perjantai 8. kesäkuuta 2012

102. Eva Dahlgren: En blekt blondins hjärta (1991)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Ruotsin laulaja-lauluntekijöiden ykkösnimi Eva Dahlgren oli uransa huipulla 1990-luvun alussa. Ung och stolt ja Fria världen 1.989 -albumeilla tiensä tähtiin raivannut Dahlgren lunasti supertähden aseman viimeistään kahdeksannella albumillaan En blekt blondins hjärta, joka on hänen myydyin levynsä ja myös minun suosikkini hänen tuotannossaan.

Vuonna 1991 Eva Dahlgrenin uusi albumi oli Suomessa lähes yhtä suuri tapaus kuin Ruotsissa. Hänen musiikkinsa oli paikallisradioiden vakiokamaa ja uudella Dahlgren-albumilla oli lähes varma paikka myyntilistojen kärjessä. Myös minä olin suuri Dahlgren-fani aina vuonna 1987 ilmestyneestä Ung och stolt -albumista lähtien. Eva Dahlgren on Paul McCartneyn ohella ainoa artisti, jonka konsertissa olen käynyt kahdesti. Vaikka vuonna 1989 ilmestynyt Fria världen 1.989 -albumi ei ollut aivan Ung och stolt -levyn veroinen, odotin vuonna 1991 innolla häneltä uutta albumia.

Eva Dahlgren nousi Ruotsin musiikkitaivaalle määrätietoisen ja useampia vuosia kestäneen työn seurauksena. Vain 18-vuotiaana Dahlgren julkaisi ensimmäisen levynsä Finns det nån som bryr sig om vuonna 1978, ja osallistuminen vuosien 1979 ja 1980 Ruotsin huippusuosittuihin euroviisukarsintoihin nosti hänet julkisuuteen. Kuitenkin vasta edellämainittu Ung och stolt -albumi teki hänestä tähden, joka saavutti kirkkaimman loistonsa vuonna 1991 albumilla En blekt blondins hjärta.


Ennen albumin julkaisua kappale Gunga mej julkaistiin singlenä. Yleensä vakavista ja synkistäkin lauluista tunnettu Dahlgren kuullostaa kappaleessa iloiselta ja onnelliselta. Tarttuvasta ja hyvin sovitetusta kappaleesta Dahlgren sai mukavan kesähitin ennen varsinaisen albumin julkaisua.

Levy on muutenkin pullollaan hienoja sovituksia, joista on osittain kiittäninen levyn tuottanutta Anders Glenmarkia, jonka kanssa Dahlgren oli tehnyt yhteistyötä myös aiemmilla albumeilla. Levyn hienoimpia kappaleita on Kanske för minnenas skull, jossa Glenmarkin kädenjälki on selvästi kuultavissa.


Eva Dahlgren on aina luottanut omaan tapaansa säveltää, sanoittaa ja tulkita, eikä hänen ole tarvinnut seurata aikakauden musiikkitrendejä. En blekt blondins hjärta seurasi turvallista ja hyväksi havaittua tyyliä, pehmeitä balladeja ja muutama tekstiltään ja tyyliltään rankempi kappale. 1990-luvun pop-ilmastoa heijastalee eniten mukavasti etenevä pseudo-diskokappale Kom och håll om mig, jonka senkin Dahlgren saa kuullostamaan itselleen sopivalta.


Eva Dahlgrenin yhteistyö tuottaja Anders Glenmarkin kanssa alkoi jo ensimmäisen, vuonna 1978 julkaistun levyn myötä, ja 13 vuoden aikana Glenmark oppi tuomaan Dahlgrenin parhaat puolet esiin. Näiden kahden muusikon yhteistyön kauneimpia hedelmiä on kappale Guldlock. Siinä nainen, joka on saanut elämältään lähes kaiken, onnen, rakkauden ja rauhan kaipaa sitä yhtä ja ainoaa asiaa, joka vielä puuttuu. Oman lapsen kaipaus on hienosti kätketty laulun sovitukseen.


En blekt blondins hjärta -levyn menestys innoitti hakemaan menestystä myös pohjoismaiden ulkopuolelta. Englanninkielinen versio levystä ei kuitenkaan menestynyt.

Glenmarkin ja Dahlgrenin pitkä ja hedelmällinen yhteistyö päättyi tähän albumiin. Seuraavalla levyllään Eva Dahlgren teki yhteistyötä säveltäjä Anders Hillborgin ja kapellimestari Esa-Pekka Salosen kanssa. Tämä levy, kuten sitä seuranneet kolme muuta soololevyä eivät enää kuitenkaan yltänyt sille tasolle, jonka Dahlgren oli En blekt blondins hjärta -levyllä ja sitä edeltäneellä kahdella muulla albumilla tavoittanut.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

101. Tina Turner: We don't need another hero (single 1985)

Mad Max -elokuvassa ensiesityksensä saanut We don't need another hero on Tina Turnerin parhaita soolohittejä ja jatkoi hänen menestyksekästä yhteistyötään lauluntekijäparivaljakon Terry Britten ja Graham Lyle -kanssa. Laulu myös sementoi Tina Turnerin menestyksekkään soolouran, joka alkoi vuotta aiemmin huippumenestyneellä Private Dancer -albumilla.

Tina Turner on jälleen sellaisia artisteja, joka on aliedustettuna levyhyllyssäni. Syynä ei ole se, etten hänestä pitäisi, en vain ole koskaan kovinkaan paljoa ehtinyt hänen tuotantoonsa tutustua. The Best -hitistä parhaiten tunnettu Foreign Affair -albumi oli pitkään kokoelmissani neuvostoliittolaisena vinyylinä Melodija merkillä, ja Private Dancer -albumia olen kuunnellut vain pintapuolisesti. Tina Turnerin albumeihin tutustuminen onkin minulle pitkän tähtäimen "to do"-listalla.

We don't need another hero -kappaleesta muistan aina parhaiten tyylikkään musiikkivideon ensimmäiset kymmenet sekunnit, jotka keskittyvät lähinnä Turnerin huomattavan korkeiden kengänkorkojen kopinaan ja Mad Max -elokuvan rooliasun peittämiin tyylikkäisiin sääriin. Elokuvassa Turner esitti Aunty Entityä ja sai kehuja sivuroolistaan.


Tämän enenpää Tina Turner ei kuitenkaan antautunut elokuvauralle. Erottuaan Ike Turnerista hänen uransa oli ollut alamaissa 1970-luvulla, mutta vuonna 1985 hän oli jälleen huipulla Private Dancer -albumin ja What's love got to do with it -superihitin seurauksena. We don't need another hero jatkoi Turnerin hittien sarjaa. Laulun Turnerille ja elokuvan soundtrackille sävelsivät Terry Britten ja Graham Lyle, jotka olivat myös What's love...-hitin taustalla ja jotka sävelsivät puolet Turnerin seuraavan albumin Break every rule kappaleista.

Laulu sopii Tina Turnerille erinomaisesti antaen hänelle mahdollisuuden käyttää matalampaa rekisteriä, mutta myös räväyttää täysin palkein kertosäkeen puolella. Laulu on Turnerin uran parhaita, ja ainakin minun mielestäni huomattavasti parempi kuin ylisoitettu The Best, josta Turner nykyään parhaiten muistetaan.

Turnerin ura on jatkunut pitkälti 2000-luvun puolelle, eikä hän ainakaan vielä ole ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle. Hänen viimeisimmästä studioalbumista on kuitenkin jo 13 vuotta, joten ilmeisesti tänä vuonna 73-vuotta täyttävä Turner on pikku hiljaa siirtymässä pois julkisuuden kirkkaimmasta valokeilasta.




Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , ,

maanantai 4. kesäkuuta 2012

100. The Real Group: In the middle of life (2005)

Pian 30 vuotta toiminut ruotsalainen The Real Group on a cappella -yhtyeiden pioneereja pohjoismaissa. Yhtyeen monipuolinen repertuaari sisältää niin jazzia, kevyttä musiikkia ja perinteisempää kuoromusiikkia. Vuonna 2005 ilmestynyt In the middle of life kuuluu yhtyeen kevyempään tuotantoon, mikä ei kuitenkaan tarkoita että levy olisi tehty vasemmalla kädellä. Ainoastaan yhtyeen omia sävellyksiä sisältävä levy on toteutettu viivottimen tarkalla ammattitaidolla ja on suosikkilevyjäni The Real Groupin tuotannossa.

Levyhyllystäni löytyy levyjä kolmelta a cappella -lauluyhtyeeltä, jotka käyttävät levyillään ainoastaan ihmisääntä. Varsinaisia soittimia heidän tuotannossaan kuuluu vain poikkeustapauksessa. Lauluyhtye Rajattoman ja Club For Fiven kautta olen tutustunut ruotsalaiseen the Real Groupiin, joka on toiminut näiden suomalaisyhtyeiden innoittajana.

The Real Group on näistä kolmesta yhtyeestä selkeästi vanhin. Jo vuonna 1984 toimintansa aloittanut yhtye juhliikin parin vuoden päästä 30-vuotisjuhliaan, kun suomalaisyhtyeet ovat toimineet vasta reilun kymmenen vuotta. Muun muassa ruotsalaista kuoromusiikkia, jazzia ja lastenmusiikkiakin tehnyt yhtye vaihtoi kevyemmälle vaihteelle albumilla In the middle of life.

Ruotsalaisyhtyeen johtaja Anders Edenroth sävelsi tälläkin kertaa suurimman osan levyn kappaleista. Hänen kynästään on levyn aloituskappale Prime time blues, joka yhdistää taitavasti jazzsävyjä arkipäiväiseen popmusiikkiin.

Kappaleen liveversion voi katsoa tästä.

Perinteisempää poppia on Edenrothin ja Katarina Henrysonin yhteistyönä syntynyt kappale A Perfect Life, jonka sovituksessa minua kiehtoo etenkin puhaltimien imitoiminen ihmisäänillä. Edellisen laulun tapaan kappaleen solistiosuuksista huolehtivat laulun kirjoittaneet Edenroth ja Henryson.

Kappaleen liveversion voi katsoa täältä.

Tämän albumin herkempää antia on kappale Friendship, jonka solistina on jälleen laulun säveltänyt Anders Edenroth.


Vaikka Anders Edenroth vastasikin suurimmalta osalta levyn lauluista, osallistuivat myös yhtyeen muut jäsenet lauluntekotalkoisiin. Esimerkiksi sopraano Margareta Jalkéus on säveltänyt levylle kaksi kappaletta. Baritoni Peder Karlsson vastaa levyn ilopilleristä, Katarina Henrysonin laulamasta kappaleesta Are you coming to me.

Kappaleen liveversion voi katsoa täältä.

In the middle of life osuu The Real Group -yhtyeen uran käännekohtaan. Pian levyn julkaisun jälkeen Margareta Jalkéus erosi yhtyeestä, ja pari vuotta myöhemmin toinen alkuperäisjäsen Peder Karlsson lähti myös omille teilleen. Kolmen alkuperäisjäsenen, Edenrothin, Henrysonin ja Anders Jalkéusin rinnalle on sittemmin tullut uutta laulajaverta, ja yhtyeen menestysura jatkuu edelleen.

p.s. Albumin kansainvälisessä versiosta löytyy lisäksi englanninkielinen versio Suomessakin tutuksi tulleesta lastenlaulusta "Fiksu vekotin" (alkuperäisnimeltään Makalösa manicken). Sadannen blogikirjoituksen kunniaksi vähän hallittua hulluutta, eli tämän hupaisan kappaleen Thingamabob liveversio.

Real Group: Thingamabob (live)
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

torstai 31. toukokuuta 2012

99. Eurovision Song Contest Helsinki 2007 (2007)

Vuonna 2007 Suomi sai ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran kunnian järjestää Eurovision laulukilpailut omalla maaperällään. Ennakkoepäilyistä huolimatta Yleisradio onnistui erinomaisesti kilpailujen järjestämisessä, ja kilpailuissa kuultiin lisäksi paljon hienoja kappaleita pakollisten camp-numeroiden seassa. Tapahtumasta tuli koko kansan juhla, jota on mukava muistella myös jälkikäteen.

Olen seurannut Euroviisuja aktiivisesti vuodesta 1977 alkaen ja aina unelmoinut siitä, että kisat järjestettäisiin Suomessa ja pääsisin itse niitä katsomaan. Kun Lordi vuonna 2006 voitti ja kisat järjestettiin Helsingissä vuotta myöhemmin, olin paljon innostuneempi vuoden 2007 kisoista kuin Suomen voitosta konsanaan. Kysymyksessä oli sentään kaksi viikkoa kestänyt suurtapahtuma, joka sisälsi paljon muutakin kuin vain kahtena iltana Hartwall Areenasta televisioidut suorat lähetykset. Itse pääsin toimittajan ominaisuudessa seuraamaan lukuisten artistien harjoituksia Areenalla ja ostin lisäksi liput sekä semifinaalin että finaalin ennakkonäytöksiin, joiden sisältö oli identtinen varsinaisten lähetysten kanssa pisteidenlaskua ja tulosten julistamista lukuunottamatta. Se hetki, kun istahdin katsomaan semifinaalin ennakkonäytöstä, oli yksi elämäni sykähdyttävimpiä; 30 vuoden odottamisen jälkeen olin päässyt seuraamaan Euroviisuja paikan päällä.

Kaikki eivät odottaneet Suomessa järjestettäviä Eurovision laulukilpailuja yhtä suurella innolla. Helsingin Sanomia myöten hävettiin jo etukäteen sitä, kuinka Yleisradio epäonnistuisi kisojen järjestämisessä. Vaikka monta köyhempää ja televisiotoiminnaltaan kokemattomampaa maata (kuten Ukraina, Latvia, Viro, Turkki jne.) oli onnistunut kisojen järjestämisessä, jostain syystä Suomessa varauduttiin pahimpaan.

Kaikkien pahanilmanlintujen harmiksi kisajärjestelyt menivät putkeen, ja Yle tarjosi Euroopalle visuaalisesti näyttävän shown, jossa oli myös paljon hyviä kappaleita. Kaikki kappaleet julkaistiin kokoelma-cd:llä, ja esittelen näistä kappaleista kuusi. Ne eivät välttämättä ole kuusi parasta tai parhaiten menestynyttä, vaan yhdenlainen läpileikkaus vuoden 2007 viisuannista. Videot ovat peräisin varsinaisista viisulähetyksistä, joissa musiikki laulusuorituksia lukuunottamatta tuli nauhalta. Kisojen finaalin voi myös katsoa kokonaisuudessaan täältä.
Torstaina järjestetyn semfininaalin rokkaavinta antia tarjosi Islanti, jonka kappale ei valitettavasti päässyt finaaliin. Semifinaaliin osallistui 28 kappaletta, joista kaikki finaaliin päässeet kymmenen kappaletta olivat peräisin entisen itäblokin maista. Tämä sai aikaan katkeraa mutinaa rannalle jääneiden maiden riveissä ja johti siihen, että seuraavana vuotena semifinaaleja järjestettiin kaksi.
Vuoden 2007 viisujen ensikertalainen Georgia tarjosi kaikkein näyttävimmän lavashown. Kilpailujen valosuunnittelusta vastanneen Mikki Kuntun taustaprojisoinnit nostivat kappaleen aivan uusiin sfääreihin. Georgian laulu oli yksi niistä kappaleista, joita inhosin ennen harjoitusten alkua, mutta jotka Helsingin lavaesityksen jälkeen nousivat suosikeikseni.


Serbia oli vuonna 2007 suurimpia suosikkejani, mutta vuosien saatossa olen jonkin verran kyllästynyt kappaleen turhanpäiväisen paisutteluun. Myös tämän kappaleen kohdalla Mikki Kuntun valoshow, tällä kertaa huomattavasti hillitympi, toi lauluun uusia tasoja. Serbialle voiton lopulta tuonut kappale on malliesimerkki balkanin power-balladista.
Unkarin kappaleessa ei paljoa taustakuvioita tarvittu. Magdi Ruszan karhea viisublues matkalaukkuineen ja liikennemerkkeineen oli kisojen riisutuimpia mutta samalla kunnianhimoisimpia esityksiä. Laulajan jännityksestä värisevä ääni hieman haittasi muuten virheetöntä blues-kokonaisuutta.
Vuoden omalaatuisimmasta lisähärpäkkeestä vastasi Slovenian laulaja Alenka Gotar. Asiaa sen enempää paljastamatta siteeraan TV2:lle lähetystä juontanutta Heikki Paasosta: Slovenia ei luottanut Hartwall Areenan valaistukseen vaan toi mukanaan oman lukulampun. Myös tämä oopperaa ja diskorytmejä yhdistelevä kappale vakuutti minut vasta Hartwall areenan lavalla.
Kaikki listalla aiemmin esitellyt kappaleet osallistuivat semifinaaliin, ja Islantia lukuunottamatta nämä kappaleet kuultiin myös lauantain finaalissa. Suoraan finaaliin päässeistä lauluista suosikkini oli Saksa, jota tällä hetkellä pidän koko vuoden 2007 viisujen parhaana kokonaisuutena. Roger Cicero osoitti Frank Sinatramaisella esityksellään, että myös saksankieli voi olla kaunista. Modernien hytkytysten seassa big band -puhaltimet ja vanhan ajan New York -iskelmä olivat todella tervetullut yhdistelmä. Ja jälleen taustan valoprojisoinnit tukivat kappaletta erinomaisesti.

Huomasit varmaan, etten kommentoinut lainkaan esittelemieni kappaleiden sijoituksia itse kilpailussa. En pidä näitä sijoituksia kovin tärkeänä näin jälkikäteen ajateltuna, ja Helsingin kilpailujen päätyttyä lopputulokset saivat liiankin suuren roolin kisojen jälkipelissä. Etenkin Ruotsissa, jonka ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt edustaja The Ark menestyi odotettua huonommin, katkera lehtikirjoittelu johti keskustelun mielestäni täysin väärille urille. Viisuissa on mielestäni kysymys hienosta showsta, johon maat eri puolilta Eurooppaa (ja sen ulkopuolelta) voivat osallistua, ja hienosta musiikista (kyllä!). Kilpailu, pisteet ja sijoitukset tuovat jännitystä ohjelmaan, mutta liian vakavasti niitä ei saa ottaa. Vuoden 2007 Euroviisujen tulokset voi tarkistaa Wikipedian sivuilta. Kisojen finaalin voi myös katsoa kokonaisuudessaan täältä.

Vuoden 2007 Eurovision laulunkilpailut oli näytön paikka Helsingille ja Yleisradiolle, jotka onnistuivat tekemään tapahtumasta hienon shown Hartwall areenalle ja televisiokatsomoihin. Suomen pääkaupunki muuttui viisukaupungiksi, tapahtuma näkyi kaduilla ja toreilla, ja riemuun osallistuivat kaikki suomalaiset, nekin jotka muuten eivät tästä karnevaalista perustakaan. Nämä kaikki hienot muistot mielessäni kuuntelen tätä vuoden kappaleet yhteen kokoavaa cd:tä uudelleen ja uudelleen.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: ,

perjantai 25. toukokuuta 2012

98. Isabelle Aubret: Un premier amour (EP 1962)

 
Viisuviikon kunniaksi esittelen vuoden 1962 euroviisuvoittajan, joka edelleen on mielestäni kaikkien aikojen paras euroviisuvoittaja. Isabelle Aubretilla on ihanan tulkintavoimainen ääni, jota kuultiin viisuissa vielä myöhemminkin. Un premier amour oli jo kolmas Ranskan voittoviisu seitsemän ensimmäisen viisuvuoden sisällä, mutta tähän maan voittoputki katkesi muutamaksi vuodeksi. Kappaleen äänilevyversiossa on vangitseva tunnelma, joka liveversiosta puuttuu.


Muistan katsoneeni ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailun loppukilpailun kokonaan vuonna 1977, ja jonkinasteiseksi viisufaniksi minua on voinut kutsua vuodesta 1978 alkaen, jolloin nauhoitin kasettinauhurilla ensimmäisen kerran kisat talteen. Kun vuonna 1981 ilmestyi ensimmäinen kokoelmalevy siihenastisista euroviisuvoittajista, oli tietysti itsestään selvää että ostin vinyylialbumin kokoelmiini. Tämän levyn myötä pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan viisujen historiaan, joka on täynnä ikivihreitä.

Vuoden 1962 voittaja ei ole niitä kaikkein tunnetuimpia viisujen ikivihreitä, mutta se on minun listassani pikku hiljaa noussut voittajien parhaaksi.

Isabelle Aubret oli 1960-luvulla tunnettu laulaja Ranskassa ja 74-vuotias laulaja jatkaa uraansa edelleen. Viisuvoittajan lisäksi hän on tehnyt lukuisia muita hienoja levytyksiä.
Vuoden 1962 Eurovision laulukilpailut pidettiin Luxemburgissa, jolloin Suomea edusti Marion kappaleella Tipi-tii.Ylivoimaiseksi voittajaksi tänä vuonna valittiin kuitenkin siis Ranska. Kappaleen Un premier amour studioversion sovitus eroaa merkittävästi Luxemburgin lavalla esitetyn version sovituksesta. Minulle rakkaampi on tuo levyversio, jonka sovitus ja tunnelmallinen tulkinta on nostanut kappaleen minun mielessäni siihen asemaan jossa se nyt on.

Mutta ei tuossa liveversiossakaan mitään vikaa ole.
Ranskassa ei 1960-luvulla juuri singlejä julkaistu, huomattavasti suositumpi formaatti oli EP, joka oli singlelevyn kokoinen, mutta sisäisi kahden kappaleen sijaan neljä laulua. Isabelle Aubretin Un premier amour -EP sisältää kolmen muun kappaleen lisäksi version Aubretin version viisujen isäntämaan Luxemburgin kappaleesta Petit bonhomme. Hieno versio tämäkin.
Isabelle Aubret edusti Ranskaa euroviisuissa uudelleen vuonna 1968, jälleen hienolla kappaleella La Source, ja hän yritti maansa edustajaksi niinkin myöhään kuin vuonna 1983. Viimeisin albumi on vuodelta 2006 ja viimeisimmän kiertueensa ahkera laulaja teki viime vuonna.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)