Uutinen John Lennonin murhasta joulukuussa 1980 järkytti yhdeksänvuotiasta poikaa. Vaikka en tuolloin vielä ollut Lennon- tai Beatles-fani, kuuntelin Rock-radion uutisointia kyynel silmässä ja ostin Suosikin Lennonia käsittelevän numeron. Koulun musiikintunnilla järkyttynyt opettajani kertoi meille Beatlesin historiasta ja kuuntelimme myös yhtyeen musiikkia. Ensimmäinen Beatles-levy ilmestyi hyllyyni Lennonin kuoleman jälkimainingeissa. Täyspäiväiseksi Beatles-faniksi ryhdyin kuitenkin vasta vuonna 1987. Double fantasy -albumin ostin vasta siirryttyäni cd-aikaan 1980-90-lukujen vaihteessa.
Marraskuussa 1980 julkaistu Double Fantasy oli Lennonin lupauksia antava paluu julkisuuteen. John Lennonin edellinen albumi Rock'n'Roll julkaistiin vuonna 1975, jonka jälkeen Lennon jäi hoitamaan vastasyntynyttä Sean-poikaansa. Albumin edellä julkaistu single Just like starting over oli Lennonin omien sanojen mukaan kunnianosoitus Elvis Presleylle, jonka laulutyyliä Lennon kappaleessa imitoi.
Kappale oli Lennonin murhan aikaan Yhdysvaltain singlelistan kolmantena, mutta se nousi nopeasti listaykköseksi ja pysyi siellä viisi viikkoa ollen näin Lennonin suurin hitti Amerikassa.
Double Fantasyn seitsemästä John Lennon -sävellyksestä kaksi on omistettu hänen rakkaimmilleen. Beautiful boy kappale on omistettu hänen Sean pojalleen. Yhden uransa kauneimmista ja henkilökohtaisimmasta rakkauslauluistaan Lennon kohdistaa tietenkin vaimolleen Yoko Onolle.
Yoko Ono on tärkeässä roolissa Double fantasy -albumin teossa. Kysymyksessä on kahden toisiaan rakastavan mutta hyvin erilaisen artistin yhteinen levy, jonka kappaleista joka toinen on Lennonin ja joka toinen Onon käsialaa ja tulkintaa. Monille Lennon-faneille Onon omintakeinen tyyli oli liikaa, enkä minäkään ole kovinkaan paljoa hänen kappaleitaan kuunnellut. Levyn helpoimmin sulava Ono-kappale on jazztyylinen Yes I'm your angel.
Double fantasy -albumin levytyksen aikana John Lennon ja Yoko Ono äänittivät jo kappaleita seuraavaa albumia varten. Vuonna 1984 julkaistu Milk and honey noudatti samaa kaavaa Double fantasyn kanssa, kysymyksessä oli jälleen artistipariskunnan välinen vuoropuhelu, jossa Lennonin ja Onon kappaleet vuorottelevat. Valitettavasti Lennon ei kuitenkaan ehtinyt viimeistelemään äänityksiään, joten tämä Double fantasyn seuraaja antaa varsin keskeneräisen vaikutelman.
Double fantasy on kuitenkin valmis ja viimeistelty albumi ja Onon vahvasta panoksesta huolimatta se on John Lennonin paras sooloalbumi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti