tiistai 23. syyskuuta 2014

210. Mamma Mia! på svenska/The Movie Soundtrack (2005/2008)


Kuuntele The Movie Soundtrack kokonaan Spotifyssa.
Mamma Mia!, maailman menestynein musikaali, saa teatteriensi-iltansa Suomessa 15 vuotta Lontoon ensi-illan jälkeen. Suomalaisversion kunniaksi esittelen musikaalin kymmenistä levytyksistä kaksi, joiden tekoon Abba-herrat Benny Andersson ja Björn Ulvaeus osallistuivat aktiivisesti. Ruotsinkielinen musikaaliversio avaa uuden ikkunan Abba-lyriikoihin, ja elokuvan soundtrack on kuin vanhojen Abba-muusikoiden luokkakokous.

Mamma Mia! -musikaalista on tehty jo kymmeniä levytyksiä monilla kielillä ja monilla kokoonpanoilla. Vanhana Abba-fanina olen pitänyt näitä levytyksiä jokseenkin turhina; miksi ostaa teatterilevytystä, kun kappaleiden alkuperäiset ja ylittämättömät esitykset löytyvät Abba-levyiltä?

Abba-miesten Benny Andersson ja Björn Ulvaeus osallistuminen levyntekoon erottaa Mamma Mia på svenska -levyn ja elokuvasta tehdyn soundtrackin muista levytyksistä. Musikaalin ruotsalaisversio julkaistiin cd:llä vuonna 2005, ja Ulvaeus vastasi tekstien ruotsintamisesta yhdessä Niklas Strömstedtin kanssa (Strömstedt myös tuotti levyn). Vaikka joistain lauluista oli jo olemassa ruotsinkielinen Abba-versio, käännettiin ne nyt uudelleen musikaalin tarinaa silmälläpitäen. Esimerkiksi Abban 1974 levyttämä ruotsinkielinen teksti kappaleeseen Honey Honey kirjoitettiin nyt uusiksi.

Musikaalissa naimisiin menevä Sofie (Nina Lundseie/Amanda Seyfried) lukee äitinsä päiväkirjaa ja kertoo ystävättärilleen kolmesta isäehdokkaasta. Vertailun vuoksi alla linkit molempien Mamma Mia -levytysten versioihin sekä Abban kahteen originaaliversioon.
Elokuva musikaalista tehtiin yhdeksän vuotta teatteriensi-illan jälkeen. Laulavasta tähtikaartista (mm. Meryl Streep, Pierce Brosnan & Colin Firth) huolimatta soudtrack-albumin mielenkiintoisin nimi löytyy tuottajan pallilta. Alkuperäiset Abba-levytykset Björn Ulvaeusin kanssa tuottanut Benny Andersson vastasi siitä, että uudet versiot tehtiin kaikkia Abba-laatukriteerejä kunnioittaen. Koskettimia soittavan Anderssonin lisäksi myös monet levyn muut soittajat olivat mukana jo alkuperäisillä Abba-äänitteillä, mikä tekee elokuvan soundtrackista erityisen mielenkiintoisen. Esimerkiksi basisti Rutger Gunnarsson oli mukana esittämässä Waterloota Brightonin euroviisuissa 40 vuotta sitten ja Lasse Wellander vastasi monien Abba-hittien kitarasooloista. Tämän lähemmäksi alkuperäistä Abba-soundia ei levyllä tulla koskaan pääsemään.
En juurikaan ole kuunnellut ajatuksella Björn Ulvaeusin (ja osittain manageri Stig Andersonin) kirjoittamia Abba-laulujen alkuperäistekstejä, ehkä sen vuoksi että aktiivisimpina Abba-fanitusvuosinani en englantia vielä osannut. Uudet ruotsinkieliset käännökset ovatkin avanneet laulujen merkitystä minulle aivan uudella tavalla. Strömstedt ja Ulvaeus ovat onnistuneet käännöksissä erinomaisesti pitämään kiinni niiden alkuperäisestä merkityksestä menettämättä kuitenkaan niiden luontevuutta ja laulettavuutta. Itse yllätyin siitä, kuinka paljon tunnetta ja asiaa näihin kappaleisiin sisältyy. Samoja Strömstedt/Ulvaeus -tekstejä kuunnellaan myös Svenska teaternin Mamma Mia! -versiossa.

Musikaalin kaikki kappaleet eivät kuulu Abban hitteihin, mutta se ei vähennä niiden arvoa. Oman lapsensa kasvamista seurannut Ulvaeus kirjoitti Slipping through my fingers -kappaleen jo 34 vuotta sitten yhtyeen viimeiselle The Visitors -albumille. Nyt nimellä Kan man ha en solkatt i en bur (=Voiko auringonsäteen vangita häkkiin) ruotsinkielinen versio tuo tuoreen, mutta aina yhtä riipaisevan näkökulman vanhemmuuteen ja siihen, että lapset ovat lapsia vain vähän aikaa. Laulu on musikaalin nessuhetki.
Elokuvasoundtrackillä Benny Anderssonin sormenjälki on kuultavissa laulujen päivitetyissä mutta silti vanhoja äänityksiä kunnioittavissa sovituksissa. Vuoden 1978 salaperäinen hitti The name of the game on yhä Abban kiehtovimpia levytyksiä ja se toimii musikaalin molemmissa levytyksissä hienosti. Kohtaus, jossa Sofie yrittää udella kolmelta isäehdokkaalta kuka heistä olisi se oikea, leikattiin pois lopullisesta elokuvasta, mutta onneksi Amanda Seyfriedin tulkinta kappaleesta on kuitenkin soundtrack-albumilla mukana.
Esittelemilläni Mamma mia levytyksillä on kummallakin mukana pari kappaletta, jota ei toiselta löydy. Ruotsinkielisessä levytyksessä Abban viimeinen single Under attack toimii erinomaisena ääniraitana Sofien painajaiselle, jossa häistä tulee kolmen isäehdokkaan välinen tappelu.
Yhtälailla onnistunut on elokuvan bilekohtaukseen lisätty Gimme, gimme, gimme, joka julkaistiin myös soundtrackin singlenä. Musiikkivideolla piipahtaa cameo-roolissa tuottaja-säveltäjä Benny Andersson itse.
Molemmat Mamma Mia! -musikaalilevytykset ovat hienoja muistoja mukavasta musikaalielämyksestä ja toimivat myös viihdyttävinä äänitteinä sellaisenaan. Uskon että moni näiden levyjen kuuntelun jälkeen tarttuu myös alkuperäisiin Abba-levyihin, joilla nämä kappaleet ovat parhaimmillaan.

Levytyksiä ei kannata vertailla alkuperäisiin Abba-levytyksiin kovin kireä pipo päässä. Anni-Frid Lyngstad ja Agnetha Fältskog ovat alkuperäistulkinnoissaan ylittämättömiä, mutta näyttelijät eivät versioissaan pyrikään korvaamaan alkuperäisesityksiä.

Musikaalissa laulujen tarkoitus on viedä tarinaa eteenpäin ja kuvata musiikin ja lyriikan keinoin päähenkilöiden ajatuksia ja tunteita. Suurin tulkintavastuu on päähenkilö Donnan esittäjällä. Vaikein ja samalla vaikuttavin tunteiden, tulkinnan ja laulusuorituksen yhdistelmä on Donnan esittämä The winner takes it all. Sekä Meryl Streep että Gunilla Backman onnistuvat siinä erinomaisesti. Kappaleessa on haastetta myös Mia Hafrénille, joka esittää Donnan roolin Svenskanin tuotannossa.
Mamma Mia saa Suomen ensi-iltansa ruotsinkielisenä Svenska Teaternissa 27. syyskuuta, ja lippuja on myyty jo ennen ensi-iltaa 75 000 kappaletta. Toivottavasti musikaalin ruotsinkielinen menestys Suomessa rohkaisee jonkin suomenkielisen teatterin sijoittamaan varsin kalliiseen tuotantoon. Mamma Mia! olisi kiva kuulla ja kokea myös suomenkielellä. 

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

lauantai 13. syyskuuta 2014

209. Marie Fredriksson: Nu! (2013)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Syöpädiagnoosin ja kuntoutumisen jälkeen Roxetten laulusolistina maailmalla tunnettu Marie Fredriksson jatkoi soolouraansa verkalleen. Vuonna 2013 Fredriksson palasi radioaalloille seitsemän vuoden tauon jälkeen ruotsinkielisellä sooloalbumilla. Uusi levy osoitti että Fredrikssonilla oli edelleen sanottavaa. Vaikka Fredriksson ei aiemmista albumeistaan poiketen säveltänyt itse uuden levyn lauluja, oli se erinomainen uusi luku Roxette-tähden laadukkaalla soolouralla.

Marie Fredrikssonilla oli takanaan menestyksekäs sooloura jo ennen Roxetten maailmanmenestystä, ja hän halusi jatkaa uraansa myös rankkojen syöpähoitojen jälkeen. Aiemmin esittelemäni englanninkielinen albumi The Change oli samanaikaisesti synkkä ja toiveikas paluu parrasvaloihin ja sitä seurannut Min bäste vän huomattavasti kevyempi kokoelma coverversioita.

Fredriksson palasi yhteen vanhan ystävänsä Per Gässlen kanssa. Kahden Roxette-albumin ja maailmankiertueen jälkeen Fredriksson koki olevansa valmis uuden sooloalbumin tekoon. Albumin ensimmäinen single jatkoi suoraan siitä, mihin The Change oli jäänyt.
Kom vila hos mig -kappaleessa yhdistyy The Change -albumin tapaan tiukka rockmainen ilmaisu, mutta silti toiveikas melodia ja teksti. Laulun sävelsi ja sanoitti aviomies ja tuottaja Mikael Bolyos, joka tekstissään selkeästi palasi pariskunnan rankkoihin vuosiin, jolloin Fredriksson oli lähellä kuolemaa.

Vaikka Fredrikssonin maailmanmenestys perustuu englanninkielisiin Roxette-hitteihinsä, osoittaa tämä(kin) soololevy, kuinka paljon parempi tulkitsija hän on omalla äidinkielellään. Hyvänä esimerkkinä artistin taidoista on kappale Bara tre ord, jonka hienon tekstin kirjoitti yksi Ruotsin rakastetuimmista sanoittajista Kenneth Gärdestad. Aviomies vastasi tälläkin kertaa musiikista.
Aiemmin soololevyjensä lähes kaikki kappaleet säveltänyt Marie Fredriksson jätti tällä kertaa levyn sävellystyön lähes kokonaan Bolyosin harteille. Oliko syynä sitten Roxetten paluu lavoille tai kahden teini-ikäisen lapsen täysipäiväinen äitiys, niin uudelle albumilla ei ole kuin yksi Fredrikssonin sävellys. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä uudet laulut sopivat laulajalleen erinomaisesti. Rockkitara ja Fredrikssonin vetoava ääni sulautuvat hienosti yhteen myös kappaleessa Det är nu.
Levyn kannesta ja YouTube:sta löytyvistä livetallenteista näkee selvästi, että syöpä ja sen hoidot ovat jättäneet jälkensä 56-vuotiaaseen laulajaan. Hänen ääneensä on kuitenkin vastaavasti tullut uutta syvyyttä ja tummuutta, mitkä osaltaan tekevät uudesta levystä puhuttelevan kokonaisuuden.
Uusi albumi sai ruotsalaislehdistöltä hiema varauksellisen vastaanoton, mutta minulle levy on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka paljon enemmän Marie Fredriksson on ruotsinkielisenä sooloartistina kuin menestysbändi Roxetten toisena jäsenenä. Laulaja oli myös itse innoissaan levystään ja konsertoi runsaasti ympäri Ruotsia kevään 2014 aikana.

Valitettavasti hänen soolouransa on Suomessa jäänyt tuntemattomaksi, joten kiertue ei yltänyt tänne asti. Meillä Fredriksson nähdään seuraavan kerran Roxetten lokakuussa alkavan maailmankiertueen merkeissä. Peräti 11 Venäjälle buukatun konsertin jälkeen Roxette yhtye esiintyy meillä kahdesti marraskuun puolella Helsingissä ja Turussa.

Suosittelen kuitenkin kaikille Marien soololevyjä, joita olen tässä blogissa esitellyt aiemmin neljä. Nu jatkaa tätä albumisarjaa kunniakkaasti.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

tiistai 19. elokuuta 2014

208. Edith Piaf: Hymne à l'amour/La p'tit Marie (savikiekko 1950)

Kun tehdään listaa maailman parhaimmista rakkauslauluista, niin tämä kappale on ehdottomasti listalla mukana, ellei peräti sen kärkisijoilla. Hymne à l'amour on Edith Piafin tunnetuimpia lauluja sen hienon melodian, koskettavan sanoituksen ja Piafin järisyttävän tulkinnan vuoksi. Kappaleen legendaarisuutta lisää sen taustalla oleva surullinen ja ristiriitainen rakkaustarina.

Ensimmäinen musitikuvani Pariisin varpusesta Edith Piafista sijoittuu mummolaani, jonka levyhyllyssä oli Piafin kokoelmalevy. Levyltä löytyi myös Hymni rakkaudelle, jonka mahtipontinen sovitus, Piafin dramaattinen ääni ja vaikuttava loppuhuipennus jäivät pienen lapsen mieleen, vaikka en laulun sanoista (enkä sen puoleen rakkaudestakaan) ymmärtänyt vielä mitään.
Taivas sininen alas pudotkoon,
maa allani hajotkoon.
Ei sillä merkitystä, jos rakastat minua 
en maailmasta piittaa lain.
Niin kauan kuin rakkaus täyttää aamuni,
niin kauan kuin saan levätä sylissäsi,
eivät maailman murheet haittaa, 
koska sinä, rakkaani, minua rakastat.

Vuonna 1915 syntynyt laulaja (oikealta nimeltään Edith Giovanna Gassion) levytti ensimmäiset laulunsa 1930-luvulla, mutta suuren yleisön suosion hän ansaitsi Saksan miehityksen aikana ja sen jälkeen tuoden toivoa ja kaivattua viihdettä sodan runteleman maan asukkaille. Kulissien takana hän myös auttoi vastarintaliikettä esiintymällä sotavankileireillä. Konserteista otettujen valokuvien avulla vangeille tehtiin väärennettyjä henkilöpapereita, joiden turvin vastarintaliike pystyi salakuljettamaan vankeja maan rajojen ulkopuolelle.

Sodan jälkeen Piaf sai tunnustusta maansa eteen tekemästään työstä, ja hänen suosionsa nousi uusiin lukemiin. Vuonna 1949 elämä näytti siis hymyilevän laulajalle, jonka konsertit täyttyivät ihmisistä ja jonka levyjä sodasta toipuvan maan asukkailla alkoi pikku hiljaa olla rahaa ostaa. 1940-luvun vaihtuessa 50-luvuksi oli Edith Piaf kotimaansa Ranskan suurin laulajatähti.
 
Matkustan maailman ääriin,
muutan hiukseni mustasta valkeaksi,
jos sinä sitä pyydät.
Haen sinulle kuun taivaalta,
varastan maailman rikkauden,
jos sinä sitä pyydät.

Loistelias ura piilotti taakseen yksinäisen artistin joka ei ollut tavoittanut sitä onnea, josta hän lauluissaan unelmoi. Oman uransa ohessa Piaf nosti maineeseen lukuisia mieslaulajia (esimerkiksi Yves Montand, Charles Aznavour ja Charles Dumont), jotka usein täyttivät partnerin paikan myös laulajan yksityiselämässä. Dominoivan ja oikukkaan Piafin miessuhteet olivat kuitenkin lyhytikäisiä, joten kumppanin puuttuessa Piaf haki lohtua alkoholista ja lääkkeistä.

Hylkään kotimaani, jätän ystäväni,
jos sinä sitä pyydät.
Naurakoot minulle, en välitä.
Teen mitä vain,
jos sinä pyydät.

Hymne à l'amour -laulun tekstin Piaf kirjoitti miehelle, josta olisi voinut tulla loppuelämän mittainen kumppani ellei kohtalo olisi päättänyt toisin. Ranskalainen nyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestari Marcel Cerdan oli Pariisin varpusen elämän suurin rakkaus. Cerdanin ja Piafin suhde ei ollut vahvan naisen ja heikon miehen välinen tähdenlento vaan kahden itsenäisen ihmisen kypsä suhde. Piaf koki olevansa riippuvainen miehestään, ja tätä hän kuvasi laulun tekstissä ehdottomin sanoin.

Jos jonain päivänä maailma sinut minulta vie,
jos kuolet tai joudut kauas luotani.
Ei sillä merkitystä, jos rakastat minua,
koska silloin kuolen minäkin.
On meillä silloin yhteinen ikuisuus
taivaan syvimmässä sinessä
huolia vailla.
Rakkaani, mehän rakastamme toisiamme,
eikö niin?
Jumala yhdistää ne jotka toisiaan rakastavat.

Hymne à l'amour oli kahden naisen yhteistyötä. Säveltäjä Marguerite Monnot ja Piaf olivat aloittaneet yhteistyönsä jo 30-luvulla ja se jatkui aina Monnot'n kuolemaan asti vuonna 1961. Piafin teksti oli suora ja ehdoton rakkaudentunnustus miehelle, joka oli naimisissa ja kolmen lapsen isä. Pahat kielet ja juorut eivät kuitenkaan ehtineet kovinkaan pitkälle paheksumaan epäsovinnaisen parin suhdetta, sillä vain pari kuukautta laulun ensiesityksen jälkeen Cerdan kuoli lento-onnettomuudessa. Laulajan tuska ja kaipaus on kuultavissa onnettomuuden jälkeen tehdyssä levytyksessä sekä siitä tehdyssä elokuvatallenteessa.
Piafin elämä ei päättynyt Cerdanin kuolemaan. Jo vuonna 1952 Piaf meni ensimmäistä kertaa naimisiin toisen ranskalaisen laulajan Jacques Pillsin kanssa. Myrskyisä avioliitto päättyi neljä vuotta myöhemmin. Rikkinäisen yksityiselämänsä rinnalla Piaf jatkoi menestyksekästä laulajanuraansa. Euroopan lisäksi hänestä tuli tähti myös Yhdysvalloissa, jossa hän konsertoi lukuisia kertoja maan suurimmilla konserttilavoilla. Monien laulujensa tavoin Piaf levytti Hymne à l'amourin myös englanninkielisellä tekstillä.
Piaf avioitui toisen kerran vuonna 1962 yli 20 vuotta itseään nuoremman kreikkalaisen laulajan Theo Sarapon kanssa. Myrskyisä elämä ja päihteiden ja lääkkeiden väärinkäyttö johti Edith Piafin kuolemaan jo 48-vuotiaana vuotta myöhemmin.

Hymne à l'amour -savikiekon toiselta puolelta löytyy toinen Piaf/Monnot yhteistyö La p´tit Marie, joka ei kuitenkaan ole lainkaan samaa klassikkotasoa kuin savikiekon a-puolelta löytyvä ikivihreiden ikivihreä. Se on kuitenkin hieno sävelmä, josta joka kuuntelukerralla löytyy uusia tasoja.
Vuodet ovat kohdelleet hyvin Edith Piafin hymniä rakkaudelle ja hänen musiikkiaan ylipäätään. Kuuden vuosikymmenen aikana äänitys- ja masterointitekniikka on kehittynyt niin paljon, että alunperin rahisevalla savikiekolla julkaistu äänite on saatu retusoitua uskomattoman hyvään kuosiin (kuten ylläolevat Spotify-linkit todistavat). Ja tämä kappale, jos mikä, ansaitsee sen. 

Onko Hymne à l'amour siis maailman paras rakkauslaulu? En panisi lainkaan hanttiin.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

lauantai 16. elokuuta 2014

207. Kylie Minogue: Rhythm of love (1990)

.
Australialainen superdiiva Kylie Minogue aloitti laulajanuransa brittiläisen Stock-Aitken-Waterman-tallin menestyneimpänä tuotteena. Muutaman suurhitin ympärille kyhätyt albumit eivät päässeet kehuskelemaan tasalaatuisuudellaan, mutta parhaimmillaan SAW-Minogue-yhteistyö tuotti pistämättömän tarttuvia popkappaleita, jotka kompensoivat albumin huonomman kaksi kolmasosaa riittävästi. Kylien alku-uran parhaat kappaleet löytyvät hänen kolmannelta albumiltaan Rhythm of love.

Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli ajaa tesomalaisen teippifirman pakettiautoa ja kuskata tuotteita asiakkaille ympäri Tamperetta ja lähiseutua ylioppilaskirjoitusten jälkeen keväällä 1990. Radio oli päällä koko ajan. Muistan edelleen hetken, jolloin kuulin Kylie Minoguen kappaleen Better the devil you know ensimmäisen kerran Radio Musa -paikallisradioasemalta.

Siihen asti olin yrminyt australialaisen saippuaoopperanäyttelijän nasaalia lauluääntä ja Stock-Aitken-Waterman-hittitehtaan liukuhihnapoppia. Tämä kappale sekä albumi jolla se julkaistiin olivat viimeinen niitti (muita niittejä olivat samoihin aikoihin ilmestyneet Jason Donovanin, Sonian ja Donna Summerin SAW-albumit) ja minun oli pakko tunnustaa, että minä pidin kappaleesta paljon. Ja pidän edelleen.
Better the devil you know sopi täydellisesti autoradioon. Renkaitten jylistessä ja auton puhaltimen puhistessa on turha yrittää kuunnella hienosti sovitettua ja akustisia yksityiskohtia vilisevää "laatumusiikkia", jonka hienoudet jäävät tien päällä kuulematta.

Brittiläiset musiikkituottajat Mike Stock, Matt Aitken ja Peter Waterman löysivät 1980-luvun jälkimmäisellä puoliskolla menestyskaavan, jolla syntyi toimivaa ja halvalla tuotettua käyttöpoppista autoihin, limudiskoihin ja yökerhoihin. Yksinkertaista melodiaa koristeltiin sopivasti melodisilla koukuilla ja sointumuutoksilla. Tausta koostui pääasiassa syntetisaattorista ja rumpukoneesta ja sitä maustettiin pienillä annoksilla sähkökitaraa ja jousia.

Lopuksi studioon marssitettiin laulaja, joka sai korviinsa valmiin taustanauhan ja eteensä sopivan harmittoman tekstin, ja hitti oli valmis. Neighbours-televisiosarjasta studioon poimitun Kylie Minoguen ensimmäiset kaksi albumia tuotettiin tämän kaavan mukaan, mutta levyistä kolmannella oli jo kuultavissa laulajan omaa näkemystä siitä mitä hän halusi laulaa.
Albumin kolmas singlejulkaisu What do I have to do vahvisti Better the devil...-kappaleen tavoin, että Minoguen musiikki oli siirtymässä radiopopista lähemmäs modernia (24 vuotta sitten) tanssimusiikkia, jota Minogue itse halusi esittää. SAW-tiimi pistämätön tarttuvan melodian taju oli edelleen tallella, mutta tuotanto oli astunut askeleen kohti uutta vuosituhatta, ja Kylie sai tulkinnassaan tilaa monipuolisempaan ja dynaamisempaan ilmaisuun. Musiikkivideossa esiintyi kiltin naapurintytön sijaan viekoitteleva ja provosoiva discodiiva. Valitettavasti kappaleen musiikkivideossa käytettiin huomattavan suttuista tanssimiksausta joka häviää jämäkälle albumiversiolle kirkkaasti.

Jos levyn kaksi edellä esiteltyä kappaletta veivät kuulijan 90-luvun discosceneen, oli levyn kolmas hitti selkeä kunnianosoitus 1970-luvulle. Vaikka kappale soundeiltaan oli edelleen uutta Kylietä, neuvottiin kappaleessa kääntämään kelloja taaksepäin ja tanssimaan vanhan kunnon funk-musiikin tahtiin.
Hittiosastoltaan Kylie Minoguen kolmas albumi on minun mielestäni hänen SAW-kautensa paras. Valitettavasti albumi on kuitenkin koottu samalla periaatteella kuin useimmat Stock-Aitken-Waterman-levyt: 3-4 hittiä sekä 6-7 selkeää täyteraitaa, joiden tuotantoa eikä melodiaa ole edes yritetty tehdä samoilla laatukriteereillä. Levyn neljäs singlelohkaisu Shocked kuuluu mielestäni tähän täyteraitojen sarjaan. Vaikka sekin menestyi tanssimiksauksen ansiosta listoilla hyvin, siitä puuttui se melodiallinen tarttuvuus ja kiehtovuus, mikä teki levyn muista singleistä niin viihdyttäviä. Kappale on mielestäni tylsä.
Shocked oli joka tapauksessa osoitus siitä minne Minogue oli matkalla, pois Stock-Aitken-Waterman tuotannon liukuhihnamaisesta tehotuotannosta kohti vapaampaa ilmaisua. Rhythm of love -albumin jälkeen Minogue ja SAW-tekivät yhdessä enää yhden albumin. Tämän jälkeen Minogue jatkoi uraansa uusien yhteistyökumppanien kanssa nousten tähtitaivaalla aivaan uusiin sfääreihin. Kylie Minogue lienee ainoa SAW-tallin artisti, jonka ura jatkui menestysekkäänä ja nousujohteisena yhteistyön päättymisen jälkeen.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

perjantai 4. heinäkuuta 2014

206. Abba: Waterloo (1974)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Abban toinen albumi Waterloo oli koekeittiö, jossa yhtye yritti eri resepteillä löytää tietä menestykseen. Euroviisut voittanut nimikappale ohjasi yhtyettä glam rockin suuntaan mutta levyllä kokeiltiin myös periruotsalaista iskelmää, italialaista balladia ja 60-luvun poppia. Kaiken tämän seassa oli myös pieniä vihjeitä siitä minkälaisella musiikillä ruotsalaisyhtye lopullisesti varmistaisi paikkansa 70-luvun popin ykkösnimenä kaikkialla maailmassa.

Vaikka Abban ensimmäinen single julkaistiin jo vuonna 1972, yhtyeen syntyvuotena pidetään yleisesti (ja myös virheellisesti) vuotta 1974, jolloin se voitti Eurovision laulukilpailut. Euroviisutapojen mukaisesti kappale levytettiin neljällä eri kielellä. Pohjoismaissa julkaistu versio Waterloo-albumista alkoi ruotsinkielisellä versiolla ja päättyi englanninkieliseen versioon.
Waterloo oli kuitenkin varsin kaukana siitä Abbasta, joka valloitti maailman 1970-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Vaikka tämä sähkökitaravoittoinen ja sovitukseltaan poikkeuksellinen yksitotinen Abba-klassikko valittiin vuonna 2005 kaikkien aikojen parhaaksi euroviisuksi, ei se kuulu mielestäni yhtyeen eikä edes euroviisuhistorian parhaimmistoon.

Abban toinen albumi (Ring Ring oli julkaistu vuotta aiemmin) on yhtyeen albumeista tyyleiltään kaikkein monipuolisin.  Aivan kuin pari vuotta yhdessä esiintynyt nelikko olisi vasta etsinyt linjaansa ja kokeillut mikä tyyli sopisi yhtyeelle parhaiten. Benny Andersson, Agnetha Fältskog, Anni-Frid Lyngstad ja Björn Ulvaeus olivat menestyviä artisteja jo ennen yhtyeen muodostamista, mutta neljän muusikon yhteinen tyyli oli vielä hakusessa. Eniten myöhemmin tutuksi tullutta tarttuvaa ja soundeiltaan siloiteltua Abbaa olivat kappaleet Honey honey, sekä Lyngstadin soolona laulama Gonna sing you my lovesong, joka on ansiotta jäänyt unohduksiin.
Yhtyeen jäsenistä Agnetha Fältskog oli menestynyt soolourallaan parhaiten. Vuoteen 1974 mennessä hän oli julkaissut neljä menestysalbumia, joiden musiikista hän oli säveltänyt suurimman osan itse. Waterloo-albumilla hänen bravuureitaan ovat italialaistyyppinen balladi Hasta Mañana sekä aviomies Björn Ulvaeusin kanssa duetoitu eroballadi Dance.
Waterloo-albumilla yhtye revitteli tyylipaletilla rohkeammin ja hullummin kuin koskaan tämän jälkeen. Waterloon tavoin muodikasta glam-rock-tyyliä noudatti outo ja kiehtova Watch out. Funkahtavaa rytmiä sen sijaan kokeiltiin kappaleessa My mama said. Oudoin kappale on heavyn ja glam rockin välillä hullutteleva King Kong song.
Abban ensimmäisillä levyillä lauluosuudet jaettiin varsin tasapuolisesti yhtyeen mies- ja naislaulajien kesken. Vasta pari vuotta myöhemmin Bennyn ja Björnin soolo-osuudet karsittiin minimiin ja mikrofoni annettiin pysyvästi Agnethan ja Anni-Fridin käsiin. Yksi levyn suosikkikappaleistani Sitting in the palmtree oli jälleen tyylikokeilu, johon ei yhtyeen myöhemmässä tuotannossa palattu. Björnin soolo ja Agnethan ja Fridan laulama väliosa ovat tässä kappaleessa juuri oikeissa paikoissa.
Waterloo-single ja -albumi myivät euroviisuvoiton huumassa hyvin pohjoismaiden lisäksi ympäri Eurooppaa. Waterloota seuranneet singlet menestyivät kuitenkin huonosti ja yhtyettä pidettiin jo yhden hitin ihmeenä kunnes syyskuussa 1975 julkaistu SOS nousi listojen kärkeen eri puolilla maailmaa. Tästä alkoi hittiputki, joka päättyi vasta 1980-luvun puolella.

Waterloo ei albumina ole samaa klassikkotasoa kuin vuonna 1976 ilmestynyt Arrival tai yhtyeen uran päättänyt The Visitors (1981). Jopa debyyttialbumi Ring Ring on mielestäni parempi. Minua kiehtoo kuitenkin Waterloo-albumissa sen tyylien monipuolisuus, johon yhtyeen yksikään muu albumi ei yltänyt. Ja jos albumia kuuntelee tarkkaan, löytyy tyylien sekamelskan takaa Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeusin jo tässä vaiheessa pistämätön melodiantaju. Yhdistettynä Agnetha Fältskogin ja Anni-Frid Lyngstadin laulutaitoon oli menestyksen resepti vain viimeistelyä vailla.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)