lauantai 27. joulukuuta 2014

215. Kate Bush: The Dreaming (1982)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Kate Bushin neljäs albumi The Dreaming on aivan turhaan jäänyt hänen menestyneempien levyjensä varjoon. Tällä hyljeksityllä levyllä Bush teki irtioton kimittävän teinitytön roolista kohti aikuisempaa ja oman tiensä tuntevaa artistia, joka ei suostunut kaupallisiin kompromisseihin. Tuloksena oli taiteellisesti erinomainen mutta samalla ristiriitaisen vastaanoton saanut levy, jonka monet fanit nykyään nostavat hänen tuotantonsa kärkikaartiin.

Kolmen menestysalbumin jälkeen Kate Bush haki uralleen uutta suuntaa. Kauniilla ja sopivan mystisillä balladeilla listoille noussut nuori laulaja-lauluntekijä-tanssija halusi välttää lokeroitumista ja hän lähti rohkeasti avaamaan uusia uria levyllään The Dreaming. Tällä kertaa 24-vuotias laulaja tuotti levyn yksin ja uutta menestyslevyä odottava EMI-levy-yhtiö antoi hänelle vapaat kädet tehdä sellainen levy kuin hän halusi.

Esimakua uuden albumin tyylistä ja soundimaailmasta saatiin kesällä 1981.
Singlestä Sat in your lap oli turha hakea Wuthering Heightsin tai Babooshkan melodisuutta, ja sen vastaanotto oli varauksellinen. Vahvaan rytmitaustaan perustuva ja Fairlight-syntetisaattorin erikoistehosteilla kuorrutettu kappale nousi singlelistalla sijalle 11. Vaikka uutta mystistä voimaballadia odottaneet fanit pettyivätkin, odotukset uutta albumia kohtaan kasvoivat.

Uuden albumin julkaisua saatiin kuitenkin odottaa kauan. Ongelmat uuden tekniikan kanssa, rajallinen studioaika ja Bushin pyrkimys täydellisyyteen kaikessa venytti levyn valmistumista. Uusi levy saatiin kauppoihin vasta 15 kuukautta sen ensisinglen julkaisun jälkeen. Hermostuneet Kate Bush -fanit hämääntyivät entistä enemmän, kun albumin nimikappale The Dreaming julkaistiin singlenä vähän ennen albumia
Australian aboriginaaliväestön syrjinnästä innoituksensa saanut The Dreaming erosi täysin aiemmista radioystävällisistä hitistä, ja 48. sija Britannian singlelistalla kertoi yleisön pettymyksestä. Muutama viikko myöhemmin julkaistu albumi vahvisti pelätyn aavistuksen, uudelta levyltä oli turha hakea tarttuvia ja radioaallot täyttäviä voimasoittoja.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että levyn musiikki olisi ollut huonoa. Vaikeammat kappaleet avautuivat useamman kuuntelun jälkeen, ja rytmikoneiden ja syntetisaattoreiden kyllästämän tykityksen seasta löytyi myös suvantokohtia. Yksi omia suosikkejani on Night of the swallow, jossa Bush hyödynsi rakastamansa irlantilaisen musiikin tyyliä ja soitinvalikoimaa. Kappale julkaistiinkin singlenä vihreällä saarella.
Kaikki eivät kuitenkaan jaksaneet perehtyä albumin hienouksiin. Vaikka The Dreaming -albumilla oli alusta alkaen oma fanikuntansa, suuri yleisö vierasti Kate Bushin omasta tyylistään tinkimätöntä ja yleisöä kosiskelematonta musiikkia. Albumin kolmas single, epäonnistuneesta pankkiryöstöstä kertova There goes the tenner jäi lähes täysin ilman radiosoittoa, eikä se kepeästä musiikkivideostaankaan huolimatta noussut Englannin singlelistalle lainkaan.
Muualla Euroopassa singlenä julkaistiin ripeästi etenevä ja nerokkaasti sovitettu Suspended in Gaffa, joka levyn kappaleista parhaiten näytti Bushin laajan ääniskaalan. Singlen menestys ei juuri ollut edeltäjiään parempi. 
Vaikka the Dreaming onkin Bushin huonoiten myynyt albumi, se oli kuitenkin hänen ensimmäinen levynsä joka nousi myyntilistoille Yhdysvalloissa. Aiemmin hänen tuotantonsa oli ohitettu Atlantin takana vain olankohautuksella. Levy-yhtiö pettyi silti levyn korkeisiin äänityskuluihin ja alhaisiin myyntilukuihin.

Bush oli huonosta menestyksestä huolimatta tyytyväinen levyynsä. Vähentääkseen levytyspaineita vuokrastudioissa hän rakennutti itselleen oman studion vanhempiensa maatilalle Kentiin ja alkoi äänittää uutta levyä, joka tuli sisältämään paljon samoja elementtejä kuin The Dreaming. Rytmikoneet, syntetisaattorit, irlantilaiset vaikutteet sekä tinkimätön perfektionismi olivat osa myös albumia Hounds of love. Erona edeltäjäänsä tämä albumi vetosi myös ostavaan yleisöön ja siitä tuli hänen uransa menestynein albumi. Hounds of Loven onnistuminen peitti alleen The Dreamingin kaupallisen epäonnistumisen ja Bushin uran haastavin albumi vaipui ansiotta unholaan.
Myös minä hyljeksin pitkään tätä levyä, joka on vaikeasti lähestyttävä ja monin paikoin myös aika vaikeaa kuunneltavaa. Vuosien kuuntelun myötä levy on kuitenkin noussut yhdeksi suosikeistani Bushin tuotannossa. Se on haastava mutta myös palkitseva, ja mutkikkaiden sovitusten takaa löytyy hienoja melodioita ja laaja-alaista tulkintaa, jota mielestäni ei juurikaan löydy Bushin 2000-luvun tuotannosta. En suosittele levyä tutustumisväyläksi Kate Bushin musiikkiin, mutta jos olet jo perehtynyt hänen muuhun tuotantoonsa, suosittelen tämän albumin kuuntelemista avoimin mielin. Lämpimästi.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

tiistai 11. marraskuuta 2014

214. Vesa-Matti Loiri: Eino Leino (1978)


Kuuntele koko albumi Spotifysta
Vesa-Matti Loiri on uransa aikana levyttänyt neljä albumillista Eino Leinon runoja. Näistä ensimmäinen on edelleen hänen myydyin levynsä. Leinon runojen ja Loirin tulkinnan rinnalla levyn tärkein elementti on Perttu Hietasen runollisen kauniit melodiat, jotka antavat rakastetuille runoille aivan uuden ulottuvuuden.

Olen aiemmin blogissani kiittänyt sisartani ja isääni erinomaisista lisäyksistä levykokoelmaani. Tämänkertaisen albumin toi elämääni runoja rakastava äitini, jolle aikoinaan ostimme lahjaksi Vesa-Matti Loirin ensimmäisen Eino Leino -levyn.

Kuten äitini, en minäkään ole koskaan varsinaisesti ollut Loirin ihailija. En pidä Uuno Turhapurosta ja Tyynet ja Jean-Pierre Kuselat ovat naurattaneet vain ne ensimmäisen kerran nähdessäni. Ensimmäisellä Leino-levyllään koomikoksi leimautunut näyttelijä toi itsestään esille vakavan ja syvällisen puolen, joka monilta Uuno- ja Spede-faneilta oli jäänyt huomaamatta. Minä ja äitini emme varmasti ole ainoita, joiden Loiri-ennakkoluuloihin levy oli ja on edelleen mainiota lääkettä.
Leimautumisen ja urautumisen välttäminen oli ehkä mielessä Loirillakin, kun hän vastasi myöntävästi tuntemattoman porvoolaisen säveltäjän Perttu Hietasen pyyntöön esittää hänen Eino Leinon runoihin tekemiään lauluja. Taisto Wesslinin sovittamina laulut julkaistiin pienellä Gold Disc -levymerkillä vuonna 1978. Tuskin kukaan tekijöistä aavisti, kuinka taianomainen yhdistelmä Leino-Loiri-Hietanen oli.

Ensimmäinen Leino-albumi tuo hienosti esiin Loirin herkkyyden tulkitsijana johon näyttelijäntaidot tuovat hienon lisämausteen. Albumin suurimmaksi hitiksi nousi "Ruislinnun laulu korvissani"-alkusanoista tuttu Nocturne, joka muistuttaa kuinka taitava ja tulkintavoimainen laulaja Loiri parhaimmillaan on.
Jos äitini ihastui levyyn suurena runouden ystävänä, vetosi levyssä minuun sen melodisuus. Hietasen sävellykset ovat toinen toistaan hienompia, ja Wesslinin aistikkaat sovitukset ovat täydellinen alusta Loirin tulkinnalle. Eino Leinon runot ovat kuin luotuja sävellettäviksi ja laulettaviksi (puhuuhan Leinokin runoistaan lauluina ja itsestään laulajana). Tällä levyllä runot ovat kuin herkkä soitin, joita Vesku soittaa tarvittaessa kuiskaillen, tarvittaessa revitellen.

Kovin iloisia Eino Leinon runot eivät ole, esimerkkinä tästä äitini suosikkilaulu Lapin kesä, jossa pohjoisen kesän lyhyys ja talven pituus ovat vertauskuvia elämän lyhyydelle ja kauneuden katoavaisuudelle. Minä olen kohteliaasti eri mieltä, Lapin talvi on yksi kauneimmista asioista minkä tiedän. Tässä kappaleessa Loirin tulkinta on jossain lausunnan ja laulun välimaastossa, ja se sopii tähän runoon täydellisesti.
Itse olen jättänyt runojen synkkyyden omaan arvoonsa ja nauttinut musiikin kauneudesta. Oma suosikkilauluni levyllä on kaihoisan surullinen, kuinkas muuten, Tulkaa kotiin.
Verkkopaidasta ja risuparraastaan tunnetun näyttelijän ja tuntemattoman säveltäjän pikkiriikkiselle levy-yhtiölle tekemä levy Suomen rakastetuimman runoilijan lauluja oli täysosuma. Albumia myytiin lähes 120000 kappaletta, mistä se palkittiin tuplaplatinalevyllä. Ensimmäinen Eino Leino -levy on edelleen Vesa-Matti Loirin myydyin albumi. Kakkostilaa Loirin levynmyyntilistassa pitää vuonna 1980 julkaistu toinen Leino-kokoelma. Tähän päivään asti näitä Loiri/Leino-levyjä on julkaistu neljä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

perjantai 24. lokakuuta 2014

213. Beautiful - The Carole King Musical - Original Broadway Cast Recording (2014)


Kuuntele koko albumi Spotifysta tai esittäjien kommentein YouTubesta.
Carole Kingin musiikkiin pohjautuva musikaali Beautiful on ollut vuoden 2014 suurimpia Broadway-menestyksiä. Kingin elämäntarina teini-ikäisestä laulunkirjoittajasta maailmankuuluksi laulajatähdeksi kerrotaan Kingin ja hänen kumppaninsa Gerry Goffinin  kirjoittamien laulujen avulla. Omat sävelensä ja tarinansa musikaaliin tuovat toisen lauluntekijäpariskunnan Cynthia Weil ja Barry Mann laulut. Hienoa musiikkia sisältävä musikaali saa Lontoon ensi-iltansa alkuvuodesta 2015.

Kuten blogini lukijat ovat huomanneet, Carole King ja hänen 1970-luvulla alkanut soolouransa ovat levysoittimeni vakio-ohjelmistoa. King tunnetaan parhaiten vuonna 1971 julkaistusta albumistaan Tapestry, joka on edelleen yksi maailman myydyimmistä pop-levyistä. 1960-luvulla King tuli kuitenkin tunnetuksi muille artisteille yhdessä aviomiehensä Gerry Goffinin kanssa kirjoittamistaan hiteistä. Tämä osa hänen urastaan on tullut minulle rakkaaksi vasta myöhemmin. Kingin elämä ja ura iloineen ja murheiheen sai ensi-iltansa musikaalin muodossa Broadwaylla alkuvuodesta 2014. Pitkän etäisyyden vuoksi tyydyin lippujen ostamisen sijaan hankkimaan musikaalin soundtrack-cd:n, joka osoittautui odotuksiakin paremmaksi korvikkeeksi.

Näytelmän Beautiful - The Carole King musical avainkohta sijoittuu vuoteen 1960, jolloin 18-vuotiaan Kingin säveltämästä ja pari vuotta vanhemman Goffinin (jonka kanssa avioitunut King oli synnyttänyt ensimmäisen lapsensa aiemmin samana vuonna) sanoittamasta Will you love me tomorrow -kappaleesta tuli Goffin/Kingin ensimmäinen listaykkönen tyttöyhtye The Shirellesin esittämänä. Musikaalissa kappale kuullaan sekä Kingiä esittävän Jessie Muellerin versiona (joka muistuttaa sovitukseltaan Kingin Tapestry-albumilla julkaisemaa versiota) että The Shirellesiä näyttelevän mustan naiskolmikon esittämänä. Musikaalin virallisen YouTube-kanavan videosikermässä nähdään ja kuullaan pätkät molemmista versioista.
Will you love me tomorrow ei jäänyt Goffinin pariskunnan ainoaksi hitiksi tai edes ainoaksi listaykköseksi. 1960-luvun aikana he kirjoittivat kymmeniä hittejä eri artisteille ja USA:n listan ykköspaikan valloitti näistä neljä. USA:n listan kärkeen nousi muiden muassa the Loco-motion, jonka laulajaksi pestattiin Goffinin ja Kingin lastenhoitaja Eva Boyd. Vaikka kappale jäi Little Evan ainoksi hitiksi, se on yksi Carole Kingin levytetyimmistä kappaleista (King itse sisällytti kappaleen albumilleen Pearls ja hän on esittänyt sen useasti konserteissaan.). 
Beautiful-musikaalissa esiintyy myös toinen tunnettu lauluntekijäpariskunta. Samalle kustantajalle Goffin/King-parin kanssa lauluja kirjoitti aviopari Barry Mann ja Cynthia Weil. Vaikka pariskunnat kilpailivat verisesti seuraavasta hittisinglestä, he olivat siviilielämässä toistensa lähimmät ystävät.

Musikaalissa esitetään Mann/Weil-pariskunnan suurimman hitin syntyhistoria. Säveltäjä Barry Mann (jota esittää Jarrod Spector) ei saa laulua You've lost that loving feeling toimimaan, kunnes sanoittaja Cynthia Weil (Annika Larsen) ehdottaa sävellajin laskemista ja esittäjäksi miesduo the Righteous Brothersia. Tuloksena laulu, josta tuli amerikkalaisen television ja radion 1900-luvun soitetuin kappale.
Menestyvän säveltäjäparin perheidylli alkoi murtua, kun Gerry Goffin turhaantui keskiluokkaiseen lähiöelämään ja sen sovinnaisiin rajoituksiin. The Monkees -yhtyeelle kirjoitetussa laulussa Pleasant Valley Sunday Goffin kuvaa amerikkalaisen ihanneperheen kulissia suorin sanoin. Kitkerät sanat ja Kingin iloinen melodia tekivät kappaleesta poikkeuksellisen hitin. Musikaalissa laulun esittää Goffin (Jake Epstein) yhdessä rakastajattarensa kanssa. Myös tätä laulua sen säveltäjä Carole King on esittänyt konserteissaan vielä 2000-luvun puolella.
Goffinin uskottomuuden lisäksi Carole Kingin maisemaa tummensi myös Goffinin ongelmat huumeiden ja mielenterveyden kanssa. Musikaalin synkkiin käänteisiin tuo kaivattavaa helpotusta Barry Mannin ja Cynthia Weilin suhteen kepeämpi kuvaus ja musiikki. Musikaalin yksi parhaista tulkinnoista (ja ainoa selkeä rock-kappale) on Mannia esittävätn Jarrod Spectorin tulkinta the Animals-hitistä We gotta get out of this place. Laulusta tuli aikoinaan Vietnamissa taistelleiden sotilaiden tunnuslaulu.
Täysin ilman kriisejä ei Mann/Weil parinkaan ollut, mutta muutamista parisuhteen karikoista selvittyään pari on pysynyt yhdessä näihin päiviin saakka. Cynthia Weil ja Barry Mann ovatkin olleet aktiivisesti mukana Beautiful-musikaalin teossa (ja myös albumin YouTubessa julkaistulla kommenttiraidalla).

Musikaalin päähenkilölle suhtautuminen itsestä kertovaan näytelmään on ollut vaikeampaa. Näytelmä ehti pyöriä Broadwaylla kolmen kuukauden ajan ennenkuin Carole King uskaltautui sitä katsomaan tuntemattomaksi naamioituneena. Esityksen päätteeksi King yllätti musikaalin näyttelijät täydellisesti nousemalla lavalle heidän kanssaan.

Myös itse näytelmässä King joutuu kohtaamaan tuskallisen menneisyytensä. Äänittäessään toista sooloalbumiaan Tapestry hän epäröi laulaa entisen miehensä kanssa kirjoittamaa, alunperin Aretha Franklinin levyttämää kappaletta Natural woman. Jessie Muellerin esittämä kappale muistuttaa sovitukseltaan enemmän Franklinin versiota kuin Kingin levyttämää versiota, mutta tämä sallittakoon taiteellisen vapauden nimissä.
Ylitettyään oman arkuutensa ja menneisyytensä haamut Carole Kingin sooloura alkoi toden teolla. Tapestry-albumista tuli suurmenestys ja se piti maailman myydyimmän naislaulajan albumin titteliä aina Whitney Houstonin Bodyguard -levyn julkaisuun asti. King ei enää ollut riippuvainen Gerry Goffinin lyriikoista, vaan hän oli oppinut kirjoittamaan itse omat laulutekstinsä.

Goffin puolestaan jatkoi menestyvänä sanoittajana kirjoittaen tekstit muun muassa hitteihin Saving all my love for you (Whitney Houston) ja Nothing's gonna change my love for you (Glenn Medeiros). King ja Goffin pysyivät hyvinä ystävinä ja kirjoittivat yhdessä lauluja Goffinin vuonna 2014 tapahtuneeseen kuolemaan saakka.

Musikaali päättyy Tapestry-albumin julkaisuun. Albumilla julkaistu musikaalin nimikappale Beautiful (jonka tekstin King kirjoitti itse) julistaa Kingin uskoa itseensä ja tulevaisuuteensa.
Beautiful - The Carole King musical:in äänite on niin onnistunut ja viihdyttävä, että koen että olen nähnyt koko näytelmän, vaikka en Brodwayn lähellä ole koskaan käynytkään. Levyllä ei ole yhtään täyteraitaa, vaan jokainen hetki on hittitavaraa Goffin/Kingin tai Mann/Weilin aarteistosta, joten esimerkkikappaleiden valinta tähän blogiinkin oli vaikeaa. Levy toimii parhaiten kokonaan kuunneltuna.

Yhdysvalloissa suuren suosion saanutta musikaalia valmistellaan parhaillaan Lontoon West Endin ensi-iltaa varten, jonka on määrä tapahtua helmikuussa 2015. Ehkä pääsen katsomaan musikaalin siellä.

Lue myös:




Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , ,

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

212. Electric Light Orchestra: Balance of power (1986)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Runsaista orkesterisovituksistaan ja omalaatuisista soitinkokeiluistaan tunnettu 1970-luvun hittiyhtye Electric Light Orchestra oli uransa loppusuoralla 1980-luvulla. Yhtyeen viimeisellä levyllä oli runsaus oli vaihtunut suppeuteen ja akustisuus synteettisyyteen. Siitä huolimatta levyllä oli hyvät hetkensä ja se parhaimmillaan on osoitus Jeff Lynnen sopeutumisesta uuteen aikakauteen popmusiikissa.

Electric Light Orchestran kultakauden viimeinen albumi Balance of power kuullostaa ja näyttää kaikin tavoin levyltä, joka oli tehty täyttämään levy-yhtiön kanssa sovittu julkaisukiintiö. Kansi on yhtyeen uran mielikuvituksettomin, pituudeltaan levy on lyhin minkä ELO oli koskaan tehnyt ja ennen levyn tekoa maestro Jeff Lynne oli kutistanut parhaimmillaan 11 jäsenisen yhtyeen minimiin.

Sinfonisista elementeistä innoituksensa saaneen yhtyeen levyistä Balance of power on ainoa, jolla ei kuulla yhtään jousisoittimia alkukauden fagoteista ja metsästystorvista puhumattakaan. Jousien ja puhaltimien äänet on korvattu lähes täysin syntetisaattorilla.
Sovituksiltaan ja toteutukseltaan kunnianhimottoman albumin pelastaa Jeff Lynnen kautta linjan hienot sävellykset. ELO oli ollut Lynnen rakas projekti sen alkuvuosista lähtien, eikä hän 15 vuotta yhtyeen perustamisen jälkeenkään osannut eikä halunnut tehdä lauluja vasemmalla kädellä.
Lynne, joka ensimmäisen albumin jälkeen oli säveltänyt, tuottanut ja laulanut ELO:n kaikki levytykset oli lauluntekijänä edelleen voimissaan. Levyn ensimmäiset kaksi laulua Heaven only knows ja So serious ovat ytimekkään tarttuvia iskusävelmiä (molemmat alle kolmen minuutin mittaisia), joiden synteettinen yleisvaikutelma sopi hyvin 1980-luvun soundimaailmaan.

Lynne oli edelleen myös eleettömän taitava laulaja, joka toi sopivasti henkeä yhtyeen lauluihin. Levyn parhaassa balladissa Getting to the point Lynnen lämmin ääni vie (onneksi) voiton ylitsevuotavan 80-lukulaisesta sovituksesta. ELO:n levyillä harvinainen saksofonisoolo tuo myös hyvän lisävivahteen kappaleeseen.
Kolmihenkiseksi kutistuneen yhtyeen muut jäsenet olivat Lynnen luotetuimpia työkavereita. Rumpuja soittava Bev Bevan oli ollut Lynnen kelkassa jo The Moven ajoista lähtien, ja Lynnen kanssa koskettimia soittava Richard Tandy oli liittynyt ELOon ennen toisen levyn äänityksiä vuonna 1972. Koskettimien ja laulun lisäksi Lynne itse soitti kitaraa ja bassoa ja toimi aiempien levyjen tapaan albumin tuottajana.
Balance of power ei menestynyt Electric Light Orchestran kultavuosien levyjen tapaan, ja Lynne oli valmis laittamaan pisteen yhtyeen uralle. Tuotettuaan George Harrisonin comeback-albumin Cloud 9 Lynnestä tuli kysytty tuottaja, jonka johdolla syntyivät muiden muoassa Roy Orbisonin Mystery girl, Tom Pettyn Full moon fever ja Paul McCartneyn Flaming pie -albumit. Lynne liittyi Harrisonin, Pettyn, Orbisonin ja Bob Dylanin muodostamaan Travelling Wilburys superyhtyeeseen ja muiden projektiensa ohessa julkaisi vuonna erinomaisen soololevyn Armchair Theatre vuonna 1990.

Electric Light Orchestra palasi levylle lyhyesti vuosituhannen vaihdettua, mutta vuonna 2001 julkaistu Zoom oli käytännössä Lynnen toinen sooloalbumi, jonka kanteen painettiin ELO:n nimi vain levy-yhtiön vaatimuksesta. Kikka ei toiminut, levy myi huonosti ja Electric Light Orchestran paluu jäi yhteen levyyn.

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

lauantai 27. syyskuuta 2014

211. Donna Summer: Donna Summer (1982)


Kuuntele koko albumi Spotifyssa.
Donna Summerin 1980-luvun tuotanto on syyttä jäänyt hänen aiempien hittiensä varjoon. Vaikka menestys ei jatkunut samanlaisena kuin 1970-luvulla, teki Summer edelleen hienoja albumikokonaisuuksia. Yksi unohdetuista levyistä on hänen omaa nimeään kantava albumi vuodelta 1982, joka on hänen uransa parhaita sen taustalla velloneista ristiriidoista huolimatta.

Diskon kuningattareksi 1970-luvulla kruunattu Donna Summer oli vuosikymmenen vaihtuessa uusiutumisen edessä. 70-luvun disko oli menettänyt suurimman suosionsa ja hengellisen kotinsa uudelleenlöytänyt Summer halusi eroon I feel love:n ja Love to love you baby:n kaltaisten kappaleiden luomasta eroottisesta imagosta. Uutta suuntaa tarjosi uusi levy-yhtiö, joka kutsui uuden albumin tuottajaksi veteraani Quincy Jonesin, jonka juuri oli tuottanut Michael Jacksonin menestysalbumit Off the wall ja Thriller.

Odotukset olivat korkealla kun albumi ja sen ensisingle Love is in control julkaistiin. Kappaleen sävelsi yhdessä Quincy Jonesin kanssa Rod Temperton, jonka tuotantoa olivat muun muassa Jackson-hitit Rock with you ja Thriller. Soundeiltaan ja tyyliltään Love is in control muistuttikin enemmän Michael Jacksonin amerikkalaista pop-soulia kuin Summerin aiempaa eurodiskoa. Summerin aiempien musiikkivideoiden viettelevän tyylin rinnalla väririkas ja viaton video toi mieleen lähinnä Pikku kakkosen.
Michael Jackson -maisesta mikkihiirikuorostaan ja naivista videostaan huolimatta Love is in control käynnistää albumin erinomaisen energisesti. Levyn mielestäni paras kappale tulee kuitenkin heti toisena. Mystery of love on sävellyksenä levyn paras, Quincy Jonesin sovitus ja tuotanto ykkösluokkaa ja laulu sopii uutta aikuisempaa tyyliä hakeneelle Summerille täydellisesti.
Levyn omalaatuisin ja tunnetuin kappale on cover-versio elokuva- ja syntetisaattorimusiikistaan tunnetun Vangelisin pikkuhitistä State of independence. Kappaleessa yhdistyvät reggae- ja ska-rytmit tuhtiin syntetisaattoritaustaan ja pohdiskelevaan tekstiin. Erinomaisesti, jälleen kerran, laulun tulkitsevan Donna Summerin taustalla esiintyy supertähtiä vilisevä taustakuoro, jossa laulaa Summerin lisäksi mm. Michael Jackson, Dionne Warwick, Stevie Wonder ja Lionel Richie.
Donna Summer -albumi oli Quincy Jonesin millintarkka taidonnäyte, mutta myös osoitus siitä kuinka hyvin Summer sopeutui uuden vuosikymmenen vaatimuksiin. 70-luvun ähisevä ja huokaileva diskodiiva oli menneisyyttä, ja tilalle oli tullut aikuinen poptähti joka taipui soulin, gospelin, rockin lisäksi perinteisiin rakkauslauluihin. Esimerkkinä
 levyn kahdesta balladista singlenäkin julkaistu The woman in me.
Tyylikkään lopputuloksen taustalla oli kuitenkin ristiriitoja. Edellisen levyn menestykseen tyytymätön levy-yhtiö oli sanellut uuden levyn ehdot ja hylännyt osan Summerin itsensä kirjoittamista lauluista. Aiemmilla albumeillaan Summer oli kirjoittanut suuren osan kappaleistaan itse, mutta tälle levylle pääsi vain kaksi kappaletta, joiden tekoon laulaja itse osallistui. Toinen näistä, Summerin aiempien levyjen tyyliä heijasteleva Love is just a breath away, on albumin kohokohtia.
Myös Quincy Jonesin valinta tuottajaksi tehtiin vastoin laulajan tahtoa. Summer oli jo aloittanut äänitykset hänen aiemmat levynsä tuottaneiden Pete Bellotten ja Giorgio Moroderin kanssa, mutta Geffen hyllytti nämä äänitykset ja määräsi Summerin jatkamaan yhteistyötä Jonesin kanssa. Summer kertoi myöhemmin, että levyn teko oli vaikeaa ja hän joutui sietämään temperamentikkaan tuottajan komentelua. "Tuntui siltä että olin vieraileva artisti Quincy Jonesin levyllä", Summer muisteli.

Albumi on kuitenkin kestänyt aikaa hienosti, ja levyn laulut ovat paria keskinkertaista poikkeusta lukuunottamatta hienosti sävellettyjä ja tulkittuja popkappaleita. Myöhemmin 1980-luvulla muotiin tulleiden rumpukoneiden ja samplereiden sijaan levyllä kuullaan oikeita kitaroita, rumpuja ja hienosti sovitettuja jousia. Kapellimestari Quincy Jones pitää paketin hienosti kasassa.

Levy-yhtiö odotti Jonesin ja Summerin yhteistyöstä suurta menestystä, mutta hienosta musiikista huolimatta levyn kaupallinen menestys jäi vaisuksi. Keski-Euroopassa ja Pohjoismaissa levy sai hyvän vastaanoton, mutta tärkeimmillä markkinoilla Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa suurella rahalla tuotettu levy jäi kauas tavoitteistaan, eikä ollut omiaan parantamaan Summerin ja levy-yhtiön Geffenin vaikeita suhteita.


Summer sävelsi seuraavan albuminsa kappaleet kaikki itse, mutta jälleen Geffen kieltäytyi julkaisemasta sitä. Aiempien sopimusten täyttämiseksi She works hard for the money -levy annettiin Polygram-levy-yhtiölle ja siitä tuli, Geffenin suureksi harmiksi, Donna Summerin menestynein albumi 1980-luvulla.

Lue myös:


Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)