60. Andante, Andante (Super Trouper 1980)
Tämä hellä rakkauslaulu soittimelta soittajalle jää Super Trouper -albumilta löytyvien superballadien varjoon, eikä tätä juuri muistella. Minustakaan tämä ei ole mitenkään erikoinen kappale, vaan ihan miellyttävä albumiraita, jonka Anni-Frid Lyngstadin tulkinta nostaa keskitason yläpuolelle. Kappaleen kruunaa loppuun asti mietitty puolen minuutin mittainen hillitty mutta nerokas finaali, johon on ajatusta käytetty enemmän kuin levyn muihin kappaleisiin yhteensä.
59. Arrival (Arrival 1976)
Abban uran toinen instrumentaalikappale kuvastaa Benny Anderssonin rakkautta ruotsalaiseen kansanmusiikkiin. Muu yhtye osallistuu kappaleeseen sanattoman hyminän muodossa. Hieno päätös yhtyeen ikonisimmalle albumille.
58. Eagle (The Album 1978)
Tämä ilmavan eteerinen luonnon ylistys on aavistuksen ylipitkä mutta silti erittäin kaunis aloituskappale Abban viidennelle albumille.
57. Dance (Waterloo 1974)
Tämä Phil Spectorilta innoituksensa saanut eroballadi on yksi Abban varhaiskauden vaikuttavimmista sävellyksistä. Valitettavasti eroballadien expertti Agnetha Fältskog jää kappaleessa sivuosan esittäjäksi Björn Ulvaeusin tulkitessa laulun pääsanoman. Toisenlaisella solistijaolla kappaleesta olisi voinut tulla yksi monista Abban ikivihreistä balladeista.
56. Hey Hey Helen (Abba 1975)
1970-luvun puolivälissä kantaaottavuus oli päivän sana ruotsalaisessa popmusiikissa, mutta Abba halusi vain viihdyttää ilman yhteiskunnallista sanomaa. Hey Hey Helen on varovainen poikkeus säännöstä. Onnistunut yksinhuoltajaäidin ylistys on viimeisiä Abba-kappaleita, joissa on vielä kaikuja Waterloo-albumin glam-rock-tyylistä.
55. Disillusion (Ring Ring 1973)
Soolourallaan Agnetha Fältskog oli tuottelias laulunkirjoittaja, ja ensimmäisten viiden sooloalbuminsa kappaleista hän sävelsi itse puolet. Vuoden 1975 sooloalbumilta löytyy kappale Mina ögon, jonka esiaste Disillusion oli viime hetken lisäys Ring Ring -albumille. Kappaleen askeettisesti sovitettu Abba-versio sopii sävellykseen ja Agnethan tulkintaan hyvin, mutta hänen ruotsinkielinen sooloversionsa voittaa sen vertailussa selvästi. Kyseessä on ainoa kerta, kun Agnethan sävellys löytyy Abba-levyltä, vaikka lahjakkaalla laulaja-lauluntekijällä olisi varmasti ollut rahkeita useampaankin.
54. I Can Be That Woman (Voyage 2021)
Agnetha on Voyage -albumin tähti, ja hänen eläytymisensä krapulaisen ja katuvan aviovaimon rooliin on tämän kappaleen hienointa antia. Bennyn vähäeleinen sävellys ja Abba-kappaleeksi korostetun karsittu sovitus tukevat tarinaa samoin kuin Fridan herkät harmoniat. Björnin sanoitus on kömpelö, mutta toisaalta juuri sen vuoksi vaikuttava: asia on niin painava että sitä ei haluta kaunistella hienoilla sanankäänteillä. I Can Be That Woman ei yllä Abba-kappaleiden parhaimmistoon, mutta omintakeisuudessaan se on hieno osa Abban tuotantoa.
53. Honey Honey (Waterloo 1974)
Tyyleiltään rikkonaisella Waterloo albumilla Honey Honey on maistiainen siitä, millaiseksi Abba oli muuttuva muutaman vuoden sisällä. Hiottu ja jousilla sokeroitu kappale on sisällöltään höttöisempaa Abbaa, mutta samalla ensimmäisten Abba-levyjen tarttuvimpia kappaleita. Kappale sai uuden elämän Mamma Mia -musikaalin myötä.
52. The Way Old Friends Do (Super Trouper 1980)
Olen kelpuuttanut vuoden 1979 kiertueella äänitetyn kappaleen tähän listaan sen vuoksi, että se on sisällytetty Abban studioalbumille ja sille on studiossa jälkiäänitetty merkittävästi lisäinstrumentteja. Voin vain kuvitella, kuinka vaikuttava tämä oli yhtyeen konserttien päätöskappaleena. The Way Old Friends Do on yksi vain parista Abba-kappaleesta, jossa sekä Agnethalla että Fridalla on oma soolo-osuus. Super Trouper -albumin päätösraita on Abban ainoa julkaistu Andersson/Ulvaeus-kappale, josta ei puhdasta studioversiota tehty.
51. Keep an Eye On Dan (Voyage 2021)
Keep an Eye On Dan on Abban paluualbumin turhauttavin kappale. Mystisesti alkavan kappaleen säkeistöt on maustettu upeilla, säkeistöstä toiseen kasvavilla, dramaattisilla jousilla ja Agnetha eläytyy jälleen täydellisesti eroäidin tuskaan, jonka Björn on hienosti taltioinut säkeistön tekstiin. Myös melodia on hyvin rakennettu ja johdattaa kohti kertosäettä, jonka pitäisi nostaa kappale vielä kirkkaanpaan loistoon. Kertosäe kuitenkin pilaa kaiken jankuttavalla melodiallaan, jota tympeä syntetisaattoririffi toistaa monotonisesti. Kappaleen loppuun on lisätty oivaltavasti SOS-kappaleen pianoriffi kuin anteeksipyydellen sitä, että tätäkään Voyage-albumin kappaletta ei ole harkittu loppuun saakka. Jos Keep an Eye On Dan -kappaleen kertosäe olisi tehty parhaiden Abba-standardien mukaisesti olisi tämä kappale ollut top 20 tavaraa.
- Abba Top 110 osa 1 (101-110): vääriä valintoja ja epäonnistuneita yrityksiä
- Abba Top 110 osa 2 (91-100): Kivoja kuriositeetteja ja yliarvostettuja singlehittejä
- Abba Top 110 osa 3 (81-90): Puuduttavia miljoonahittejä ja hyvin tuotettua höttöä
- Abba Top 110 osa 4 (71-80): Ihan mukavaa Abba-viihdettä
- Abba Top 110 osa 5 (61-70): Glam-rock-kiljumista ja keskiaikaisia pillipiipareita
- Abba Top 110 osa 6 (51-60): Balladeja keskitason yläpuolelta
- Abba Top 110 osa 7 (41-50): Thank You For the Music ja muita rakkauslauluja
- Abba Top 110 osa 8 (31-40): Haitarireggaen tahdissa kohti huippuhittien kimaraa
- Abba Top 110 osa 9 (21-30): Kissanainen raapaisee
- Abba Top 110 osa 10 (11-20): Sinkkujen parhaat b-puolet
- Abba Top 110 osa 11 (1-10): The Winner Takes It All
- 27. Björn & Benny, Agnetha & Frida: Ring ring (1973)
- 206. Abba: Waterloo (1974)
- 279. Abba: Abba (1975)
- 260. Abba: Arrival (1976)
- 77. Abba: The Album (1977)
- 104. Abba: Voulez-vous (1979)
- 216. Abba: Super Trouper (1980)
- 59. Abba: Hovas vittne/Tivedshambo (single 1981)
- 7. Abba: The Visitors (1981)
- 49. Abba: The day before you came/Cassandra (single 1982)
- 167. Abba: Under attack/You owe me one (single 1982)
- 274. Abba: I still have faith in you/Don't shut me down (single 2021)
- 276. Abba: Voyage (2021)