tiistai 21. elokuuta 2012

124. Edith Piaf: Sous le ciel de Paris/Un grand amour qui s'achève (savikiekko 1954)

Edith Piaf yhdistetään Suomessa usein pariin suureen hittiinsä. Hymne à l'amourin ja Milordin rinnalla kolmas Piafin suuriin kappaleisiin luettava laulu on Sous le ciel de Paris (="Pariisin taivaan alla"). Tämä leppoisa kappale kuvailee värikkäästi Pariisia juuri sellaisena kuin sitä ulkomaisille turisteille usein mainostetaan, rakkauden, musiikin ja filosofian tyyssijana. Ranskalaisen musette-haitarin säestämä laulu on myös musiikilliselta tyyliltään chansonin prototyyppi. Piafin tulkitsemana tästä kappaleesta tuli hieno ikivihreä.

Omalle ikäluokalleni Sous le ciel de Paris tuli tutuksi 1980-luvulla ala-asteen musiikinkirjasta Musiikin maailma, jossa Pariisin taivaan alla edusti ranskalaista chanson-musiikkia. Pispan koulun musiikkiluokassa tätä kappaletta laulettiin ahkerasti, mutta tuttavuuteni tähän kappaleeseen jäi pitkäksi aikaa siihen.

Ranskanopintojeni innostamana tutustuin Edith Piafin tuotantoon paremmin. Kovin helppoa se ei ollut, sillä artistin levytyksiä jäsentäviä albumikokonaisuuksia ei Piafilta löydy, vaan hänen levytyksensä julkaistiin vanhanaikaisilla, kaksi kappaletta sisältäneiltä savikiekoilta ja uran loppuvaiheessa neljän kappaleen EP-levyillä. Piafin musiikkin tutustuinkin lähinnä erinäköisten kokoelma-albumien kautta. Vihdoin 1990-luvulla ostin kaksi cd-boksia, jotka sisälsivät Piafin koko tuotannon vuodesta 1932 vuoteen 1963. Yksi näistä 13 cd:ltä löytyneistä lukuisista helmistä oli tämä Pariisin kauneutta ylistävä laulu.

Jo 1930-luvulla uransa aloittaneen Edith Giovanna Gassionin taiteilijanimi oli aluksi la Môme Piaf, joka tarkoitti pientä varpusta. Jo uransa ensimmäisellä vuosikymmenellä Piaf otti esiintyessään käyttöön oman etunimensä, ja legendaarinen chanson-brändi oli valmis.

Sous le ciel de Paris esitettiin ensimmäisen kerran samannimisessä elokuvassa vuonna 1951. Alunperin Jean Bretonnièren tulkitsemasta kappaleesta tuli kuitenkin hitti Edith Piafin levytyksen myötä kolme vuotta myöhemmin. Vaikka Piaf suosi tuotannossaan dramaattisia ja surullisia rakkaustarinoita, levytti hän myös paljon lempeitä ja iloisia kappaleita. Pariisin taivaan alla on yksi niistä.

Jean Drécajin tekstissä kuvaillaan värikkäästi Pariisia juuri sellaisena kuin se romanttisimmissa mielikuvissa esiintyy. Rakastavaiset puistossa, Seinen rantaa kuljeskeleva filosofi miettimässä haitarin soidessa taustalla. Linnut laulavat Notre Dame -kirkon pihassa jne.

Laulun säveltäjä Hubert Giraud on yksi ranskalaisen musiikin veteraaneja. Euroviisufanit muistavat 1940-luvulla uransa aloittaneen säveltäjän mm. Ranskan voittoviisusta Dors mon amour vuodelta 1958, sekä klassikoista Ce soir-là (Monaco 1960), Il doit faire beau là-bas (Ranska 1967) ja Je suis l'enfant soleil (1979). 1980-luvulla Giraud sävelsi kappaleita uraansa aloittavalle nuorelle Céline Dionille (esimerkiksi Tellement j'ai d'amour pour toi). Suomessa Giraudin tunnetuin kappale on Kirkan laulama Mamy Blue.

Savikiekon b-puolelta löytyvä Un grand amour qui s'achève on Piafin vähemmän tunnettuja kappaleita. Piaf sanoitti ja sävelsi kappaleen yhdessä yhteistyökumppaninsa Marguerite Monnot'n kanssa. Monnot oli vuosikymmenien ajan Piafin tärkein säveltäjä, ja hänen säveltämiään kappaleita ovat mm. Hymne à l'amour ja Suomessa listaykköseksikin noussut Milord. Jo 1930-luvulla yhteistyönsä aloittanut parivaljakko Monnot/Piaf oli varmasti ensimmäinen menestyvä naispuolinen lauluntekijäpari maailmassa. Un grand amour qui s'achève ei kuitenkaan yllä heidän parhaimmistoonsa.
Esittelisin mielelläni tässä blogissa jonkin hienon Edith Piaf -albumin, jos sellaisia olisi. Hänen kappaleensa elävät kymmenillä, ellei peräti sadoilla eri cd-kokoelmilla, joihin on koottu tämän hienon laulajan savikiekoilla, singleillä ja ep:illä julkaisemia kappaleita. Jatkan siis Piafin tuotannon esittelyä tässä blogissa yksi tai kaksi kappaletta kerrallaan.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

123. Agnetha Fältskog: I stand alone (1987)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Agnetha Fältskog jatkoi musiikin parissa Abban hajoamisen jälkeen tekemällä kolme soololevyä 1980-luvulla. Näistä levyistä ei kuitenkaan tullut sellaista menestystä, kuin hän oli toivonut, joten vuonna 1987 julkaistun I stand alone -levyn jälkeen Fältskog jättäytyi musiikkibisneksestä 17 vuodeksi. I stand alone on vähän kliininen ja väritön, mutta levyllä on muutama erinomainen laulu, jotka artisti esittää omaan aistikkaaseen tapaansa.

Abba-fanina ostin myös innokkaasti Agnetha Fältskogin ja Fridan soololevyjä. Näillä levyillä ei kuitenkaan ollut samaa Abba-magiaa, joten niiden kuuntelu jäi varsin vähäiseksi. Vuonna 1987 en enää vaivautunut ostamaan I stand alone -levyä, ja se ajautui hyllyyni vasta pitkälti 1990-luvun puolella jonkin tavaratalon poistohyllyn kautta. I stand alone on kuitenkin osoittautunut Agnethan 1980-luvun soololevyistä kestävimmäksi, vaikka levyn kansainvälinen menestys oli näistä kolmesta levystä huonoin.

Lähtökohdat levylle olivat hyvät. Aiemmat soololevynsä Abban seuratuin jäsen oli tehnyt kotimaassaan Ruotsissa, mutta tällä kertaa lentämistä inhoava Fältskog vaivautui matkustamaan Los Angelesiin asti levyä tekemään. Matkan innoittajana toimivat eittämättä nimekäs tuottajaparivaljakko, Chicago-yhtyeestä maineeseen noussut Peter Cetera ja Madonnan La isla bonita -kappaleen säveltäjänä maineeseen noussut Bruce Gaitsch, jonka kanssa Agnetha myös seurusteli levytyksen aikoihin.

Levyn äänittäminen Yhdysvalloissa kuuluu selkeästi levyn soinnista. Siinä missä Fältskogin edelliset soololevyt oli tehty trendikkääseen europop-tyyliin, on I stand alone lähempänä USA:n länsirannikon aikuispopmaailmaa. Laulajan ääni on kuitenkin selkeästi tunnistettavissa.

Ennen Abbaa ja Abban aikana tekemillään soololevyillä Agnetha kunnostautui myös lauluntekijänä säveltäen ruotsinkielisestä tuotannostaan yli puolet itse. Abban jälkeen ei Fältskog enää juuri säveltänyt. I stand alone -levy on hänen ensimmäinen soololevynsä, johon hän ei itse säveltänyt yhtään kappaletta. Tällä levyllä laulaja ja tuottajat luottivat enemmän Diane Warrenin ja Albert Hammondin kaltaisten ammattisäveltäjien tuotteisiin. Heidän säveltämänsä on levyn päättävä If you need someone tonight.
Levy-yhtiö olisi halunnut julkaista alumin nimellä Agnetha ilman vaikealta kuullostavaa sukunimeä, mutta laulajan vaatimuksesta levyn kannessa luki artistin nimi ä-kirjaimen pisteitä myöten. I stand alone -albumi oli vuoden myydyin levy Ruotsissa, mutta muualla myynti jäi vaatimattomammaksi osittain sen vuoksi, että laulaja ei ollut halukas matkustamaan ulkomaille levyään markkinoimaan. Ruotsissa sen sijaan Fältskog esiintyi muun muassa suositussa Jacobs stege -televisioshowssa, josta tämän kirjoituksen kolme videotallennetta ovat peräisin. Musiikkivideoissa ja televisioesityksissä Fältskog esitteli myös uuden ja modernin hiusstailinsa, joka on nähtävissä myös levyn kannessa.
Laulaja oli itse tyytyväinen levyynsä ja pettymys oli suuri, kun sen menestys jäi vaisuksi. Vasta 37-vuotiaana Fältskog koki saaneensa tarpeeksi julkisuudesta ja musiikkibisneksestä ja vetäytyi julkisuudesta yli 17 vuodeksi. Omien sanojensa mukaan hän oli niin kypsä showbusinekseen, että hän ei vaivautunut hankkimaan kotiinsa edes kunnon stereoita.

Pitkän hiljaiselo teki kuitenkin tehtävänsä, ja 1990-luvun puolivälissä ruotsalaislaulaja teki varovaisia askelia kohti julkisuutta. Vuonna 2004 julkaistiin ennakolta kovasti kohuttu (ja jälkikäteen kehuttu) albumi My colouring book, josta lisää lähipäivinä.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

torstai 16. elokuuta 2012

122. Annie Lennox: Songs of mass destruction (2007)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Eurythmics-yhtyeestä tunnetuksi tullut Annie Lennox ilmestyi pienen tauon jälkeen julkisuuteen Lontoon olympialaisten päättäjäisissä esittämällä kappaleen soolodebyyttialbumiltaan Diva. 15 vuotta myöhemmin ilmestynyt Songs of mass destruction ei ole aivan yhtä tunnettu, mutta Divan lailla se on tasaisen varmaa Annie Lennox -laatua. Levy ja siihen tehdyt musiikkivideot esittelevät hienon musiikin lisäksi tyylikkäästi ikääntyneen tähden luonollisemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Ihastuin Annie Lennoxiin viimeistään nähtyäni Eurythmics-singlen Thorn in my side musiikkivideon. Upean lauluäänen lisäksi Lennoxilla oli samanaikaisesti pistäväkatseiset ja kauniit silmät, jotka edesauttoivat hänen laulujensa sanoman perillemenoa. Ensimmäinen sooloalbumi Diva esitteli nimensä mukaan vahvasti erilaisten roolien taakse piiloutuneen artistin, joka vain lisäsi kiinnostustani häneen.

Neljännellä soololevyllään Songs of mass destruction Lennox on hylännyt roolivaatteensa, ja esiintyy aitona, kypsänä naisena. Levyn aloittava Dark road on vakava ja pohdiskeleva laulu 53-vuotiaalta artistilta. Vaikuttavassa videossa esiintyy artistin itsensä lisäksi joukko kodittomia amerikkalaisia.
Kappale Love is blind muistuttaa hyvin paljon Eurythmicsin uran alluvuosien tuotantoa, joissa riisutut ja sähköiset sovitukset antoivat kappaleille kylmän ja tunteettoman alkuvaikutelman. Tähän kappaleesen voisi hyvin kuvitella Dave Stewartin kitarasoolon.
Tällä albumilla Annie Lennox palasi Eurythmicsin tyyliin useammallakin kappaleella. Mystinen Through the glass darkly voisi hyvinkin olla peräisin yhtyeen uran viimeisiltä levyiltä, ja se olisi sopinut hyvin myös laulajansa Diva-albumille.
Rock-uransa ohessa Lennox on ollut aktiivinen AIDS-tietoisuuden kampanjoijana Etelä-Afrikassa. Songs of mass destruction -albumilta löytyvä Sing-kappale julkaistiin singlenä, jonka myyntitulot käytettiin AIDS-tietoisuuden lisäämiseen Afrikassa. Levyllä esiintyy Lennoxin lisäksi 35 tunnettua naislaulajaa Madonnasta Bonnie Raittiin ja Céline Dionista Shakiraan.  AIDS-sanomaa vie eteenpäin myös video, jossa yhdistyvät järkyttävät kuvat aitoon toivoon paremmasta tulevaisuudesta. Yleensä videoissaan vahvasti maskeerattu ja näyttäviin pukuihin piiloutunut laulaja esiintyy Etelä-Afrikassa kuvatussa musiikkivideossa kerrankin vähän meikattuna ja vailla turhia hörpelöitä.
Synkästä nimestään huolimatta Songs of mass destruction on piristävällä tavalla monipuolinen albumi Annie Lennoxilta, joka on viime vuosikymmenien parhaita rock/pop-laulajia. Lennoxin tuotanto on ollut valitettavan verkkaista. Viimeisten 20 vuoden aikana hän on julkaissut vain 5 albumia. Hyvänä puolena tässä on kuitenkin se, että laatu on pysynyt korkeana, walesilaislaulajan soololevyt ovat kaikki erilaisia mutta tasaisen laadukkaita.
Lennoxin viimeinen julkaisu on vuonna 2010 julkaistu hieno joululevy Christmas cornucopia. Lontoon olympialaisten päättäjäislavalla esitetty Little bird osoittaa, että Annie Lennoxilla riittää edelleen virtaa. Toivottavasti tätä energiaa saadaan nauttia pian uuden albumin muodossa.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

tiistai 14. elokuuta 2012

121. Agnetha Fältskog: När du tar mig i din famn/Jag var så kär (single 1979/1968)

Seuraavassa artistikatsauksessa esittelen Agnetha Fältskogin tuotantoa neljältä eri vuosikymmeneltä. Hienona aloituksena käsittelen vuonna 1979 ilmestynyttä singleä När du tar mig i din famn, jonka b-puolella on Fältskogin ensimmäinen hitti Jag var så kär vuodelta 1968. Molemmat hienot laulut ovat Abba-tähden omia sävellyksiä.

Jo aiemmin olen esitellyt ruotsalaislaulaja Agnetha Fältskogin soolouran tuotantoa, joka aivan suotta on jäänyt unholaan erään ruotsalaisyhtyeen viedessä kaiken huomion. Itse olen tutustunut Fältskogin soolotuotantoon vasta aikuisiällä, eli olen itse selvästi vanhempi, kuin laulaja itse näitä kappaleita levyttäessään. Tämänkertaisen levyn kappaleita tehdessään Abban vaalea laulajatar oli 17 ja 29-vuotias.

Aloitetaan poikkeuksellisesti singlen b-puolelta. Vuonna 1968 17-vuotias, autokaupan puhelinkeskuksessa työskennellyt Agnetha Fältskog lauloi vapaa-aikoinaan tanssibändin solistina. Bändin demonauha ajautui Cupol-levy-yhtiössä työskennellee Little Gerhardtin käsiin. Itse bändin demo ei Ruotsin rock-Jerryä kiinnostanut, mutta nauhan lopusta löytyi kaunis ja surullinen balladi, jonka lauloi kirkasääninen nuori nainen. Gerhard tarjosi levytyssopimusta Agnethalle, ja Jag var så kär -kappaleesta tuli laulajan ensimmäinen suuri hitti Ruotsissa. Näiden kahden muusikon kohtaamisen ja levyn tekemisen hauskoista yksityiskohdista kertoo tämä Little Gerhardtin ja Agnetha Fältskogin haastattelu.
Tässä Agnethan ensihitissä vakuuttaa nuoren laulajan varma ääni ja se tosiseikka, että hän oli säveltänyt ja sanoittanut laulunsa itse. Kappaleesta alkoi Fältskogin menestyksekäs ruotsinkielinen sooloura, joka tuotti viisi albumia.

Abban noustua maailmanmaineeseen 1970-luvun puolivälissä Fältskogin sooloura katkesi. Vuonna 1975 julkaistun Elva kvinnor i ett hus -albumin jälkeen hän ei levyttänyt kuin yhden soolokappaleen, joka julkaistiin käsiteltävänä olevan singlen a-puolella ja kokoelmalevyllä Tio år med Agnetha. Laulusta tehtiin myös englanninkielinen versio.
Myös tämän kappaleen Fältskog oli säveltänyt itse, sanoituksesta vastasi Ruotsin naispuolinen Vexi Salmi, satoja lauloja sanoittanut Ingela "pling" Forsman.

Kuten monien muidenkin laulajien (esimerkiksi Céline Dion) kohdalla olen todennut, äidinkielellään laulaessaan artisti on monivivahteisempi ja parempi tulkitsija kuin vieraalla kielellä laulaessaan. Tämä pätee myös Agnetha Fältskogiin, jota on joillakin levyillä vaikea tunnistaa samaksi laulajaksi, joka Abba-levyillä ja myöhemmillä soololevyillään laulaa hieman murtaen englanniksi.

När du tar mig i din famn oli viimeisiä julkaistuja Fältskogin omia sävellyksiä ja hänen viimeinen ruotsinkielinen hittinsä. Abban lopetettua toimintansa Fältskog julkaisi paria lasten- ja joululevyä lukuunottamatta vain englanninkielisiä levyjä, ja vetäytyi pikkuhiljaa julkisuudesta. Ennen "piiloutumistaan" hän levytti Yhdysvalloissa albumin I stand alone, jonka esittelen piakkoin.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

maanantai 13. elokuuta 2012

120. Madonna: Ray of light (1998)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Ristiriitaista imagoa ylläpitävä ja kohuja rakastava Madonna on onnistunut uransa aikana silloin tällöin jättämään skandaalit ja laskelmoidun provosoimisen ja keskittymään musiikintekoon. Tällöin lopputuloksena on usein ollut kestävää musiikkia, joka ei tarvitse rinnalleen imagoa tai lehtiotsikoita menestyäkseen. Ray of light on Madonnan mestariteos, joka vaikuttaa joka kuuntelukerralla.

Kuten olen jo aiemmin blogissani kirjoittanut, minulla on ollut vaikeuksia suhtautua Madonnaan ja hänen levytuotantoonsa objektiivisesti. Minua popin kuningattaren pakkomielle skandaaleihin, ärsyttämiseen ja kohauttamiseen häiritsee. Musiikki on Madonnalle vain yksi taidemuoto, joka jää usein kaiken muun, mielestäni turhan sälän ja sählingin jalkoihin. Tämä ärsyttää minua sen vuoksi, että Madonna on erittäin lahjakas muusikko ja lauluntekijä. Kuitenkin esimerkiksi parhaillaan käynnissä olevan MDNA-kiertueen uutisointi keskittyy enemmän siihen mitä tämä supertähti tekee lavalla kuin mitä hän laulaa.

Itselleni on Madonnan tuotannosta noussut kolme albumia ylitse muiden. Aiemmin esittelin albumin I'm Breathless, jossa moderneja trendejä tiukasti seuraava Madonna antautui 1930-luvun tyylin vietäväksi. Like a prayer puolestaan on laulajan uran alkupuoliskon huippuhetki, vastustamaton pop-levy täynnä hyvin tuotettuja hienoja pop-kappaleita, jotka toimivat vuodesta toiseen. Vuonna 1998 ilmestynyt Ray of light esitteli kypsemmän Madonnan, joka yhdisti taitavasti moderneja soundeja levylliseen erinomaisia sävellyksiä.
Albumin ensimmäinen singlekappale vangitsi minut ensi kuulemalla. Madonnan edelliset studioalbumit Erotica ja Bedtime stories jättivät minut varsin kylmäksi, mutta tämä hieno kappale ja sen tyylikäs toteutus vaikertavine jousineen palauttivat uskoni Madonnan musiikilliseen tyylitajuun.

Ray of Light -albumilla pääpaino oli upeillä sävellyksillä, kappaleen musiikkivideoissa Madonna jätti eroottisen provosoinnin vähemmälle ja keskittyi tulkitsemiseen ja tarinan kertomiseen. Albumin aloittava Drowned world/Substitute for love on vaikuttava kokonaisuus niin kappaleena kuin musiikkivideonakin, joka kertoo julkkiksen ja supertäden elämän varjopuolista. Menestyksen keskeltä pakeneva Madonna Ciccone vaikuttaa kerrankin tavalliselta, haavoittuvalta ihmiseltä, joka ei kaipaa salamavaloja, julkisuutta tai kaltaistensa tähtien seuraa. Kuva on hyvin erilainen, kuin mitä viimeaikaiset lööpit ovat antaneet ymmärtää.
Esimerkkikappaleiden nostaminen Ray of light -albumilta on vaikeaa, sillä albumi toimii niin hyvin kokonaisuutena, eikä sieltä juuri huonoja kappaleita löydy. Esimerkiksi levyn nimikappale Ray of light on erinomainen tanssikappale musiikkivideoineen, mutta minä pidän enemmän kappaleesta Skin, jossa vetäviin tanssirytmeihin on yhdistetty pohdiskeleva melodia.
Singlekappaleena julkaistu Power of goodbye on toinen esimerkki erinomaisen melodian ja nykyaikaisen poptyylin onnistuneesta yhdistelmästä.
Ray of light näytti, mihin Madonna laulajana parhaimmillaan pystyy. Hienojen laulujen lisäksi hän loistaa myös tulkitsijana.
Ray of lightin jälkeen Madonna on julkaissut viisi studioalbumia. En ole kuunnellut näitä albumeja tarpeeksi voidakseni sanoa niistä kovinkaan paljoa, mutta ne eivät ainakaan ensikuulemalla vakuuttaneet minua Ray of lightin tapaan. Tämä albumi vakuutti minut tämän laulajan lahjakkuudesta ja sopeutumiskyvystä niin, että ehkä minun pitäisi antaa näille muillekin levyille mahdollisuus.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)