tiistai 25. kesäkuuta 2019

268. Chess på svenska (2002)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Abban Benny Anderssonin ja Björn Ulvausin yhdessä Tim Ricen kanssa kirjoittama Chess-musikaali on kulkenut pitkän matkan vuonna 1984 julkaistun original cast -albumin jälkeen. Syksyllä 2018 tämä matka johti Helsingin Svenska Teaterniin, jonka esittämä ruotsinkielinen versio perustui 2002 Tukholmassa ensi-iltansa saaneeseen versioon. Tukholman esitys julkaistiin myös CD:nä ja DVD:nä. 

Abba-fanina innostuin myös yhtyeen miesjäsenten säveltämästä Chess-musikaalista, jonka ensimmäinen inkarnaatio julkaistiin äänilevymuodossa vuonna 1984 (esittelin tämän konseptialbumin blogissani numerolla 20). Kylmän sodan aikana tapahtuvaan shakin maailmanmestaruuskilpailuun sijoittuva musikaali toimi levyllä erinomaisesti, mutta teatterilavalla onnistumiset ovat jääneet vähemmäksi. Alkuperäisen käsikirjoituksen puutteellisuutta kuvaa se, että musikaali juoni, henkilöt ja tapahtumapaikat ovat vaihdelleen produktiosta toiseen. Kappaleet ovat pääasiassa samoja, mutta niiden teksti, funktio ja joskus jopa esittäjä on saattanut vaihtua vuosien varrella.

Musikaali palasi "kotiin" vuonna 2002, jolloin Kristina från Duvemåla -musikaalin ohjaaja Lars Rudolfsson muokkasi käsikirjoituksesta oman versionsa Tukholman Cirkus-teatteriin. Alunperin Elaine Paigen esittämän Florencen roolin esitti Duvemåla-musikaalin tähti Helen Sjöholm. Laulujen tekstit ruotsinsi Björn Ulvaeus itse.
Ensimmäinen kohtaamiseni Chess-musikaalin kanssa oli, kun kuulin Elaine Paigen esittämän kappaleen Nobody's side television Hittimittari-ohjelmassa. Rakastuin kappaleeseen jo silloin eikä sen lumoa ruotsinkielinen versio himmennä. Helen Sjöholm ja suomalaisversiossa roolia esittävä Maria Ylipää onnistuivat kappaleen tunnetilojen esittämisessä hienosti, ja ruotsinkielisten versioiden nykyaikaiset sovitukset toimivat jopa alkuperäistä paremmin. Benny Anderssonin mukaan Helsingin versio kappaleesta oli paras mitä hän oli koskaan kuullut. Olen samaa mieltä, sillä kappale oli ehdottomasti myös Svenska teaternin esityksen huippukohta.

Helsingin produktio noudatti juoneltaan ja lauluiltaan hyvin pitkälle Tukholmassa esitettyä versiota. Ohjaaja Maria Sid oli saanut vapaat kädet muokata esitystä omien ajatustensa mukaan. Merkittävä muutos, ja tässä tapauksessa parannus, oli tuomarin roolin luonteen muuttaminen merkittävästi. Tuomarin esittämä The Arbiter -kappale oli alkuperäislevytyksen tarttuvimpia kappaleita, mutta Tukholman versiossa tuomari oli saanut pellen roolin, mikä valitettavasti pilasi kappaleen lähes kokonaan. Helsingissä tuomarin rooli annettiin Silva Lillrankille, joka palautti tuomarille siltä Tukholmassa riistettyä arvovaltaa ja tehoa. Tämä kuului myös itse kappaleesta, jonka Svenskan-versiosta ei valitettavasti löydy esimerkkitallennetta.
Kolmikko Andersson, Rice & Ulvaeus ovat vuosien aikana yrittäneet parantaa musikaalia säveltämällä siihen uusia kappaleita. Näistä onnistunein on New Yorkin esitystä varten tehty Someone elses story, jonka Helen Sjöholm ja Maria Ylipää lauloivat nimellä Inte jag. Broadwaylla kappaleen lauloi Judy Kuhn.
Chessin ruotsinkielisessä versiossa ensi-esityksensä sai kaksi kappaletta, jotka antoivat Svetlanan (Josefin Nilsson) ja Molokovin (Per Myrberg) sivurooleille enemmän luonnetta ja tilaa. Kappaleessa Han är en man han är ett barn pari vuotta sitten kuollut Josefin Nilsson pääsee purkamaan roolihahmonsa ja oman henkilökohtaisen elämänsä tuskan hienoon kappaleeseen. Musikaalin yllättävin kappale on Glöm mig on du kan, jossa Per Myrbergin esittämä tiukka KGB-agentti kertoo oman katkeran tarinansa siitä, miten hän joutui valitsemaan rakkauden ja poliittisen uran väliltä. Säkeistön melodia on peräisin julkaisematta jääneestä Abba-kappaleesta Just like that.
Tukholman, ja myöhemmin myös Helsingin Chess on rakennettu alkuperäistä versiota enemmän tarinan varaan, mikä on johtanut musikaalisiin kompromisseihin. Tämän lähestymistavan selkein "uhri" on yksi alkuperäisen musikaalilevytyksen suurimmista hiteistä One night in Bangkok, joka soi lyhyesti yökerhokohtauksen taustalla ja jota ei sisällytetty ruotsinkieliselle albumille lainkaan. Amerikkalaisen shakkimestari Freddyn bravuuri musikaalin ruotsalaisversiossa olikin jo vuonna 1984 vakuuttanut Pity the child, joka sai ruotsinkielisen nimen Vem ser ett barn. Helsingin produktiossa (jonka näin kahdesti) kappale osoittautui muuten pätevälle Glen Edelille liian vaativaksi palaksi. Anders Ekborg ja alkuperäislevytyksen Murray Head suoriutuivat kappaleesta sen sijaan kunnialla.
Vaikka meillä One night in Bangkok oli  Chess-musikaalin kappaleista tunnetuin, kaupallisesti menestynein raita alkuperäislevytyksellä oli Svetlanan (Barbara Dickson) ja Florencen (Elaine Paige) duetto I know him so well, joka vietti neljä viikkoa Britannian singlelistan ykkösenä. Kappale on hyvä esimerkki musikaalin jatkuvasta metamorfoosista. Alkuperäisversiossa Svetlana ja Florence pohtivat kumpikin tahoillaan rakkauttaan venäläiseen shakinpelaajaan. Broadwaylla kappale kuvasi yllättävää ystävyyttä kahden samasta miehestä kilpailevan naisen välillä. Tukholman ja Helsingin ruotsinkielisessä versiossa naiset vaativat kumpikin miestä itselleen.
Tukholman Chess på svenska oli ensimmäinen Chess-produktio 1980-luvun jälkeen jonka tuotantoon ja levytykseen maestrot Benny Andersson ja Björn Ulvaeus osallistuivat aktiivisesti. Se kuuluu selvästi vuonna 2002 julkaistulla cd-tallenteella, joka kilpailee parhaan Chess-äänitteen tittelistä alkuperäisen, 18 vuotta aikaisemmin julkaistun konseptialbumin kanssa. Kahdeksankymmenluvun mahtipontiset soundit ovat tehneet tilaa raikkaammalle ja nyanssirikkaammalle tulkinnalle, mutta yhtä kaikki erinomaisellee, yksityiskohtia vilisevälle sovitukselle. Helsingissä orkesterin koko oli puolet Tukholman ensemblesta, mutta Anders Eljasin (joka oli myös alkuperäisen 1984 sovituksen takana) uusi sovitus oli vaikuttava myös pienemmällä kokoonpanolla

Chess på svenskanin harkitun herkkää tyyliä kuvastaa ehkä parhaiten kappale Drömmar av glas, jonka hivelevän kaunis instrumentaaliosuus johtaa kiireettömästi musikaalin pääparin lemmenduettoon.
Parhaan Chess-äänitteen valitseminen vuoden 1984 ja 2002 julkaisujen välillä on turhaa. Artistit molemmilla levyillä ovat huippuluokkaa (Körberg esittää venäläisen shakinpelaajan roolin molemmilla levyillä), ja eroavaisuuksiensa ansiosta nämä kaksi levyä ennemmin täydentävät toisiaan kuin kilpailevat musikaalin ystävien suosiosta.

Helsingin Svenska teaternissa Chess oli jo kolmas peräkkäinen Andersson/Ulvaeus -musikaali, ja sen esitykset päättyivät valitettavasti jo keväällä 2019. Tämän, kuten aiemmin esitetyn Kristina från Duvemålan kohdalla odotan, että joku suomenkielinen teatteri tarttuisi tähän Abba-miesten klassikkomusikaaliin. 

Lue myös:
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

267. Patricia Kaas: Mademoiselle chante... (1988)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Patricia Kaas on yksi harvoista ranskaksi laulavista artisteista, jotka ovat onnistuneet nousemaan supertähdeksi kielialueensa ulkopuolella, myös Suomessa. Hänen ensimmäinen albuminsa julkaistiin viisi vuotta ennen varsinaista kansainvälistä läpimurtoa, mutta se kertoi jo ikäistään kypsemmän laulajan ainutlaatuisesta karismasta. 

Kuten muissakin pohjoismaissa, myös Suomessa ranskankielisellä popmusiikillla ei juurikaan ole ollut pääsyä radioiden soittolistoille myyntilistoista puhumattakaan. Kanadanranskalaisen Céline Dionin (joka englanninkielisen repertuaarinsa vanavedessä on saanut kohtalaista suosiota myös ranskankielisellä tuotannollaan) ohella vain Patricia Kaas on vakavasti lyönyt kiilaa englannin- ja suomenkielisen popmusiikin hegemoniaan. Kaasin suurimman suosion vuodet osuivat 1990-luvun puoliväliin, mutta ensimmäisen kerran muistan kuulleeni hänen ääntään jo 1980-luvun loppuvuosina.
Kaas oli aloittanut uransa jo 1980-luvun alkuvuosina, mutta vasta ranskalaisen popin kultakynän Didier Barbelivienin kirjoittamat kappaleet tekivät hänestä tähden. 20-vuotiaan laulajan ensimmäinen hitti oli Barbelivienin säveltämä Mademoiselle chante le blues vuodelta 1987, jota soitettiin myös Yleisradion keski-eurooppalaista poppia esittelevissä musiikkiohjelmissa. Tuntematon laulaja nousi välittömästi Ranskan popin kärkikaartiin ja hänet palkittiin vuoden parhaana uuteena tulokkaana.

Seuraavan kerran kuulin Patricia Kaasin äänen kesällä 1989, jolloin olin kielikurssilla bretagnelaisessa St. Malon kaupungissa. Näin televisiossa kappaleen Elle voulait jouer cabaret musiikkivideon, joka tuntui kertovan cabaret-tähtenä uransa aloittaneen laulajan oman tarinan. Videossa nuori laulaja unelmoi urasta parrasvalojen loisteessa, mutta päätyy lopulta esiintymään tehdastyöläisille. Didier Barbelivienin säveltämä kappale oli jälleen erinomainen ja sopi Kaasin kypsälle äänelle täydellisesti.
Matkamuistoksi kielikurssilta ostamani Kaasin ensimmäinen albumi Mademoiselle chante... osoittautui laatulevyksi myös muiden raitojensa osalta. Yksi parhaista oli levyn aloittava Mon mec à moi, jonka suomeksi ovat levyttäneet mm. Lea Laven ja Eila Kantola. Lavenin vuonna 1989 tekemä levytys osoittaa, että Kaas oli huomattu Suomessa jo monta vuotta ennen varsinaista läpimurtoa.
Toinen suosikkini on ilmeisen henkilökohtainen D'Allemagne, joka julkaistiin singlenä vain vuosi ennen Berliinin muurin murtumista. Ranskan itärajalla lapsuutensa viettänyt, saksankielen paikallista murretta äidinkieleltään puhunut Patricia oppi ranskankielen vasta kuusivuotiaana. Laulun tekstissä Kaas palaa juurilleen, vanhempiensa kotimaan kamaralle kuvaillen tunnelmia muurin molemmilta puolilta.
Vuonna 1988 Kaas oli kotimaassaan jo supertähti, ja muutamassa vuodessa glamouria tihkuvan laulajan menestys laajeni ympäri Eurooppaa. Viimeistään vuonna 1993 julkaistu kolmas albumi Je te dis vous ylitti kielirajat ja monien muiden maiden lailla siitä tuli suurmenestys myös Suomessa myyden platinalevyn arvoisesti. Didier Barbelivienin ohella Kaasille kirjoittivat lauluja Ranskan muutkin suurnimet, kuten esimerkiksi Jean-Jacques Goldman, jonka säveltämä Il me dit que je suis belle on Kaasin tunnetuimpia lauluja. Hitiksi täällä nousi myös kappale Ceux qui n'ont rien, jonka taustalta löytyy jälleen "kummisetä" Didier Barbelivien.

Kaasin menestys Suomessa kesti muutaman albumin ja suomenvierailun verran, mutta vuosituhannen vaihduttua hänen äänensä Suomessa hiljeni. Kiinnostus Kaasiin heräsi uudelleen lyhyesti vuonna 2009, jolloin hän edusti Ranskaa Eurovision laulukilpailuissa.


Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , ,

perjantai 21. joulukuuta 2018

266. John Lennon & Yoko Ono/Plastic Ono Band: Happy XMas (War is over)/Listen the snow is falling (single 1971)

John Lennonin ja Yoko Onon lähes 50 vuotta sitten levyttämä joululaulu on joka vuosi yksi soitetuimmista joululauluista ympäri maailman. Phil Spectorin ylitsepursuavasti tuottama joulusingle yhdisti onnistuneesti Lennonin pariskunnan rauhankampanjan jouluiseen tunnelmaan. Happy XMas on yksi niitä joululauluja, joista ei mielestäni kannata tehdä cover-versioita.

"War is over if you want it" -mainostaulut olivat osa John Lennonin ja häneen tuoreen vaimonsa Yoko Onon kampanjaa rauhan puolesta, jonka he aloittivat neljän viikon mittaisella bed-in-"lehdistötilaisuudella" vuonna 1969. Kampanja huipentui kaksi vuotta myöhemmin levytysstudiossa, missä edellämainittu iskulause muodosti loppukliimaksin yhteen Lennonin tunnetuimmista lauluista.

Lennon ja Ono muuttivat New Yorkiin kesällä 1971 saatuaan Lennonin Imagine-albumin valmiiksi. Albumin ja etenkin sen nimikappaleen menestys vakuuttivat pariskunnan siitä, että he voisivat jatkossakin jatkaa rauhanviestin julistamista musiikin keinoin. Happy Xmas, jonka äänitykset alkoivat lokakuussa oli tekstiltään ja tuotantotavaltaan suoraa jatkoa Imagine-albumille.
Lennonit pyysivät singlen tuottajaksi 1960-luvun tuottajaneron Phil Spectorin, joka oli "harjoitellut" joululevyn tuottamista jo kahdeksan vuotta aiemmin albumilla A Christmas gift for you from Philles (kts. edellinen artikkeli). Tämän legendaarisen joulualbumin lisäksi Lennonien innoittajana toimi Spectorin vaimolleen Ronnie Spectorille (The Ronettes -yhtyeestä tunnetuksi tullut Veronica Bennett) tuottama single Try some buy some, jonka mandoliinisovitukseen John oli erityisen ihastunut.

Spector päästi joulumielensä valloilleen, ja kappale kuorrutettiin jousisektiolla, mandoliineilla, kulkusilla ja lapsikuorolla. Muussa yhteydessä yliampuvan runsasta sovitusta olisi pidetty mauttomana, mutta tähän kappaleeseen se sopi erinomaisesti. Tuotannollinen kuorrutus toimi etenkin kertosäkeessä, joka Yokon laulamana olisi muuten ollut vaikea pala suurelle yleisölle. Jouluinen sovitus naamioi hienosti myös sen, että joululaulun sijaan kappale on itse asiassa Vietnamin sodan vastainen protestilaulu.

Jo toista kertaa Spectorin tuottaman joululevyn ajoitus epäonnistui. A Christmas gift for you -albumin kohtaloksi koitui julkaisupäivän osuminen Kennedyn murhapäivään. Lennonien joulusingle puolestaan julkaistiin liian myöhään, että se olisi mahtunut radioiden joulusoittolistoille. Britanniassa julkaisu lykkääntyi vuodella tekijänoikeuskiistojen vuoksi. Single menestyi vain kohtalaisesti ja toivottu jouluhitti siitä tuli vasta jouluna 1980 John Lennonin traagisen kuoleman jälkeen.

Minun suhtautumiseni Johnin ja Yokon joululauluun on aina ollut kaksijakoinen. Eniten kappaleessa minua häiritsee se, että sen melodia on käytännössä varastettu mm. Peter, Paul & Maryn esittämästä kansansävelmästä Stewball. Minun on näinollen vaikea pitää kappaletta erityisen taitavana sävellyksenä. Toinen häiritsevä tekijä on kappaleen lukuisat cover-versiot, jotka kaikki ovat mielestäni enemmän tai vähemmän epäonnistuneita ja joita nykyään kuulee radiosta alkuperäistä useammin.

Alkuperäisversion kohdalla keskinkertaista lainamelodiaa kompensoi erinomainen levytys. John Lennonin vilpittömän tehokas tulkinta tekee kappaleesta uskottavan ja Yoko Onon laulu sopii hyvin kertosäkeeseen. Levytyksen kruunaa akustisen kitaran, orkesterin ja joulukilkuttimien ympärille rakennettu erinomainen sovitus sekä lapsikuoron laulama "War is over if you want it" vastamelodia.

Singlen b-puolelle sijoitettiin Yoko Onon esittämä ja säveltämä joululaulu Listen the snow is falling.
Happy XMas -kappaleesta on tullut joulun ikivihreä, jota valitettavasti yhä useammin kuulee cover-versioina. Céline Dionin ja Arja Korisevan kaltaiset taitavatkaan laulajat eivät ole onnistuneet tavoittamaan alkuperäislevytyksen uljautta. En olekaan tähänastisessa elämässäni kuullut yhtään onnistunutta versiointia kappaleesta, joka perustuu John Lennonin tulkinnan, hienon sovituksen ja Phil Spectorin muhkean tuotannon saumattomaan yhteispeliin.
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

265. A Christmas Gift for You from Philles Records (1963)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Kriitikoiden ja toimittajien parhaiden rock-albumien listoilta löytyy omituisuus, joka istuu huonosti Beatlesin, Bob Dylanin. Rollareiden, Marvin Gayen, U2:n ja Joni Mitchellin joukkoon. Tuottajaguru Phil Spectorin vuonna 1963 luoma joululevy ei ensimmäisinä vuosinaan juurikaan herättänyt huomiota, mutta pikkuhiljaa sen arvostus nousi ja viimeistään vuoden 1972 uusintajulkaisu teki siitä maailman tunnetuimman joululevyn, jonka 60-luvun alun viaton jouluilo istuu hyvin niin joulumarkkinoiden taustanauhaksi kuin kinkunpaiston taustamusiikiksikin.

Vuonna 1963 Phil Spector oli Yhdysvaltojen merkittävimpiä musiikkituottajia. Philles-levymerkillään hän julkaisi etenkin mustien lauluyhtyeiden ja solistien poplevyjä. Artisteille kappaleita sävelsivät menestyneimpien kustannusyhtiöiden ykköslauluntekijät (Mann & Weil, Berry & Greenwich, Goffin & King, Leiber & Stoller). Spectorin tuottamista kappaleista tunnetuimpia olivat The Ronettesin Be my baby ja The Crystalsin Then he kissed me. Myöhemmin Spectorin tehdas tuotti ikivihreät You've lost that loving feeling ja River deep, mountain high.

Philles-levytysten tuntomerkki oli Spectorin lanseeraama, muhkeasta soundimaailmasta tunnettu "Wall of sound". Kymmenien ammattimuusikoiden luoma äänimatto jakaa edelleen ihmiset jyrkästi kahteen leiriin. Osa ihmisistä pitää "äänivallia" vallankumouksellisena ja kekseliäänä tapana luoda ainutlaatuisia äänimaisemia tavalliselle poplevylle. Toisten mielestä suttuinen ja ylisovitettu äänivalli pilaa hyvätkin kappaleet. Yhden asian suhteen ollaan kuitenkin yksimielisiä: Phil Spectorin suureellinen äänimaailma sopi erinomaisesti joulumusiikkiin.
Puhaltimet, jouset ja kulkusten kilinä luo hienon maton Darlene Lovelle, jonka laulama ikivihreä White Christmas on Phil Spectorin joulualbumin hienoimpia hetkiä. Vahvaääninen Love oli yksi niistä harvoista artisteista, jotka eivät jääneet Spectorin tuottamilla levyillä runsaasti sovitetun orkesteritaustan jalkoihin.

Minulle Phil Spector oli tunnettu lähinnä The Beatlesin jäsenten kanssa tekemästään yhteistyöstä. Kun joulualbumien klassikko pompahti esiin useilta parhaiden albumien listoilta, hankin levyn hyllyyni tamperelaisesta divarista. Levyä kuunnellessani tajusin, että sen lähes kaikki kappaleet olivat minulle tuttuja, joko radion jouluohjelmistosta tai tavaratalojen muzak-raidoilta. Ensimmäinen reaktioni oli puistatus, mutta pikkuhiljaa levyn vanhanaikainsn charmi alkoi miellyttää minuakin.
Toinen Phillesin vakioartisti oli Veronica Bennettin tähdittämä The Ronettes -yhtye, jonka suurin hitti oli ollut aiemmin samana vuonna julkaistu Be my baby. Spectorin joulualbumille The Ronettes äänitti kolme laulua joista Sleigh ride on mielestäni paras. Viisi vuotta myöhemmin Bennettistä tuli rouva Ronnie Spector. Myrskyisä avioliitto omalaatuisen tuottajaneron kanssa kesti vain viisi vuotta.
The Crystals oli The Ronettesin tapaan New Yorkilainen tyttöyhtye, jonka tunnetuimpia hittejä olivat He's a rebel (jonka soolo-osuudet lauloi aiemmim mainittu Darlene Love) ja Uptown. The Crystalsin versio Joulupukki matkaan jo käy -kappaleesta on yksi tunnetuimmista ja monet popartistit ovat omissa versioissaan kopioineet The Crystalsin fraseerausta kappaleen kertosäkeessä.

Levyn tähti Jack Nietzchen orkesterisovitusten ja Spectorin tuotannon ohella on kuitenkin Darlene Love, jonka kaikki neljä tulkintaa ovat levyn huippukohtia. Albumin ainoa uusi joululaulu oli säveltäjäpari Ellie Greenwich & Jeff Barryn yhdessä Phil Spectorin kanssa säveltämä Christmas (Baby please come home), joka on monesti nimetty parhaaksi pop-säveltäjien kirjoittamaksi joululauluksi.
Nyttemmin pop- ja jouluklassikoksi nimetty albumi julkaistiin epäonnisesti John F. Kennedyn murhapäivänä. Sen markkinointi hukkui murhauutisointiin eivätkä amerikkalaiset muutenkaan olleet jouluna 1963 juhlatuulella, joten kesti vuosia ennenkuin levy nousi nykyiseen klassikkoasemaansa. Suurimman buustin levy sai vuonna 1972, jolloin se julkaistiin John Lennonin ehdotuksesta uudelleen the Beatlesin Apple levymerkillä.
Monille, myös minulle, A Christmas gift for you edustaa Coca-Colan punaista amerikkalaista joulua puhtaimmillaan. Levyn aiheet pyörivät lahjojen, pukin, porojen ja lumen ympärillä, eikä siltä juurikaan löydy joulun varsinaista sanomaa. Tästä huolimatta levy muistuttaa hellyttävästi 55 vuoden takaisesta viattomuuden ajasta, ajasta jolloin elämä oli näennäisen helppoa ja joulut olivat vielä lumisia kaikkialla.

Kahdekan vuotta myöhemmin Phil Spector osoitti jälleen miten hyvin hänen tuotantotekniikkansa sopi joulumusiikkiin. Esittelen John Lennonin ja Yoko Onon jouluklassikon seuraavaksi.
 
Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , ,

keskiviikko 31. lokakuuta 2018

264. Bohemian Rhapsody - Original soundtrack (1969-1991, 2018)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Marraskuussa 2018 ensi-iltansa saava Bohemian Rhapsody -elokuva kertoo Queen-yhtyeen ja sen laulajan Freddie Mercuryn tarinan. Yhtyeen elossaolevien jäsenten kokoama soundtrack-albumi on koskettava oppitunti siitä, mistä yhtyeessä oli kysymys ja miten se nousi pieniltä areenoilta Wembleyn Live Aid -konsertin ykköstähdeksi. Suurimpien hittien lisäksi se sisältää hyvin valittuja makupaloja yhtyeen konserttitallenteista sekä pari yllätystä, jotka saivat ainakin minun hymyni ulottumaan korvasta korvaan.

Mamma Mia -elokuvan kakkososan teatteri-illan mieleenpainuvin hetki ei ollut mikään elokuvan Abba-kappaleista vaan elokuvaa ennen esitetty tiiseri tulevasta ohjelmistosta. En ollut tietoinen, että toisesta suosikkiyhtyeestäni Queenista oltiin tekemässä elokuvaa, mutta tuo traileri ja etenkin sen lyhyt mutta isolla kankaalla nähtynä vaikuttava Live-aid-kohtaus käänsi katseeni marraskuun ensi-iltaan.

Tätä kirjoittaessani en vielä ole nähnyt itse Bohemian Rhapsody -elokuvaa, mutta elokuvan soundtrack-albumin hankin heti sen julkaisun jälkeen. Vaikka elokuvan ennakkoarviot ovat vaihdelleet varovaisen myönteisestä täyteen lyttäykseen, on soundtrack saanut lähes yksinomaan kehuvia arvioita. Näihin arvioihin on myös minun vanhana Queen-fanina helppo yhtyä. Yhtyeen vielä aktiiviset jäsenet kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor ovat koonneet yhtyeen tarinaa hienosti kuvaavan albumin, josta löytyy myös muutamia yllätyksiä.
Heti ensimmäiseksi minua ilahdutti se, että soundtrack ei tyydy olemaan vain uusi kokoelma-albumi, jossa yhtyeen tunnetuimmat kappaleet esitetään jälleen kerran eri järjestyksessä. Taylor ja May ovat valinneet levylle myös harvinaisempia kappaleita, jotka kuitenkin ovat tärkeä osa yhtyeen tarinaa. Queenin ensimmäinen single ja ensimmäisen albumin avauskappale Keep yourself alive on yksi näistä kappaleista. Suurelle yleisölle tämä ketterästi rullaava kappale on tuntematon, mutta toivottavasti elokuva ja soundtrackille sijoitettu live-versio tuo kappaleelle uusia faneja.

Levyn toinen harvinaisuus oli todellinen yllätys ja minulle levyn ehdoton huippuhetki. Brian May ja Roger Taylor kuuluivat ennen Queenia yhtyeeseen Smile, jonka laulusolistin Tim Staffelin ja Mayn kirjoittamasta Doing alright -kappaleesta kuullaan soundtrackillä täysin uusi versio. Uuden version runkona on Staffelin, Mayn ja Taylorin elokuvaa varten vuonna 2018 äänittämä uusi versio, jossa kolmikko vuorottelee lauluosuuksissa. Kappaleen väliosassa kuullaan Staffelin laulusuoritusta lähes 50 vuotta aiemmalta Smile äänitteeltä, johon Taylor ja May ovat lisänneet uudet taustaharmoniansa. Väliosan kitarariffi puolestaan on editoitu mukaan Queenin vuoden 1973 ensialbumilta. Doing alright on minulle yksi rakkaimmista varhaisista Queen-kappaleista, ja olenkin erityisen iloinen siitä että tämä kolmen äänitteen yhdistelmä toimii näin hienosti.
Minulle Queen on aina ollut hienojen studioalbumien yhtye, enkä ole koskaan innostunut yhtyeen livelevyistä. Tämä soundtrack-albumi muistuttaa kuitenkin myös minulle, kuinka tainomaisia Queenin konsertit parhaimmillaan olivat. Kappaleen Love of my life (jonka hieno alkuperäisversio löytyy Night at the opera -albumilta) livetallenteella Freddie Mercury johtaa yli 400 tuhannen ihmisen yleisön yhteislauluun kuin taikasauvaa heilauttaen. Brasiliaisyleisö laulaa kappaleen puhtaasti ja lähes täydellisellä englannilla.
Soundtrack-albumi, ja ilmeisesti myös elokuva, huipentuu Live aidiin -tapahtumaan, joka oli Queenin uran ehdoton kohokohta. Levyltä löytyy, ensimmäistä kertaa, yhtyeen esiintyminen Wembley areenalla kesällä 1985 lähes kokonaisuudessaan.
Levyn toinen suuri yllätys löytyy sen loppupuolelta. Vuonna 1978 julkaistun Jazz-albumin suurin hitti Don't stop me now yllätti valmistautumattoman kuulijan uudella versiollaan, jossa vanhaan hittiin on lisätty Brian Mayn uusi kitaraosio. Vaikka yleensä pidän alkuperäistä versiota aina parempana, niin tämän tymäkän uusversion ensimmäinen kuuntelukerta piti suuni hymyssä alusta loppuun saakka, eikä kappale huonone useammallakaan kuuntelukerralla.
Näiden yllätysten ja harkittujen valintojen lisäksi Bohemian Rhapsody -elokuvan soundtrack-albumilta löytyvät suurimmat Queen-hitit alkuperäisversioina. Mukana ovat muun muassa Britannian listaykköset Bohemian Rhapsody ja Under pressure sekä Yhdysvalloissa listakärkeen nousseet Crazy little thing called love ja Another one bites the dust (julkisuudesta vetäytynyttä basisti John Deaconiakaan ei siis soundtrackilla unohdeta). Elokuva päättyy vuoteen 1985, joten vuonna 1991 Britannian listaykköseksi noussutta Innuendo-kappaletta ei levyltä löydy. 1990-lukua levyllä edustaa ylväs Show must go on, jonka arvelisin soivan elokuvan lopputekstien aikana.

Bohemian Rhapsody ei pyri korvaamaan Greatest hits I ja II -albumeja kokon uran kattavana kokoelmana. Se on rakkaudella koottu tarina tuntemattomasta lontoolaisyhtyeestä, joka 15 vuoden aikana nousi pikkuklubeilta popmusiikin korkeimmalle valtaistuimelle. Toivottavasti se innostaa hitit jo tuntevia faneja tutustumaan myös Queenin muuhun tuotantoon. Ehkä saamme tälle elokuvalle vielä jatko-osankin.

Lue myös:



Lähettänyt klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)