maanantai 4. kesäkuuta 2012

100. The Real Group: In the middle of life (2005)

Pian 30 vuotta toiminut ruotsalainen The Real Group on a cappella -yhtyeiden pioneereja pohjoismaissa. Yhtyeen monipuolinen repertuaari sisältää niin jazzia, kevyttä musiikkia ja perinteisempää kuoromusiikkia. Vuonna 2005 ilmestynyt In the middle of life kuuluu yhtyeen kevyempään tuotantoon, mikä ei kuitenkaan tarkoita että levy olisi tehty vasemmalla kädellä. Ainoastaan yhtyeen omia sävellyksiä sisältävä levy on toteutettu viivottimen tarkalla ammattitaidolla ja on suosikkilevyjäni The Real Groupin tuotannossa.

Levyhyllystäni löytyy levyjä kolmelta a cappella -lauluyhtyeeltä, jotka käyttävät levyillään ainoastaan ihmisääntä. Varsinaisia soittimia heidän tuotannossaan kuuluu vain poikkeustapauksessa. Lauluyhtye Rajattoman ja Club For Fiven kautta olen tutustunut ruotsalaiseen the Real Groupiin, joka on toiminut näiden suomalaisyhtyeiden innoittajana.

The Real Group on näistä kolmesta yhtyeestä selkeästi vanhin. Jo vuonna 1984 toimintansa aloittanut yhtye juhliikin parin vuoden päästä 30-vuotisjuhliaan, kun suomalaisyhtyeet ovat toimineet vasta reilun kymmenen vuotta. Muun muassa ruotsalaista kuoromusiikkia, jazzia ja lastenmusiikkiakin tehnyt yhtye vaihtoi kevyemmälle vaihteelle albumilla In the middle of life.

Ruotsalaisyhtyeen johtaja Anders Edenroth sävelsi tälläkin kertaa suurimman osan levyn kappaleista. Hänen kynästään on levyn aloituskappale Prime time blues, joka yhdistää taitavasti jazzsävyjä arkipäiväiseen popmusiikkiin.

Kappaleen liveversion voi katsoa tästä.

Perinteisempää poppia on Edenrothin ja Katarina Henrysonin yhteistyönä syntynyt kappale A Perfect Life, jonka sovituksessa minua kiehtoo etenkin puhaltimien imitoiminen ihmisäänillä. Edellisen laulun tapaan kappaleen solistiosuuksista huolehtivat laulun kirjoittaneet Edenroth ja Henryson.

Kappaleen liveversion voi katsoa täältä.

Tämän albumin herkempää antia on kappale Friendship, jonka solistina on jälleen laulun säveltänyt Anders Edenroth.


Vaikka Anders Edenroth vastasikin suurimmalta osalta levyn lauluista, osallistuivat myös yhtyeen muut jäsenet lauluntekotalkoisiin. Esimerkiksi sopraano Margareta Jalkéus on säveltänyt levylle kaksi kappaletta. Baritoni Peder Karlsson vastaa levyn ilopilleristä, Katarina Henrysonin laulamasta kappaleesta Are you coming to me.

Kappaleen liveversion voi katsoa täältä.

In the middle of life osuu The Real Group -yhtyeen uran käännekohtaan. Pian levyn julkaisun jälkeen Margareta Jalkéus erosi yhtyeestä, ja pari vuotta myöhemmin toinen alkuperäisjäsen Peder Karlsson lähti myös omille teilleen. Kolmen alkuperäisjäsenen, Edenrothin, Henrysonin ja Anders Jalkéusin rinnalle on sittemmin tullut uutta laulajaverta, ja yhtyeen menestysura jatkuu edelleen.

p.s. Albumin kansainvälisessä versiosta löytyy lisäksi englanninkielinen versio Suomessakin tutuksi tulleesta lastenlaulusta "Fiksu vekotin" (alkuperäisnimeltään Makalösa manicken). Sadannen blogikirjoituksen kunniaksi vähän hallittua hulluutta, eli tämän hupaisan kappaleen Thingamabob liveversio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti