keskiviikko 2. tammikuuta 2013

151. The Best of James Bond 30th Anniversary (1962-1989)

Kuuntele James Bond tunnusmelodioita Spotifyssa (playlist).
James Bond -elokuvat muodostavat ainutlaatuisen tähän mennessä 23 elokuvan sarjan. Puolen vuosisadan aikana tehdyistä elokuvista on muodostunut formaatti, jossa monet asiat ja teemat toistuvat samanlaisina hieman varioituina vuodesta vuoteen. Yksi elokuvien toistuvista elementeistä ovat Bond-elokuvien alkutekstit, joiden taustalla soivista tunnusmelodioista on tullut lähes poikkeuksetta hittejä. Nämä hitit on koottu albumiksi useaan kertaan muodostaen näin musiikillisesti mielenkiitoisen aikamatkan Matt Monron välimerellisestä balladista Adelen tuoreimpaan tunnusmelodiaan.

80-luvun alkupuoliskolla videonauhurit kuuluivat vain varakkaiden perheiden olohuoneisiin. Itse muistan, että jos jonkin kaverini kotiin hankittiin "videot", se oli uutinen koko luokassa. James Bond -elokuvat olivat uuden videovuokraamoliiketoiminnan kivijalka. Ensimmäinen kysymys tuoreen videoperheen lapselle olikin "montako Bondia olet katsonut". Ensimmäinen lähikosketus Bond-leffoihin (joiden ikäraja oli vielä yleisesti 16-vuotta) olikin, kun kokokoonnuimme viettämään 10 tai 11 -vuotissyntymäpäiväjuhlia hammaslääkäriperheeseen kuuluvan luokkatoverin kotiin. Synttärivieraat kerääntyivät television ja uutuuttaan hohtavan VHS-nauhurin ääreen, ja juhlien sisältö koostui 2-3:n James Bond -elokuvan katsomisesta.

Perusteellisemmin tutustuin näihin elokuviin opiskeluaikoina, jolloin videonauhuri oli halventunut opiskelijan kukkarolle sopivaksi ja Bondeja näytettiin myös kotimaisilla televisiokanavilla. Elokuvat toistivat itseään juonen ja ohjauksen osalta, ja suurin mielenkiinto kohdistuikin pikkuhiljaa elokuvan alkuteksteihin ja niiden aikana soitettavaan musiikkiin. Ensimmäisen kerran tämä yhdistelmä kuultiin elokuvassa Salainen agentti 007 Istanbulissa (From Russia with love). Elokuvassa alkutekstien aikana kuultiin tunnusmelodian instrumentaaliversio. Matt Monron laulamana tämä hieno balladi kuultiin elokuvassa myöhemmin. Allaolevassa linkissä nämä kaksi on kuitenkin yhdistetty.
Bond-elokuvien tunnuslaulujen tekstien aihe liittyi harvoin suoraan elokuvaan. Elokuvan nimen ympärille kudottiin useimmiten romanttinen tarina, jossa vain vihjeenomaisesti viitattiin agentin työn vaarallisuuteen ja jännittävyyteen. 

Suoriten elokuvan aihetta koskettaa kappale Goldfinger, jota pidetään syystäkin kaikkien aikojen legendaarisimpana tunnusmelodiana. Sävelmän ensimmäistä kahta nuottia on jäljitelty Bond-tunnusmelodioissa tämän jälkeen usasti. Yhtä muistettava on myös Shirley Basseyn  laulusuoritus. Nerokkaan laulun tekstissä leikitään englannin kielen foneettisilla hienouksilla. Laulun aiheena on elokuvan pääkonna, jonka kultainen sormi uhkaa vaaraa pelkäämättömiä naisia. Hänellä kultainen (golden) sydämensä on kylmä (cold) kuin jää. 
Vastaavalla tavalla Bond-vihulaista romantisoitiin elokuvan 007 ja kultainen ase -elokuvan tunnusmelodiassa, joka oli samalla ensimmäinen vakava yritys tuoda teemoihin mukaan reilua rock-henkeä. Teema toistui myös elokuvan lopputekstien aikana.
Pian popartistit alkoivat kilpailla mahdollisuudesta päästä esittämään seuraavan elokuvan Bond-tunnari. 1960-luvulla tunnusmelodioita pääsivät laulamaan Matt Monron ja Shirley Basseyn lisäksi sellaiset popsuuruudet kuin Nancy Sinatra ja Tom Jones. 1970-luvulla artistien joukosta löytyivät muiden muassa Paul McCartney ja Carly Simon. Shirley Bassey on ainoana artistina saanut kunnian esittää Bond-tunnarin kolmessa eri elokuvassa. Hänen toinen esiintymisensä tapahtui vuoden 1971 elokuvassa Timantit ovat ikuisia, joka on kuin kypsän naisen versio Marilyn Monroen Diamonds are a girls best friends -sävelmästä.
1970 ja 1980-luvuilla tunnusmelodiat alkoivat erkaantua edellisellä vuosikymmenellä muodostuneesta kaavasta. Melodiat muistuttivat enemmän tavallista perusiskelmää, ja agenttiteemaa sivuttiin vain laulun tekstissä jos siinäkään. Hyvä esimerkki tästä on Octopussy - mustekala -elokuvan tunnusmelodia, jonka tekstissä ei edes mainita elokuvan nimeä. Kappale on yksi Bond-suosikkejani.
Modernimmat ja nuorekkaammat popteemat valtasivat Bond-elokuvat 1980-luvun puolivälissä Duran Duranin ja A-ha -yhtyeiden myötä. Esimerkkinä tästä 007 ja kuoleman katse -elokuvan tunnusmelodia, jossa ainoastaan otsikko ja laulun syntetisaattori-info viittaavat perinteiseen James Bond -brändiin. 
1980- ja 1990-lukujen vaihteessa 007-tunnusmelodioissa alettiin jälleen ammentaa vanhojen hyvien aikojen Bond-tematiikasta. Yksi kaikkien aikojen tyylikkäimmistä tunnusmelodioista on 007 ja lupa tappaa -elokuvan tunnuskappale, joka peittelemättä lainailee melodia- ja sovitusaihioita Shirley Basseyn Goldfinger -kappaleesta.
Oma James Bond -kokoelma-cd:ni päättyy Licence to kill -kappaleeseen, mutta myöhemmiltä kokoelmilta löytyvät toki myös tuoreemmat Bond-tunnarit.

Lupa tappaa -elokuvan myötä päättyi yksi aikakausi, kun  vuodesta 1967 elokuvien alkutekstigrafiikoista vastannut Maurice Binder kuoli. Hänelle seuraajaksi löytyi brittiläinen musiikkivideoiden ohjaaja Daniel Kleinman, jonka ohjaama Licence to kill -laulun musiikkivideo (katso linkki yllä) oli täydellinen työnäyte. Kleinmanin ensimmäiset alkutekstit nähtiin elokuvassa 007 ja kultainen silmä.

Itse näin Goldeneyen Belgian opiskelijavaihtoni aikana (tietenkin ranskankielisellä dubbauksella), ja se on edelleen mielestäni kaikkien aikojen paras James Bond -elokuva. Kleinmanin upeat alkutekstit yhdistelevät taitavasti Bond-elokuvien kliseitä aseiden piipuista ja kauniista naisista elokuvan teemaan, Neuvostoliiton hajoamiseen. Suurelta valkokankaalta nähtynä tämä metaforakollaasi (Leninin patsaita moukaroivat naishahmot ja taivaalta putoilevat sirpit ja vasarat) oli mykistävän tyylikästä katsottavaa. Alkutunnuksen kruunaa Tina Turnerin laulama tunnusmelodia. U2-yhtyeen Bono ja Edge varastivat yhden jos toisenkin idean aiemmista Bond-melodioista Goldeneye-tunnusta säveltäessään.
Oma suhteeni Bond-elokuviin katkesi vuonna 2002 julkaistuun Kuolema saa odottaa -elokuvaan. Tässä vaiheessa olin jo kyllästynyt agenttielokuvien itseään toistaviin rutiineihin, mutta pohjanoteeraus oli uuden elokuvan alkutekstien aikana nähty Madonnan säveltämä ja esittämä tunnusmelodia. Popin kuningatar hukkasi ainutlaatuisen tilaisuutensa, Die another day on Bond-historian selvästi mitättömin sävellys ja yksi Madonnan koko uran huonoimmista kappaleista.

Tämän jälkeen en ole ehtinyt enkä jaksanut tutustua uusiin Bond-elokuviin, joten myös niiden tunnusmelodiat ovat jääneet minulle tuntemattomiksi. Pari kertaa kuulemani Adelen tuorein Skyfall-elokuvan tunnuskappale ei mielestäni nouse Matt Monron, Shirley Basseyn, Gladys Knightin tai Tina Turnerin bond-klassikoiden tasolle.

James Bond -elokuvat ovat sarjana mainiota aivot narikkaan -toimintaviihdettä, jolle on tilausta kun pääkoppa ei jaksa käsitellä syviä merkityksiä sisältäviä elokuvaklassikoita. Omaan ajanviettooni eivät James Bond -elokuvat enää kuulu, mutta niiden tunnusmelodioista koottua cd:tä kuuntelen edelleen. 
Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , , , , , , , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)