Kuuntele koko albumi Spotifysta |
Menestys yllätti alkuvuodesta 1983 Annie Lennoxin ja Dave Stewartin muodostaman Eurythmics-yhtyeen. Yhtye oli ensimmäisillä levyillään yhdistänyt perinteisesti miehisen electro-teknomusiikin ja Lennoxin suolahtavan lauluäänen, mutta vastaanottavaista yleisöä ei tuntunut löytyvän. Sitten single Sweet dreams are made of these tunkeutui genrerajojen yli radioaalloille ja myyntilistojen kärkeen tehden yhtyeestä kertaheitolla ykkösyhtyeen sekä Britanniassa että Yhdysvalloissa.
Annie ja Dave aloittivat kolmannen levynsä äänitykset heti kun yllätyskysynnän kovin piikki oli ohitettu. Uuden albumin ensimmäinen single julkaistiin vain viisi kuukautta Sweet dreamsin jälkeen. Kappaleen syntikkatausta oli tuttua Eurythmicsiä, mutta Lennox pyrki laulusuorituksellaan selvästi edellistä hittiä lämpimämpään ja aistikkaampaan tulkintaan.
- Eurythmics: Who's that girl (musiikkivideo, YouTube)
- Eurythmics: Who's that girl (Spotify)
Jo tässä vaiheessa Eurythmicsin historiaa musiikkivideot olivat äärimmäisen tärkeä työkalu kappaleiden menestyksessä. Who's that girl -kappaletta on vaikea kuunnella näkemättä mielessä tarinaltaan vahvaa videota, jossa Lennox esittää sekä hylättyä laulajatähteä sekä miespuolista ihailijaa (hänen androgyyni imagonsa oli tuttu jo yhtyeen aiemmilta musiikkivideoilta). Petollisena renttumiehenä esiintyy tietenkin Stewart, jonka vierellä kulkevat vuorollaan mm. kaikki Banananaraman neljä jäsentä näiden joukossa hänen tuleva vaimonsa Siobhan Fahey ja Faheyn yhtyeessä myöhemmin korvaava Jacquie O' Sullivan. Kappaleessa Stewartin ääni sulautuu kertosäkeessä saumattomasti Lennoxin ääneen.
Vaikka Lennox ja Stewart saivat ensimmäistä kertaa äänittää albuminsa ilman pankkilainaa, joutuivat he edelleen tekemään albuminsa keskeneräisessä kotistudiossaan. Kappaletta Here comes the rain again -säestävä jousisektio joutui äänittämään oman osuutensa studion porraskäytävässä. Sovituksesta vastasi Michael Kamen, joka myöhemmin tuli kuuluisaksi elokuvamusiikeistaan.
- Eurythmics: Here comes the rain again (musiikkivideo, YouTube)
- Eurythmics: Here comes the rain again (Spotify)
Minun korvaani Here comes the rain again on kuulostanut aina siltä, kuin Sweet dreams -kappaleeseen olisi tehty uusi sovitus ja sanat. Vaikka nämä kappaleet kuulostavatkin joskus jopa häiritsevän samanlaisilta, on "uusi versio" taitavasti rakennettu silta yhtyeen alkuvuosien teknon ja tulevina vuosina tutuksi tulleen tavalliselle popyleisölle helpomman poptyylin välillä.
Albumin kolme singleraitaa (edellämainittujen välillä julkaistiin kalypso-sävytteinen Right by your side) olivat Touch-albumin radioystävällisintä osastoa. Levyn muut kappaleet olivat yhtyeen aiemman tuotannon tapaan muutamalle toistuvalle idealle perustuvia pop-tekno-teoksia, jotka jäivät yhtyeen hittien varjoon. Kekseliäät sovitusideat ja erinomaiset sanoitukset tekivät niistä kuitenkin tutustumisen arvoisia kappaleita.
Hyvänä esimerkkinä tästä oli kappale Cool blue, jossa nainen toisaalta pyrkii pois kylmän miehen vaikutuspiiristä mutta takertuukin tähän entistä tiukemmin. Kappaleen nerokas "How could she fall for a boy like that" väliosa oli kuin esimakua neljä vuotta myöhemmin julkaistavan Savage albumin teemoista.
- Eurythmics: Cool blue (Spotify)
Oma henkilökohtainen suosikkini on kappale No fear, no hate, no pain (no broken hearts), jossa Michael Kamenin vangitseva jousisovitus ja harkiten valitut ääniefektit tekivät sävellykseltään varsin monotonisesta kappaleesta unohdetun mestariteoksen.
Lue myös:
- 26. Eurythmics: Be yourself tonight (1985)
- 119. Eurythmics: Savage (1987)
- 67. Eurythmics: We too are one (1989)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti