Kuuntele koko albumi Spotifyssa |
Odotukseni Eurythmicsin uutta albumia kohtaan olivat varaukselliset. Pari vuotta aiemmin ilmestynyt Savage meni minulta yli hilseen ja oli pettymys hittipitoisten Be yourself tonight ja Revenge -albumien jälkeen. We too are one palautti kuitenkin uskoni Dave Stewartin ja Annie Lennoxin yhteistyöhön hienolla musiikillaan.
Tämä oli paradoksaalista sen vuoksi, että albumin teon ja julkaisun aikaan yhtye oli hajoamispisteessä. Annie Lennox toteaa itse levyn remasteroidun version kansilehdessä, että hänellä ja Davella oli vaikeuksia olla samassa huoneessa yhtä aikaa ja "meidän olisi pitänyt muuttaa täysin toiselle puolelle maapalloa kauas toisistamme". Aiemmin Stewart oli toiminut yksin yhtyeen levyjen tuottajana, mutta nyt mukaan tuotiin toiseksi tuottajaksi Jimmy Iovine toimimaan "tuomarina" kahden riitelevän muusikon välillä ja katsomaan, että levy ylipäätään saatiin tehdyksi riidoista huolimatta.
Yhtyeen jäsenten riitoja ei levyllä peitelty. Levyn hienoin kappale Don't ask me why toteaa synkästi:
En rakasta sinua enää,
tuskin koskaan rakastin.
Jos sinulla oli mitään tunteita minua kohtaan,
onnistuit ne hyvin peittämään.
- Eurythmics: Don't ask me why (musiikkivideo, YouTube)
Astetta suorasukaisempi, jos mahdollista, kuvaus Lennoxin ja Stewartin välisistä suhteista löytyy kappaleesta You hurt me (and I hate you).
- Eurythmics: You hurt me (and i hate you) (YouTube)
Eurythmicsin jäsenten ongelmalliset välit eivät onneksi estäneet hyvän levyn tekoa. Lauluntekijäparivaljakon Lennox/Stewart sävelkynä oli edelleen terävä, ja kokeellisen Savage-levyn jälkeen satsattiin jälleen yksityiskohtia viliseviin sovituksiin ja viivotintarkkaan tuotantoon. Tuottaja Jimmy Iovinen rooli Stewartin aisaparina oli varmasti enemmän kuin pelkästään taistelevien Virtasten pitäminen erillä toisistaan.
Eikä levyn kappalevalikoimakaan pelkkää riitelyä ole. Huumoria viljellään erityisesti kappaleessa King and Queen of America ja sen musiikkideossa, jotka ivailevat rajusti Amerikkalaisen elämäntavan kustannuksella. Asiaa sivuttiin jo Savage-levyllä, mutta nyt ironian tykit osuivat suoraan maaliin.
- Eurythmics: King and Queen of America (musiikkivideo, YouTube)
- Eurythmics: When the day goes down (YouTube)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti