Kuuntele koko albumi Spotifyssa |
Vuonna 1991 Eva Dahlgrenin uusi albumi oli Suomessa lähes yhtä suuri tapaus kuin Ruotsissa. Hänen musiikkinsa oli paikallisradioiden vakiokamaa ja uudella Dahlgren-albumilla oli lähes varma paikka myyntilistojen kärjessä. Myös minä olin suuri Dahlgren-fani aina vuonna 1987 ilmestyneestä Ung och stolt -albumista lähtien. Eva Dahlgren on Paul McCartneyn ohella ainoa artisti, jonka konsertissa olen käynyt kahdesti. Vaikka vuonna 1989 ilmestynyt Fria världen 1.989 -albumi ei ollut aivan Ung och stolt -levyn veroinen, odotin vuonna 1991 innolla häneltä uutta albumia.
Eva Dahlgren nousi Ruotsin musiikkitaivaalle määrätietoisen ja useampia vuosia kestäneen työn seurauksena. Vain 18-vuotiaana Dahlgren julkaisi ensimmäisen levynsä Finns det nån som bryr sig om vuonna 1978, ja osallistuminen vuosien 1979 ja 1980 Ruotsin huippusuosittuihin euroviisukarsintoihin nosti hänet julkisuuteen. Kuitenkin vasta edellämainittu Ung och stolt -albumi teki hänestä tähden, joka saavutti kirkkaimman loistonsa vuonna 1991 albumilla En blekt blondins hjärta.
- Eva Dahlgren: Gunga mej (YouTube)
Ennen albumin julkaisua kappale Gunga mej julkaistiin singlenä. Yleensä vakavista ja synkistäkin lauluista tunnettu Dahlgren kuullostaa kappaleessa iloiselta ja onnelliselta. Tarttuvasta ja hyvin sovitetusta kappaleesta Dahlgren sai mukavan kesähitin ennen varsinaisen albumin julkaisua.
Levy on muutenkin pullollaan hienoja sovituksia, joista on osittain kiittäninen levyn tuottanutta Anders Glenmarkia, jonka kanssa Dahlgren oli tehnyt yhteistyötä myös aiemmilla albumeilla. Levyn hienoimpia kappaleita on Kanske för minnenas skull, jossa Glenmarkin kädenjälki on selvästi kuultavissa.
- Eva Dahlgren: Kanske för minnenas skull (YouTube)
Eva Dahlgren on aina luottanut omaan tapaansa säveltää, sanoittaa ja tulkita, eikä hänen ole tarvinnut seurata aikakauden musiikkitrendejä. En blekt blondins hjärta seurasi turvallista ja hyväksi havaittua tyyliä, pehmeitä balladeja ja muutama tekstiltään ja tyyliltään rankempi kappale. 1990-luvun pop-ilmastoa heijastalee eniten mukavasti etenevä pseudo-diskokappale Kom och håll om mig, jonka senkin Dahlgren saa kuullostamaan itselleen sopivalta.
- Eva Dahlgren: Kom och håll om mig (YouTube)
Eva Dahlgrenin yhteistyö tuottaja Anders Glenmarkin kanssa alkoi jo ensimmäisen, vuonna 1978 julkaistun levyn myötä, ja 13 vuoden aikana Glenmark oppi tuomaan Dahlgrenin parhaat puolet esiin. Näiden kahden muusikon yhteistyön kauneimpia hedelmiä on kappale Guldlock. Siinä nainen, joka on saanut elämältään lähes kaiken, onnen, rakkauden ja rauhan kaipaa sitä yhtä ja ainoaa asiaa, joka vielä puuttuu. Oman lapsen kaipaus on hienosti kätketty laulun sovitukseen.
- Eva Dahlgren: Guldlock (GrooveShark)
En blekt blondins hjärta -levyn menestys innoitti hakemaan menestystä myös pohjoismaiden ulkopuolelta. Englanninkielinen versio levystä ei kuitenkaan menestynyt.
Glenmarkin ja Dahlgrenin pitkä ja hedelmällinen yhteistyö päättyi tähän albumiin. Seuraavalla levyllään Eva Dahlgren teki yhteistyötä säveltäjä Anders Hillborgin ja kapellimestari Esa-Pekka Salosen kanssa. Tämä levy, kuten sitä seuranneet kolme muuta soololevyä eivät enää kuitenkaan yltänyt sille tasolle, jonka Dahlgren oli En blekt blondins hjärta -levyllä ja sitä edeltäneellä kahdella muulla albumilla tavoittanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti