perjantai 15. marraskuuta 2013

191. Paul McCartney: New (2013)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Kun kuulin, että Paul McCartney on tekemässä uutta rock-albumia, olin varsin skeptinen, sillä hänen edelliset albuminsa eivät saaneet minua lainkaan innostumaan. Kuitenkin 71-vuotias rokkipappa veti maton ennakkoluulojeni alta. Hänen 16. albuminsa yllättää kokeilevalla asenteellaan ja puhtaalla energiallaan. Näin tuoretta albumia ei McCartneyltä ole kuultu vuosikymmeniin. 

Flaming pie -albumia seuranneet Paul McCartneyn sooloalbumit jättivät minut yhtä välinpitämättömiksi kuin hänen Wings-albuminsa. Paul oli edelleen soitivirtuoosi, tuottelias säveltäjä, mutta Driving rain, Chaos and creation in the back yard ja Memory almost full tuntuivat kovin rutiininomaisilta kokoelmilta, joista puuttui se jokin, joka olisi saanut minut innostumaan.

Viime vuonna julkaistu vanhoja iskelmiä sisältänyt Kisses on the bottom antoi jo ymmärtää, että McCartney olisi hyväksynyt ikänsä ja jättänyt rock'n'roll-vuodet kokonaan taakseen. Frank Sinatra -tyyppinen vanhan miehen tunnelmointi ja iän haurastama lauluääni eivät valmistaneet siihen, mitä uusi, osuvasti nimetty albumi toisi tullessaan.
New ja sen toinen singlejulkaisu Queenie eye osoittavat, että Paul McCartneyllä ei ole aikomustakaan siirtyä täysipäiväiseksi papaksi. Vanhasta liverpoolilaispoikien katuleikistä nimensä saanut laulu rokkaa kuin the Beatles parhaimmillaan ja sen musiikkivideosta näkee, että Maccalla on hauskaa.

Queenie eye ei ole levyn ainoa kurkistus nuoruuteen. Laulussa Early days Paul muistelee nuoruuttaan John Lennonin kaverina ja viittaa kintaalla kaikille niille "totuuksille", joita kirjailijat, toimittajat ja muut besservisserit ovat heidän elämästään kirjoittaneet. "Kuinka te voisitte tietää mitä me teimme, te ette olleet paikalla".
Entisten aikojen muistelusta päästään hyvin tämän päivän konserttilavalle. Edelleen säännöllisesti konsertoiva McCartney lisäsi albumille kappaleen varta vasten liveyleisöä ajatellen. Vetävään Everybody out there -kappaleeseen hän on tehnyt osuuksia varta vasten konserttien sing-along hetkiä varten. Nyt kaikki mukaan!
Epäonnisen, riitaisaan eroon päättyneen toisen avioliittonsa jälkeen McCartney tutustui amerikkalaiseen Nancy Shevelliin, jonka kanssa hän meni naimisiin kaksi vuotta sitten. Uudelta albumilta löytyy monta suoraa ja epäsuoraa rakkaudentunnustusta Shevellille. Kappaleessa Looking at her Paul kehuu vaimoaan ja kertoo kuinka hän mustasukkaisesti seuraa muiden miesten vaimoonsa kohdistamia katseita. Kappale kuullostaa perinteiseltä balladilta, jonka kertosäkeen lopussa on kuitenkin mukava koukku, joka erottaa sen muista rakkauslauluista. Tämänkaltaiset yllätykset tekevät koko albumista mielenkiintoisen kuuntelukokemuksen.
Paul McCartneyn uusi albumi sai heti innostuneen vastaanoton sekä uskollisilta faneilta ja vähemmän uskollisilta kriitikoilta. Erityisesti kiitosta sai levyn moderni tyyli, josta on osittain kiittäminen uuden sukupolven tuottajia (Paul Epworth, Giles Martin, Ethan Johns ja Mark Ronson).  Uudet yhteistyökumppanit saivat Maccan selvästi innostumaan, ja levy eroaa soundeiltaan selvästi McCartneyn muista albumeista.

Eikä hyvistä lauluistakaan ole pulaa. Hienoja kappaleita on riittänyt myös levyn Extended editionin bonuskappaleiksi. Hyvänä esimerkkinä erikoispainokselta löytyvä Turned out, joka on kuin kunnianosoitus vuonna 2001 kuolleelle George Harrisonille.
Kriitikoiden ja ostavan yleisön lisäksi New sai erinomaisen vastaanoton newyorkilaisen Fab 4 free 4 all podcastin panelisteilta. Kuuntele heidän review & analysis -ohjelmansa täältä.

On erittäin mielenkiintoista nähdä, mitä yli 50 vuoden uran tehnyt Paul McCartney tekee seuraavaksi. Toivottavasti hänellä on vielä monia tuotteliaita vuosia edessäpäin.

Lue myös:



Lähettänyt klo 2 kommenttia:
Tunnisteet: , ,

190. Paul McCartney: Flaming pie (1997)

Flaming Pie on Paul McCartneyn 1990-luvulla tekemä mestariteos, albumi jossa mestari yhdisteli mallikkaasti perusrokkia maccamaisen siirappisiin balladeihin ja tarttuviin poppiskappaleisiin. Näiden peruselementtien lisäksi albumilta löytyy pari koskettavaa tribuuttia läheisille ihmisille, jotka joutuivat poistumaan tästä elämästä liian varhain.

Hyvin kiireisen 1980-luvun jälkeen Paul McCartneyn soolojulkaisut vähenivät 1990-luvulla. Jouten hän ei kuitenkaan 90-luvullakaan ollut. Aina kokeilemisesta innostunut McCartney sävelsi sinfonisen teoksen Sanding stone ja kuoroteoksen Liverpool oratorio sekä teki salanimellä Fireman pari teknoalbumia. Vuosikymmenen alussa elossa olevat Beatlet kokoontuivat tuottaja Jeff Lynnen kanssa viimeistelemään kaksi John Lennonin demonauhaa, jotka julkaistiin Beatles Anthology -projektin yhteydessä.

Anthology-projekti inspiroi McCartneytä tekemään yhden uransa parhaista sooloalbumeista. Albumin nimi oli sitaatti John Lennonilta, joka kertoi the Beatles -yhtyeen saaneen nimensä mieheltä, joka lensi "liekehtivän piirakan" päällä. Flaming pie on tasapainoinen yhdistelmä rokkia, sopivan siirappista Macca-tunnelmointia sekä pari herkkää laulua, jotka koskettavat musiikin lisäksi sanoituksellaan.
Yhtenä albumin tuottajista oli aiemmin George Harrisonin kanssa yhteistyötä tehnyt Jeff Lynne, joka oli auttanut myös kahden uuden Beatles-kappaleen äänityksissä. Yhteistyö McCartneyn ja Lynnen välillä erinomaisesti, tästä esimerkkinä singlekappale The world tonight, joka on McCartneyn parhaita rock-kappaleita sitten Beatles-vuosien.

Toinen konkari levyllä oli George Martin, joka Beatles-levyjen lisäksi oli tuottanut McCartneyn soololevyjä 1980-luvulla. Martinin näkyvin osuus levyllä ovat huikean hienot jousisovitukset, joista kaunein kuullaan kappaleessa Somedays. Kappale on Paulin koskettava rakkauskirje syöpää sairastavalle vaimolleen Lindalle, joka menehtyi noin vuosi albumin julkaisun jälkeen. Tieto elämän rajallisuudesta on läsnä laulun tekstissä, joka on yksi parhaista mitä McCartney oli koskaan kirjoittanut.
Kuolema ja jäähyväiset on aiheena myös kappaleessa Little willow, jonka Paul sävelsi yhtyekaverinsa Ringo Starrin lapsille heidän äitinsä (ja Ringon ensimmäisen vaimon) Maureenin kuoltua leukemiaan muutama vuosi aikaisemmin. Näitä kahta kappaletta yhdistää aiheen lisäksi niiden sopivan riisuttu sovitus, McCartney antaa laulujen kantaa tarinaa eikä kuorruta niitä liikaa niiden sentimentaalisuutta korostavalla kuorrutuksella.
Levyn monipuolisesta kattauksesta löytyy myös selkeä Beatles-pastissi Young boy, joka julkaistiin albumin ensimmäisenä singlenä.
Albumilla Flaming pie Paul McCartney ei pettänyt myöskään niitä fanejaan, jotka odottivat levyn lopusta taivaisiin nostavaa mahtiballadia à la Hey Jude, Let it be, Mull of Kintyre tai No more lonely nights. Kappale Beautiful night täyttää odotukset täysin tarttuvalla melodiallaan, jota täydentää hienosti George Martinin erehtymättömällä taidolla sovittamat jouset.
Flaming pie (jota jostain syystä ei Spotifysta löydy) on Paul McCartneyn uralle täydellisimpiä albumeja. Uudella vuosituhannella eläkeikään päässeen musiikkilegendan levyt eivät tähän täydellisyyteen enää yltäneet. Tänä vuonna kuitenkin jo kahdeksatta kymmentä käyvä McCartney yllätti albumilla, joka oli rohkeampi, kokeilevampi ja onnistuneempi kuin sitä edeltäneet kolme albumia yhteensä. Tämän hienon levyn esittelen seuraavaksi.

p.s. Pipes of peace -albumin kohdalla mainitsin Beatles-aiheisen podcastin Fab 4 free 4 all. viikottaista podcastia pitävät Rob Leonard, Tony Traguardo ja Mitch Axelrod ovat käsitelleet ohjelmassaan myös Flaming pie albumia. Suosittelen kaikille Beatles-fanille näitä netistä löytyviä ohjelmia kuten myös kolmikon ylläpitämää Facebook-sivua, joka on internetin aktiivisimpia ja kiinnostavimpia Beatles-foorumeja tällä hetkellä.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

189. Paul McCartney: Pipes of peace (1983)

Kuuntele koko albumi Spotifysta.
1970-luvulla menestystä Wings-yhtyeensä kanssa niittänyt Paul McCartney palasi levytysuransa juurille tekemällä kolme albumia Beatles-tuottaja George Martinin kanssa. Oma suosikkini on monien yrmimä Pipes of peace, joka muutamista korneista kappaleista huolimatta sisältää tarttuvinta ja parhaiten tuotettua Maccaa sitten Beatlesien hajoamisen. 

Paul McCartneyn uuden albumin kunniaksi esittelen seuraavaksi Beatles-basistin ja laulunkirjoittajamestarin soolotuotantoa kolmelta vuosikymmeneltä. En ole koskaan innostunut McCartneyn, hänen vaimonsa Lindan ja Denny Lainen Wings-yhtyeen 1970-luvun tuotannosta, vaikka monet pitävät esimerkiksi Wings-albumia Band on the run McCartneyn uran parhaana Beatlesien jälkeisenä tuotteena.

Wings-yhtyeen ura päättyi vuosikymmenen vaihteeseen ja Paul palasi jälleen soolouralle. Aiemmin omat levynsä (sekä Wings-albumit) tuottanut McCartney pyysi avukseen Beatles-tuottaja George Martinin, ja ainakin minun mielestäni muutos oli korvinkuultavan positiivinen. Martin oli edelleen erinomainen tuottaja ja sovittaja ja hänen kolme McCartney-albumiaan olivat viimeisen päälle tuotettuja. Eikä Maccan lauluntekotaito ollut kadonnut minnekään.

Pipes of peace -albumin nimikappale on McCartney-Martin-yhteistyötä parhaimmillaan. Kappale on yksi McCartneyn onnistuneimpia popkappaleita 1980-luvulta, ja Martinin kristallikirkas tuotanto teki kappaleesta täydellisen aloituskappaleen albumille. Kappaleeseen tehtiin myös näyttävä musiikkivideo, joka sijoittuu ensimmäisen maailmansodan rintamalle. McCartney itse esittää videossa kahta roolia, sotilasta molempien osapuolten juoksuhaudoissa.

McCartneyn 1980-luvun alkupuolen tuotanto oli silmiinpistävän popahtavaa verrattuna hänen 1970-luvun enemmän rokkiin kallellaan oleviin levyihin. Hyvänä esimerkkinä nelikymppisen rock-veteraanin popimmasta tyylistä oli tarttuva The other me.

Kriitikoiden vastaanotto oli kuitenkin nyrpeä. Pipes of peacea edeltänyt, niin ikään George Martinin tuottama Tug of war -albumi (jota jostain syystä ei löydy Spotifysta) ylistettiin maasta taivaisiin, ja Pipes of peace -albumia pidettiin tämän jälkeen suurena pettymyksenä. Martinin tuotantoa pidettiin jopa liian sliipattuna ja siirappisena. Esimerkkinä albumin liiasta sokerista pidettiin balladia So bad, jonka lauluharmoniat tavoittelivat monien mielestä turhaan Lennon-McCartney-Harrison-trion hiveleviä Beatles-stemmoja. Minusta kritiikki on aiheetonta, So bad on yksi Paulin lukuisista hienoista rakkauslauluista, eikä falsettiosuuksista vähennä sen vilpittömyyttä.
Pipes of Peace -albumin äänitysten aikoihin Macca kaveerasi Michael Jacksonin kanssa. Duetto Say say say oli albumin suurin hitti vain vuosi ennen kuin Jackson nousi megatähdeksi Thriller-albuminsa myötä. Myös tähän kappaleeseen tehtiin onnistunut musiikkivideo, jossa esiintyy Maccan ja Jackon lisäksi Paulin vaimo Linda McCartney.

Kaikki edellä esitellyt kappaleet löytyvät albumin a-puolelta, joka onkin lähes täydellinen hittikavalkadi alusta loppuun. Albumin b-puoli sen sijaan tuntuu ylijäämäkappaleiden kokoelmalta. B-puolen aloittava toinen McCartney-Jackson-yhteistyö The Man on ihan mallikas, joskaan ei Say say say:n veroinen poppiskappale, mutta sitä seuraavat neljä kappaletta hyppään lähes aina yli. Onneksi levyn päättävä perinteinen McCartney-powerballadi Through our love korjaa tilanteen, ja näyttää mihin McCartney parhaimmillaan pystyy. George Martinin sopivan runsas orkesterisovitus tekee kappaleesta täydellisen päätöskappaleen tälle epätasaiselle albumille.

Vaikka Pipes of peace ja sen singlehitit menestyivät lähes yhtä hyvin kuin sitä edeltänyt Tug of war -albumi, se muistetaan aina albumina "joka ei ollut yhtä hyvä". Esimerkiksi kolmen newyorkilaistoimittajan toimittama jokaviikkoinen netissä kuunneltava Beatles-podcast Fab 4 free 4 all (jota suosittelen lämpimästi kaikille Beatlesfaneille) runttasi albumin äskettäin maan rakoon sitä käsittelevässä jaksossaan (kuuntele se täältä). Minä olen iloisesti eri mieltä. Kaikkine vikoineen levy on yksi Paul McCartneyn parhaita.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

tiistai 29. lokakuuta 2013

188. Larry Lurex: I can hear music/Goin' back (single 1973)

Vuonna 1972 brittiläinen levytuottaja yritti luoda uudelleen amerikkalaisen Phil Spectorin luomaa "Wall of sound"-äänimaisemaa. Laulusolistiksi koelevytykselle tuottaja poimi studiossa samanaikaisesti ensimmäistä albumiaan tekevän Queenin laulusolistin Freddie Mercuryn. Levy jäi kuriositeetitksi eikä mennyt kaupaksi. Mercuryn kuoltua tämä mielenkiintoinen levy on kuitenkin noussut uuteen arvostukseen ensimmäisenä julkaisuna, jossa hänen jo tässä vaiheessa hieno äänensä saatiin julkisuuteen.

Vuonna 1972 tuntematon Queen äänitti ensimmäistä albumiaan lontoolaisessa studiossa. Saman Trident -studion toisessa huoneessa tuottaja Robin Geoffrey Cable tekiä omia testejään. Cablen tavoitteena oli imitoida Phil Spectorin kuuluisaa äänitystekniikkaa, jossa kerroksittain soittimia äänittelemällä rakennettiin levytyksistä täyteläinen ääniseinä, niin kutsuttu "wall of sound".

Cable kuuli naapuristudiossa laulavan Freddie Mercuryn äänen ja halusi hänet levylle mukaan. Ensimmäiseksi testikappaleeksi valittiin The Beach Boysin ja The Ronettes -yhtyeen hitiksi tekemä I can hear music. Laulun toinen säveltäjä oli Phil Spector itse, joka myös oli tuottanut Ronettes-version. The Beach Boysin versio oli puolestaan Brian Wilsonin yritys tehdä kunniaa ihailemansa Spectorin soundimaailmalle.
Cablen tuotanto kappaleessa I can hear music ei mielestäni ole kovin onnistunut. Varsin nuorekkaalta kuullostavan Mercuryn ääni antaa kappaleelle silti virtaa ja Brian Mayn (joka Mercuryn ehdottamana oli kutsuttu myös mukaan sessioihin) kitarasoolo on helposti tunnistettavissa pahasti puuroutuvan orkesteritaustan seasta. Äänityksiin osallistui myös Queen-rumpali Roger Taylor, vaikka varsinaisesta Queen-levystä ei olekaan kysymys.

Singlen a-puolen puutteita kompensoi singlen toisen kappaleen täydellisyys. Kysymyksessä oli aiemmin muun muassa Dusty Springfieldin ja the Byrdsin hitiksi levyttämä Goin' back.
Goin' back on yksi lauluntekijäparin Carole King - Gerry Goffin koskettavimmista lauluista (joista olen blogissani aiemmin esitellyt Dusty Springfieldin ja Carole Kingin upeat versiot), ja Freddie Mercury tekee laulusta oman hienon tulkintansa.  Cablen wall of sound -tuotanto on singlen a-puolta onnistuneenpi, joten on mielestäni sääli että tämä kappale piilotettiin singlen b-puolelle.

Ei sen puoleen että singlen a-puoli olisi sekään saanut juuri huomiota osakseen. Single julkaistiin pari viikkoa ennen Queenin ensilevyä kryptisellä "Larry Lurex"-salanimellä ja se katosi taivaan tuuliin yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin. Levy ja etenkin sen b-puolella julkaistu Goin' back sai uutta huomiota 20 vuotta myöhemmin Freddie Mercuryn kuoltua.

Singlen kappaleet julkaistiin uudelleen useammallakin Mercuryn muistoksi julkaistulla kokoelmalla ja pätkä Goin' back -kappaleesta liitettiin Made in Heaven -albumilla julkaistuun Mother Love -kappaleeseen. Näin samalla äänitteellä yhdistyivät Freddie Mercuryn ensimmäinen ja viimeinen äänilevyllä julkaistu laulusuoritus. Larry Lurex -single on yksi Mercuryn suppeaksi jääneen soolouran hiomattomista helmistä.

Lue myös:

Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,

perjantai 25. lokakuuta 2013

187. George Harrison: Brainwashed (2002)

 
Vuonna 2001 kuollut George Harrison jätti jälkeensä tukun enemmän tai vähemmän keskeneräisiä äänityksiä, joita hän oli valmistellut osin jo 1980-luvulta saakka. Postuumin albumin tuottajiksi valitut Harrisonin poika Dhani Harrison ja Cloud 9 albumin tuottanut Jeff Lynne saivat nauhojen lisäksi käsiinsä kirjalliset ohjeet ja valmiiksi suunnitellun äänitysaikataulun studiovarauksineen. Harrison ja Lynne saivat näistä eväistä aikaiseksi koskettavan, mutta sopivan kepeän albumin, joka monipuolisesti kuvasi kuolleen kitaristin arvoja, lahjakkuutta ja omalaatuista huumoria.

Vaikka vuonna 1987 julkaistun Cloud nine -albumin jälkeen ei George Harrison pitänyt kiirettä uuden levyn teossa, ei hän lopettanut laulujen kirjoittamista. Kitaristi antoi aikaansa perheelleen, Travelling Wilbury's -yhtyeelle, puutarhanhoidolle ja formulaharrastukselleen äänitellen uusia kappaleita milloin huvitti. Vuonna 1999 tapahtunut murhayritys ja vuosituhannen vaihteessa uusiutunut syöpä saivat kuitenkin Harrisonin aloittamaan vakavissaan uuden levyn äänitykset. 

Yhteistyössä poikansa Dhani Harrisonin ja tuottaja Jeff Lynnen kanssa aloitettu työ jäi kuitenkin kesken Harrisonin kuollessa marraskuussa 2001. Hänen poikansa ja Lynne jatkoivat albumin työstämistä valmiiden suunnitelmien mukaan, jopa studiovaraukset oli tehty valmiiksi. Albumi julkaistiin lähes tarkalleen vuosi Harrisonin kuoleman jälkeen.
Albumin vanhimmat kappaleet ovat peräisin jo 1980-luvulta. Vuonna 1988 sävelletty Any Road on hyvä esimerkki Harrisonin huumorista. Kappale haki innoituksensa Liisa ihmemaassa -romaanista, jossa Irvikissa-hahmo antaa Liisalle omalaatuisen reittiohjeen: "Jos et tiedä minne olet menossa, niin kaikki tiet vievät perille". Tässä laulun perusideassa on myös kaikuja Harrisonille rakkaasta intialaisesta filosofiasta. Harrison esitti kappaleen varhaisen version televisiohaastattelussa vuonna 1997

George Harrison oli vuonna 1973 julkaistun Living in the material world -albumin jälkeen vähentänyt uskonnollisten näkemystensä julistamista levyillään merkittävästi. Brainwashed -albumilla nämä teemat kuitenkin palasivat, tosin vähemmän tosikkomaiseen sävyyn. Beatles-kitaristin uskonnollista maailmankuvaa kuvaa hänen viimeisellä albumillaan parhaiten kappale Rising sun.
Rising sun on albumin parhaita kappaleita sovituksensa puolesta. The Electric Light Orchestra -yhtyeestään tunnettu Lynne lisäsi kappaleella upean jousisovituksen, joka ei vie äänityksessä pääosaa vaan on sopusoinnussa laulun syvällisen sanoman kanssa ja kasvattaa sitä hienosti loppua kohti.

Syvällisyyden vastapainona albumilta löytyy muun muassa kepeä cover-versio Cab Callowayn 1930-luvulla levyttämästä kappaleesta Between the Devil and the Deep Blue Sea, jonka Harrison oli aiemmin 1990-luvulla esittänyt Jools Hollandin televisio-ohjelmassa. Harrison soittaa kappaleessa ukuleleä, joka oli yksi hänen suosikkisoittimistaan.
Tieto kuoleman läheisyydestä sävyttää levyn kauneinta kappaletta Stuck inside a cloud, jossa Harrison pohtii oman elämänsä rajallisuutta ja jättää jäähyväisiä läheisilleen. Levyn parhaalla kitarasoololla varustettu kappale julkaistiin albumin ensimmäisenä promosinglenä.
Brainwashed-albumi menestyi listoilla kohtalaisesti, mutta ei niin hyvin kuin vastikaan kuolleen artistin levyiltä yleensä odotetaan. Kriitikot ja Beatles- ja Harrison-fanit kuitenkin ottivat albumin vastaan iloisena siitä, että hänen pöytälaatikkoon 90-luvulla kirjoittamansa ja äänittämänsä kappaleet saatiin kaikkien kuultaville. Dhani Harrison ja Jeff Lynne saivat tuotannollaan kuulijan unohtaman sen, että maestro itse ei ollut enää levyä viimeistelemässä.
Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)