Kun The Beatles -yhtyeen jäsenten soolohittejä listataan, muistetaan harvoin että myös Ringo Starr teki soolovuosinaan muutaman erinomaisen levyn. Tällainen on yksi hänen ensimmäisistä soolosingleistään, jonka hän levytti yhtyetoverinsa George Harrisonin avustamana. Singlen a-puoli hyvin tuotettu pop-kappale, jossa rajallisen laulutaidon omistanut Starr onnistuu tulkinnassaan erinomaisesti. B-puolella Starr ilmaisee avoimesti ja koskettavasti kuinka hän kaipaa vahoja hyviä aikoja, jolloin hänen yhtyeensä oli vielä koossa.
Yksi cd-kauden hienouksia on albumien bonusraidat. Tutustuin Ringo Strarrin It don't come easy -kappaleeseen ja sen b-puoleen vuonna 1973 julkaistun erinomaisen Ringo-albumin cd-version bonusraidoilla. Ilman tätä cd:tä olisi nämä kaksi kappaletta jääneet minulle todennäköisesti tuntemattomaksi. Sittemmin nämä kappaleet on julkaistu myös Starrin Photograph-kokoelmalla.
Soolouransa alkuvuosina Ringo sai paljon tukea yhtyetoveriltaan George Harrisonilta. Harrison tuotti Starrin ensimmäiset hittisinglet ja auttoi häntä myös laulun kirjoittamisessa. It don't come easyssa Harrisonin kädenjälki näkyy etenkin sen kitarasoolossa ja soundiltaan levy muistuttaa Phil Spectorin tuottamaa Harrisonin sooloalbumia All things must pass. Viime vuosina Starr on myös myöntänyt sen monien epäileman seikan, että hän sävelsi laulun yhdessä Harrisonin kanssa, vaikka laulun tekijäksi on merkitty vain rumpali itse.
Harrison on läsnä myös singlen b-puolella, vaikka tällä kertaa säveltämisen lisäksi Ringo Starr on merkitty yksin myös levytyksen tuottajaksi. Early 1970 kappaleessa Starr tunnustaa, että hän haluaisi The Beatlesin jatkavan yhteistyöstä erimielisyyksistä huolimatta. Paul McCartney, John Lennon ja George Harrison saavat kukin oman säkeistönsä. Harrison soittaa kappaleella kitaraa.
Single It don't come easy oli menestys, ja samaa menestystä jatkoi hänen kaksi vuotta myöhemmin levyttämänsä albumi Ringo ja siltä lohkaistut singlet. 1970-luvun puolivälin jälkeen hänen soololevyjensä taso kuitenkin laski jyrkästi ja tilanne korjaantui vasta 1990-luvun albumien Time takes time ja Vertical man -myötä.
Tässä blogissa selaan levyhyllyäni ja esittelen 300 albumia tai singleä, jotka ovat minulle tärkeitä. Blogin kappaleita voi käydä kuuntelemassa Spotifyn soittolistalla.
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
perjantai 8. kesäkuuta 2012
102. Eva Dahlgren: En blekt blondins hjärta (1991)
Kuuntele koko albumi Spotifyssa |
Vuonna 1991 Eva Dahlgrenin uusi albumi oli Suomessa lähes yhtä suuri tapaus kuin Ruotsissa. Hänen musiikkinsa oli paikallisradioiden vakiokamaa ja uudella Dahlgren-albumilla oli lähes varma paikka myyntilistojen kärjessä. Myös minä olin suuri Dahlgren-fani aina vuonna 1987 ilmestyneestä Ung och stolt -albumista lähtien. Eva Dahlgren on Paul McCartneyn ohella ainoa artisti, jonka konsertissa olen käynyt kahdesti. Vaikka vuonna 1989 ilmestynyt Fria världen 1.989 -albumi ei ollut aivan Ung och stolt -levyn veroinen, odotin vuonna 1991 innolla häneltä uutta albumia.
Eva Dahlgren nousi Ruotsin musiikkitaivaalle määrätietoisen ja useampia vuosia kestäneen työn seurauksena. Vain 18-vuotiaana Dahlgren julkaisi ensimmäisen levynsä Finns det nån som bryr sig om vuonna 1978, ja osallistuminen vuosien 1979 ja 1980 Ruotsin huippusuosittuihin euroviisukarsintoihin nosti hänet julkisuuteen. Kuitenkin vasta edellämainittu Ung och stolt -albumi teki hänestä tähden, joka saavutti kirkkaimman loistonsa vuonna 1991 albumilla En blekt blondins hjärta.
- Eva Dahlgren: Gunga mej (YouTube)
Ennen albumin julkaisua kappale Gunga mej julkaistiin singlenä. Yleensä vakavista ja synkistäkin lauluista tunnettu Dahlgren kuullostaa kappaleessa iloiselta ja onnelliselta. Tarttuvasta ja hyvin sovitetusta kappaleesta Dahlgren sai mukavan kesähitin ennen varsinaisen albumin julkaisua.
Levy on muutenkin pullollaan hienoja sovituksia, joista on osittain kiittäninen levyn tuottanutta Anders Glenmarkia, jonka kanssa Dahlgren oli tehnyt yhteistyötä myös aiemmilla albumeilla. Levyn hienoimpia kappaleita on Kanske för minnenas skull, jossa Glenmarkin kädenjälki on selvästi kuultavissa.
- Eva Dahlgren: Kanske för minnenas skull (YouTube)
Eva Dahlgren on aina luottanut omaan tapaansa säveltää, sanoittaa ja tulkita, eikä hänen ole tarvinnut seurata aikakauden musiikkitrendejä. En blekt blondins hjärta seurasi turvallista ja hyväksi havaittua tyyliä, pehmeitä balladeja ja muutama tekstiltään ja tyyliltään rankempi kappale. 1990-luvun pop-ilmastoa heijastalee eniten mukavasti etenevä pseudo-diskokappale Kom och håll om mig, jonka senkin Dahlgren saa kuullostamaan itselleen sopivalta.
- Eva Dahlgren: Kom och håll om mig (YouTube)
Eva Dahlgrenin yhteistyö tuottaja Anders Glenmarkin kanssa alkoi jo ensimmäisen, vuonna 1978 julkaistun levyn myötä, ja 13 vuoden aikana Glenmark oppi tuomaan Dahlgrenin parhaat puolet esiin. Näiden kahden muusikon yhteistyön kauneimpia hedelmiä on kappale Guldlock. Siinä nainen, joka on saanut elämältään lähes kaiken, onnen, rakkauden ja rauhan kaipaa sitä yhtä ja ainoaa asiaa, joka vielä puuttuu. Oman lapsen kaipaus on hienosti kätketty laulun sovitukseen.
- Eva Dahlgren: Guldlock (GrooveShark)
En blekt blondins hjärta -levyn menestys innoitti hakemaan menestystä myös pohjoismaiden ulkopuolelta. Englanninkielinen versio levystä ei kuitenkaan menestynyt.
Glenmarkin ja Dahlgrenin pitkä ja hedelmällinen yhteistyö päättyi tähän albumiin. Seuraavalla levyllään Eva Dahlgren teki yhteistyötä säveltäjä Anders Hillborgin ja kapellimestari Esa-Pekka Salosen kanssa. Tämä levy, kuten sitä seuranneet kolme muuta soololevyä eivät enää kuitenkaan yltänyt sille tasolle, jonka Dahlgren oli En blekt blondins hjärta -levyllä ja sitä edeltäneellä kahdella muulla albumilla tavoittanut.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
101. Tina Turner: We don't need another hero (single 1985)
Mad Max -elokuvassa ensiesityksensä saanut We don't need another hero on Tina Turnerin parhaita soolohittejä ja jatkoi hänen menestyksekästä yhteistyötään lauluntekijäparivaljakon Terry Britten ja Graham Lyle -kanssa. Laulu myös sementoi Tina Turnerin menestyksekkään soolouran, joka alkoi vuotta aiemmin huippumenestyneellä Private Dancer -albumilla.
Tina Turner on jälleen sellaisia artisteja, joka on aliedustettuna levyhyllyssäni. Syynä ei ole se, etten hänestä pitäisi, en vain ole koskaan kovinkaan paljoa ehtinyt hänen tuotantoonsa tutustua. The Best -hitistä parhaiten tunnettu Foreign Affair -albumi oli pitkään kokoelmissani neuvostoliittolaisena vinyylinä Melodija merkillä, ja Private Dancer -albumia olen kuunnellut vain pintapuolisesti. Tina Turnerin albumeihin tutustuminen onkin minulle pitkän tähtäimen "to do"-listalla.
We don't need another hero -kappaleesta muistan aina parhaiten tyylikkään musiikkivideon ensimmäiset kymmenet sekunnit, jotka keskittyvät lähinnä Turnerin huomattavan korkeiden kengänkorkojen kopinaan ja Mad Max -elokuvan rooliasun peittämiin tyylikkäisiin sääriin. Elokuvassa Turner esitti Aunty Entityä ja sai kehuja sivuroolistaan.
Tämän enenpää Tina Turner ei kuitenkaan antautunut elokuvauralle. Erottuaan Ike Turnerista hänen uransa oli ollut alamaissa 1970-luvulla, mutta vuonna 1985 hän oli jälleen huipulla Private Dancer -albumin ja What's love got to do with it -superihitin seurauksena. We don't need another hero jatkoi Turnerin hittien sarjaa. Laulun Turnerille ja elokuvan soundtrackille sävelsivät Terry Britten ja Graham Lyle, jotka olivat myös What's love...-hitin taustalla ja jotka sävelsivät puolet Turnerin seuraavan albumin Break every rule kappaleista.
Laulu sopii Tina Turnerille erinomaisesti antaen hänelle mahdollisuuden käyttää matalampaa rekisteriä, mutta myös räväyttää täysin palkein kertosäkeen puolella. Laulu on Turnerin uran parhaita, ja ainakin minun mielestäni huomattavasti parempi kuin ylisoitettu The Best, josta Turner nykyään parhaiten muistetaan.
Turnerin ura on jatkunut pitkälti 2000-luvun puolelle, eikä hän ainakaan vielä ole ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle. Hänen viimeisimmästä studioalbumista on kuitenkin jo 13 vuotta, joten ilmeisesti tänä vuonna 73-vuotta täyttävä Turner on pikku hiljaa siirtymässä pois julkisuuden kirkkaimmasta valokeilasta.
Tina Turner on jälleen sellaisia artisteja, joka on aliedustettuna levyhyllyssäni. Syynä ei ole se, etten hänestä pitäisi, en vain ole koskaan kovinkaan paljoa ehtinyt hänen tuotantoonsa tutustua. The Best -hitistä parhaiten tunnettu Foreign Affair -albumi oli pitkään kokoelmissani neuvostoliittolaisena vinyylinä Melodija merkillä, ja Private Dancer -albumia olen kuunnellut vain pintapuolisesti. Tina Turnerin albumeihin tutustuminen onkin minulle pitkän tähtäimen "to do"-listalla.
We don't need another hero -kappaleesta muistan aina parhaiten tyylikkään musiikkivideon ensimmäiset kymmenet sekunnit, jotka keskittyvät lähinnä Turnerin huomattavan korkeiden kengänkorkojen kopinaan ja Mad Max -elokuvan rooliasun peittämiin tyylikkäisiin sääriin. Elokuvassa Turner esitti Aunty Entityä ja sai kehuja sivuroolistaan.
Tämän enenpää Tina Turner ei kuitenkaan antautunut elokuvauralle. Erottuaan Ike Turnerista hänen uransa oli ollut alamaissa 1970-luvulla, mutta vuonna 1985 hän oli jälleen huipulla Private Dancer -albumin ja What's love got to do with it -superihitin seurauksena. We don't need another hero jatkoi Turnerin hittien sarjaa. Laulun Turnerille ja elokuvan soundtrackille sävelsivät Terry Britten ja Graham Lyle, jotka olivat myös What's love...-hitin taustalla ja jotka sävelsivät puolet Turnerin seuraavan albumin Break every rule kappaleista.
Laulu sopii Tina Turnerille erinomaisesti antaen hänelle mahdollisuuden käyttää matalampaa rekisteriä, mutta myös räväyttää täysin palkein kertosäkeen puolella. Laulu on Turnerin uran parhaita, ja ainakin minun mielestäni huomattavasti parempi kuin ylisoitettu The Best, josta Turner nykyään parhaiten muistetaan.
Turnerin ura on jatkunut pitkälti 2000-luvun puolelle, eikä hän ainakaan vielä ole ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle. Hänen viimeisimmästä studioalbumista on kuitenkin jo 13 vuotta, joten ilmeisesti tänä vuonna 73-vuotta täyttävä Turner on pikku hiljaa siirtymässä pois julkisuuden kirkkaimmasta valokeilasta.
maanantai 4. kesäkuuta 2012
100. The Real Group: In the middle of life (2005)
Levyhyllystäni löytyy levyjä kolmelta a cappella -lauluyhtyeeltä, jotka käyttävät levyillään ainoastaan ihmisääntä. Varsinaisia soittimia heidän tuotannossaan kuuluu vain poikkeustapauksessa. Lauluyhtye Rajattoman ja Club For Fiven kautta olen tutustunut ruotsalaiseen the Real Groupiin, joka on toiminut näiden suomalaisyhtyeiden innoittajana.
The Real Group on näistä kolmesta yhtyeestä selkeästi vanhin. Jo vuonna 1984 toimintansa aloittanut yhtye juhliikin parin vuoden päästä 30-vuotisjuhliaan, kun suomalaisyhtyeet ovat toimineet vasta reilun kymmenen vuotta. Muun muassa ruotsalaista kuoromusiikkia, jazzia ja lastenmusiikkiakin tehnyt yhtye vaihtoi kevyemmälle vaihteelle albumilla In the middle of life.
Ruotsalaisyhtyeen johtaja Anders Edenroth sävelsi tälläkin kertaa suurimman osan levyn kappaleista. Hänen kynästään on levyn aloituskappale Prime time blues, joka yhdistää taitavasti jazzsävyjä arkipäiväiseen popmusiikkiin.
Kappaleen liveversion voi katsoa tästä.
Perinteisempää poppia on Edenrothin ja Katarina Henrysonin yhteistyönä syntynyt kappale A Perfect Life, jonka sovituksessa minua kiehtoo etenkin puhaltimien imitoiminen ihmisäänillä. Edellisen laulun tapaan kappaleen solistiosuuksista huolehtivat laulun kirjoittaneet Edenroth ja Henryson.
Kappaleen liveversion voi katsoa täältä.
Tämän albumin herkempää antia on kappale Friendship, jonka solistina on jälleen laulun säveltänyt Anders Edenroth.
Vaikka Anders Edenroth vastasikin suurimmalta osalta levyn lauluista, osallistuivat myös yhtyeen muut jäsenet lauluntekotalkoisiin. Esimerkiksi sopraano Margareta Jalkéus on säveltänyt levylle kaksi kappaletta. Baritoni Peder Karlsson vastaa levyn ilopilleristä, Katarina Henrysonin laulamasta kappaleesta Are you coming to me.
p.s. Albumin kansainvälisessä versiosta löytyy lisäksi englanninkielinen versio Suomessakin tutuksi tulleesta lastenlaulusta "Fiksu vekotin" (alkuperäisnimeltään Makalösa manicken). Sadannen blogikirjoituksen kunniaksi vähän hallittua hulluutta, eli tämän hupaisan kappaleen Thingamabob liveversio.
torstai 31. toukokuuta 2012
99. Eurovision Song Contest Helsinki 2007 (2007)
Vuonna 2007 Suomi sai ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran kunnian järjestää Eurovision laulukilpailut omalla maaperällään. Ennakkoepäilyistä huolimatta Yleisradio onnistui erinomaisesti kilpailujen järjestämisessä, ja kilpailuissa kuultiin lisäksi paljon hienoja kappaleita pakollisten camp-numeroiden seassa. Tapahtumasta tuli koko kansan juhla, jota on mukava muistella myös jälkikäteen.
Olen seurannut Euroviisuja aktiivisesti vuodesta 1977 alkaen ja aina unelmoinut siitä, että kisat järjestettäisiin Suomessa ja pääsisin itse niitä katsomaan. Kun Lordi vuonna 2006 voitti ja kisat järjestettiin Helsingissä vuotta myöhemmin, olin paljon innostuneempi vuoden 2007 kisoista kuin Suomen voitosta konsanaan. Kysymyksessä oli sentään kaksi viikkoa kestänyt suurtapahtuma, joka sisälsi paljon muutakin kuin vain kahtena iltana Hartwall Areenasta televisioidut suorat lähetykset. Itse pääsin toimittajan ominaisuudessa seuraamaan lukuisten artistien harjoituksia Areenalla ja ostin lisäksi liput sekä semifinaalin että finaalin ennakkonäytöksiin, joiden sisältö oli identtinen varsinaisten lähetysten kanssa pisteidenlaskua ja tulosten julistamista lukuunottamatta. Se hetki, kun istahdin katsomaan semifinaalin ennakkonäytöstä, oli yksi elämäni sykähdyttävimpiä; 30 vuoden odottamisen jälkeen olin päässyt seuraamaan Euroviisuja paikan päällä.
Kaikki eivät odottaneet Suomessa järjestettäviä Eurovision laulukilpailuja yhtä suurella innolla. Helsingin Sanomia myöten hävettiin jo etukäteen sitä, kuinka Yleisradio epäonnistuisi kisojen järjestämisessä. Vaikka monta köyhempää ja televisiotoiminnaltaan kokemattomampaa maata (kuten Ukraina, Latvia, Viro, Turkki jne.) oli onnistunut kisojen järjestämisessä, jostain syystä Suomessa varauduttiin pahimpaan.
Kaikkien pahanilmanlintujen harmiksi kisajärjestelyt menivät putkeen, ja Yle tarjosi Euroopalle visuaalisesti näyttävän shown, jossa oli myös paljon hyviä kappaleita. Kaikki kappaleet julkaistiin kokoelma-cd:llä, ja esittelen näistä kappaleista kuusi. Ne eivät välttämättä ole kuusi parasta tai parhaiten menestynyttä, vaan yhdenlainen läpileikkaus vuoden 2007 viisuannista. Videot ovat peräisin varsinaisista viisulähetyksistä, joissa musiikki laulusuorituksia lukuunottamatta tuli nauhalta. Kisojen finaalin voi myös katsoa kokonaisuudessaan täältä.
Unkarin kappaleessa ei paljoa taustakuvioita tarvittu. Magdi Ruszan karhea viisublues matkalaukkuineen ja liikennemerkkeineen oli kisojen riisutuimpia mutta samalla kunnianhimoisimpia esityksiä. Laulajan jännityksestä värisevä ääni hieman haittasi muuten virheetöntä blues-kokonaisuutta.
Huomasit varmaan, etten kommentoinut lainkaan esittelemieni kappaleiden sijoituksia itse kilpailussa. En pidä näitä sijoituksia kovin tärkeänä näin jälkikäteen ajateltuna, ja Helsingin kilpailujen päätyttyä lopputulokset saivat liiankin suuren roolin kisojen jälkipelissä. Etenkin Ruotsissa, jonka ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt edustaja The Ark menestyi odotettua huonommin, katkera lehtikirjoittelu johti keskustelun mielestäni täysin väärille urille. Viisuissa on mielestäni kysymys hienosta showsta, johon maat eri puolilta Eurooppaa (ja sen ulkopuolelta) voivat osallistua, ja hienosta musiikista (kyllä!). Kilpailu, pisteet ja sijoitukset tuovat jännitystä ohjelmaan, mutta liian vakavasti niitä ei saa ottaa. Vuoden 2007 Euroviisujen tulokset voi tarkistaa Wikipedian sivuilta. Kisojen finaalin voi myös katsoa kokonaisuudessaan täältä.
Vuoden 2007 Eurovision laulunkilpailut oli näytön paikka Helsingille ja Yleisradiolle, jotka onnistuivat tekemään tapahtumasta hienon shown Hartwall areenalle ja televisiokatsomoihin. Suomen pääkaupunki muuttui viisukaupungiksi, tapahtuma näkyi kaduilla ja toreilla, ja riemuun osallistuivat kaikki suomalaiset, nekin jotka muuten eivät tästä karnevaalista perustakaan. Nämä kaikki hienot muistot mielessäni kuuntelen tätä vuoden kappaleet yhteen kokoavaa cd:tä uudelleen ja uudelleen.
Olen seurannut Euroviisuja aktiivisesti vuodesta 1977 alkaen ja aina unelmoinut siitä, että kisat järjestettäisiin Suomessa ja pääsisin itse niitä katsomaan. Kun Lordi vuonna 2006 voitti ja kisat järjestettiin Helsingissä vuotta myöhemmin, olin paljon innostuneempi vuoden 2007 kisoista kuin Suomen voitosta konsanaan. Kysymyksessä oli sentään kaksi viikkoa kestänyt suurtapahtuma, joka sisälsi paljon muutakin kuin vain kahtena iltana Hartwall Areenasta televisioidut suorat lähetykset. Itse pääsin toimittajan ominaisuudessa seuraamaan lukuisten artistien harjoituksia Areenalla ja ostin lisäksi liput sekä semifinaalin että finaalin ennakkonäytöksiin, joiden sisältö oli identtinen varsinaisten lähetysten kanssa pisteidenlaskua ja tulosten julistamista lukuunottamatta. Se hetki, kun istahdin katsomaan semifinaalin ennakkonäytöstä, oli yksi elämäni sykähdyttävimpiä; 30 vuoden odottamisen jälkeen olin päässyt seuraamaan Euroviisuja paikan päällä.
Kaikki eivät odottaneet Suomessa järjestettäviä Eurovision laulukilpailuja yhtä suurella innolla. Helsingin Sanomia myöten hävettiin jo etukäteen sitä, kuinka Yleisradio epäonnistuisi kisojen järjestämisessä. Vaikka monta köyhempää ja televisiotoiminnaltaan kokemattomampaa maata (kuten Ukraina, Latvia, Viro, Turkki jne.) oli onnistunut kisojen järjestämisessä, jostain syystä Suomessa varauduttiin pahimpaan.
Kaikkien pahanilmanlintujen harmiksi kisajärjestelyt menivät putkeen, ja Yle tarjosi Euroopalle visuaalisesti näyttävän shown, jossa oli myös paljon hyviä kappaleita. Kaikki kappaleet julkaistiin kokoelma-cd:llä, ja esittelen näistä kappaleista kuusi. Ne eivät välttämättä ole kuusi parasta tai parhaiten menestynyttä, vaan yhdenlainen läpileikkaus vuoden 2007 viisuannista. Videot ovat peräisin varsinaisista viisulähetyksistä, joissa musiikki laulusuorituksia lukuunottamatta tuli nauhalta. Kisojen finaalin voi myös katsoa kokonaisuudessaan täältä.
- Eirikur Hauksson: Valentine lost (YouTube)
- Sopho: Visionary dream (YouTube)
- Marija Šerifović: Molitva (YouTube)
Serbia oli vuonna 2007 suurimpia suosikkejani, mutta vuosien saatossa olen jonkin verran kyllästynyt kappaleen turhanpäiväisen paisutteluun. Myös tämän kappaleen kohdalla Mikki Kuntun valoshow, tällä kertaa huomattavasti hillitympi, toi lauluun uusia tasoja. Serbialle voiton lopulta tuonut kappale on malliesimerkki balkanin power-balladista.
- Magdi Rúsza: Unsubstantial blues (YouTube)
- Alenka Gotar: Cvet c juga (YouTube)
- Roger Cicero: Frauen regier'n die Welt (YouTube)
Huomasit varmaan, etten kommentoinut lainkaan esittelemieni kappaleiden sijoituksia itse kilpailussa. En pidä näitä sijoituksia kovin tärkeänä näin jälkikäteen ajateltuna, ja Helsingin kilpailujen päätyttyä lopputulokset saivat liiankin suuren roolin kisojen jälkipelissä. Etenkin Ruotsissa, jonka ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt edustaja The Ark menestyi odotettua huonommin, katkera lehtikirjoittelu johti keskustelun mielestäni täysin väärille urille. Viisuissa on mielestäni kysymys hienosta showsta, johon maat eri puolilta Eurooppaa (ja sen ulkopuolelta) voivat osallistua, ja hienosta musiikista (kyllä!). Kilpailu, pisteet ja sijoitukset tuovat jännitystä ohjelmaan, mutta liian vakavasti niitä ei saa ottaa. Vuoden 2007 Euroviisujen tulokset voi tarkistaa Wikipedian sivuilta. Kisojen finaalin voi myös katsoa kokonaisuudessaan täältä.
Vuoden 2007 Eurovision laulunkilpailut oli näytön paikka Helsingille ja Yleisradiolle, jotka onnistuivat tekemään tapahtumasta hienon shown Hartwall areenalle ja televisiokatsomoihin. Suomen pääkaupunki muuttui viisukaupungiksi, tapahtuma näkyi kaduilla ja toreilla, ja riemuun osallistuivat kaikki suomalaiset, nekin jotka muuten eivät tästä karnevaalista perustakaan. Nämä kaikki hienot muistot mielessäni kuuntelen tätä vuoden kappaleet yhteen kokoavaa cd:tä uudelleen ja uudelleen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)