tiistai 23. huhtikuuta 2013

165. Carole King: City streets (1989)

1970-luvulla menestyneimmät soololevynsä tehnyt Carole King teki onnistuneen paluun vuonna 1989. Vaikka levy on soundeiltaan selkeästi sähköistä 1980-lukua, on albumi parhaiden CK-perinteiden mukaisesti täynnä hienoja sävellyksiä ja koskettavia sanoituksia. Vaikka uran huipun miljoonamyynti olikin historiaa, osoitti King että hän edelleen oli varteenotettava lauluntekijä ja artisti.

Carole King oli yksi 1960-luvun menestyneimmistä popsäveltäjistä ja yksi 1970-luvun eniten myyneistä naislaulajista. Minun, kuten monen muunkin, suosion hän ansaitsi vuoden 1971 menestysalbumillaan Tapestry. Muut vuosien varrella ostamani Carole King -albumit ovat varmistaneet hänen paikkansa levyhyllyni parhaalla paikalla, eikä tämä asema ole ollut kertaakaan uhattuna. 

Ihailuni Kingiä kohtaan kasvoi entisestään luettuani hänen vuosi sitten ilmestyneen elämänkertansa. Jo 1950-luvulla uransa aloittanut lauluntekijä-laulaja osoittautui juuri niin lämminhenkiseksi, kaikkia ääri-ilmiöitä ja tuhoisaa elämäntyyliä karttavaksi järki-ihmiseksi kuin oli kuvitellutkin. Pelkkiä ruusunpunaisia unelmia ei toki hänenkään elämänsä ole ollut. Neljä hajonnutta avioliittoa ovat sisältäneet äitiyden ja rakkauden autuutta mutta myös läheisriippuvuutta, nyrkiniskuja ja suuria pettymyksiä. Ylä- ja alamäkien koulima, jo 70 ikävuotta ylittänyt legenda esiintyy edelleen, tänä vuonna Kingin ura täyttää jo 55 vuotta. Elämänkerran A Natural Woman äänikirjaversio (jonka laulaja itse myös lukee) istuu vakaasti muiden Kingin CD-levyjen vieressä.
Albumin City streets ilmestyessä King oli "vasta" 47 vuotias, ja uraa oli takana kolme vuosikymmentä. 1970-luvun menestysalbumien jälkeen levymyynti laski, ja parin epäonnistuneen levytyksen jälkeen King oli jättäytynyt sivuun musiikkibisneksestä. 7 vuoden levytystauon aikana hän tuki aktiivisesti demokraattisen puolueen vaalikampanjoita ja näytteli teatterissa. Näiden vuosien jälkeen King palasi studioon laukku täynnä uusia sävellyksiä ja uutta energiaa. Uudella levyllä esiintyi koskettimia soittavan laulajan lisäksi liuta tunnettuja artisteja Omar Hakimista Max Weinbergiin ja Branford Marsalisiin. Levyn aloittavalla nimikappaleella kitaraa soitti Eric Clapton, joka soittaa kitaraa myös kappaleessa Ain't that the way.
City Streets oli vasta toinen hyllyyni ostama Carole King -albumi. 18 vuotta aiemmin tehdyn Tapestry-albumin akustisuuden jälkeen vierastin hieman uuden levyn 80-lukulaista sähköistä soundimaalimaa syntetisaattoreineen ja sähköpianoineen, mutta hienot sävellykset auttoivat minua tottumaan toisenlaiseen King-albumiin. Sittemmin kokoelmiini ovat tiensä löytäneet hänen kaikki 18 sooloalbumiaan.
Levyn sävellykset olivat selvästi parasta Carole Kingiä 15 vuoteen. Tarttuvan City Streets -kappaleen rinnalla levyn parhaimmistoa on kodittomasta sydämestä kertova Homeless heart, jonka lempeys on suoraa jatkoa Tapestry-levyn balladeille.

Carole King aloitti menestyksekkään uransa laulunkirjoittajana yhdessä aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa. Vaikka pariskunnan avioliitto päättyi jo 1960-luvun loppupuoliskolla, jatkoi pari laulujen säveltämistä aina 1990-luvulle saakka. City Streets -albumin kahdesta Goffin/King -laulusta jälkimmäinen myös päättää albumin. Lauluntekijäparin kemia toimii jälleen ilmiömäisesti, Gerry Goffinin syvälle käyvä teksti täydentää hienosti ex-vaimon mestarillista sävellystä. 
Vaikka City Streets sai hyvän vastaanoton, ei Carole Kingillä ollut enää paluuta 1970-luvun alkupuoliskon miljoonamyyntiin ja listahitteihin. Vaatimattomasta listamenestyksestään huolimatta albumi merkitsi Kingin paluuta esiintymislavoille, ja hän on 1990- ja 2000 -luvun ajan kerännyt täysiä katsomollisia baby boomer sukupolven lapsia, joiden elämän soundtrackia Carole King oli rakentamassa 1960-luvulla säveltämillään listahiteillä ja 70-luvun soololevyillään. Viimeisin Carole King -albumi on peräisin kahden vuoden takaa.

Vaikka en itse kuulu tuohon 40-50-luvuilla syntyneeseen sukupolveen, on Kingin musiikki varma tapa saada minut hyvälle mielelle. King on harvoja maailmantähtiä, jonka konserttiin olisin valmis matkustamaan ulkomaille asti. Valitettavasti Brooklynin kasvatti, nykyään maatilaa Idahossa asuttava juutalaisrouva ei juuri Euroopassa ole vieraillut. Unelmani Carole Kingin esiintymisestä Kirjurinluodolla kuitenkin elää...

Lue myös: 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

perjantai 19. huhtikuuta 2013

164. Freddie Mercury & Montserrat Caballé: Barcelona (1988)

Kuuntele albumin 2013 versiota Spotifyssa.
Machoileva rokkikukko Freddie Mercury hämmästytti fanejaan ja sai levy-yhtiön repimään peliverkkarinsa ilmoittaessaan tekevänsä sooloalbumin yhdessä espanjalaisen oopperadiiva Montserrat Caballén kanssa. Kun levy levy-yhtiövaihdoksen jälkeen lopulta tehtiin eivät kriitikot oikein tienneet mitä siitä sanoa. Vuosien kuluessa ja eritoten Mercuryn kuoleman jälkeen albumia on alettu arvostaa, ja sitä pidetään hänen musiikkilajien rajoja rikkovana mestariteoksenaan. Levyn äänitysten aikoihin Queen-vokalisti sai tiedon HIV-diagnoosistaan ja tämä vaikutti laulujen teksteihin ja äänitteen yleistunnelmaan.

Queenin pitkän ja menestyksekkään uran tunteville on ehkä yllätys se kuinka lyhyt ja kuoppainen yhtyeen laulusolistin Freddie Mercuryn sooloura oli. Kahdesta sooloalbumistaan ensimmäisen Mercury teki niinkin myöhään kuin vuonna 1985. Minäkin suurena Queen-fanina ostin Mr Bad Guy -albumin innostuneena. Parin kuuntelun jälkeen levy unohtui hyllyn perälle ja jossain vaiheessa vein levyn divariin.

Myös muualla vastaanotto oli tyly. Vaikka Mercury itse oli tyytyväinen levyynsä, se oli kaupallinen katastrofi. Yleisen mielipiteen mukaan se oli tyylitajuisen poplevyn sijaan itsetyytyväisen artistin tympeä egotrippi. Toisin kuin Queen-levyjä tehtäessä Mercurylta puuttui nyt vastavoima, joka olisi pitänyt eri tyylien kanssa mesoneen supertähden aisoissa.  

Kaivattu vastavoima löytyi arvaamattomalta taholta. Mercury oli pitkään ihaillut oopperaa ja etenkin espanjalaista oopperalaulajaa Montserrat Caballéa. Espanjanvierailullaan tähti oli puolihuolimattomasti maininnut ihailevansa sopraanoa ja haluavansa levyttää tämän kanssa. Caballé tarttui tarjoukseen eikä Mercury voinut perääntyä. Parin tapaamisen jälkeen tähtien kemia toimi niin hyvin, että yhden singlen sijaan he päättivät tehdä yhdessä kokonaisen albumin.
Vuonna 1987 singlenä julkaistu Barcelona-kappale oli Mercuryn ja hänen tuottajakumppaninsa Mike Moranin tilaustyö Caballélle, joka halusi heidän levyttävän laulun hänen kotikaupungistaan. Aihevalinta oli osuva senkin vuoksi, että kaupunki oli juuri valittu vuoden 1992 olympiakaupungiksi. Mercuryn ja Caballén oli tarkoitus esittää kappale kisojen avajaisissa.

Jo ensimmäinen yhteistyön hedelmä osoitti, että vaikka laulutapa olikin toinen, ei Mercury jäänyt tulkinnassa kakkoseksi. Toinen esimerkkikappaleeni, Freddien suosikkimaata ylistävä La japonaise osoittaa kuinka tarkka ja taidokas Mercury oli laulajana. Mercuryn ja Moranin monivivahteinen sävelmä on jälleen huikean hieno synteesi oopperaa ja poppia ja se yhdisti myös taidokkaasti japanilaisia sävelkulkuja länsimaiseen musiikkiin.
Freddie Mercury suhtautui intohimoisesti Barcelona-projektiin ja Caballé, Moran ja levyn kolmas tuottaja, Queenin viimeiset levy tuottanut David Richards tukivat häntä omalla innostuksellaan ja ammattitaidollaan. Kaikki eivät kuitenkaan olleet vakuuttuneita. Ensimmäisen soololevyn epäonnistumisesta varovainen CBS-levy-yhtiö sai hepulin kuullessaan Mercuryn levyttävän oopperalaulajan kanssa, ja "kenkää" saanut rokkikukko sai etsiä uuden levy-yhtiön albumilleen. Tämä ei hidastanut Mercury-Caballé-junaa, ja levylle tehtiin toinen toistaan hurjempia tyylikeitoksia. Levyn uljaimassa kappaleessa The Golden boy popin ja oopperan liemeen lisättiin aimo annos gospelmausteita. Vaikka alla nähtävällä musiikkivideolla aukoo suutaan täysiverinen gospelkuoro, levyn hengennostatuksesta vastasi oikeasti joukko Britannian kokeneimpia studiolaulajia.
Queen-solistin heittäytymistä Barcelona-albumien kappaleisiin voi vain ihailla. Taustalla oli kuitenkin vakavampia asioita. Freddie Mercury sai projektin alkumetreillä tiedon Aids-diagnoosistaan, ja Montserrat Caballé on haastatteluissa kertonut kuinka Mercury jo sairauden alkumetreillä halusi tehdä hyvää työtä ja laulaa niin hyvin kuin mahdollista niin kauan kuin hän siihen vielä pystyi. Onneksi Mercuryllä oli vielä kolme musiikkipitoista vuotta edessään.

Lähimpänä Queenin tyyliä on balladi How can I go on, joka on myös levyn kappaleista ainoa, johon Montserrat Caballén klassinen laulu sopii mielestäni huonosti. Laulun kirjoittanut Mercury verhoili tuskansa kauniisiin mutta karuihin tekstiriveihin.

On suola meren haihtunut pois
Seison sen rannalla kruunuani vailla
alastomana ja haavoilla.
Minua osoitat julmalla sormellasi.
Eikö kukaan usko minua, 
kuule huutoani ja ota minua hoitoonsa.

Miten tästä eteenpäin,
päivästä päivään.
Kuka antaa minulle voimaa kestää.
Missä olen turvassa, minne kuulun.
Tässä surun suuressa maailmassa.
Kappaleella How can I go soitti bassoa helposti tunnistettavaan tyyliinsä Queen-basisti John Deacon. Albumin muu instrumentaatio on lähes yksinomaan peräisin Mike Moranin soittamasta syntetisaattorista. Moranin sovitukset ovat niin taidokkaita, että ainakaan minä en kaipaa levylle oikeaa orkesteria.

Queenin haukkumiseen tottuneilla kriitikoilla oli vaikeuksia suhtautua Mercury/Caballé-yhteistyöhön. He eivät tietenkään voineet kehua tätä epäortodoksista tyylien sekamelskaa, mutta harva uskalsi myöskään avoimesti epäillä suuren oopperadiivan tyylitajua. Levyä kuvattiinkin sanoilla "outo", "haastava" ja "erilainen". Vasta Mercuryn kuoleman jälkeen levy on saanu ansaitsemansa hyväksynnän myös arvostelijoilta. Levyä pidetään nykyään Freddie Mercuryn lyhyen soolouran ehdottomana huippukohtana.

Vuonna 2012 albumista julkaistiin uusi verio, jossa levyn instrumentaaliosuudet levytettiin uudelleen sinfoniaorkesterille sovitettuna. Itse pidän kuitenikin enemmän albumin alkuperäisestä versiosta. Kummasta sinä pidät enemmän, esimerkkilinkit molempiin versioihin löytyvät yllä. Spotifysta löytyy valitettavasti vain uusi versio.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

163. Ilanit: Ei Sham (single 1973)

Israelin ensimmäinen euroviisuedustaja Ilanit on jäänyt mieleeni sekä kappaleen että oman esiintymisensä ansiosta. Ey-Sham on edelleen yksi suosikkikappaleistani Eurovision laulukilpailujen historiassa, ja vaaleakutrista Ilanitia on aina ilo katsella vuoden 1973 viisutallenteilla. Harmi vain, että kappaleesta ei ole säilynyt  kunnollista levyversiota.

Yksi Eurovision laulukilpailujen upeimmista asioista on aina ollut se, että moni kotimaansa ulkopuolella tuntematon laulaja on saanut esitellä taitojaan myös muulle maailmalle. Yksi minulle viisujen kautta löytynyt tuttavuus on Israelia kahdesti edustanut Ilanit.

Israel osallistui viisuihin ensimmäistä kertaa vuonna 1973 herättäen huomiota muutenkin kuin lisääntyneiden turvatoimien vuoksi. Kappaleen Ei Sham oli säveltänyt kotimaassaan tunnettu säveltäjä ja sovittaja Nurit Hirsh, joka sai kunnian olla Euroviisujen historian toinen naispuolinen kapellimestari ja yksi vain kolmesta naisesta, jotka viisuhistorian aikana ovat saaneet johtaa viisuorkesteria. Hirsh palasi viisuihin kapellimestarina viisi vuotta myöhemmin, jolloin hänen säveltämänsä A-ba-ni-bi saavutti Israelin ensimmäisen viisuvoiton. Hänestä tuli näin ollen myös ensimmäinen Euroviisujen voittokappaleen säveltänyt nainen.

Ilanit pitkine hiuksineen ja värikkäine vaatteineen ei hävinnyt huomiossa Hirshille lainkaan. Laulajan vahva tulkinta Hirshin hienosta sävellyksestä oli täynnä tunnetta ja hymyä, ja Israelin ensimmäinen viisukappale saavuttikin kunnioitettavan neljännen sijan. Itse tutustuin vuoden 1973 euroviisuihin 20 vuotta myöhemmin, kun opiskelukaverini esitteli euroviisukokoelmiaan. VHS-nauha oli huonolaatuinen, mutta siitä huolimatta ihastuin Ilanitiin ja tähän upeaan kappaleeseen.
Ey Sham -kappaleen suuri tragedia on se, että laulusta ei ole olemassa (en ole ainakaan kuullut) hyvälaatuista äänitallennetta. Esityksistä paras on ehdottomasti edellä esitelty liveversio Luxeburgissa pidetyissä viisukisoissa. Valitettavasti Luxemburgin television äänimiksaaja ilmeisesti nukkui lähetyksen aikana, sillä orkesterin jousisektiota ei kuulu lainkaan ja näin ollen suuri osa Hirshin hienosta sovituksesta jäi viisuiltana kuulematta.

Kappale julkaistiin kotimaassaan singlenä. Alkuperäiset masternauhat kappaleesta ovat sittemmin ilmeisesti hukkuneet, sillä cd-levylle kappale on kopioitu joko c-kasetilta tai huonolaatuiselta vinyylisingleltä. Hyvälaatuista äänitettä kappaleesta ei todennäköisesti ole enää tallessa lainkaan. Englanninkielinen singleversio on laadultaan hieman parempi, mutta tulkintana se ei tavoita alkukielisen version tenhoa. Erinomaisen suomenkielisen version kappaleesta levytti Marion Rung nimellä Sain muiston.
Ilanit esiintyi toisen kerran Eurovision laulukipailujen kansainvälisessä finaalissa vuonna 1977 kappaleella Ahava hi shir li'shna'im. Laulaja oli tälläkin kertaa oma lumoava itsensä, mutta kappale ei ollut aivan yhtä tehokas kuin neljä vuotta aiemmin ja hän sijoittui yhdenneksitoista. Yrityksistä huolimatta ei Ilanit ole enää kolmatta kertaa päässyt viisulavalle.

Alkuperäisen hebreankielisen singlen b-puoli on jäänyt minulle arvoitukseksi. Netistä löytyneissä kuvissa levyn kappaleet on kirjoitettu hebreankielisin aakkosin, joten minulla ei ole ollut mahdollisuuttakaan päätellä mikä kappale singlen b-puolelta löytyy ja löytyisikö kappaletta Spotifysta tai YouTubesta. Jos joku lukijoistani tietää enemmän, niin kuulisin mielelläni vastauksen nyt avoimeksi jäävään kysymykseen.

p.s. Toistuvaan kysymykseen siitä miten Israel voi osallistua Euroviisuihin on lyhyt ja selkeä vastaus. Eurovision laulukilpailut on avoin kaikille Euroopan yleisradiounionin EBU:n jäsenmaille riippumatta siitä missä maanosassa maa sijaitsee.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

tiistai 9. huhtikuuta 2013

162. Elvis Presley: Elvis Presley (1956)

Kuuntele koko albumi Spotifysta (kappaleet 1-12)
Ensimmäisellä albumillaan 21-vuotias Elvis Presley esitteli monipuolista lahjakkuuttaan. Ennen albumin julkistamista hän oli jo ehtinyt herättämään pahennusta lantionliikkeillään ja ennakkoluulottomalla tavallaan yhdistää valkoista ja mustaa musiikkia, mutta albumi osoitti että hän oli myös lahjakas ja tyylitajuinen muusikko, jonka skaala ulottui rock'n'rollista countryyn ja ikivihreisiin iskelmiin saakka.

Aiemmin tänä vuonna alkaneen Elvis Presley -harrastukseni kautta olen tutustunut hänen levytyksiinsä aina 1950-luvun nuoruusvuosista hänen viimeisten elinvuosiensa kappaleisiin. Presleyn albumeita ei koskaan ole arvostettu kokonaisuuksina, vaan hänen tuotantoa tutkitaan yleensä hänen singlehittiensä kautta. Tämän vuoksi uutena harrastaja hänen 108 singleä ja 70 albumia kattava tuotantonsa on ollut vaikeasti hallittava.

En ole koskaan ollut 1950-luvun rock'n'rollin ystävä, joten en uskonut kauheasti välittäväni Elviksen ensimmäisestä soololevystä, joka julkaistiin singlen Heartbreak hotel -jälkimainingeissa. Siksi olinkin yllättynyt kuinka monipuolinen ja myös äänenlaadultaan tasokas tämä nyt jo 57 vuotias levy on.
Carl Perkinsin säveltämä ja alun perin levyttämä Blue suede shoes on sitä r'n'b-tyyliä, mistä 1950-luvun Elvis parhaiten muistetaan. Perkins levytti kappaleen alun perin Sun-levymerkillä, jolle Presley levytti ennen siirtymistään suuren RCA-yhtiön rahasammoksi. Lojaalisuudestaan entistä tuottajaansa Sam Phillipsia ja kunnioituksesta Perkinsiä kohtaan Presley vaati, että kappaleen singlejulkaisua siirretään myöhemmäksi jotta se ei söisi Perkinsin levytyksen menestystä.
Suurin osa Presleyn ensimmäisen soololevyn kappaleista äänitettiin alkuvuodesta 1956. Samoissa sessioissa levytettiin myös Presleyn ensimmäinen ykkössingle Heartbreak Hotel, mutta silloisen tavan mukaan tämä hittisingle jätettiin pois albumilta. Sen sijaan levyltä löytyy muutama Sun-äänitysten ylijäämäkappale. Elviksen Sunille äänittämät kappaleet ovat lähempänä country & western tyyliä, hyvä esimerkki tästä on debyyttialbumille sijoitettu kappale Trying to get to you.

Elviksen RCA:lla omaksumaa uudempaa tyyliä on sen sijaan kappale One sided love affair, jota kuullessa voi kuvitella hänen heiluttavan lantiotaan tyttöjen kiljuessa ja isien paheksuessa vieressä.
Elviksen ensimmäisen soololevyn hämmästyttävin piirre ei ole sen korkea laatu vaan sen tyylien monipuolisuus. Country ja R'n'B-kappaleiden seasta löytyy perusamerikkalainen ikivihreä iskelmä Blue moon, jota tulkitessaan Presley osoittaa monipuolisuuttaan laulajana. Hieno tallenne on myös peräisin Sun-levymerkin ylijääneistä nauhoituksista.
Elvis Presleyn ensimmäisen albumin satsattiin enemmän kuin tuohon aikaan albumeihin oli tapana, minkä tuloksena kyseessä on yksi artistin uran parhaista albumikokonaisuuksista.

Elviksen koko uran aikana levy-yhtiö RCA:n painopiste oli kuitenkin menestyvien singlejulkaisujen tekemisessä. Albumikokonaisuudet olivat vain hittilevyjen sivutuote, ja seuraavaa yhtä laadukasta Elvis-albumia saatiinkin odottaa 1960-luvulle asti. Pikkukiekkojen tärkeyttä korostaa myös se, että kaikki Elvis Presley -albumin kappaleet julkaistiin myös singleinä vuoden sisällä albumin julkaisusta.

Lue myös:

Lähettänyt klo 3 kommenttia:
Tunnisteet: , ,

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

161: Johann Sebastian Bach: Matthäus-Passion (1727)


Kuuntele Spotifysta Sir George Soltin tai John Eliot Gardinerin johtama levytys
Pääsiäisen hittikappaleita ovat jo lähes 300 vuotta olleet Johann Sebastian Bachin passiot. Vuosi sitten esittelin Johannes-Passiota, joten tänä vuonna näin hiljaisella viikolla on paikallaan kertoa Bachin toisesta suuresta pääsiäisteoksesta. Matteus-Passiossa on kaikki suurempaa, siinä on kaksi kertaa enemmän esiintyjiä, se on lähes kaksi kertaa pitempi ja mahtipontisempi ja se on yleisesti tunnetumpi ja suositumpi. Itselleni Matteus on tärkeä etenkin sen upeiden aarioiden ansiosta.

1980- ja 1990-luvuilla pääsin laulamaan Johann Sebastian Bachin Johannes-Passiota Harjun Nuorten Kuoron (nyk. Harjun kamarikuoro) riveissä yli kymmenen kertaa. Kuoro ei minun aikanani koskaan esittänyt Matteus-Passiota, joten tästä Bachin toisesta suuresta pääsiäisteoksesta olen päässyt nauttimaan vain kuulijana, sekä konserttisalissa että äänilevyltä. Omasta hyllystäni löytyy veteraanikapellimestari Sir Georg Soltin johtama versio passiosta, mutta toinen kuulemani cd, John Eliot Gardinerin johtama on myös minulle tärkeä.

Tässä yhteydessä on hyvä mainita, että en ole Bachin enkä muutenkaan klassisen musiikin asiantuntija. Syvällisen analyysin sijaan esittelen tätä pitkää teosta (lähes neljä tuntia) esimerkkinäytteiden kautta.

Johannes-Passion tapaan Matteus-Passio seuraa Jeesuksen kärsimysnäytelmää. Tarina kuvailee pääsiäisviikon tapahtumia Raamatun tekstin mukaisesti Jeesuksen pidätyksestä hänen hautaamiseensa. Teoksen alkukuoro kutsuu kuulijoita Jeesuksen kärsimystielle. Matteus-Passion mahtipontinen yleissävy on havaittavissa heti aloituskuorossa jossa  esiintyy kahden sekakuoron lisäksi lapsikuoro. Alla linkit molempiin levytyksiin kuoro-osasta. Soltin johtama Chicagon sinfoniaorkesterin ja kuoron esitys on niin mahtipontinen, ettei meinaa yhdelle cd:lle mahtua.
  • Kuoro: Kommt, ihr Töchter, helft mir klagen – O Lamm Gottes unschuldig 
Kertomus seuraa Matteuksen evankeliumin tekstiä jae kerrallaan mitään pois jättämättä. Evankelista Matteuksen osuuden hoitavan tenorin lisäksi kertomuksen muita rooleja (mm. Jeesus, Pilatus ja Pietari) esittävät solistit. Kuoro esittää kansanryhmien, sotilaita ja opetuslapsien vuorosanat. Seuraavassa esimerkissä kuoro esittää ylipappien ja kirjanoppineiden joukkoa, joka pohtii miten Jeesuksen saisi parhaiten pidätetyksi.
Raamatun tekstin mukaan kulkevaa kertomusta rytmittävät ja tauottavat solistien laulamat aariat ja kuorojen esittämät kuoro-osat ja koraalit. Kohdassa jossa Jeesus vangitaan, sopraano- ja alttosolistit surevat duettoaariassaan Jeesuksen kohtaloa. Taustalla kuoro opetuslasten äänellä puolustaa Jeesusta syytöksiä vastaan. Kappale päättyy dramaattiseen kuorofinaaliin, jossa salamat ja ukkoset jylisevät.
Siinä missä Johannes-Passio on minulle tärkeä kuoro-osuuksiensa vuoksi, sisältää Matteus mielestäni Bachin kauneinta soololaulumusiikkia. Passion kaunein aaria on alttosolistin laulama "Herra armahda"-aaria. Georg Soltin levytyksen hankin aikoinaan siksi, että levyllä juuri tämän aarian laulaa äärimmäisen kauniisti ruotsalaisaltto Anne-Sofie von Otter. von Otter on mukana myös Gardinerin passiolevytyksessä, mutta siinä tämän kauniin aarian laulaa kontratenori Michael Chance. Tässä aariassa solistin lisäksi hyvin tärkeä rooli on viulusolistilla.
Soltin levytyksen toinen minua miellyttävä solisti on suomalainen Tom Krause. Bassosolisti on Matteus-passiossa saanut laulettavakseen kaikkein vauhdikkaimmat aariat, kuten tämä Gebt mir meinen Jesum wider. Solistin kanssa iloittelemaan pääsee ykkösviulun soittaja.
Koraalit ovat virrenomaisia hymnejä, musiikin muotoon puettuja rukouksia, joissa kuulija voi itse hiljentyen osallistua passion tapahtumiin. Matteus-Passion koraalit eivät vaikuttavuudessaan yllä mielestäni Johannes-passion koraaleihin, mutta tunnelmaa niissä on silti. Koraalin Befiehl du deine Wege melodia tunnetaan Suomessa pääsiäisvirtenä Oi rakkain Jeesukseni, piinattu verinen.
Jos Krause ja von Otter ovat suosikkilaulajiani Soltin levytyksellä, pidän enemmän Gardinerin Matteuksen sopraanosolisteista. Vaikka Kiri te Kanawa on yksi maailman tunnetuimmista oopperalaulajista, en kauheasti pidä hänen laulutyylistään. Soltin levyllä laulavan te Kanawan sijaan minua miellyttää Gardinerin sopraanorooleissa vuorottelevat Barbara Bonney ja Ann Monoyios. Aus Liebe will mein Heiland sterben -sopraanoaarian erityispiirre on se, että sen säestyksenä käytetään ainoastaan puhaltimia.
Ruotsalaissopraano Anne-Sofie von Otter esiintyy tenorisolisti  Anthony Rolfe Johnsonin tapaan molemmilla esittelemilläni levytyksillä. Soltin levyllä von Otter esittää kaikki alttoaariat, kun taas Gardinerin levyllä hän jakaa altto-osuudet kontratenori Michael Chancen kanssa. Aaria Können Tränen meiner Wangen antaa hyvän mahdollisuuden vertailla kahden eri kapellimestarin, kuoron ja orkesterin tapaa käsitellä tätä Bachin suurteosta, sillä molemmissa levytyksissä sen laulaa sama solisti.
Vaikka passiot käsittelevätkin synkkiä aiheita, surua ja kärsimystä, ei Bachin teokset ole pelkkää kaihoa ja synkkyyttä. Monissa aarioissa on myös toivoa ja ilonpilkahduksia. Bassoaaria Mache dich mein Herze rein on esimerkki siitä miten duurisoinnut sopivat myös kärsimysnäytelmään.
Blogini toinen esimerkki evankelistan ja kuoron yhteistyöstä Raamatun tekstin tulkinnassa on kohta, jossa Jeesus laitetaan hautaan ja ylipapit vaativat vartiota haudalle etteivät opetuslapset varasta ruumista.
Passion lopussa solistit ja kuoro esittävät vuorotellen jäähyväisensä kuolleelle Jeesukselle. Pitkänperjantain vakio-ohjelmistoon kuuluvat passiot päättyvät Jeesuksen kuolemaan ja jättävät pääsiäisen ilosanoman kertomisen pääsiäiskantaattien ja -oratorioiden tehtäväksi. Näitä Johann-Sebastian Bach teki lukuisia.
    • Resitatiivi + kuoro: Nun ist der Herr zur Ruh gebracht/Mein Jesu, gute Nacht
    Unkarilaisen Sir Georg Soltin levytys Matteus Passiosta on muhkea ja mahtipontinen, eikä se monien asiantuntijoiden mukaan ole passion parhaita levytyksiä. Olenkin ostanut sen hyllyyni lähinnä Anne-Sofie von Otterin ja Tom Krausen hienojen aarioiden vuoksi. Brittiläisen John-Eliot Gardinerin tulkinta teoksesta on kevyempi ja raikkaampi mikä osittain johtuu siitä, että hänen käyttämänsä Monteverdi choir on huomattavasti Soltin kuoroa pienempi. Oman pikantin sävynsä Gardinerin levytykseen tuovat barokkiajan soittimet, joita hänen English Baroque Soloists -orkesterinsa soittaa. Kokonaisuutena Gardinerin levytys miellyttää minua siis hieman enemmän. 

    Parhaat Matteus-Passio-kokemukseni ovat kuitenkin kuulijana konserttitilanteessa. Kun passion alkukuoro lähtee käyntiin esimerkiksi Tampere-talon konserttisalissa tai Tampereen tuomiokirkossa, ei kyyneliltä voida välttyä. Myöskään upean loppukuoron tunnelmaa ei äänilevyiltä löydy.
    Lue myös:
    Lähettänyt klo Ei kommentteja:
    Tunnisteet: , , ,
    Tilaa: Blogitekstit (Atom)