Kuuntele koko albumi Spotifyssa. |
The Works merkitsi Queenille paluuta kokonaisuutena laadukkaiden albumien tielle neljän varsin sekalaisen levyn jälkeen. Aikuistuneen ja oman linjansa löytäneen yhtyeen levy sisälsi neljä suurta hittiä sekä liudan muita hienoja lauluja. Brittiyhtyeen uran toinen huippukausi oli alkanut.
Queenin uran ensimmäinen korkeasuhdanne päättyi Marx-veljesten elokuvien mukaan nimettyihin A Night at the Opera ja A Day at the Races -albumeihin. Hittejä yhtye teki toki tämän jälkeenkin, mutta seuranneet neljä albumia olivat laadultaan hyvin epätasaisia. Pohjanoteeraus oli vuonna 1982 ilmestynyt Hot Space, jossa yhtye yritti olla muodikas ja sovittaa musiikkinsa funk- ja diskorytmeihin.
Vuonna 1984 ilmestynyt The Works palautti jälleen uskon Queenin tyylitajuun. Levy ei pyrkinyt aiempien albumien tapaan luomaan korkealentoisia teemakokonaisuuksia tai kosiskelemaan muodikkailla trendisoundeilla. The Worksin voima olivat tasaisen vahvat sävellykset, joiden tekoon osallistuivat kaikki yhtyeen jäsenet. Albumi oli yksi harvoista Queen-levyistä, joiden kannessa on valokuva yhtyeestä. Konstailematon kansi kuvasi hyvin perusasioista ammentavaa rock-albumia.
Ensimmäinen muistikuvani Queenista on televisiossa esitetty I want to break free -kappaleen musiikkivideo, joka jäljitteli perusbrittiläisiä saippuaoopperoita Eastenders ja Coronation street. Naishahmoiksi pukeutuneet yhtyeen jäsenet nauttivat selvästi rooleistaan ja videosta tuli yksi yhtyeen suosituimmista. Kappaleen sävelsi basisti John Deacon, joka aiemmin oli vastannut suurhitistä Another one bites the dust.
- Queen: I want to break free (musiikkivideo YouTube)
- Queen: It's a hard life (musiikkivideo YouTube)
- Queen: Hammer to fall (musiikkivideo YouTube)
- Queen: Keep passing through open windows (YouTube)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti