkilpailut oli näytön paikka Helsingille ja Yleisradiolle, jotka onnistuivat tekemään tapahtumasta hienon shown Hartwall areenalle ja televisiokatsomoihin. Suomen pääkaupunki muuttui viisukaupungiksi, tapahtuma näkyi kaduilla ja toreilla, ja riemuun osallistuivat kaikki suomalaiset, nekin jotka muuten eivät tästä karnevaalista perustakaan. Nämä kaikki hienot muistot mielessäni kuuntelen tätä vuoden kappaleet yhteen kokoavaa cd:tä uudelleen ja uudelleen.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: ,

perjantai 25. toukokuuta 2012

98. Isabelle Aubret: Un premier amour (EP 1962)

 
Viisuviikon kunniaksi esittelen vuoden 1962 euroviisuvoittajan, joka edelleen on mielestäni kaikkien aikojen paras euroviisuvoittaja. Isabelle Aubretilla on ihanan tulkintavoimainen ääni, jota kuultiin viisuissa vielä myöhemminkin. Un premier amour oli jo kolmas Ranskan voittoviisu seitsemän ensimmäisen viisuvuoden sisällä, mutta tähän maan voittoputki katkesi muutamaksi vuodeksi. Kappaleen äänilevyversiossa on vangitseva tunnelma, joka liveversiosta puuttuu.


Muistan katsoneeni ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailun loppukilpailun kokonaan vuonna 1977, ja jonkinasteiseksi viisufaniksi minua on voinut kutsua vuodesta 1978 alkaen, jolloin nauhoitin kasettinauhurilla ensimmäisen kerran kisat talteen. Kun vuonna 1981 ilmestyi ensimmäinen kokoelmalevy siihenastisista euroviisuvoittajista, oli tietysti itsestään selvää että ostin vinyylialbumin kokoelmiini. Tämän levyn myötä pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan viisujen historiaan, joka on täynnä ikivihreitä.

Vuoden 1962 voittaja ei ole niitä kaikkein tunnetuimpia viisujen ikivihreitä, mutta se on minun listassani pikku hiljaa noussut voittajien parhaaksi.

Isabelle Aubret oli 1960-luvulla tunnettu laulaja Ranskassa ja 74-vuotias laulaja jatkaa uraansa edelleen. Viisuvoittajan lisäksi hän on tehnyt lukuisia muita hienoja levytyksiä.
Vuoden 1962 Eurovision laulukilpailut pidettiin Luxemburgissa, jolloin Suomea edusti Marion kappaleella Tipi-tii.Ylivoimaiseksi voittajaksi tänä vuonna valittiin kuitenkin siis Ranska. Kappaleen Un premier amour studioversion sovitus eroaa merkittävästi Luxemburgin lavalla esitetyn version sovituksesta. Minulle rakkaampi on tuo levyversio, jonka sovitus ja tunnelmallinen tulkinta on nostanut kappaleen minun mielessäni siihen asemaan jossa se nyt on.

Mutta ei tuossa liveversiossakaan mitään vikaa ole.
Ranskassa ei 1960-luvulla juuri singlejä julkaistu, huomattavasti suositumpi formaatti oli EP, joka oli singlelevyn kokoinen, mutta sisäisi kahden kappaleen sijaan neljä laulua. Isabelle Aubretin Un premier amour -EP sisältää kolmen muun kappaleen lisäksi version Aubretin version viisujen isäntämaan Luxemburgin kappaleesta Petit bonhomme. Hieno versio tämäkin.
Isabelle Aubret edusti Ranskaa euroviisuissa uudelleen vuonna 1968, jälleen hienolla kappaleella La Source, ja hän yritti maansa edustajaksi niinkin myöhään kuin vuonna 1983. Viimeisin albumi on vuodelta 2006 ja viimeisimmän kiertueensa ahkera laulaja teki viime vuonna.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

lauantai 12. toukokuuta 2012

92. One More Time: Den Vilda (1996)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Highland-hitillä tunnetuksi noussut One More Time oli jäämässä yhden hitin ihmeeksi, mutta pari harkintavuotta, tyylin ja kielen vaihdos palauttivat yhtyeen suosion ainakin kotimaassaan Ruotsissa. Yhtye edusti maataan Eurovision laulukilpailuissa vuonna 1996 vahvasti irlantilaistyylisellä Den Vilda -kappaleella ja samaa tyyliä jatkoi myös samanniminen albumi. Levy yhdistää tyylikkäästi kelttitunnelmaa ja syntetisaattorivetoista popmusiikkia, johon myös ruotsinkieli sopii erinomaisesti.
 
Kuten monet muutkin, tunsin One More Time -yhtyeen vain kappaleesta Highland, ja ehdin jo unohtaa koko yhtyeen, ennenkuin se neljä vuotta myöhemmin osallistui Ruotsin Melodifestivalen-kilpailuun. Kilpailun voittajana yhtye edusti Ruotsia Oslossa pidetyissä Eurovision laulukilpailuissa kappaleella Den Vilda, joka oli suuria suosikkejani tuona vuonna. Kilpailun jälkeen ostin yhtyeen samannimisen albumin, enkä pettynyt. Levy ei ollut pelkästään nautittavaa kuunneltavaa, vaan se oli myös sävellyksiltään ja sovituksiltaan poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Nyt 16 vuotta myöhemmin se on edelleen varma valinta levysoittimeeni.
 
Highland-hitin jälkeen yhtyeen menestys ei jatkunut. Thérèse Löfin lähdettyä yhtyeestä Peter ja Nanne Grönvall sekä Maria Rådsten tekivät vielä yhden englanninkielisen albumin, jota juuri kukaan ei ostanut. Nanne Grönvallin äitiysloman aikana kolmikko sävelsi lauluja muille artisteille. Yhtye palasi julkisuuteen vuoden 1996 Ruotsin euroviisukarsinnassa uudella tyylillä ja kielellä. Abba-popin sijaan Den Vilda oli eteerinen irkkuballadi.
Peter Grönvallin sävellys osui sopivasti Euroviisujen irkkubuumiin, kappale tuli kolmanneksi edellään kaksi muuta samasta irlantilaisesta musiikkiperinteestä aineksensa ammentavaa kappaletta.
 
Euroviisumenestys oli piristysruiske jo kuolleeksi luullulle yhtyeelle, ja sen ensimmäinen ruotsinkielinen albumi osoitti myös uudistumiskykyä. Irlantilaisvaikutteisen musiikin lisäksi albumilta löytyi myös aimo annos ruotsalaista kansanperinnettä, jota parhaiten edustaa poikkeuksellisesti Nanne Grönvallin säveltämä Kvarnen.
Peter Grönvall osoitti tälläkin levyllä, että hän on isänsä Benny Anderssonin poika. Levyn instrumentaatiosta lähes kaikki on peräisin Grönvallin soittamasta syntetisaattorista. Kappaleet eivät silti kuullosta tylsän sähköiseltä pimputukselta, vaan Grönvall saa soittimestaan irti upean skaalan tunnelmia ja sävyjä. Parhaiten tämä kuuluu kappaleessa Labyrinten, joka on arvoituksellinen niin tekstinsä kuin sovituksensakin puolesta.
Levyn kaunneimmassa kappaleessa Vägskälet syntetisaattorit on jätetty rauhaan. Kappaleessa Peter Grönvallin soittama piano ja laulajapari käyvät herkkää vuoropuhelua kevyen jousisektion säestämänä. Kappale on hyvä esimerkki siitä, miten levyn tunnelmat vaihtelevat yön synkkyydestä  rauhoittavaan aamuaurinkoon.
Menestys viisulavalla innoitti yhtyettä tekemään albumista myös englanninkielisen version, joka ei kuitenkaan palauttanut yhtyettä Highland-kappaleen aikaiseen suosioon. Tämän levyn jälkeen yhtye laitettiin telakalle, Nanne Grönvall aloitti soolouran ja Maria Rådsten alkoi opiskella Tukholman yliopistossa. Peter Grönvall tuotti menestyksekkäästi vaimonsa ja muiden artistien levyjä.
 
Joidenkin lähteiden mukaan One More Time suunnittelisi paluuta yhteen ja uuden levyn tekoa. Minä ainakin odotan sitä innolla, sillä tämä lyhyen uran tehnyt yhtye oli yksi Ruotsin 1990-luvun mielenkiintoisimmista ilmiöistä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

90. Anne-Marie David: Tu te reconnaîtras/Au bout du monde (single 1973)

Anne-Marie David on ranskalainen laulaja, joka kahdesti lauloi eurooppalaisten sydämiin Eurovision laulukilpailuissa. Vuonna 1973 Luxemburgia edustanut Tu te reconnaîtras voitti kilpailun ja siitä tuli yksi euroviisuhistorian ikivihreistä kappaleista, jonka Suomessa hitiksi lauloi Katri Helena. Kuusi vuotta myöhemmin hän edusti kotimaataan Ranskaa ja sijoittui kolmanneksi. Näistä menestyksistä huolimatta Davidin ura ei koskaan noussut sille tasolle kuin olisi ansainnut ja hän on jäänyt kahden tähden ihmeeksi.

Synnyin 1970-luvulla, jolloin Eurovision laulukilpailu vielä tuotti maiden rajat ylittäviä kestohittejä. Kun itse aloin 80-90-luvuilla perehtyä viisujen historiaan yllätyin, kuinka paljon viisuarkistoista löytyi kappaleita, jotka olivat minulle jo entuudestaan tuttuja tai jotka muisti muuten vain joskus kuulleeni. Vuoden 1973 voittokappale kuullosti tutulta heti ensitahdeiltaan.

Anne-Marie Davidin esittämä Tu te reconnaîtras edusti tuona vuonna Luxemburgia, joka toimi myös kisojen isäntämaana. Itse laulu niinkuin sen esittäjäkin olivat kotoisin Ranskasta.

Toista kertaa Eurovision laulukilpailujen historiassa isäntämaan kappale myös voitti kilpailun. Tämä siitä huolimatta, että kilpailujen epäonnistuneen äänimiksauksen vuoksi kappaleen kaunis jousisovitus jää lähes kokonaan kuulematta.

Euroviisuvoiton seurauksena kappaleesta tuli suurhitti Euroopassa ja todellinen euroviisuikivihreä. Suomessa kappaleen esitti Katri Helena nimellä Nuoruus on seikkailu, josta alkuperäisversion lisäksi tuli meillä vuoden soitetuimpia kappaleita.

Anne-Marie Davidille euroviisuvoitto ja suurhitti eivät kuitenkaan taanneet tähtiuraa. Kun kotimaassa ura ei lähtenyt lentoon, hän muutti Turkkiin ja teki siellä muutaman albumillisen musiikkia. Vuonna 1979 hän palasi euroviisulavalle edustaen kotimaataan kappaleella Je suis l'enfant soleil. Erinomainen kappale ja jälleen vahva tulkinta riittivät kolmanteen sijaan, mutta tälläkään kertaa menestys ei nostanut laulajaansa pysyvästi tähtitaivaalle. 1980-luvulla David haki vauhtia uralleen muun muassa Norjasta käsin.

Minusta Anne-Marie David olisi ansainnut paljon paremman uran kuin mitä hän sai. Laulajan lahjoista todistaa kahden euroviisuedustuksen lisäksi muun muassa Tu te reconnaîtras -singlen b-puoli Au bout du monde. Valitettavasti kappaletta ei löydy YouTubesta tai GrooveSharkista.

Tämä kappale löytyy kuitenkin Anne-Marie Davidin kokoelmalevyltä Je suis l'enfant soleil. Tu te reconnaîtras löytyy lisäksi lähes kaikilta Eurovision laulukilpailut -aiheisilta kokoelmalevyiltä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

66. Jeane Manson: J'ai déjà vu ça dans tes yeux/Ma pauvre musique (single 1979)

Euroviisukappaleet lokeroidaan usein omaan kastiinsa erotuksena muusta, "paremmasta" musiikista. Jopa euroviisufanit, minä mukaanlukien, helposti kuuntelevat Eurovision laulukilpailuissa kuulemiaan kappaleita aivan eri aivolohkolla kuin ns. tavallista popmusiikkia. Ajoittain, aika usein itse asiassa, viisumassasta nousee kuitenkin kappaleita, jotka murtavat tämän keinotekoisen raja-aidan. Minun kohdallani yksi hieno esimerkki on Jeane Mansonin vuonna 1979 esittämä kappale J'ai déjà vu ça dans tes yeux, joka on yksi suosikkilauluistani niin euroviisuympyröissä kuin niitten ulkopuolellakin.

Vuoden 1979 Jerusalemissa pidetyt Eurovision laulukilpailut ovat minulle tärkeä lapsuuden muisto. Olin kahdeksanvuotias, ja kyseiset kisat olivat yhdet ensimmäisistä viisumittelöistä, jotka sain katsoa alusta loppuun, noin kello yhteen yöllä saakka. Kisoista äänittämäni kasetti soi nauhurissani vuosikausia, ja kisojen laulut painautuivat mieleni nuottiviivastolle pysyvämmin kuin monen muun sitä seuraavan vuoden viisutyrkyt.

Tämän vuoden hienoin viisuääni kuului Jeane Mansonille, jonka tumma ja sielukas ääni kantoi hyvin Luxemburgin edustussävelmää J'ai déjà vu ça dans tes yeux, jonka oli säveltänyt Jean Renard. Kasettia kuunnellessani näin mielessäni tumman ja vahvan naishahmon viisulavalla laulua esittämässä. Kun 14 vuotta myöhemmin katsoin kisaa videolta olin hämmästynyt. Lavalla esiintynyt laulaja ei vastannut lainkaan sitä kuvaa, jonka olin laulajasta itselleni muodostanut.
Ulkomuodon lisäksi minut yllätti upeaäänisen laulajan tausta. Kysymyksessä ei ollutkaan ranskalaisen chansonperinteen elämää kokenut kasvatti, vaan nuori amerikkalainen malli (alkuperäiseltä nimeltään Jean Manson) joka oli niittänyt mainetta mm. Playboy-lehden keskiaukeaman tyttönä 1970-luvun alussa. Poseeraamisen lisäksi näyttelijän töitä tehnyt Manson muutti Ranskaan 1970-luvun loppupuolella elokuvauraansa edistääkseen. Näytelijänuran sijaan Manson löysi paikkansa Ranskan musiikkielämässä, ja hänestä tuli pian suosittu laulaja uudessa kotimaassaan. Hyvästä ulkoäöstä ei varmasti ollut haittaa uran luomisessa, mutta Manson osoittautui myös erinomaiseksi laulajaksi.

Menestys Ranskassa poiki Mansonille pestin edustamaan Luxemburgia Eurovision laulukilpailuissa vuonna 1979. Kappale J'ai déjà vu ça dans tes yeux (="Näin sen jo silmissäsi") jäi 13. sijalle, liekö syynä viisuissa usein tarvittavan mahtipontisuuden puute vai pitkä ja vaikeasti lausuttava laulun nimi, eikä se kuulu Mansonin suurimpiin hitteihin. Minun mielestäni kappale on yksi vuoden 1979 viisujen kohokohdista, tyylikäs ja perinteinen chanson Jean Mansonin upeasti tulkitsemana. Kappaleen levyversio on myös hieno, mutta se ei aivan tavoita liveversion tunnelmaa.

Uransa suurimmat hitit Manson levytti 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alkupuoliskolla, mutta suosion laskettuakin hän jatkoi uraansa Ranskassa laulaen iskelmän lisäksi countrya ja gospelia ja näytellen televisiosarjoissa. Itselleni Mansonin uran kappaleet ovat tulleet tunnetuiksi kokoelmalevyjen myötä, joista tosin vain harvalta löytyy tämän singlen A-puoli.

Tämän singlen b-puoli Ma pauvre musique on vieläkin harvinaisempi. Samanlaisesta tunnelmapalasta ei tässä kappaleessa ole kysymys, esitys kuullostaa lähinnä albumin täytekappaleelta.
Jeane Mansonin tarina kertoo siitä, kuinka vähissä vaatteissa keimaileva mallityttönen voi luoda uskottavan uran laulajana. Tästä voivat tämän päivän Aitolehdet ja Tukiaiset ottaa opiksi.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)