Vuonna 1968 Elvis Presley oli kovan paikan edessä. Ennen maailman suosituimmaksi laulajaksi ja Rock 'n' rollin kuninkaaksi tituleerattu Elvis oli nyt epämuodikas ja monien mielestä parhaat päivänsä nähnyt entinen tähti. Asian muutti kerta heitolla Elviksen musiikin ympärille koottu reilun tunnin mittainen televisiospesiaali, jossa 33-vuotias Presley osoitti edelleen olevansa iskussa sekä live-esiintyjänä että laulajana. Ohjelma huipentui kappaleeseen If I can dream, jonka esityksessä oli voimaa, heittäytymistä ja rakkautta enemmän kuin hänen kaikissa elokuvissaan yhteensä.
Elvis Presley on jäänyt minulle arvoitukseksi. Lapsena minä ja siskoni saimme hänen yhden albuminsa joululahjaksi, ja kai sitä jonkin verran myös kuunneltiinkin, mutta en koskaan innostunut. Kun myöhemmin aloin harrastamaan musiikkia ja levyjen keräilyä vakavammin, ohitin aina tämän rock-kuninkaan olettaen, että hänellä ei ole minulle mitään annettavaa.
Yksi syy penseään suhtautumiseeni lienee se, että Elviksen ura ja tuotanto on paljon vaikeampi hahmottaa kuin esimerkiksi
The Beatlesin tuotanto. Amerikkalaislaulajan ura kesti yli 20 vuotta ja sinä aikana levytti yli 100 albumin verran studioäänityksiä, elokuvasävelmiä ja livekonsertteja. Monissa tapauksissa Presleyn albumit sisälsivät näitä kaikkia limittäin ja lomittain ja suuri osa hänen singlehiteistään puuttuvat albumijulkaisuilta kokonaan. Vertailun vuoksi mainittakoon että The Beatlesin kahdeksan vuoden uran aikana äänitetty tuotanto löytyy 14 albumilta. Olen aina lähestynyt artisteja heidän albumiensa kautta, mutta Elviksen kohdalla tämä tuntui mahdottomalta.
Vain pari viikkoa sitten päätin ottaa härkää sarvista ja pääkaupunkiseudun kirjastojen levykokoelman avustuksella ottaa selvää mikä Elvis Presley levylaulajana oli miehiään. Tämä prosessi on vielä kesken, mutta yhden vastaantulleen helmen esittelen jo nyt. Kysymyksessä on kappale, jonka hän esitti vuonna 1968 oman televisiokonserttinsa päätteeksi. Vain pari kuukautta
Martin Luther Kingin ja
Robert Kennedyn murhien jälkeen äänitetty laulu sisältää sitaatteja Kingin kuuluisasta "
I have a dream"-puheesta ja siinä Elvis vetoaa joka solullaan paremman tulevaisuuden puolesta. Ohjelman päättänyt esitys jättää sekä kuulijan että laulajan itsensä haukkomaan henkeään. Vaikka levytys on hieno, on allaoleva videoversio esityksenä paljon tehokkaampi.
Vuoden 1968 konsertti, joka pian ristittiin hänen
come back -konsertikseen, oli Elviksen uralla merkittävä merkkipaalu. 1950-luvulla hän oli rock-kuningas, kaikkien tuntema uranuurtaja, joka yhdisti musiikissaan ennakkoluulottomasti mustien rythm and bluesia, gospelia ja valkoisten "vaarattomampaa" popmusiikkia joko ihastuttaen tai vihastuttaen. Kahden vuoden armeijatauon jälkeen hän siirtyi Hollywoodiin missä hän kymmenen vuoden aikana esiintyi ei vähempää kuin 27 elokuvan pääosassa.
Elokuvien laatu vaihteli keskinkertaisesta surkeaan, ja tämä koski myös niissä esitettyä musiikkia. Elvis turhautui vuosi vuodelta enemmän hengästyttävään tuotantotahtiin, joka ei antanut hänelle mahdollisuutta levyttää saatikka esittää sitä musiikkia, missä hän oli parhaimmillaan. NBC-televisioyhtiön televisiospesiaalissa Elvis halusi osoittaa, että hän edelleen oli varteenotettava rock-laulaja ja -esiintyjä.
Ohjelma oli suuri menestys. Katsojat, jotka pitivät Elvistä eilisen päivän tähtenä, näkivät monipuolisen kattauksen 33-vuotiaan laulajan
rock-klassikoita,
gospel-potpurin mutta myös "aikuisempaan" makuun sopivaa keskitien poppia. Elvis todisti, että hän oli mestari näillä kaikilla aloilla, ja hänen tyttöjä, autoja, höpsöjä juonia ja tyhjänpäiväisiä rallatuksia sisältäneet elokuvansa unohtuivat saman tien.
Vanhojen hittien lisäksi Elvis Presley esitti ohjelmassa myös uusia lauluja. Euroopassa
If I can dream singlen b-puolelle sijoitettiin tyylikäs balladi Memories.
Yhdysvalloissa singlen kääntöpuolelta löytyi päätöskappale Elviksen elokuvasta
Elä hieman, rakasta hieman (
Live a little, love a little). Elvis-elokuvien musiikki 1960-luvun loppupuolella oli pääasiassa keskinkertaista täytetavaraa.
Edge of reality on tästä säännöstä piristävä poikkeus, vaikka mistään ikivihreästä kappaleesta ei olekaan kysymys.
Vuoden 1968 televisioesiintyminen nosti jo kuolleeksi luullun laulajan takaisin rockin eturiviin. Hänen seuraava albuminsa
From Elvis in Memphis oli myynti- ja arvostelumenestys ja singlet
In the ghetto ja
Suspicious minds nostivat hänet jälleen listakärkeen. Vuosikymmenen lopulla Las Vegasissa pidetyt konsertit osoittivat, että taika toimi myös lavalla. Vuosikymmenen vaihtuessa Elvis oli suositumpi kuin koskaan.
Lupaavasti alkanut paluu muuttui kuitenkin pian hitaaksi kuolemaksi. Elvis jatkoi hengästyttävää konserttitahtiaan ja huolehti kehäkestävyydestään lähinnä huumeilla ja unilääkkeillä. Avioero Priscilla-vaimosta ei helpottanut asiaa. Levy-yhtiö RCA lypsi tähdestä kaiken irti, 1970-luvun alun hittien jälkeen Elvis-albumeissa määrä korvasi laadun. Kaikki päättyi elokuussa 1977.
Tutkimusmatkani Elvis Presleyn levyihin on vielä kesken, mutta palaan hänen tuotantoonsa tässä blogissa varmasti.
