tiistai 10. tammikuuta 2012

49. Abba: The day before you came/Cassandra (single 1982)

Abban toiseksi viimeinen single The day before you came/Cassandra sisältää yhtyeen viimeisen yhteisen levytyksen. Levyn a-puoli äänitettiin elokuussa 1982, eikä yhtye tämän jälkeen enää kertaakaan kokoontunut levytystudioon. Yli viisi minuuttia pitkä, alakuloinen kertomus yksinäisen naisen päivästä oli kaukana Dancing Queenin tyyppisestä popiloittelusta ja sen listamenestys jäi huonoksi. Kappaleesta on sittemmin tullut Abba-fanien, allekirjoittanut mukaanlukien, suosikki ja jotkut pitävät sitä jopa yhtyeen parhaana kappaleena. Singlen b-puoli on niin ikään ladukas mutta silti tuntemattomaksi jäänyt Abba-helmi, jonka teksti perustuu kreikkalaiseen mytologiaan.

Vuonna 1982 olin Abba-fani par exellence. Kiertelin ahkerasti levykauppoja, ja jos löysin Abba-levyn joka minulta puuttui, ostin sen heti kokoelmiini. Syksyllä 1982 Tampereen Stockmannin levyosastolle ilmestyi single The day before you came, jonka tietenkin ostin heti. Kuten varmasti moni muukin, olin pettynyt kuunneltuani levyn ensimmäisen kerran. Kappale oli 5,50 minuuttia pitkä laiskasti etenevä jolkotus, jonka sovitus oli askeettinen ja Agnetha Fältskogin laulu kuullosti masentuneelta ja kyllästyneeltä. En silloin vielä ymmärtänyt laulun sanoja, joten edes laulun tarina ei saanut minua kiinnostumaan. Vasta aikuisiällä opin arvostamaan kappaleen riisuttua kauneutta ja laulun teksti aukeni minulle aivan uudella tavalla.

Vuonna 1981 julkaistu The Visitors -albumi jäi Abban viimeiseksi kokonaiseksi albumiksi. Keväällä ja syksyllä 1982 yhtye äänitti uusia kappaleita tarkoituksena saada kokoon yhtyeen yhdeksäs albumi. Työ ei kuitenkaan edennyt entiseen tapaan. Kahden eronneen avioparin yhteistyö oli kankeaa, eikä yhtye ollut täysin tyytyväinen äänitysten lopputuloksiin.

Näiden sessioiden tuloksena syntyi kuusi kappaletta, joista kaksi jätettiin julkaisematta. Loput neljä kappaletta julkaistiin singleinä loppusyksyn 1982 ja alkuvuoden 1983 aikana. Yhtye päätti ottaa aikalisän ja palata yhteen sitten kun aika olisi kypsä. Tätä kypsää aikaa ei koskaan tullut.

Näiden sessioiden viimeinen, elokuussa 1982 äänitetty kappale julkaistiin singlenä lokakuusa 1982. The day before you came on käytännössä Agnetha Fältskogin ja Benny Anderssonin soittaman syntetisaattorin välinen duetto. Björn Ulvaeuksen soittama kitara ja Anni-Frid Lyngstadin sanaton vokaaliosuus vierailevat laululla vain lyhyesti.

Laulun tekstissä päähenkilö kuvailee yhden päivän tapahtumat aamutoimista työmatkaan, lounastauosta kotimatkaan ja illan televisiohetkestä nukahtamiseen. Viimeisessä Abba-kappaleessaan sanoittaja Björn Ulvaeus teki yhden hienoimmista teksteistään. Vaikka Fältskog kertoo laulussa korostetun tavallisella äänellä korostetun arkipäiväisistä asioista (Dallasin jakson katsominen televisiosta, iltapäivälehden lukemisesta junassa, sängyssä makaamisesta sateen ropinaa kuunnellen jne.), saa hieno teksti asian kuullostamaan erityiseltä. Etenkin kun jokainen asia saadaan rimmaamaan vaivattomasti laulun monimutkaisen nimen, The day before you came, kanssa. Fältskog "näyttelee" yksinäisen naisen roolin upeasti, ja laulusuoritus onkin yksi hänen uransa parhaita.

Vanhempana opin paremmin käsittämään suurempia kokonaisuuksia ja kielitaidon, ja elämänkokemuksen kartuttua ymmärsin mistä laulusta laulettiin. Näin aiemmin pitkältä ja tylsältä raidalta kuullostanut kappale muuttui mielessäni yhdeksi hienoimmista Abba-helmistä.

Singlen B-puoli Cassandra äänitettiin samoissa viimeisissä Abba-sessioissa kuin levyn A-puolikin. Laulu perustuu kreikkalaiseen legendaan kuninkaan tyttärestä, jolle rakastunut Apollon-jumala lahjoitti ennustamisen lahjan. Kun Cassandra ei vastannut Apollonin rakkauteen, tämä kirosi prinsessan niin, että hänen ennustuksiinsa ei kukaan uskoisi. Viimeisen Abba-levyllä julkaistun soolonsa Anni-Frid Lyngstad lauloi täydellisesti täydentäen tämän hienon sävellyksen. Yleensä Abban levyillä pianoa tai syntetisaattoria soittanut Lyngstadin ex-mies Benny Andersson soitti kappaleella suosikkisoitintaan haitaria, jota aiemmin ei juuri yhtyeen kappaleissa kuultu.

Saksan television taltiointi marraskuulta 1982 on Abban viimeinen televisioesiintyminen (playback) elävän yleisön edessä. Vaikka kappaleella ei olisi ollutkaan asiaa listojen kärkeen, albumiraitana tai singlen b-puolena se olisi varmasti noussut suosituksi Abba-kappaleeksi. Nyt se hautautui monien muiden unohdettujen b-puolien joukkoon.

Onneksi singlen molemmat kappaleet on sittemmin lisätty The Visitors -cd:n bonusraidoiksi. Ne osoittavat, että mikäli musiikin laatua pidetään mittarina, Abba lopetti uransa huipulla.

lauantai 7. tammikuuta 2012

48. Sam Brown: April Moon (1990)

Brittilaulaja Sam Brown nousi suursuosioon vuonna 1989 kappaleellaan Stop. Kappaleen menestyksen aiheutti ongelman. Koska kappale oli niin suuri hitti, ei hänen edes odotettu tekevän toista yhtä hyvää kappaletta, ja laulaja leimattiin yhden hitin ihmeeksi. Tämä siitä huolimatta että laulajan debyyttialbumi Stop ja kaksi vuotta myöhemmin julkaistu April Moon ovat hienoja albumeja täynnä aistikkaita tulkintoja.

Tutustuin April Moon -albumiin Niinisalon varuskunnan sotilaskodin kirjastossa. Varusmiehille tarjottiin mahdollisuutta tehdä kirjastonhoitajan vuoroja ja ansaita samalla kuntoisuuslomia. Armeija-aikanani istuin ainakin 10 iltaa kirjastosta huolehtien. Samalla minulla oli aikaa kuunnella kirjaston levyjä, ja yksi mieleenjäävimmistä levyistä noilta ajoilta oli tämä samana vuonna ilmestynyt Sam Brownin kakkoslevy. Olin toki kuullut Brownin Stop-hitin, ja April Moonia kuunnellessani yllätyin siitä, kuinka tasaisen laadukas laulajan toinen albumi oli.
April moon -albumia markkinoitiin ensi sijassa sen aloitushitillä With a little love. Suuri yleisö ei valitettavasti kuitenkaan kiinnostunut. Heille Sam Brown oli yhtä kuin puhkiin radioissa ja MTV:llä soitettu superhitti, ja Brown menetti asemansa maailmantähtenä yhtä nopeasti kun hän sen oli saanutkin.
April Moon sisälsi vielä pari pikkuhittiä, mutta kolmannen albumin kohdalla myös levy-yhtiö kyllästyi ja hyllytti artistin. Tästä Brownin sooloura ei koskaan toipunut, vaan hän jatkoi uraansa suosittuna taustalaulajana muiden tähtien levyillä ja konserteissa. April Moonin jälkeen Brown on tehnyt viisi albumia ilman mainittavaa menestystä.
Sam Brown on hyvä esimerkki laulajasta, joka jää hittinsä vangiksi. Vaikka hän tekisikin muuta hyvää musiikkia, hänet muistetaan vain tämän hitin esittäjänä. Sekä debyyttialbumi Stop ja toinen albumi April Moon sisältävät monia hienoja Brownin itsensä säveltämiä kappaleita, jotka antavat Brownin käheälle äänelle tilaa, mahdollisuuden herkistelyyn mutta myös kunnon revittelyyn.
Ansiotta yhden hitin ihmeiksi leimattuja artisteja on maailmalla paljon. Sam Browninkin kohdalla voi vain miettiä minkälaisen uran hän olisi saanut, jos kappale Stop olisi ilmestynyt vaikka hänen kolmannella albumillaan. Olisiko musiikkia kuunteleva yleisö saanut tutustua paremmassa rauhassa tähän lahjakkaaseen naislaulajaan.

torstai 5. tammikuuta 2012

47. Dusty Springfield: I close my eyes and count to ten/No stranger am I (single 1968)

Kaikki hieno musiikki ei löydy albumeilta, joten tämän kirjoituksen myötä laajennan 300 levyä -blogini kattamaan myös erityisen hienot singlet (levyjähän nekin ovat). Ensimmäisenä singlenä esittelen Dusty Springfieldin hitin vuodelta 1968, joka on ainutlaatuinen rakenteensa ja äänityspaikkansa suhteen. Kappale on tunnettu erityisesti alun pianointrostaan sekä siitä, että Springfieldin lauluosuudet äänitettiin studion naistenvessassa.

Dusty Springfieldin suurin menestys sijoittui 1960-luvulle ja se näkyi erityisesti Britannian singlelistalla. Springfield julkaisi kotimaassaan 60-luvulla vain neljä albumia eikä nämä useinkaan sisältäneet laulajan suurimpia hittejä, jotka ainoastaan julkaistiin singlemuodossa. Yhdysvalloissa tilanne oli toinen, hittisinglet sijoitettiin lähes poikkeuksetta albumeille.

Yksi Dustyn suurimmista hiteistä oli Clive Westlaken säveltämä I close my eyes and count to ten. Kappale on taitavasti rakennettu rakkauslaulu, joka alkaa jo tutuksi käyneellä pianokuviolla, johon bändi, orkesteri ja Springfield yhtyvät intron jälkeen. Kertosäkeessä kappale nousee mahtipontisiin sfääreihin, joissa jousiorkesteri ja laulaja tuntuvat kilpailevan elintilasta. Kumpi voittaa, se jääköön kuulijan päätettäväksi.
Dusty Springfieldille ei koskaan annettu kunniaa levyjensä tuottajana, vaikka myöhemmin on tullut tietoon että hän käytännössä vastasi omista 60-luvun levytyksistään tuottaja Johnny Franzin rinnalla. Haastatteluissaan Springfield on kertonut, kuinka hän inhosi studion kuivaa akustiikkaa ja etsi parempaa tunnelmaa studion käytäviltä. Paras akustiikka Springfieldin mukaan oli studion naistenvessassa, jossa muun muassa tämän kappaleen lauluosuudet äänitettiin siivojien ihmetellessä vieressä.

Hieno on myös singlen b-puoli. Kappaleen No stranger am I sävelsi Springfieldin ystävä ja joidenkin vuosien ajan myös elinkumppani Norma Tanega.
Singlen kumpaakaan kappaletta ei aikoinaan julkaistu albumilla Isossa Britanniassa eikä Yhdysvalloissa. Nyt levyn a-puoli löytyy lähes kaikilta Dusty Springfield -kokoelmilta. B-puoli on sittemmin sijoitettu Dusty...definitely -albumin cd-levylle bonusraidaksi.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

46. Queen: Made in Heaven (1995)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Kun joltakin artistilta tai yhtyeeltä julkaistaan postuumi levy, herättää se aina epäilyksiä. Toisaalta on hienoa, että kuolleelta artistilta on vielä jäänyt julkaisukelpoisia äänitteitä, mutta pakostakin mieleen nousee edesmenneen tähden maineella rahastaminen. Neljä vuotta Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen julkaistua Made in Heaven -albumia puoltaa se, että Queenin neljästä jäsenestä kolme oli edelleen elossa ja Mercuryn tiedetään viimeisiä kappaleitaan tehdessä toivoneen, että äänitykset viimeisteltäisiin ja julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Epätasainen albumi koostuu kokonaan uusista (=1991) lauluista, vanhojen kappaleiden uusista versioista sekä kappaleista jotka on rakennettu vanhojen, keskenjääneiden äänitysten perustalle. Kokoelman saldo on vahvasti plussan puolella.

Freddie Mercuryn kuoleman jälkeen en uskonut enää kuulevani uutta Queen-musiikkia. Jo albumeja Innuendo (1991) ja The Miracle (1989) tehtäessä Mercury oli vakavasti sairas, ja oli vaikea kuvitella kuinka hän viimeisinä elinkuukausinaan olisi saanut mitään merkittävää aikaan. 

Kun kuuntelin neljä vuotta Mercuryn kuoleman jälkeen julkaistua, hieman mauttomasti nimettyä "Made in Heaven"-albumia ensimmäisen kerran, kuullosti se minusta laadultaan rasittavan epätasaiselta ja alakuloiselta albumikokonaisuudelta. Vasta myöhemmin levyn parhaat kappaleet ovat nousseet listallani Queenin parhaimmistoon. Parista tyylivirheestä huolimatta levy on julkaisemisen arvoinen.

Kirjoissa ja haastatteluissa yhtyeen jäsenet Brian May ja Roger Taylor ovat kertoneet, kuinka Mercury halusi loppuun saakka äänittää uusia kappaleita ja viimeisinä aikoinaankin hän pystyi yllättävän vaativiin laulusuorituksiin parin vodkapaukun tukemana. Tämä oli legendaarisen laulajan tapa selvitä ja kestää sairauden tuottamat tuskat ja tieto varmasta kuolemasta.
äiden viimeisten sessioiden tuloksena syntyi kuitenkin vain kolme valmista laulua. Levyn muut kappaleet rakennettiin vanhojen äänitteiden pohjalle. Huonoiten uuteen muotoon taipuivat Queenin jäsenten soololevyillä aiemmin julkaistut kappaleet. Etenkin Mercuryn Mr. Bad Guy -soololevyn (1985) kappaleet istuvat levylle huonosti, vaikka päälleäänitetyt kuoro-osuudet ja Brian Mayn kitarasoolot ovatkin selvää Queenia. Ainoa onnistunut uusversio, rumpali Roger Taylorin soololevyllä alun perin ilmestynyt Heaven for everyone julkaistiin ensimmäisenä singlenä. Musiikkivideossa käytettiin kekseliäästi kuvituksena otteita George Mélièsin mykkäelokuvaklassikosta Matka kuuhun. Mercuryn lauluosio oli saatu talteen demoäänitteestä, joka tehtiin Taylorin soololevyn äänitysten yhteydessä.

Paremmin onnistuivat keskeneräisten laulujen raakileet, joita oli tallennettu Queenin uran eri vaiheissa. Gospel-vaikutteisen Let me live -kappaleen pohjana on vuonna 1983 äänitetty säkeistönaihio ja osa kertosäkeestä. Näiden pätkien ympärille elossa olevat yhtyeen jäsenet rakensivat kokonaisen kappaleen. Brian May ja Roger Taylor täydensivät puutteellista äänitystä kumpikin omalla soolosäkeistöllään (basisti John Deacon ei tunnetusti laulanut Queenin levyillä säettäkään) ja kertosäettä täydennettiin gospelkuorolla. Lopputulos kuulostaa siltä, että tällainen kappaleesta alun perin suunniteltiinkin.
Täysin uusia kappaleita (joiden soolo-osuudet Mercury äänitti vain muutama kuukausi ennen kuolemaansa) levyllä on kolme. Tuottaja David Richards kertoo tuoreessa dokumentissa kappaleen You don't fool me äänityksestä, kuinka Mercury (jonka oli vaikea seistä) nojasi miksauspöytään ja pyysi Richardsia äänittämään häntä rytmikoneen säestyksellä, että hän saisi mahdollisimman monta säettä talteen. Nämä masentavat äänitysolosuhteet eivät julkaistussa versiossa juurikaan kuulu.
Levyn vaikuttavin kappale on samalla Queen-laulajan viimeinen nauhalle tallennettu laulusuoritus. Brian Mayn kanssa yhteistyössä tehty Mother Love on sydäntäsärkevä balladi, jonka tulkintaan Mercury lataa viimeisetkin voimavaransa (etenkin kohdassa 1:35-2:11). Mercuryn voimat eivät riittäneet koko kappaleen äänittämiseen. Brian Mayn soolona laulama viimeinen säkeistö tuo lisää koskettavuutta lauluun, ja äänityksen lopussa kuultava ote Mercuryn vuonna 1973 äänittämästä Goin' Back -kappaleesta on kuin kaunis piste laulajan uralle.
Levyn 11 kappaleesta neljä on sellaista, jotka olisin mielummin jättänyt levyltä pois. Aiemmin mainittujen kahden Mr. Bad Guy -albumin kappaleen lisäksi myös uusi versio Queenin Scandal-singlen b-puolesta My life has been saved on mielestäni alkuperäisversiota huonompi, eikä Mercuryn laulama Too much love will kill you ole niin onnistunut kuin Brian Mayn soololevyllään Back to the light julkaisema versio.

Kuitenkin on pakko ihailla tapaa, millä May, Taylor ja Deacon ovat onnistuneet taikomaan keskeneräisistä kappaleista, julkaisematta jääneistä demoista ja Mercuryn viimeisinä aikoinaan rytmikoneen päälle äänittämistä vokaaliosuuksista edes jotakuinkin yhtenäisen albumin, jonka musiikki kuullostaa Queenilta. Albumi on kuin entisten yhtyetovereiden rakkaudenosoitus kuolleelle ystävälleen. Siinä ei pari hutia paljoa paina.

maanantai 2. tammikuuta 2012

45. Dixie Chicks: Taking the long way (2006)

Country-trio Dixie Chicks sohaisi muurahaispesää vuonna 2003, kun laulusolisti Natalie Maines lausui konsertissa ääneen vastustavansa Irakin sotaa ja häpeävänsä sitä, että presidentti George W. Bush oli kotoisin yhtyeen kotiosavaltiosta Texasista. Suuri osa patrioottisesta country-yleisöstä käänsi selkänsä yhtyeelle, mutta yhtye sai samalla julkisuutta ja mainetta myös niiden kuulijoiden joukossa, jotka aiemmin eivät countrysta välittäneet. Kohun jälkeen julkaistu Taking the long way -albumi ylittää taitavasti musiikkityylien rajoja. Levyn tunnetuin kappale kommentoi suoraan ja kaunistelematta Bush-lausunnon aiheuttamaa kohua.

En aiemmin tuntenut Dixie Chicksin musiikkia. Olin toki kuullut laulusolisti Natalie Mainesin lausunnon aiheuttamasta kohusta, mutta koska country ei koskaan ole puhutellut minua musiikkityylinä, oli yhtye jäänyt minulle tuntemattomaksi. Saatuani Takin the long way -albumin arvosteltavakseni, mielipiteeni muuttui. Levyn monipuolinen soitinvalikoima, kaunistelemattoman suorat sanat ja taitavat melodiat saivat heti minut puolelleen.

Vaikka yhtyeen seitsemäs albumi ottaa etäisyyttä perinteiseen amerikkalaiseen country-musiikkiin, ovat nuo vaikutteet silti selvästi kuultavissa Natalie Mainesin, Martie Maguiren ja Emily Robinsonin lauluharmonioissa. Myös yhtyeen jäsenten virtuoosimainen soitinvalikoima (viulu, alttoviulu, mandoliini, banjo, hanuri, sitar, dobro jne.) tuo musiikkiin countrymaisia sävyjä.

Levyn singlehitti Not ready to make nice ottaa suoraan kantaa George W. Bush -vastaisen kommentin aiheuttamaan kohuun. Yhtye joutui Mainesin lausunnon jälkeen samantyyppisten noitavainojen uhriksi kuin The Beatles vuonna 1966 John Lennonin verrattua yhtyeensä menestystä Jeesuksen suosioon jälkimmäisen tappioksi. Monet radioasemat laittoivat Dixie Chicksin levyt soittokieltoon, ja yhtyeen levyjä tuhottiin puskutraktoreilla ja polttorovioissa. Vuonna 2003 George Bushin toimintaa ja Irakin sodan arvostelua pidettiin epäisänmaallisena ja Maines kertoo laulussa muun muassa saamistaan tappouhkauksista.


Kappaleen alkusanat kuvaavat hyvin yhtyeen tuntoja kohun keskellä:

Voinko antaa anteeksi, ehkä. 
Voinko unohtaa, en tiedä pystynkö. 
Ajan pitäisi parantaa haavat, 
mutta sitä odotan vieläkin.

Albumin muu sisältö on vähemmän "vihaista". Vaikuttavassa Easy silence –kappaleessa protesti puetaan vihan sijaan surun pukuun.


Lapsuus loppuu liian nopeaan.
Katsomme sotaa siihen turtuen.
Voin menettää koko maailman,
mutta silti haluan pitää kiinni
siitä hiljaisuuden hetkestä jonka minulle luot.


Onneksi levy ei kokonaisuutena ole yhtä synkkä. Levyn aloittava The Long way around on positiivinen kiertolaiselämää kuvaileva kappale, joka yhdistää erinomaisesti country-soundit peruspopmelodiaan.
Levyn päättävä kappale I hope pukee letkeään kaapuun vakavan vetoomuksen tappamisen ja sodan lopettamiseksi. 

Lapsemme katsovat meidän puoleemme.
He luottavat meihin.
Heistä tulee meidän kaltaisiamme.
 

Irrottautuminen country-genren tiukoista rajoista kannatti. Boikoteista huolimatta Taking a long way -albumista tuli yksi yhtyeen suosituimmista ja se menestyi varsinkin Euroopassa paremmin kuin yhtyeen aiemmat albumit.

Sittemmin George W Bush on jättänyt valkoisen talon eikä väitettyjä joukkotuhoaseista koskaan Irakista löytynyt. Dixie Chicks ei ole julkaissut uutta musiikkia Taking a long way -albumin jälkeen.