maanantai 6. helmikuuta 2012

64. Bibie: Regards (1986)

Ghanalaissyntyinen Bibie nousi tähdeksi kappaleella Tout simplement, josta tuli suuri hitti ranskankielisessä Euroopassa 1980-luvun puolivälissä. Kovin pitkään menestystä ei kuitenkaan kestänyt, ja häntä voidaan varauksin pitääkin yhden hitin ihmeenä. Ranskanreisulla ostamani albumi Regards on hieno levy, jonka menestys olisi varmasti ollut parempi, jos ranskankielinen poppi olisi saanut maailmalla samanlaiset mahdollisuudet kuin englanninkielinen.

1980-luvulla Suomen radiossa, kuten muuallakin, englanninkielinen popmusiikki jyräsi muut kielet, usein myös suomenkielen. Onneksi oli myös poikkeuksia. Muistaakseni Tapani Ripatin juontama Huippuhitit-ohjelma esitteli menestyskappaleita eri Euroopan maiden listoilta. Vuonna 1986 yhdessä jaksossa soitettiin ranskalaishitti Tout doucement. Opiskelin ranskaa yläasteella ja kieli kiinnosti minua. Myös sävelmä oli tarttuva ja Bibie-nimisen laulajan äänessä oli tyylikästä syvyytä. Kun muutama vuosi myöhemmin olin Ranskassa kielikurssilla, etsin tämän levyn käsiini.


 (parempilaatuinen versio kappaleesta löytyy täältä.)

En kovinkaan paljon tunne Bibie-nimisen laulajan historiaa. Ranskankielisen Wikipedian mukaan kysymyksessä on alun perin Ghanasta Ranskaan muuttanut laulaja, jonka suurimmat menestysvuodet osuivat 1980-luvun puoliväliin. Laulaja teki muutaman albumin ja hitin vuosien 1985-1992 välissä, mutta sen jälkeen hänen uransa sammui.


Bibien ura jäi ehkä lyhyeksi, mutta hänen toinen albuminsa Regards on kuitenkin tyylikäs levy. Levyn kappaleita on ollut säveltämässä kaksi tunnettua lauluntekijää Didier Barbelivien ja Jean-Paul Dréau, ja heidän ammattitaitonsa kuuluu läpi levyn. Dréun kynästä ovat blogini kaksi ensimmäistä kappaletta Tout doucement ja Chanteuse de chanson d'amour.

Didier Barbelivien vastaa levyn dramaattisimmasta kappaleesta Une autre façon d'aimer.


Minua harmittaa edelleen, että 1980-luvun lukiolaisen säästöbudjettiin ei mahtunut tämän albumin ostaminen cd:nä, vaan jouduin tyytymään vinyyliversioon. Nyt kyseistä levyä ei tunnu enää mistään saavan. Tuntemattomaksi ovat jääneet myös muut hienoäänisen Bibien albumit, joten en tiedä kuinka paljon hyvää musiikkia on jäänyt kuulematta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti