69. Sonia: Everybody knows (1990)

Sirpsakka 18-vuotias Sonia Evans kyttäsi Peter Watermanin studioiden ovella demonauhan kanssa tätä tuottajaneroa, kunnes Waterman antoi periksi. Sonia pääsi levyttämään ja saikin lentävän lähdön uralleen neljällä hitillä, joiden tuottajina ja säveltäjinä toimi kolmikko Mike Stock, Matt Aitken ja Peter Waterman. Sonian ensilevy on täynnä sitä itseään, pirteää 1980-90-lukujen vaihteen brittipoppista, jota kuuntelemalla tulee hyvälle tuulelle. Valitettavasti Sonian menestys jäi yhteen albumiin, pirteällä laulajalla olisi varmasti ollut rahkeita enempäänkin.

1990-luvun alussa musiikinystävät olivat jakaantuneet kahteen joukkoon, niihin joilla näkyi kotona MTV (Music Television) ja niihin joilla tuota kanavaa ei näkynyt. Itse kuuluin tuohon onnettomaan jälkimmäiseen joukkoon. Nykyään uudet hitit ja niiden videot näkyvät netissä, mutta tuolloin MTV oli kanava, jota seuraamalla pysyin ajan tasalla suosituimpien artistien sen hetken hiteistä. Koulukaverini Tiina nauhoitti minulle muutaman kerran vhs-kasetillisen täyteen MTV:n yöohjelmaa. Koulusta kotiin tultuani kelasin tuon hittikavalkadin läpi näkkileipä toisessa kädessä ja kaukosäädin toisessa, jotta olisin edes osittain tietoinen siitä, mikä musiikki on in.

MTV:n soittolistojen vakiokamaa olivat Stock-Aitken-Waterman-tallin musiikkivideot. Kylie Minoguen, Jason Donovanin, Rick Astleyn ja Donna Summerin videoita yhdisti tunnistettava SAW-soundi ja paniikkikohtausta muistuttava neuroottinen tanssikoreografia. Tätä tyyliä noudattivat myös nuoren Sonia Evansin videot. Kesti aikansa, ennenkuin löysin musiikin noiden hysteeristen videoiden takaa.

• Sonia: You'll never stop me from loving you (musiikkivideo, YouTube)

Sonian suurin hitti You'll never stop me from loving you on kuin Stock Aitken Waterman -hittien prototyyppi. Äärimmäisen tarttuva melodia ja varsin riisuttu ja konemainen instrumentaatio. Sonia ei ole pelkkä seinäruusu tässä tuotannossa, tytöllä on ääni kohdallaan ja siinä on aimo annos energiaa. Vaikka tuskin hänkään on täysin studiotekniseltä äänenkäsittelyltä välttynyt.

Hieman (mutta vain hieman) verkkaisempaa menoa on kappaleessa Can't forget you, joka on albumin suosikkikappaleeni.

• Sonia: Can't forget you (musiikkivideo, YouTube)

Soniaa ei "tallikavereidensa" Jason Donovanin ja Kylie Minoguen tapaan poimittu studioon laulamaan television saippuaoopperoista. Nuori laulajanalku ei ollut mallivartaloinen televisiotähti vaan energiaa pursuava pienikokoinen ilopilleri, joka pääsi levyttämään oman sinnikkyytensä ansiosta. Tuottaja Peter Waterman kypsyi studion ovella jatkuvasti hengailevaan ja demokasettiaan tarjoavaan nuoreen neiti Evansiin ja päätti antaa hänelle mahdollisuuden.

Eniten energiaa on pakattu Sonian neljänteen singlejulkaisuun. Olin kuullut laulajaa jo aiemmin, mutta viimeistään kappale Counting every minute sai minut innostumaan Sonian kappaleista. Tämän videon perusteella hänelle voisi antaa ADHD diagnoosin.

• Sonia: Counting every minute (musiikkivideo, YouTube)

Stock-Aitken-Waterman-tuottamat albumit olivat kuuluisia siitä, että 3-4 singlekappaleen lisäksi levyllä oli 6-7 selkeää täyteraitaa, joita ei edes yritetty tehdä yhtä tarttuviksi kuin levyltä löytyvät pakolliset hitit. Sonian albumi on mukava poikkeus tästä säännöstä. 

Levyltä löytyvien viiden singlehitin (edelle esiteltyjen kolmen kappaleen lisäksi laulut Listen to your heart ja vuonna 1962 alun perin Skeeter Davisin hitiksi tekemä End of the world) rinnalla olevat kappaleet eivät laadussa juurikaan häviä näille menstysbiiseille. Levyltä löytyvä Climb to the top of the mountain on hyvä esimerkki levyn tasaisesta laadusta. Vaikka kappaleen tuottivat ja sävelsivät PWL-levy-yhtiön "kakkostiimi" Phil Harding ja Ian Curnow, olisi siinä ollut kaikki ainekset albumin kuudenneksi singlehitiksi.

• Sonia: Climb to the top of the mountain (musiikkivideo, YouTube)

Everybody knows -albumin jälkeen Sonian ura lähti jyrkkään alamäkeen. Albumin ja hittien menestyksestä huolimatta levy-yhtiö Chrysalis hylkäsi Sonian eivätkä yritykset muiden levy-yhtiöiden kanssa enää tuottaneet samanlaisia hittejä. Vuonna 1993 Sonia edusti Isoa Britanniaa Eurovision laulukilpailuissa. Kappale Better the devil you know tuli kisassa toiseksi ja todisti ainakin sen seikan, ettei Sonia ollut pelkästään studiovelhojen tuote, vaan hän osasi oikeasti esiintyä kansainvälisen liveyleisön edessä. Tämä ei kuitenkaan auttanut, tämän nuoren laulajan ura surkastui kokoon ja Sonia Evans jatkoi uraansa teatterissa, televisiojuontajana ja saippuaoopperoiden näyttelijänä.

68. Lauluyhtye Rajaton: Nova (2000)

 

Pari vuotta sitten kymmenenvuotisjuhliaan viettänyt Rajaton on yksi suomalaisen musiikin tunnetuimmista edustajista maailmalla. Yhtye on 12 vuoden aikana julkaissut 10 kansainvälisestikin arvostettua albumia, ja sen konsertit maailmalla keräävät poikkeuksetta ylistäviä arvioita. Kun yhtye vuonna 2000 julkaisi ensimmäisen albuminsa, oli se juuri voittanut Tampereen Sävel yhtyelaulukilpailun ja suuri menestys oli vielä edessäpäin. Levy on mielestäni edelleen yksi yhtyeen parhaista sisältäen uusia sävellyksiä vanhoihin ja uusiin runoihin.

Lauluyhtye Rajattomaan minut tutustutti viereisessä työpisteessä istunut kollegani, joka lainasi minulle yhtyeen Boundless-levyn. Minuun vanhana kuorolaulajana vetosi välittömästi yhtyeen pyrkimys harmoniseen yhteislauluun samalla kokeillen uusia tapoja ihmisäänen käyttämiseen. Edelleenkin yhtye ei keskity kikkailemaan ihmisäänen erikoisuuksilla vaan pyrkii nimenomaan hyvän laulun avulla tuomaan hienojen sävellysten ja sanoitusten parhaat puolet esille. Laulu on ensin ja laulaja vasta sen jälkeen.

Yksi parhaista Rajattoman levyistä on mielestäni edelleen yhtyen ensimmäinen albumi Nova. Levy perustuu pitkälle suomalaisen kansanrunouden (Kanteletar) ja suomalaisten runoilijoiden (mm. Eino Leino ja P. Mustapää) teksteihin, jotka on sävelletty yhtyettä varten. Yhtyeen tärkeimpiä säveltäjiä on sen koko uran ajan ollut Mia Makaroff, jonka Kantelettaren tekstiin säveltämä Mitä kaikatat kivonen on hyvä esimerkki yhtyeen monipuolisista laulutaidoista ja uran alkutaipaleella.

Olen pitänyt Rajattomasta aina sen vuoksi, että se on pitänyt aina arvossa säveltäjien ja sanoittajien työtä. Esimerkki melodian ja tekstin kunnioittamisesta on yhtyeen johtohahmo Jussi Chydeniuksen Eino Leinon tekstiin säveltämä Tähtitarha.

Vanhojen tekstien rinnalla Nova-levyllä on myös muutama uudempi teksti. Heikki Salon ja säveltäjä Laura Sippolan yhteistyönä on syntynyt kertomus kolmesta kalpeasta kuninkaanpojasta ja ruhtinaan tyttärestä. 

Nova on tasapainoinen yhdistelmä vanhaa ja vähän uudempaakin suomalaista musiikkia nuoren yhtyeen esittämänä. Samaa tyyliä jatkoi yhtyeen englanninkielinen kakkosalbumi Boundless, joka avasi ovat maailmanvalloitukselle. Vuosien varrella kokoonpanoltaan muuttumattoman yhtyeen taidot ja maine ovat kasvaneet, mutta itse pidän edelleen suuressa arvossa tätä yhtyeen debyyttialbumia joka, jo tässä vaiheessa, on kokoelma rajattoman täydellisiä lauluesityksiä.

67. Eurythmics: We too are one (1989)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa

Alun perin kahden rakastavaisen yhteisprojektina syntynyt Eurythmics oli kriisissä 1980-luvun loppupuolella. Annie Lennoxin ja Dave Stewartin parisuhde oli hajonnut, ja kumpikin oli mennyt tahoillaan naimisiin. Maailmanmenestys oli vienyt veronsa, ja pari tuli huonosti toimeen keskenään. Tässä mielessä onkin ihmeellistä, että yhtyeen viimeinen levy ennen 1990-luvun lopun comebackia on näinkin erinomainen. Kriisiä ei yritellä peitellä, vaan se tuodaan avoimesti levyn teksteissä julki. Tästä rehellisyydestä syntyi yksi yhtyeen parhaista albumeista.

Odotukseni Eurythmicsin uutta albumia kohtaan olivat varaukselliset. Pari vuotta aiemmin ilmestynyt Savage meni minulta yli hilseen ja oli pettymys hittipitoisten Be yourself tonight ja Revenge -albumien jälkeen. We too are one palautti kuitenkin uskoni Dave Stewartin ja Annie Lennoxin yhteistyöhön hienolla musiikillaan.

Tämä oli paradoksaalista sen vuoksi, että albumin teon ja julkaisun aikaan yhtye oli hajoamispisteessä. Annie Lennox toteaa itse levyn remasteroidun version kansilehdessä, että hänellä ja Davella oli vaikeuksia olla samassa huoneessa yhtä aikaa ja "meidän olisi pitänyt muuttaa täysin toiselle puolelle maapalloa kauas toisistamme". Aiemmin Stewart oli toiminut yksin yhtyeen levyjen tuottajana, mutta nyt mukaan tuotiin toiseksi tuottajaksi Jimmy Iovine toimimaan "tuomarina" kahden riitelevän muusikon välillä ja katsomaan, että levy ylipäätään saatiin tehdyksi riidoista huolimatta.

Yhtyeen jäsenten riitoja ei levyllä peitelty. Levyn hienoin kappale Don't ask me why toteaa synkästi:

En rakasta sinua enää,

tuskin koskaan rakastin.

Jos sinulla oli mitään tunteita minua kohtaan,

onnistuit ne hyvin peittämään.

• Eurythmics: Don't ask me why (musiikkivideo, YouTube)

Kappaleen musiikkivideon viileän tunnelman voi kuvitella vallinneen myös levytysstudiosta. Tämä ei kuitenkaan estänyt kappaleesta tulemaan suurta hittiä ja soimasta MTV:ssä muutaman tunnin välein syksyllä 1989.

Astetta suorasukaisempi, jos mahdollista, kuvaus Lennoxin ja Stewartin välisistä suhteista löytyy kappaleesta You hurt me (and I hate you).

• Eurythmics: You hurt me (and i hate you) (YouTube)

Eurythmicsin jäsenten ongelmalliset välit eivät onneksi estäneet hyvän levyn tekoa. Lauluntekijäparivaljakon Lennox/Stewart sävelkynä oli edelleen terävä, ja kokeellisen Savage-levyn jälkeen satsattiin jälleen yksityiskohtia viliseviin sovituksiin ja viivotintarkkaan tuotantoon. Tuottaja Jimmy Iovinen rooli Stewartin aisaparina oli varmasti enemmän kuin pelkästään taistelevien Virtasten pitäminen erillä toisistaan.

Eikä levyn kappalevalikoimakaan pelkkää riitelyä ole. Huumoria viljellään erityisesti kappaleessa King and Queen of America ja sen musiikkideossa, jotka ivailevat rajusti Amerikkalaisen elämäntavan kustannuksella. Asiaa sivuttiin jo Savage-levyllä, mutta nyt ironian tykit osuivat suoraan maaliin.

• Eurythmics: King and Queen of America (musiikkivideo, YouTube)

Monien Eurythmics-albumien tapaan We too are one on hieman epätasainen sisältäen muutaman selkeän täyteraidan. Esimerkiksi levyn ensimmäinen singlekappale Revival on videotaan myöten tekopirteä ja veretön humppa ja How long keskeneräiseksi jäänyt tanssikappale. Levyn päättää kuitenkin tunnelmallinen ja melodialtaan yksinkertainen When the day goes down, joka toimi kauniina päätöksenä yhtyeen konserteissa.

• Eurythmics: When the day goes down (YouTube)

Levyä seurannut maailmankiertue osoitti, että aivan karrelle ei Lennoxin ja Stewartin suhde ollut palanut. Kiertueen jälkeen kuitenkin Lennox ja Stewart lähtivät omille teilleen. Yhteen he palasivat vasta kymmenen vuotta myöhemmin, jolloin heidän Peace-albuminsa ja sitä seurannut kiertue palautti ainakin hetkiseksi yhtyeen menestyksen. Peace-albumissa ei kuitenkaan ollut 1980-luvun Eurythmics-energiaa eikä yhteistyö tämän levyn jälkeen enää jatkunut.

66. Jeane Manson: J'ai déjà vu ça dans tes yeux/Ma pauvre musique (single 1979)

Euroviisukappaleet lokeroidaan usein omaan kastiinsa erotuksena muusta, "paremmasta" musiikista. Jopa euroviisufanit, minä mukaanlukien, helposti kuuntelevat Eurovision laulukilpailuissa kuulemiaan kappaleita aivan eri aivolohkolla kuin ns. tavallista popmusiikkia. Ajoittain, aika usein itse asiassa, viisumassasta nousee kuitenkin kappaleita, jotka murtavat tämän keinotekoisen raja-aidan. Minun kohdallani yksi hieno esimerkki on Jeane Mansonin vuonna 1979 esittämä kappale J'ai déjà vu ça dans tes yeux, joka on yksi suosikkilauluistani niin euroviisuympyröissä kuin niitten ulkopuolellakin.

Vuoden 1979 Jerusalemissa pidetyt Eurovision laulukilpailut ovat minulle tärkeä lapsuuden muisto. Olin kahdeksanvuotias, ja kyseiset kisat olivat yhdet ensimmäisistä viisumittelöistä, jotka sain katsoa alusta loppuun, noin kello yhteen yöllä saakka. Kisoista äänittämäni kasetti soi nauhurissani vuosikausia, ja kisojen laulut painautuivat mieleni nuottiviivastolle pysyvämmin kuin monen muun sitä seuraavan vuoden viisutyrkyt.

Tämän vuoden hienoin viisuääni kuului Jeane Mansonille, jonka tumma ja sielukas ääni kantoi hyvin Luxemburgin edustussävelmää J'ai déjà vu ça dans tes yeux, jonka oli säveltänyt Jean Renard. Kasettia kuunnellessani näin mielessäni tumman ja vahvan naishahmon viisulavalla laulua esittämässä. Kun 14 vuotta myöhemmin katsoin kisaa videolta olin hämmästynyt. Lavalla esiintynyt laulaja ei vastannut lainkaan sitä kuvaa, jonka olin laulajasta itselleni muodostanut.

• Jeane Manson: J'ai déjà vu ça dans tes yeux (Eurovision song contest 1979, YouTube)
• Jeane Manson: J'ai déjà vu ça dans tes yeux (singleversio, YouTube)

Ulkomuodon lisäksi minut yllätti upeaäänisen laulajan tausta. Kysymyksessä ei ollutkaan ranskalaisen chansonperinteen elämää kokenut kasvatti, vaan nuori amerikkalainen malli (alkuperäiseltä nimeltään Jean Manson) joka oli niittänyt mainetta mm. Playboy-lehden keskiaukeaman tyttönä 1970-luvun alussa. Poseeraamisen lisäksi näyttelijän töitä tehnyt Manson muutti Ranskaan 1970-luvun loppupuolella elokuvauraansa edistääkseen. Näytelijänuran sijaan Manson löysi paikkansa Ranskan musiikkielämässä, ja hänestä tuli pian suosittu laulaja uudessa kotimaassaan. Hyvästä ulkoäöstä ei varmasti ollut haittaa uran luomisessa, mutta Manson osoittautui myös erinomaiseksi laulajaksi.

Menestys Ranskassa poiki Mansonille pestin edustamaan Luxemburgia Eurovision laulukilpailuissa vuonna 1979. Kappale J'ai déjà vu ça dans tes yeux (="Näin sen jo silmissäsi") jäi 13. sijalle, liekö syynä viisuissa usein tarvittavan mahtipontisuuden puute vai pitkä ja vaikeasti lausuttava laulun nimi, eikä se kuulu Mansonin suurimpiin hitteihin. Minun mielestäni kappale on yksi vuoden 1979 viisujen kohokohdista, tyylikäs ja perinteinen chanson Jean Mansonin upeasti tulkitsemana. Kappaleen levyversio on myös hieno, mutta se ei aivan tavoita liveversion tunnelmaa.

Uransa suurimmat hitit Manson levytti 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alkupuoliskolla, mutta suosion laskettuakin hän jatkoi uraansa Ranskassa laulaen iskelmän lisäksi countrya ja gospelia ja näytellen televisiosarjoissa. Itselleni Mansonin uran kappaleet ovat tulleet tunnetuiksi kokoelmalevyjen myötä, joista tosin vain harvalta löytyy tämän singlen A-puoli.

Tämän singlen b-puoli Ma pauvre musique on vieläkin harvinaisempi. Samanlaisesta tunnelmapalasta ei tässä kappaleessa ole kysymys, esitys kuullostaa lähinnä albumin täytekappaleelta.

• Jeane Manson: Ma pauvre musique (YouTube)

Jeane Mansonin tarina kertoo siitä, kuinka vähissä vaatteissa keimaileva mallityttönen voi luoda uskottavan uran laulajana. Tästä voivat tämän päivän Aitolehdet ja Tukiaiset ottaa opiksi.

65. George Harrison: George Harrison (1979)

George Harrisonin sooloura muistetaan parhaiten hänen ensimmäisestä soololevystään All things must pass (1970) ja viimeisestä, vuonna 1987 julkaistusta Cloud 9 albumista. On totta että levymyynti ja usein myös musiikin laatu Harrísonin uran keskivaiheilla ei ollut korkealla tasolla, mutta hyvää musiikkia syntyi myös tuolloin. Vuonna 1979 julkaistu nimetön albumi on hyvin tuotettu, soitettu ja laulettu kokoelma hienoja lauluja, jotka valitettavasti eivät saaneet ansaitsemaansa suosiota. Levyn onnistumisen yksi avaimista on tuottaja Russ Titleman, joka sai Harrisonista parhaat puolet esiin.

Innostuin George Harrisonin soolourasta kun Cloud 9 -albumi ilmestyi. Hankin pian hänen tunnetuimman albuminsa All things must pass, ja yllättäen kierreltyäni levykauppoja löysin hyllyistä myös hänen muut soololevynsä, mitkä levy-yhtiö oli julkaissut uudelleen Cloud 9 levyn menestyksen innoittamana. Olin siinä käsityksessä että Harrisonin sooloura All things must passin jälkeen oli pelkkää sutta ja sekundaa ja yllätyinkin todella iloisesti huomatessani että tämä ei pitänyt paikkansa. Paras soololevy tältä Harrisonin soolouran keskivaiheilta oli ehdottomasti vuonna 1979 ilmestynyt albumi, jolle Harrison ei vaivautunut antamaan muuta nimeä.

Vuonna 1979 Harrisonin elämä oli mallillaan. Hän oli mennyt naimisiin Olivia Ariaksen kanssa, ja hänestä oli tullut isä Dhani-pojan synnyttyä vuonna 1978. Muutaman epäonnistuneen ja aiheesta haukutun albumin jälkeen vuonna 1976 ilmestynyt 33 1/3 -albumi oli saanut vaihteeksi myönteisen vastaanoton, vaikka listojen kärkipäähän ei silläkään ollut asiaa. Tuotettuaan edelliset neljä soololevyään yksin Harrison pyysi avuksi Russ Titlemanin, jonka kädenjälki kuuluu levyssä selkeästi ja yksinomaan positiivisessa mielessä.

• George Harrison: Love comes to everyone (YouTube)

Levyllä on mukana Titlemanin lisäksi monia muita merkittäviä muusikoita. Harrisonin paras ystävä Eric Clapton (joka oli mennyt naimisiin Harrisonin ex-vaimon Pattien kanssa pari vuotta aiemmin) soittaa kitarasoolon kappaleen Love comes to everyone introssa.

Elämäänsä tyytyväinen Harrison uskalsi vuonna 1979 katsoa myös taaksepäin. Vuonna 1968 Beatlesin valkoisen tupla-albumin sessioissa Harrisonin kappaletta Not Guilty äänitettiin kolme päivää, mutta 102 oton jälkeenkään ei yhtye ollut kappaleeseen tyytyväinen ja se jäi julkaisematta. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin Harrison palasi kappaleeseen ja teki siitä lempeän akustisen version albumilleen. Alkuperäinen, sähköisempi ja raskaampi versio kappaleesta julkaistiin lopulta Beatlesin Anthology 3 -levyllä. Beatles-version kappaleesta voi kuunnella täällä.

• George Harrison: Not guilty (YouTube)

George Harrison ei laulajana ollut koskaan samalla tasolla yhtyetovereittensa John Lennonin ja Paul McCartneyn kanssa. Koko Harrisonin uran aikana hänellä itsellään oli vaikeuksia oman lauluäänensä tuottamisessa. Silloin kun levyä tuottamassa oli joku toinen (George Martin Beatles-aikoina, Phil Spector levyllä All things must pass ja Jeff Lynne levyllä Cloud 9), Harrisonin lauluäänestä saatiin esiin sen herkkyys ja sävykkyys. Harrisonin muilla soololevyillä hänen äänensä on kireä ja käheä.

Myös tuottaja Russ Titleman onnistuu tässä, Harrison kuullostaa George Harrison -albumilla vapautuneelta ja itsevarmalta. Harrisonin lauluääni on parhaimmillaan levyn singlelohkaisulla Blow away.

• George Harrison: Blow away (musiikkivideo, YouTube)

Kitaristintaidoissaan Harrisonin ei koskaan tarvinnut jäädä kakkoseksi, ei Lennonille, McCartneylle tai edes Eric Claptonille, joka vieraili ahkerasti Harrisonin levytyksissä (aina While my guitar gently weeps -kitarasoolosta asti). Tällä albumilla Harrisonin kitara on esillä monipuolisesti, hän on taitava sliden soittaja ja myös perinteisen sähkökitaran soolot tällä levyllä ovat hienoa kuultavaa. Levyllä kuullaan myös paljon akustista kitaraa. 

George Harrison -levyn hienointa kitarointia kuullaan mielestäni kauniissa rakkauslaulussa Your love is forever.

• George Harrison: Your love is forever (YouTube)

Valitettavasti seuraavaa yhtä lämmintä ja tyytyväistä Harrison-levytystä saatiin odottaa kahdeksan vuotta. John Lennonin murha vuonna 1980 järkytti Harrisonia kovasti, ja hänen 1980-luvun alkupuoliskon tuotanto on vain varjo vuoden 1979 albumin täydellisyydestä. Viiden vuoden tauon jälkeen vuonna 1987 julkaistu, viimeinen Harrisonin elinaikana julkaistu albumi Cloud 9 korjasi onneksi tilanteen.