Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranska. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ranska. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. tammikuuta 2016

227. Edith Piaf: Télégramme/A l'enseigne de la fille sans coeur (savikiekko 1951)

Vuosikymmeniä erossa olleet rakastavaiset sopivat tapaamisesta Pariisin lentokentällä. Vuodet ovat vierineet ja jättäneet julmat jälkensä ihmisiin. Odotettu tapaaminen päättyy odottamattomalla tavalla, kun unelmat ja todellisuus eivät kohtaa. Lauluntekijä Michel Emer ja dramaattisten laulujen mestaritulkki Edith Piaf kertoivat tämän surullisen tarinan unohtumattomalla tavalla kappaleessa Télégramme.

Olen ollut jo vuosikymmeniä Edith Piaf -fani. Ensimmäiset Piaf-levyni ostin jo 1980-luvulla, ja laulajan lähes koko tuotanto löysi tiensä hyllyyni 1990-luvun puolivälissä. Syksyllä 2015 Piafin satavuotisjuhlan kunniaksi julkaistu 20 cd:n juhlaboksi palautti kuitenkin mieleeni monta sellaista Pariisin varpusen esitystä, jotka olin aiemmin jättänyt huomioimatta. Studiolevytysten lisäksi kokoelmasta löytyy monesta laulusta myös konserttiversioita, joissa laulujen tarinat alkavat elää aivan uudella tavalla.

Yksi uuden syntymän mielessäni kokeneista lauluista on Michel Emerin Piafille kirjoittama Télégramme, joka edelllisessä kirjoituksessani esittelemäni Qu'as-tu fait John -kappaleen tapaan on pikemmin kertomus kuin varsinainen laulu.

Kappale kertoo rakastavaisista, joiden liittoa vanhemmat eivät hyväksyneet pojan köyhyyden vuoksi. Nyt, 20 vuotta myöhemmin, omaisuuden maailmalla kerännyt mies palaa Pariisiin etsimään nuoruuden rakastettuaan, jota hän kuvaa sanoilla "elegantti" ja "erittäin kaunis". Jos vuodet ovat olleet menestyksekkäitä miehelle, on nainen vuosien aikana menettänyt rahansa ja kauneutensa. Molempien kovasti odottama tapaaminen lentokentällä päättyy siihen, että mies kävelee kuihtuneen armaansa ohi kysellen ihmisiltä, ovatko he nähneet eleganttia kaunotarta. Vanhuuttaan häpeävä nainen ei tohdi paljastaa itseään rakastetulleen, vaan palaa kotiin yksin. 
Ei ihme, että 20 vuotta sitten ohitin tämän kappaleen kiinnittämättä siihen sen suurempaa huomiota. Laulu on kuin pieni näytelmä, joka vaatii kuulijaltaan tekstin ymmärtämistä, ja kielitaitoni oli 90-luvulla nykyistä rajallisempi.

Tässä laulun sanat kokonaisuudessaan käännettynä:

 Tämä on sähke Marie Bélagelle
joka asuu pihan perällä, b-rapussa, viidennessä kerroksessa,
kolmas ovi vasemmalla, laskeudu pari askelmaa.
Koputa kovaa, että hänen korvansa sen kuulevat.

Pieni posteljooni kiipeää askelma kerrallaan.
Vanha nainen tulee avaamaan,
karhealla äänellään hän kiittää
ja sulkee ovan perässään.
Kirjeen hän avaa kiireesti kädet täristen,
toisin kuin yleensä.
Viestin lukee ääneen, kurkkua kuivaa,
ja toistaa sen kymmenen kertaa kuiskaten.

- Lento Pariisissa - kello kahdeksan - toinen toukokuuta. - En jaksa odottaa - olen hulluna onnesta. - Jumaloin sinua enemmän kuin koskaan. - Rakastan - suutelen - François -

Muistot vievät naisen vuosikymmenien taakse.
Kuinka he rakastivatkaan toisiaan 20 vuotta sitten.
Mutta vanhemmat eivät liittoaan hyväksyneet,
pojalla kuin ei ollut kolikkoakaan taskuissaan.
"Lähden ja tulen takaisin omaisuus mukanani", hän lupasi.
"Minä odotan ja haluan että myös sinä lupaat
ettet unohda minua koskaan".

Hän lähti, kuukaudet ja vuodet vierivät.
Marie sai kohdata yksin elämän karikot.
Kauneus, nuoruus ja loisto pyyhkiytyivät pois,
rahan huvetessa myös ystävät kaikkosivat.

Portille matkustajat Meksikosta,
siinä hän on, mikä herrasmies!
Hopeoituneet hiukset vain korostavat hänen uljauttaan,
koskaan hän ei ole ollut niin komea kuin nyt.

Nainen kalpeana ja kädet tiukkaan rutistuneena
kuuntelee sydänparkansa jyskytystä.
Mies tulee naista kohti, 
mutta töytäisee hänet pois tieltään: "Anteeksi".
"Kantaja, kuule:
Etsin eleganttia ja hyvin kaunista naista,
jolla kauniit siniset silmät, valkeat hiukset,
ei kauhean pitkä.
Hei, hän taitaa olla tuolla...ei ei se olekaan hän.
Olen kovasti pahoillani."

Oletteko nähneet vaaleaa, eleganttia ja hyvin kaunista naista?
Vaaleaa - eleganttia - hyvin kaunista naista -
eleganttia - hyvin kaunista - Oletteko nähneet...
 (käännös allekirjoittaneen)

Edith Piaf oli mestari kertomaan tämänkaltaisia tarinoita, eikä olekaan ihme että tarinoita taitavasti sanoiksi ja säveliksi pukenut Michel Emer (joka oli säveltänyt myös aiemmin esittelemäni kappaleet L'accordéoniste ja Qu'as-tu fait John) oli yksi Piafin suosikkilauluntekijöistä. Piaf rakasti draamaa, joten tämä tarina kahden vanhan rakastavaisen kohtaamisesta, johon Emerin kynä oli kirjoittanyt yllättävän ja surullisen lopun, sopi hänen repertuaariinsa täydellisesti.  

1950-luvulla Piaf oli supertähti Euroopan lisäksi myös Yhdysvalloissa ja hän esiintyi useaan otteeseen mm. Carnegie Hallissa. Tämän livetallenteen aluksi Edith kertoo laulun tarinan omin sanoin englanniksi. Tästä esityksestä ei valitettavasti löydy videotallennetta, joten emme tiedä miten hän onnistui eläytymään kahden rakastavaisen rooliin.
Savikiekon toiselta puolelta löytyi tarina tytöstä, joka viihdyttää isänsä satamaravintolassa lemmenkipeitä merimiehiä. Lopulta kuitenkin yksi mies saa sydämettömäksi kutsutun tytön sydämen sulamaan. Tässä Edith Piafin laulussa on siis vaihteeksi onnellinen loppu. Kappale toimii erinomaisesti ilman tekstin ymmärtämistä, mutta asiasta kiinnostuneille laulun englanninkielinen käännös löytyy täältä.
Näitä kappaleita ei juurikaan löydy hittikokoelmilta tai Piaf-fanien suosikkilistoilta, mutta niillä on tärkeä paikka Edith Piafin 270 levytettyä kappaletta käsittävässä repertuaarissa. Jos Hymne à l'amourin ja Non je ne regrette rienin kaltaiset hitit ovat sinulle jo tuttuja, suosittelen tutustumaan Piafin tuotantoon myös pintaa syvemmältä.

Lue myös:

torstai 31. joulukuuta 2015

226. Edith Piaf: Qu'as-tu fait John? (1947)

Joulukuussa juhlittiin Edith Piafin 100-vuotispäivää. Juhlan kunniaksi esittelen pari Piafin kappaletta, jotka ovat meillä jääneet tuntemattomaksi pääasiassa sen vuoksi, että ne eivät aukea kuulijalle ilman ranskankielisen tekstin ymmärtämistä. Ensimmäiseksi Piaf ja lauluntekijä Michel Emer kertovat synkän tarinan Yhdysvaltain kuumasta Etelästä, ajalta jolloin toiset olivat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Sain joululahjaksi Edith Piafin menestysvuosien katalogista vastaavan Warner Musicin kokoaman juhlaboksin. Tyylikkääseen ja suurikokoiseen kansioon oli koottu Piafin sodanjälkeisen uran koko tuotanto (kymmentä Decca-levy-yhtiölle tehtyä levytystä lukuunottamatta), kymmenen cd:llistä studioäänitteitä ja toinen mokoma konserttitallenteita. Boksin arvoa kohottivat lisäksi 10-tuumainen vinyylialbumi ja kolmiulotteiset pop-up-kuvat Piafin uran varrelta. Levykä kuunnellessani kiinnitin huomioni useaan kappaleeseen, jotka toki olin kuullut aiemminkin mutta jotka vasta nyt saivat minut ymmärtämään niiden merkityksen.

Yksi näistä kappaleista on vuonna 1947 levytetty Qu'as-tu fait John? Dramaattisen rakkauslaulun sijaan laulu oli kertomus joka Ranskan sijaan sijoittui vuosisadan vaihteen Yhdysvaltoihin. Siellä mustien oikeusturva oli olematon, ja pienestäkin epäilystä tummaihoisen elämä saattoi päättyä lyhtypylvääseen (samaa lynkkausteemaa sivusin jo Annie Lennoxin Nostalgia-albumin arvostelussa). Laulun kirjoitti Piafille yksi hänen suosikkilauluntekijöistään, Ranskanjuutalainen Michel Emer, joka aiemmin oli säveltänut hänelle monta hittiä (mm. aiemmin esittelemäni kappaleen L'accordéoniste).

Laulussa puuvillapelloilla työskentelevää Johnia syytetään valkoisen naisen raiskaamisesta. Paikallinen sheriffi katsoo tumput suorina viattoman pojan lynkkaamista. Kun miestä syyttäneen naisen omantunto alkaa kolkuttaa, ei sheriffi tee elettäkään virheen korjaamiseksi.
Tässä tarkempi käännös, jonka olen tehnyt alkutekstin ja siitä netistä löytyneen englanninkielisen käännöksen perusteella:

Lousianan sydämessä 
polttavan auringon alla
John ahkeroi Savannahin 
suurella puuvillapellolla.
Suurten hikipisaroiden alla
hän työnsä väsyneenä lopettaa, 
kun väkijoukko vihainen juoksee tärisevän John-paran luo.
Margaret osoittaa häntä syyttävällä sormellaan:
"Tuo kävi minuun käsiksi!"

Mitä teit, John, mitä teit?
Kävitkö käsiksi valkoiseen naiseen?
Mitä teit, John, mitä teit?
Joitko liikaa sunnuntaina,
aivan känniin huppeliin?
Mitä teit, John, mitä teit?

John viedään kylään,
toimistoon sheriffin.
Valkoinen joukko raivoissaan
vaati nopeaa tuomiota.
"Pannaan roisto roikkumaan,
oppikoon hän siitä olemaan". 
John sätkii oksan päässä,
kunnes lopulta hiljenee.
Miehet ja naiset valkoiset
menevät kotiin nukkumaan.

Mitä teit, John, mitä teit?
Ei saa koskea valkoiseen naiseen.
Mitä teit, John, mitä teit?
Loppusi näit oksan päässä!
Sinut hirtettiin, niinkuin oikein on.
Mitä teit, John, mitä teit?

Nukkuva talo herää kovaan kolinaan.
Katuva Margaret ovea tuskissaan koputtaa.
Sheriffi herää, kysyy mitä nyt?
"Minä se neekeriä himoitsin, minä olen syyllinen. 
Minä häneen kosketin, mutta hän ei suostunut."
Vihainen sheriffi hänelle tiuskaisee:
"Mitä tuollaisia taruja mustan miehen tähden! 
Mene, anna olla. Hyvää yötä, Margaret, hyvää yötä vaan."

Mitä teit, John, mitä teit?
Torjuitko valkoisen naisen?
Mitä teit, Jon, mitä teit?
Silti jouduit hirteen.
Tuuli vastaa hymyillen: "Nyt on hän onnellinen. 
Taivaassa ilon sai hän luona hyvän Jumalan".



Kiihkeä sovitus ja Piafin tulkinta tukevat kertomusta erinomaisesti, Kuulijan on helppo kuvitella mielessään Etelän kuumuus, väkijoukon sokea raivo ja Johnin pelko epäoikeudenmukaisuuden edessä. Ilman tekstin ymmärtämistä kappale jää täysin irralliseksi, eikä sitä juurikaan ranskankieltä ymmärtävien Piaf-fanien piirin ulkopuolella tunneta.

Edith Piaf esitti kappaletta ahkerasti konserteissaan 1940-luvun loppupuolella ja kappale äänitettiin jo vuonna 1947. Sitä ei kuitenkaan julkaistu kuin osana levyllä ollutta sikermää. Ensimmäisen kerran äänite julkaistiin kokonaisuudessaan vasta vuonna 1973.
Englanninkieliset käännökset lähes kaikista Edith Piafin kappaleista löytyvät internetistä (esimerkiksi sivulta http://lyricstranslate.com/en/edith-piaf-lyrics.html), joten kielitaidon puutteen ei tarvitse olla esteenä maailman suosituimman ranskalaisen laulajan musiikista nauttimiseen.

Lue myös:



tiistai 19. elokuuta 2014

208. Edith Piaf: Hymne à l'amour/La p'tit Marie (savikiekko 1950)

Kun tehdään listaa maailman parhaimmista rakkauslauluista, niin tämä kappale on ehdottomasti listalla mukana, ellei peräti sen kärkisijoilla. Hymne à l'amour on Edith Piafin tunnetuimpia lauluja sen hienon melodian, koskettavan sanoituksen ja Piafin järisyttävän tulkinnan vuoksi. Kappaleen legendaarisuutta lisää sen taustalla oleva surullinen ja ristiriitainen rakkaustarina.

Ensimmäinen musitikuvani Pariisin varpusesta Edith Piafista sijoittuu mummolaani, jonka levyhyllyssä oli Piafin kokoelmalevy. Levyltä löytyi myös Hymni rakkaudelle, jonka mahtipontinen sovitus, Piafin dramaattinen ääni ja vaikuttava loppuhuipennus jäivät pienen lapsen mieleen, vaikka en laulun sanoista (enkä sen puoleen rakkaudestakaan) ymmärtänyt vielä mitään.
Taivas sininen alas pudotkoon,
maa allani hajotkoon.
Ei sillä merkitystä, jos rakastat minua 
en maailmasta piittaa lain.
Niin kauan kuin rakkaus täyttää aamuni,
niin kauan kuin saan levätä sylissäsi,
eivät maailman murheet haittaa, 
koska sinä, rakkaani, minua rakastat.

Vuonna 1915 syntynyt laulaja (oikealta nimeltään Edith Giovanna Gassion) levytti ensimmäiset laulunsa 1930-luvulla, mutta suuren yleisön suosion hän ansaitsi Saksan miehityksen aikana ja sen jälkeen tuoden toivoa ja kaivattua viihdettä sodan runteleman maan asukkaille. Kulissien takana hän myös auttoi vastarintaliikettä esiintymällä sotavankileireillä. Konserteista otettujen valokuvien avulla vangeille tehtiin väärennettyjä henkilöpapereita, joiden turvin vastarintaliike pystyi salakuljettamaan vankeja maan rajojen ulkopuolelle.

Sodan jälkeen Piaf sai tunnustusta maansa eteen tekemästään työstä, ja hänen suosionsa nousi uusiin lukemiin. Vuonna 1949 elämä näytti siis hymyilevän laulajalle, jonka konsertit täyttyivät ihmisistä ja jonka levyjä sodasta toipuvan maan asukkailla alkoi pikku hiljaa olla rahaa ostaa. 1940-luvun vaihtuessa 50-luvuksi oli Edith Piaf kotimaansa Ranskan suurin laulajatähti.
 
Matkustan maailman ääriin,
muutan hiukseni mustasta valkeaksi,
jos sinä sitä pyydät.
Haen sinulle kuun taivaalta,
varastan maailman rikkauden,
jos sinä sitä pyydät.

Loistelias ura piilotti taakseen yksinäisen artistin joka ei ollut tavoittanut sitä onnea, josta hän lauluissaan unelmoi. Oman uransa ohessa Piaf nosti maineeseen lukuisia mieslaulajia (esimerkiksi Yves Montand, Charles Aznavour ja Charles Dumont), jotka usein täyttivät partnerin paikan myös laulajan yksityiselämässä. Dominoivan ja oikukkaan Piafin miessuhteet olivat kuitenkin lyhytikäisiä, joten kumppanin puuttuessa Piaf haki lohtua alkoholista ja lääkkeistä.

Hylkään kotimaani, jätän ystäväni,
jos sinä sitä pyydät.
Naurakoot minulle, en välitä.
Teen mitä vain,
jos sinä pyydät.

Hymne à l'amour -laulun tekstin Piaf kirjoitti miehelle, josta olisi voinut tulla loppuelämän mittainen kumppani ellei kohtalo olisi päättänyt toisin. Ranskalainen nyrkkeilyn keskisarjan maailmanmestari Marcel Cerdan oli Pariisin varpusen elämän suurin rakkaus. Cerdanin ja Piafin suhde ei ollut vahvan naisen ja heikon miehen välinen tähdenlento vaan kahden itsenäisen ihmisen kypsä suhde. Piaf koki olevansa riippuvainen miehestään, ja tätä hän kuvasi laulun tekstissä ehdottomin sanoin.

Jos jonain päivänä maailma sinut minulta vie,
jos kuolet tai joudut kauas luotani.
Ei sillä merkitystä, jos rakastat minua,
koska silloin kuolen minäkin.
On meillä silloin yhteinen ikuisuus
taivaan syvimmässä sinessä
huolia vailla.
Rakkaani, mehän rakastamme toisiamme,
eikö niin?
Jumala yhdistää ne jotka toisiaan rakastavat.

Hymne à l'amour oli kahden naisen yhteistyötä. Säveltäjä Marguerite Monnot ja Piaf olivat aloittaneet yhteistyönsä jo 30-luvulla ja se jatkui aina Monnot'n kuolemaan asti vuonna 1961. Piafin teksti oli suora ja ehdoton rakkaudentunnustus miehelle, joka oli naimisissa ja kolmen lapsen isä. Pahat kielet ja juorut eivät kuitenkaan ehtineet kovinkaan pitkälle paheksumaan epäsovinnaisen parin suhdetta, sillä vain pari kuukautta laulun ensiesityksen jälkeen Cerdan kuoli lento-onnettomuudessa. Laulajan tuska ja kaipaus on kuultavissa onnettomuuden jälkeen tehdyssä levytyksessä sekä siitä tehdyssä elokuvatallenteessa.
Piafin elämä ei päättynyt Cerdanin kuolemaan. Jo vuonna 1952 Piaf meni ensimmäistä kertaa naimisiin toisen ranskalaisen laulajan Jacques Pillsin kanssa. Myrskyisä avioliitto päättyi neljä vuotta myöhemmin. Rikkinäisen yksityiselämänsä rinnalla Piaf jatkoi menestyksekästä laulajanuraansa. Euroopan lisäksi hänestä tuli tähti myös Yhdysvalloissa, jossa hän konsertoi lukuisia kertoja maan suurimmilla konserttilavoilla. Monien laulujensa tavoin Piaf levytti Hymne à l'amourin myös englanninkielisellä tekstillä.
Piaf avioitui toisen kerran vuonna 1962 yli 20 vuotta itseään nuoremman kreikkalaisen laulajan Theo Sarapon kanssa. Myrskyisä elämä ja päihteiden ja lääkkeiden väärinkäyttö johti Edith Piafin kuolemaan jo 48-vuotiaana vuotta myöhemmin.

Hymne à l'amour -savikiekon toiselta puolelta löytyy toinen Piaf/Monnot yhteistyö La p´tit Marie, joka ei kuitenkaan ole lainkaan samaa klassikkotasoa kuin savikiekon a-puolelta löytyvä ikivihreiden ikivihreä. Se on kuitenkin hieno sävelmä, josta joka kuuntelukerralla löytyy uusia tasoja.
Vuodet ovat kohdelleet hyvin Edith Piafin hymniä rakkaudelle ja hänen musiikkiaan ylipäätään. Kuuden vuosikymmenen aikana äänitys- ja masterointitekniikka on kehittynyt niin paljon, että alunperin rahisevalla savikiekolla julkaistu äänite on saatu retusoitua uskomattoman hyvään kuosiin (kuten ylläolevat Spotify-linkit todistavat). Ja tämä kappale, jos mikä, ansaitsee sen. 

Onko Hymne à l'amour siis maailman paras rakkauslaulu? En panisi lainkaan hanttiin.

Lue myös:

torstai 14. helmikuuta 2013

158. Edith Piaf: Une enfant/Chante-moi (savikiekko 1951)

Ranskalainen chanson-legenda Edith Piaf kertoi lauluissaan usein tarinan viattomuudesta ja optimismista joka päättyy tragediaan ja kuolemaan. Piafin ääni sopi hyvin draamaan, ja sitä on riittämiin kappaleessa Une enfant. Se ei kuulu laulajansa tunnetuimpiin kappaleisiin mutta se on yksi helmi tämän ranskalaislaulajan laajassa tuotannossa. Savikiekon toiselta puolelta löytyvä lempeä ja onnellinen Chante-moi tuo esiin Piafin valoisamman puolen.

1950-lukua voidaan pitää Edith Piafin menestyksekkäimpänä vuosikymmenenä. Tällöin sodasta toipuneessa Ranskassa oli tarvetta taitaville artisteille ja mikä tärkeintä, ihmisillä alkoi olla jälleen rahaa käydä konserteissa ja ostaa levyjä. Piaf saavutti Euroopan lisäksi suurta menestystä myös Yhdysvalloissa.

Suurena laulajatähtenä hän auttoi alkuun myös monia muita artistinalkuja. Yksi näistä oli nuori armenialaissyntyinen Charles Aznavour, joka kirjoitti laulun Une enfant varta vasten mentorilleen. Laulu kertoo rikkaasta, elämäänsä kyllästyneestä tytöstä, joka etsii jännitystä ja rakkautta karkaamalla hunsvottipojan matkaan tuhoisin seurauksin. Laulu sisälsi kaikki ne elementit, joita Piaf kaipasi: epätoivoista rakkautta, naivia optimismia, nuoruutta ja kuolemaa.
Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä.

Hän tuli sieltä, 
missä rikkaus oli elämääkin tärkeämpää.
Hän jätti perheensä pojan vuoksi.
Boheemin, joka osasi rakkauden sanat
niin kauniisti sanoa,
ja sai hänen kyllästyneen
 sydämensa hehkumaan.
Kaksi aurinkoista sydäntä lähti matkaan
ilman osoitetta
mukanaan vain heidän nuoruutensa
ja kielletyn hedelmän makeus.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä

Kahta rakastunutta sydäntä ei voinut vangita
ei aika, ei kausi eikä paikka.
He elivät päivä kerrallaan
ja kulkivat pysähtymättä paikasta toiseen.
He etsivät tilaa suurelle rakkaudelleen,
sen nykyhetkelle ja tulevaisuudelle.
Rakkaus oli kaunis, sokea,
joka keinui kuin laulu
sinisen taivaan alla.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä.

Mutta pojan rakkaus oli liian suuri, 
että se olisi mahtunut pienen tytön sieluun.
Tyttö eli sydämensä tahtiin,
ja pojan sydän oli hänen maailmansa.
Tämä maailma ei ollut Jumalan mieleen.
Heidän ainoa ravintonsa oli heidän rakkautensa.
Kun se ei enää riittänyt, antoi poika periksi ja
jätti tytön vain muutaman murenan vuoksi.
Lapsi jäi yksin nälkäisenä.

Lapsi, tyttö vain kuudentoista.
Kevään lapsi,
lepää tiellä
kuolleena.
(käännös allekirjoittaneen)

Laulun dramaattista kertomusta täydentää hienosti sen sovitus. Jokaisen kertosäkeen sovitus on erilainen korostaen näin myös laulun kertomuksen dramaattisia käänteitä. 

Savikiekon B-puolella on Edith Piafin itse sanoittama Chante-moi (laula minulle), jossa laulun kertoja pyytää kadulla laulavaa poikaa laulamaan kauniita lauluja rakkaudesta, lauluja jotka poistaisivat surun kertojan sydämestä. Kappaleen sävelsi tunnettu ranskalainen orkesterinjohtaja Robert Chauvigny. Piaf levytti laulun myös englanniksi omalla aksentillaan. Aiemmin esittelemäni Sous le ciel de Paris -kappaleen tapaan Chante-moi on hyvä esimerkki siitä, miten Piaf osasi tulkita myös vähemmän dramaattista materiaalia.
1950-luvun menestyksen vuosilla oli myös kääntöpuolensa. Myrskyisät ihmissuhteet ja terveysongelmat veivät Piafin lääkkeiden, huumeiden ja alkoholin väärinkäyttäjäksi, mikä rapautti heiveröisen laulajan kuntoa entisestään. Piaf kuoli 47-vuotiaana syksyllä 1963, eli hänen kuolemastaan tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta.

Lue myös:

lauantai 17. marraskuuta 2012

145. Lara Fabian: 9 (2005)

Kuuntele koko albumi Spotifysta
Lara Fabian on viime vuosikymmenien yksi merkittävimmistä ranskankielisistä artisteista, joka kuitenkin Suomen lisäksi monissa maissa tunnetaan vain parista englanninkielisestä hitistään. Hänen viimeisin uutta materiaalia sisältävä albuminsa ilmestyi vuonna 2005. Englanninkielisen uran epäonnistuminen ja tuottajan vaihtaminen tekivät uudesta levystä henkilökohtaisen ja vaikuttavan kokonaisuuden, jonka olisi suonut menestyvän muuallakin kuin ranskankielisissä maissa.

Tuttavuudestani monien ranskankielisten artistien tuotantoon saan kiittää euroviisuharrastustani sekä Ranskassa ja Belgiassa asuvia ystäviäni, jotka ovat lähettäneet minulle ranskankielisissä maissa suosittujen artistien levyjä. Lara Fabianin kohdalla kysymys oli molemmista, ensimmäistä kertaa ihastuin hänen ääneensä vuoden 1988 Eurovision laulukilpailuissa. Nyt esiteltävänä olevan albumin sain Ranskassa asuvalta ystävältäni.

Lara Fabianin lupaavasti alkanut englanninkielinen ura lysähti kasaan, kun hänen toinen englanninkielinen albuminsa Wonderful life julkaistiin vain muutamassa maassa, eikä se niissäkään menestynyt mitenkään kaksisesti. Tämän mahalaskun myönteisinä puolina voidaan pitää sitä, että sen jälkeen Fabian sai käyttää kaiken energiansa ranskankielisen uransa edistämiseen. Wonderful life -albumin sessioissa laulaja tutustui myös ranskalaiseen lauluntekijään ja tuottajaan Jean-Felix Lalanneen, joka tuotti hänen seuraavan albuminsa.

Samalla päättyi Lara Fabianin pitkäaikainen yhteistyö irlantilais-belgialaisen tuottajan Rick Allisonin kanssa. Jean-Felix Lalannen kanssa tehty uusi levy erosi selvästi Allisonin kanssa tehdyistä aiemmista levyistä. Albumin 9 tunnelma on aiempia levyjä henkilökohtaisempi ja akustisempi. Levy koskettaa kuulijaa heti ensisävelillä, kappaleella La lettre. Erosta kertovan kappaleen melodia on yksi surullisimmista mitä olen kuullut.
Albumin 9 musiikki perustuu yksinkertaisiin sovituksiin, ja sen tärkein elementti on Fabianin ilmaisuvoimaisen äänen lisäksi piano. Laulajan ja pianon välinen vuoropuhelu on kantava teema levyn alusta loppuun saakka.
Levyn herkkä ja puhutteleva yleissävy on niin hallitseva, että sen muutama rankempi ja vauhdikkaampi kappale sopivat kokonaisuuteen huonosti. Rytmikkäistä kappaleista vähiten luotaantyöntävä on gospel-musiikista vaikutteita ottanut kappale L'homme qui n'avait pas de maison, joka kertoo kodittomista ihmisistä.
Tuottaja-lauluntekijäparin vaihtamisen ohella yksi suurimmista muutoksista Lara Fabianin elämässä oli paluu Eurooppaan. Italialais-belgialainen laulajatar saavutti suosionsa vasta muutettuaan Kanadaan, mutta ennen albumin 9 levyttämistä hän palasi takaisin kotimantereelleen. Kansainvälisten soundien sijaan levy hakeekin voimansa vanhasta ranskalaisesta chanson-perinteestä. Perinteisiä ranskalaisia sävyjä on muun muassa levyn päätöskappaleessa Je me souviens, jossa pianon ja jousiorkesterin lisäksi laulajaa säestää ranskalainen haitari.
9 on toistaiseksi viimeinen Lara Fabianin uutta musiikkia sisältävä albumi. Kokoelmalevyn lisäksi Fabian on tällä vuosikymmenellä julkaissut albumillisen suosittujen ranskankielisten naislaulajien kappaleita otsikolla Toutes les femmes en moi. Vaikka Yhdysvallat ja muu englanninkielistä musiikkia kuluttava maailma onkin kääntänyt Fabianille selkänsä, hän on löytänyt uutta yleisöä Itä-Euroopasta, erityisen suosittu Fabian on nykyään Venäjällä ja Ukrainassa.

Suomessa Lara Fabianin vuoden 2000 hitti I will love again soi edelleen säännöllisesti radiossa, mutta hänen ranskankielinen tuotantonsa ei ole meillä saanut lainkaan jalansijaa.

Lue myös:

perjantai 31. elokuuta 2012

126. Jean-Jacques Golman: Elle ne me voit pas (single 1999)

Elokuvien lopputeksteihin sijoitetuista kappaleista tulee joskus suuria hittejä, ja joskus niitä ei kuule kukaan. Asterix-sarjakuviin perustuneet elokuvat eivät sen ihmeemmin ole Suomessa menestyneet, joten ei ihme että Asterix ja Obelix vastaan Caesar -elokuvan lopputeksteihin sijoitettu Jean-Jacques Goldmanin kappale Elle ne me voit pas on jäänyt täällä täysin tuntemattomaksi. Edes Ranskassa ei tämä maan rock-legendoihin kuuluvan artistin kappale herättänyt sen kummempaa huomiota. Se on sääli, sillä se on yksi tämän taitavan artistin hienoimmista kappaleista.

Nettikauppojen ja iTunesin aikana oman suosikkikappaleen löytäminen on muuttunut helpoksi. Kun aiemmin jotain levyä piti etsiä ulkomaisia divareita myöten, saa sen nykyään käsiin nopeasti parilla nettiselailulla ja luottokortin numeron syöttämisellä. 

Aivan kaikkeen musiikkiin tämä ei kuitenkaan päde. Jean-Jacques Goldman on ollut suosikkiartistejani 1990-luvun puolivälistä alkaen, mutta hänen Asterix ja Obelix vastaan Caesar -elokuvaan säveltämänsä Elle ne voit pas -kappaleen löysin vasta reilut kymmenen vuotta singlen julkaisemisen jälkeen. Kappaleen cd-singleä tai elokuvan soundtrackia ei löytynyt Amazonin ranskalaisesta nettikaupasta, eikä iTunesistakaan ollut apua. Etsimisen jälkeen onnistuin Amazonin saksalaisesta sivuliikkeestä löytämään alunperin ranskalaisen elokuvan saksalaisen soundtrackin, missä saksaksi dubattujen laulujen lisäksi oli onneksi bonusraitana tämän laulun alkuperäinen versio.
Ensikuulemalla tuntuu kuin tällä kappaleella ja voittamattomasta gallialaiskylästä kertovalla elokuvalla ei olisi mitään yhteistä, ja musiikkivideoon lisätyt elokuvanäytteet läiskivät kuulijaa poskille. Kappale muistuttaa tyyliltään monia muita Goldmanin rakkauslauluja, kiireetön, eteerinen mutta samalla tunnelmaltaan vangitseva, eikä Asterixin ja Obelixin seikkailut oikein sovi tuohon mielikuvaan.

Goldman on kappaleessaan kuitenkin ottanut huomioon elokuvan, johon kappale on tehty. Asterix-seikkailujen gallialaiset tapahtumapaikat kuuluvat kappaleen sovituksessa, jossa on aimo annos kelttitunnelmaa. Levyä kuunnellessa Asterixin voi unohtaa, ja parin katselukerran jälkeen alkaa musiikkivideonkin eri elementit loksahtaa yhteen.

Itse en ole nähnyt kyseistä Asterix-elokuvaa, joten minua ei häiritse lainkaan tämän tunnelmallisen pop-kappaleen ja vauhdikkaan historiallisen seikkailuelokuvan välinen näennäinen ristiriita. Elle ne me voit pas on Jean-Jacques Goldmanin parhaita rakkauslauluja Puisque tu pars'in ja En passantin ohella.

Vuonna 2001 ilmestyneen soololevyn Chansons pour les pieds (johon palaan myöhemmin) Goldman on keskittynyt säveltämään ja tuottamaan levyjä muille artisteille, näistä Suomessa tunnetuin on varmasti Céline Dion.

Fanien odotuksista huolimatta Goldman ei ole suostunut jatkamaan soolouraansa, viime vuosien haastatteluissa 60-vuotias artisti on antanut ymmärtää että hänen uransa levyttävänä ja esiintyvänä artistina on ohi. Kymmenien tuhansien ranskalaisten lisäksi häntä kaipaa ainakin yksi suomalainen.

tiistai 21. elokuuta 2012

124. Edith Piaf: Sous le ciel de Paris/Un grand amour qui s'achève (savikiekko 1954)

Edith Piaf yhdistetään Suomessa usein pariin suureen hittiinsä. Hymne à l'amourin ja Milordin rinnalla kolmas Piafin suuriin kappaleisiin luettava laulu on Sous le ciel de Paris (="Pariisin taivaan alla"). Tämä leppoisa kappale kuvailee värikkäästi Pariisia juuri sellaisena kuin sitä ulkomaisille turisteille usein mainostetaan, rakkauden, musiikin ja filosofian tyyssijana. Ranskalaisen musette-haitarin säestämä laulu on myös musiikilliselta tyyliltään chansonin prototyyppi. Piafin tulkitsemana tästä kappaleesta tuli hieno ikivihreä.

Omalle ikäluokalleni Sous le ciel de Paris tuli tutuksi 1980-luvulla ala-asteen musiikinkirjasta Musiikin maailma, jossa Pariisin taivaan alla edusti ranskalaista chanson-musiikkia. Pispan koulun musiikkiluokassa tätä kappaletta laulettiin ahkerasti, mutta tuttavuuteni tähän kappaleeseen jäi pitkäksi aikaa siihen.

Ranskanopintojeni innostamana tutustuin Edith Piafin tuotantoon paremmin. Kovin helppoa se ei ollut, sillä artistin levytyksiä jäsentäviä albumikokonaisuuksia ei Piafilta löydy, vaan hänen levytyksensä julkaistiin vanhanaikaisilla, kaksi kappaletta sisältäneiltä savikiekoilta ja uran loppuvaiheessa neljän kappaleen EP-levyillä. Piafin musiikkin tutustuinkin lähinnä erinäköisten kokoelma-albumien kautta. Vihdoin 1990-luvulla ostin kaksi cd-boksia, jotka sisälsivät Piafin koko tuotannon vuodesta 1932 vuoteen 1963. Yksi näistä 13 cd:ltä löytyneistä lukuisista helmistä oli tämä Pariisin kauneutta ylistävä laulu.

Jo 1930-luvulla uransa aloittaneen Edith Giovanna Gassionin taiteilijanimi oli aluksi la Môme Piaf, joka tarkoitti pientä varpusta. Jo uransa ensimmäisellä vuosikymmenellä Piaf otti esiintyessään käyttöön oman etunimensä, ja legendaarinen chanson-brändi oli valmis.

Sous le ciel de Paris esitettiin ensimmäisen kerran samannimisessä elokuvassa vuonna 1951. Alunperin Jean Bretonnièren tulkitsemasta kappaleesta tuli kuitenkin hitti Edith Piafin levytyksen myötä kolme vuotta myöhemmin. Vaikka Piaf suosi tuotannossaan dramaattisia ja surullisia rakkaustarinoita, levytti hän myös paljon lempeitä ja iloisia kappaleita. Pariisin taivaan alla on yksi niistä.

Jean Drécajin tekstissä kuvaillaan värikkäästi Pariisia juuri sellaisena kuin se romanttisimmissa mielikuvissa esiintyy. Rakastavaiset puistossa, Seinen rantaa kuljeskeleva filosofi miettimässä haitarin soidessa taustalla. Linnut laulavat Notre Dame -kirkon pihassa jne.

Laulun säveltäjä Hubert Giraud on yksi ranskalaisen musiikin veteraaneja. Euroviisufanit muistavat 1940-luvulla uransa aloittaneen säveltäjän mm. Ranskan voittoviisusta Dors mon amour vuodelta 1958, sekä klassikoista Ce soir-là (Monaco 1960), Il doit faire beau là-bas (Ranska 1967) ja Je suis l'enfant soleil (1979). 1980-luvulla Giraud sävelsi kappaleita uraansa aloittavalle nuorelle Céline Dionille (esimerkiksi Tellement j'ai d'amour pour toi). Suomessa Giraudin tunnetuin kappale on Kirkan laulama Mamy Blue.

Savikiekon b-puolelta löytyvä Un grand amour qui s'achève on Piafin vähemmän tunnettuja kappaleita. Piaf sanoitti ja sävelsi kappaleen yhdessä yhteistyökumppaninsa Marguerite Monnot'n kanssa. Monnot oli vuosikymmenien ajan Piafin tärkein säveltäjä, ja hänen säveltämiään kappaleita ovat mm. Hymne à l'amour ja Suomessa listaykköseksikin noussut Milord. Jo 1930-luvulla yhteistyönsä aloittanut parivaljakko Monnot/Piaf oli varmasti ensimmäinen menestyvä naispuolinen lauluntekijäpari maailmassa. Un grand amour qui s'achève ei kuitenkaan yllä heidän parhaimmistoonsa.
Esittelisin mielelläni tässä blogissa jonkin hienon Edith Piaf -albumin, jos sellaisia olisi. Hänen kappaleensa elävät kymmenillä, ellei peräti sadoilla eri cd-kokoelmilla, joihin on koottu tämän hienon laulajan savikiekoilla, singleillä ja ep:illä julkaisemia kappaleita. Jatkan siis Piafin tuotannon esittelyä tässä blogissa yksi tai kaksi kappaletta kerrallaan.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

112. Céline Dion: Je ne vous oublie pas/Sous le vent (avec Garou) (single 2005/2001)

Kaksiosaisen Céline Dion -kirjoituksen toisessa osassa siirrämme kelloja 20 vuotta eteenpäin. Teinisensaatiosta megatähdeksi noussut Dion julkaisi ranskankielisen kokoelmalevyn On ne change pas -markkinoimiseksi singlen, jolla uutena kappaleena oli Jacques Veneruson säveltämä Je ne vous oublie pas ja saman säveltäjän säveltämä, toisen kandalaislaulajan Garoun kanssa duetoitu Sous le vent. Hienoja kappaleita molemmat.

Edellisessä kirjoituksessa esitellyn singlen C'est pour vivre (1985) jälkeen on tapahtunut seuraavaa: Kanadassa jo tunnettu Céline Dion nousi Euroopassa julkisuuteen voittamalla Sveitsin edustajana Eurovision laulukilpailut 1988. 1990-luvun alussa julkaistut hitit (mm. Beauty and the beast, Power of love, Think twice) tekivät Dionista maailmantähden, ja megatähden asemaan hän nousi viimeistään Titanic-hitillään My heart will go on. Vuonna 1995 Dion julkaisi kaikkien aikojen myydyimmän ranskankielisen albumin D'eux. Vuonna 1994 Dion meni naimisiin managerinsa René Angelilin kanssa. Vuoteen 2012 mennessä heille on syntynyt kolme lasta. Levy-yhtiö Sonyn mukaan Dion on myynyt yli 200 miljoonaa levyä.

Kuten olen aiemmissa kirjoituksissa kertonut, olen kiinnostunut lähinnä Dionin ranskankielisestä urasta, jossa laatu on pysynyt korkealla koko hänen uransa ajan. Tuoreessa haastattelussa Dion kuvailee suhdettaan kahteen uraansa näin: "Se on kuin pukisi välillä ylleen farkut ja välillä iltapuvun. Ranskankieli on minulla verissä, se on kotini ja juureni. Ranskankielessä voin käyttää sisäistä voimaani ja se on runollisempaa. Englanninkielellä laulaessani pelissä ovat erilaiset tunteet. Laulajana en voi valita näiden kahden välillä, tarvitsen niitä molempia".

Vuonna 2005 Dion kokosi ranskankielisen uransa kokoelmalevylle On ne change pas, jonka uusi kappale Je ne vous oublie pas julkaistiin singlenä. Kappaleeseen tehtiin myös hieno musiikkivideo, jota valitettavasti ei Youtubesta tai Muzu.tv:stä löytynyt. Vaikka Dionin ranskankielinen tuotanto on lähempänä tuota "farkku"-tyyliä, on tämä kappale pelottavan lähellä hänen englanninkielisen tuotantonsa siirappisuutta. Herkällä tulkinnallaan laulaja välttää kuitenkin imelyyden.
Ranskankielisissä lauluissaan québeckiläislaulaja onnistuu esittelemään tunteiden ja nyanssien kirjon, joita hänen englanninkielisiltä levyiltään ei löydy. Siksi onkin valitettavaa, että Je ne vous oublie pas ja hänen muut ranskankieliset hittinsä ovat maailmalla jääneet englantilaisten hittien varjoon.

Singlen molemmat kappaleet ovat Jacques Veneruson säveltämiä. Aiemmin muun muassa Patricia Kaasille lauluja tehnyt Veneruso on 2000-luvulla noussut Dionin tärkeimmäksi ranskalaiseksi säveltäjäksi Jean-Jacques Goldmanin ja Erick Benzin rinnalle.

Singlen b-puolelta löytyy alun perin vuonna 2001 julkaistu kappale Sous le vent. Kappale on duetto niin ikään kanadanranskalaisen Garoun kanssa, jonka albumilla kappale alun perin julkaistiin. Mieslaulajan karheä ääni luo hienon kontrastin kirkasääniselle Dionille. Sous le vent on Dionin uran parhaita kappaleita ja hänen uransa ehdottomasti upein duetto, joka peittoaa mm. Barbra Streisandin kanssa levytetyn Tell himin kirkaasti.
Myös Sous le vent löytyy kokoelmalta On ne change pas, joka onnistuneesti summaa Dionin ranskankielisen uran 25 ensimmäistä vuotta.

Vaikka englanninkieliset levyt myyvät enemmän, ei Dion onneksi ole hylännyt ranskankielistä uraansa. Uutta ranskankielistä Célineä on luvassa jälleen syksyllä 2012.

perjantai 25. toukokuuta 2012

98. Isabelle Aubret: Un premier amour (EP 1962)

 
Viisuviikon kunniaksi esittelen vuoden 1962 euroviisuvoittajan, joka edelleen on mielestäni kaikkien aikojen paras euroviisuvoittaja. Isabelle Aubretilla on ihanan tulkintavoimainen ääni, jota kuultiin viisuissa vielä myöhemminkin. Un premier amour oli jo kolmas Ranskan voittoviisu seitsemän ensimmäisen viisuvuoden sisällä, mutta tähän maan voittoputki katkesi muutamaksi vuodeksi. Kappaleen äänilevyversiossa on vangitseva tunnelma, joka liveversiosta puuttuu.


Muistan katsoneeni ensimmäisen kerran Eurovision laulukilpailun loppukilpailun kokonaan vuonna 1977, ja jonkinasteiseksi viisufaniksi minua on voinut kutsua vuodesta 1978 alkaen, jolloin nauhoitin kasettinauhurilla ensimmäisen kerran kisat talteen. Kun vuonna 1981 ilmestyi ensimmäinen kokoelmalevy siihenastisista euroviisuvoittajista, oli tietysti itsestään selvää että ostin vinyylialbumin kokoelmiini. Tämän levyn myötä pääsin ensimmäistä kertaa tutustumaan viisujen historiaan, joka on täynnä ikivihreitä.

Vuoden 1962 voittaja ei ole niitä kaikkein tunnetuimpia viisujen ikivihreitä, mutta se on minun listassani pikku hiljaa noussut voittajien parhaaksi.

Isabelle Aubret oli 1960-luvulla tunnettu laulaja Ranskassa ja 74-vuotias laulaja jatkaa uraansa edelleen. Viisuvoittajan lisäksi hän on tehnyt lukuisia muita hienoja levytyksiä.
Vuoden 1962 Eurovision laulukilpailut pidettiin Luxemburgissa, jolloin Suomea edusti Marion kappaleella Tipi-tii.Ylivoimaiseksi voittajaksi tänä vuonna valittiin kuitenkin siis Ranska. Kappaleen Un premier amour studioversion sovitus eroaa merkittävästi Luxemburgin lavalla esitetyn version sovituksesta. Minulle rakkaampi on tuo levyversio, jonka sovitus ja tunnelmallinen tulkinta on nostanut kappaleen minun mielessäni siihen asemaan jossa se nyt on.

Mutta ei tuossa liveversiossakaan mitään vikaa ole.
Ranskassa ei 1960-luvulla juuri singlejä julkaistu, huomattavasti suositumpi formaatti oli EP, joka oli singlelevyn kokoinen, mutta sisäisi kahden kappaleen sijaan neljä laulua. Isabelle Aubretin Un premier amour -EP sisältää kolmen muun kappaleen lisäksi version Aubretin version viisujen isäntämaan Luxemburgin kappaleesta Petit bonhomme. Hieno versio tämäkin.
Isabelle Aubret edusti Ranskaa euroviisuissa uudelleen vuonna 1968, jälleen hienolla kappaleella La Source, ja hän yritti maansa edustajaksi niinkin myöhään kuin vuonna 1983. Viimeisin albumi on vuodelta 2006 ja viimeisimmän kiertueensa ahkera laulaja teki viime vuonna.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

90. Anne-Marie David: Tu te reconnaîtras/Au bout du monde (single 1973)

Anne-Marie David on ranskalainen laulaja, joka kahdesti lauloi eurooppalaisten sydämiin Eurovision laulukilpailuissa. Vuonna 1973 Luxemburgia edustanut Tu te reconnaîtras voitti kilpailun ja siitä tuli yksi euroviisuhistorian ikivihreistä kappaleista, jonka Suomessa hitiksi lauloi Katri Helena. Kuusi vuotta myöhemmin hän edusti kotimaataan Ranskaa ja sijoittui kolmanneksi. Näistä menestyksistä huolimatta Davidin ura ei koskaan noussut sille tasolle kuin olisi ansainnut ja hän on jäänyt kahden tähden ihmeeksi.

Synnyin 1970-luvulla, jolloin Eurovision laulukilpailu vielä tuotti maiden rajat ylittäviä kestohittejä. Kun itse aloin 80-90-luvuilla perehtyä viisujen historiaan yllätyin, kuinka paljon viisuarkistoista löytyi kappaleita, jotka olivat minulle jo entuudestaan tuttuja tai jotka muisti muuten vain joskus kuulleeni. Vuoden 1973 voittokappale kuullosti tutulta heti ensitahdeiltaan.

Anne-Marie Davidin esittämä Tu te reconnaîtras edusti tuona vuonna Luxemburgia, joka toimi myös kisojen isäntämaana. Itse laulu niinkuin sen esittäjäkin olivat kotoisin Ranskasta.

Toista kertaa Eurovision laulukilpailujen historiassa isäntämaan kappale myös voitti kilpailun. Tämä siitä huolimatta, että kilpailujen epäonnistuneen äänimiksauksen vuoksi kappaleen kaunis jousisovitus jää lähes kokonaan kuulematta.

Euroviisuvoiton seurauksena kappaleesta tuli suurhitti Euroopassa ja todellinen euroviisuikivihreä. Suomessa kappaleen esitti Katri Helena nimellä Nuoruus on seikkailu, josta alkuperäisversion lisäksi tuli meillä vuoden soitetuimpia kappaleita.

Anne-Marie Davidille euroviisuvoitto ja suurhitti eivät kuitenkaan taanneet tähtiuraa. Kun kotimaassa ura ei lähtenyt lentoon, hän muutti Turkkiin ja teki siellä muutaman albumillisen musiikkia. Vuonna 1979 hän palasi euroviisulavalle edustaen kotimaataan kappaleella Je suis l'enfant soleil. Erinomainen kappale ja jälleen vahva tulkinta riittivät kolmanteen sijaan, mutta tälläkään kertaa menestys ei nostanut laulajaansa pysyvästi tähtitaivaalle. 1980-luvulla David haki vauhtia uralleen muun muassa Norjasta käsin.

Minusta Anne-Marie David olisi ansainnut paljon paremman uran kuin mitä hän sai. Laulajan lahjoista todistaa kahden euroviisuedustuksen lisäksi muun muassa Tu te reconnaîtras -singlen b-puoli Au bout du monde. Valitettavasti kappaletta ei löydy YouTubesta tai GrooveSharkista.

Tämä kappale löytyy kuitenkin Anne-Marie Davidin kokoelmalevyltä Je suis l'enfant soleil. Tu te reconnaîtras löytyy lisäksi lähes kaikilta Eurovision laulukilpailut -aiheisilta kokoelmalevyiltä.

torstai 12. huhtikuuta 2012

85. Céline Dion: 1 fille & 4 types (2003)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Kun kanadanranskalaisen laulajatähden Céline Dionin englanninkielinen ura oli huipussaan, antoi ranskankieli hänelle mahdollisuuden irroitella ja kokeilla jotain muuta. Aiemmin samana vuonna vastikään äidiksi tullut Dion oli aloittanut viisivuotisen konserttiputken Las Vegasissa. Neljän ranskalaisen muusikon ja lauluntekijän kanssa tehty 1 fille & 4 types on vastakohta Las Vegasin ylellisyydelle. Riisutut sovitukset ja pitkälle akustinen tunnelma tekee levystä lämpimän ja miellyttävän. Viiden muusikon yhteistyö toimii ja levy on yksi Dionin parhaista.

Suhtautumiseni Céline Dionin englanninkieliseen ja ranskankieliseen tuotantoon on kuin kuuntelisin kahta eri artistia. Itse olen aina pitänyt enemmän tämän kanadanranskalaisen laulajan äidinkielellään esittämästä musiikista, sillä se tuntuu paljon omakohtaisemmalta ja aidommalta.

Aina 1990-luvun alkupuoliskolla tapahtuneen kansainvälisen läpimurtonsa jälkeen näitä Dionin kahta uraa on viety hyvin eri suuntiin. Maailmanmarkkinoille suunnatut englanninkieliset levyt ovat korostetun Amerikkalaisia. Siirappinen tuotanto, amerikkalais-"iskelmän" veteraanilauluntekijät Diane Warrenista David Fosteriin ja levyn kansissa esiintyvän artistin glamouria tihkuva imago aiheuttavat hylkimisreaktion monissa kuuntelijoissa. Dion laulaa hyvin, mutta englanninkieli on laulajalle selvästi vieras kieli ja hän saa lauluihin harvoin kovin henkilökohtaista otetta.

Läpimurron jälkeen Céline Dionin ranskankielinen ura jäi kakkosprioriteetille, mutta se oli vain hyvä asia. 1 fille & 4 types ("Yksi likka ja neljä jätkää") on hyvä esimerkki siitä, miten laulaja sai ranskankielisellä albumilla rentoutua ja tehdä jotain aivan muuta. Itsepalvelupesulassa(!) kuvattu levyn kansi (ja ensimmäinen musiikkivideo) ovat hyvin kaukana Las Vegasin kimalluksesta.

Céline Dionin taustalla soittavat ja laulavat neljä "jätkää" olivat hänen kaksi edellistä ranskankielistä levyään tuottaneet Jean-Jacques Goldman ja Erick Benzi, ranskalainen lauluntekijä Jacques Veneruso ja kitaristi Gildas Arzel.  Levy tuotettiin pienellä miehityksellä (likan ja jätkien lisäksi levyllä esiintyi vain kourallinen muita muusikoita) ja äänitettiin nopealla aikataululla Dionin Las Vegasin konserttien välissä. Goldman, Veneruso, Benzi ja Arzel vastasivat myös levyn sävellyksistä. Mikäli Tout l'or des hommes -musiikkivideota on uskominen, levynteko ja yhdessä musisoiminen oli hauskaa.Tämä myös kuuluu levyllä.

Kanadalaistähti, jota yksi säveltäjistä kutsuu laulajien Rolls Royceksi, on tehtävänsä tasalla. Englaninkielisillä levyillä ihmisiä ärsyttävät maneerit ovat tällä levyllä aisoissa ja ranskankielellä laulettaessa ne tuntuvat jopa kuuluvan asiaan. Levyllä ääneen pääsevät myös säveltäjät, kappaleella Apprends-moi lauluvuoron saavat Dionin lisäksi kaikki neljä jätkää. Yhteistyö toimii tässäkin saumattomasti.


Sovitukseltaan rikkain kappale soundeiltaan varsin riisutulla levyllä on kappale Je lui dirai (Kerron hänelle), joka on Dionin rakkauslaulu vastasyntyneelle pojalleen Réné-Charlesille. Laulun tekstissä laulaja kuvailee mitä kaikkea hän kertoo lapselleen tämän synnyttyä.

Kerron hänelle
että elämä kutsuu häntä
ja maailma odottaa,
että maa on niin kaunis
ja taivas suuri.
Kerron hänelle
että hän on kaunis,
rakastan häntä,
hän on elämäni ja iloni.
Hän on yksi miljoonien joukossa,
mutta silti minulle ainutlaatuinen. 

Hempeän tekstin vastapainoksi ripeästi etenevä kappale on sovitettu kuullostamaan lähinnä irlantilaiselta kansantanssilta. Säveltäjä-sanoittaja Jean-Jacques Goldmanin tyylien yhdistelmä toimii, ja kappale on levyn ehdottomia huippukohtia.
Levy päästää kuulijan lähemmäksi 35-vuotiasta laulajaa kuin hänen muu tuotantonsa. Laulaja myös esittelee levyllä monipuolisuuttaan. Siirappisista balladeista tunnettu Dion osoittaa kappaleessa Et je t'aime encore, että herkistely onnistuu myös ilman keinotekoisia makeuttajia. Kappale löytyy englanninkielisenä aiemmin samana vuona ilmestyneeltä Dionin albumilta One heart.
1 fille & 4 types -levyn jälkeen Céline Dion on julkaissut yhden ranskankielisen albumin ja kaksi englanninkielistä levyä. Vuonna 2007 julkaistu Taking chances on kansainvälistä soundia hakeva, teknisesti pätevä mutta jälleen kovin kylmäkiskoinen kokoelma amerikkalaisille hittilistoille sopivaa taustamusiikkia. Samana vuonna julkaistu ranskankielinen D'elles puolestaan on kunnianhimoinen albumi, jonka laulut on tehty ranskalaisten ja kanadalaisten naisrunoilijoiden teksteihin. Dionin kaksi uraa kulkevat siis edelleen täysin omia latujaan.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

79. Anggun: Au nom de la lune/Anggun (1997)

Kuuntele koko albumi Spotifysta ranskaksi tai englanniksi.
Indonesialaissyntyinen Anggun tuli tunnetuksi 1997-luvun loppuvuosina hitillään Snow in the Sahara. Anggun aloitti maailmanvalloituksensa Ranskasta käsin, jossa hänen ensimmäinen ranskankielinen albuminsa Au nom de la lune oli suuri menestys. Albumi julkaistiin samana vuonna kansainvälisille markkinoille englanninkielisenä versiona, joka sisälsi lisäksi cover-version David Bowien kappaleesta Life on Mars. Muuten englanninkielinen albumi on kanttaan myöten suora kopio alunperin Ranskassa julkaistusta albumista, joten tämä blogini kirjoitus käsittelee samalla kertaa levyn molempia versioita.

Vuosi 1997 oli minulle tärkeää aikaa. Olin saanut Vaasan yliopiston viestinnänopintoni gradua vaille päätökseen ja muutin kotikaupunkiini Tampereelle opiskellakseni Tampereen yliopistossa ranskaa. Samana vuonna muutin ensimmäiseen omaan kotiini ja tapasin tulevan vaimoni. Ranskanopintojeni ohella työskentelin Aamulehden ulkomaantoimitussa freelancerina. Töiden ja opiskelujen taustalla kuuntelin paljon radiota, ja yksi useimmin soineista kappaleista oli David Bowien alun perin tekemä Life on Mars, jonka esitti nyt eksoottisella äänellä varustettu Anggun. En sen paremmin tutustunut laulajaan, ennenkuin ranskalainen kirjeystäväni lähetti minulle hänen englanninkielisen albuminsa, jolta kyseinen kappale löytyi. Sain myös tietää levyn ranskankielisestä versiosta, jonka ostin pari vuotta myöhemmin Brysselistä.

22-vuotiaana Ranskaan muuttanut, aiemmin kotimaassaan Indonesiassa uraa tehnyt Anggun sai lentävän lähdön kansainväliselle uralleen. Ranskalainen huipputuottaja, mm. Céline Dionin ja Jean-Jacques Goldmanin kanssa työskennellyt Erick Benzi ihastui hänen ääneensä, ja tuotti hänen ensimmäisen ranskankielisen albuminsa Au nom de la lune. Aiemmin rokahtavampaa musiikkia äidinkielellään esittänyt laulaja yhdisti uudella levyllään eurooppalaista pop mainstreamia ja aasialaisia sävyjä. Yhdistelmä toimi, ja levy menestyi erinomaisesti ranskankielisissä maissa. Levyn ensimmäinen single La neige au Sahara oli vuoden soitetuin kappale Ranskan radiossa.
Menestyksen innoittamana albumi julkaistiin nopeasti myös englanninkielisenä nimellä Anggun. Sen suurimmaksi hitiksi nousi Ranskan tapaan Snow on the Sahara, ja Yhdysvalloissa albumi julkaistiinkin tällä nimellä. Toisena singlenä levyltä julkaistiin englanninkielisille markkinoille kappale A Rose in the wind, joka yhdistää hienosti 1990-luvun poptrendejä ja indonesialaisia sävyjä. Kappale antaa Anggunille myös mahdollisuuden osoittaa laajaa ääniskaalaansa.
Au nom de la lune -albumin kappaleista vastasivat pääasiassa tuottaja Erick Benzi ja toinen tärkeä ranskalainen lauluntekijä Jacques Veneruso, joka myöhemmin on tehnyt lukuisia hittejä muun muassa Céline Dionille.

Yksi levyn kauneimmista kappaleista on sen ranskankielisen version nimikappale Au nom de la lune, joka julkaistiin myös englanninkielisenä singlenä nimellä By the moon.
Vaikka tiedän monta artistia, jotka ovat levyttäneet sekä englanniksi että ranskaksi, en tiedä toista jonka urat olisivat kulkeneet yhtä rinnakkain. Anggunin ensimmäisen kansainvälisen albumin englannin- ja ranskankieliset versiot ovat kauttaaltaan samankaltaiset aina kansikuvaa ja cd-etikettiä myöten. Ainoana erona levyillä on niiden kieli sekä kappale Life on Mars, joka löytyy vain albumin englanninkieliseltä versiolta. Anggunin hieno versio tekee mielestäni oikeutta David Bowien alkuperäissävellykselle.

Kaksoisalbumikonsepti toimi hienosti ja Anggun oli 1990-luvun lopulla maailman myynein aasialaissyntynein artisti. Näinollen myös hänen kaikki neljää seuraavaa albumiaan on tehty samalla konseptilla, samanaikaisesti sekä ranskaksi että englanniksi. Valitettavasti näiden levyjen menestys ei ole aivan yltänyt Au nom de la lune ja Anggun -albumien tasolle.

Anggunilla on edelleen merkittävä rooli Ranskan poppiireissä. Tänä vuonna hänet on valittu edustamaan Ranskaa Eurovision laulukilpailuissa kaksikielisellä kappaleella Echo (You and I). Minä ainakin odotan ja toivon hänelle suurta menestystä ja paluuta maailman radioaalloille.

lauantai 18. helmikuuta 2012

70. Gilbert Bécaud: Nathalie/Mon arbre (single 1964)

Ranskalaisen Gilbert Bécaud'n hitti Nathalie tunnetaan meillä paremmin Tapani Pertun esityksenä. Kappale kertoo tarinan ranskalaisesta miehestä, joka tutustuu Moskovan nähtävyyksiin nuoren naispuolisen oppaansa ohjauksessa. Tiukan protokollan väljetessä syntyy rakkaus näiden kahden ihmisen välillä, jotka rautaesirippu kuitenkin erottaa toisistaan. 

En muista, milloin ensimmäistä kertaa kuulin Nathalie-kappaleen, mutta veikkaan että minua kosketti aluksi Saukin tekemä suomennos Pierre Délanoën tekstistä, jonka esitti Tapani Perttu. Olin toki kuullut siitä, miten Neuvostoliittoon matkustaville turisteille oli järjestetty opas, jonka tehtävänä oli katsoa että vieras menee vain sallittuihin paikkoihin ja kuulee vain sallitun, "oikean" version maan historiasta ja tilanteesta. Minua kiehtoi tapa, millä Délanoë ja Saukki onnistuivat rakentamaan tästä asetelmasta romanttisen rakkaustarinan.



Lumisella Punaisella torilla kulkee kaksi ihmistä. 
Ranskalainen vieras ja hänen nuori ja kaunis venäläinen oppaansa. 
Opas kertoo vakavana vallankumouksesta ja vie vieraan katsomaan Leninin mausoleumia. 
Vieras ei kuitenkaan kuuntele, vaan katselee oppaansa vaaleita hiuksia ja odottaa hetkeä,
 jolloin he kaksi menisivät läheiseen kahvilaan juomaan kupin kuumaa kaakaota. 
Vieras antaa kätensä naiselle, 
heidän katseensa kohtaavat
 ja nuori antaa vieraalle vienon hymyn. 
Oppaalla on kaunis nimi, Nathalie.

Kierroksen jälkeen opas vie vieraan asuntolaan,
 jossa hänen opiskelijakaverinsa odottavat. 
Opiskelijat kysyvät, vieras vastaa ja opas tulkkaa. 
Keskustelussa sekoittuvat niin Pariisin bulevardit, Ukrainan tasangot kuin Moskovan valotkin. 
Iloinen joukko avaa pullon ranskalaista sampanjaa, yhdessä tanssitaan ja lauletaan.

Vieraat lähtevät ja huone tyhjenee. 
Ranskalainen turisti on huoneessa kahden oppaansa kanssa. 
Enää ei puhuta vakavia sanoja, Lenin ja vallankumous ovat unohtuneet.

Mies palaa Pariisiin. 
Hänen elämänsä on tyhjää, 
mutta hän odottaa jo sitä että joskus Pariisissa 
Nathalie olisi vieras ja hän saisi olla opas.

Ranskankielen opiskelijoille kappale ja videossa näkyvä tekstitys on oivaa harjoitusta menneiden aikamuotojen (passé composé:n ja imparfait'n käytön erot) ja konditionaalien käytössä. Suomalaisille laulun ymmärtämistä helpottaa se, että Saukin sanoittama suomenkielinen versio vastaa alkutekstiä lähes yksi yhteen.

Ostin nyt syksyllä Pariisista Gilbert Bécaudin kokoelmacd:n. Levyltä löytyi tietenkin Nathalie, joka oli vuonna 2001 kuolleen Bécaud'n suurimpia hittejä yhdessä Et maintenant -kappaleen (jonka englanninkielisen version What now my love ovat levyttäneet muun muassa Frank SinatraPetula Clark, Elvis Presley ja Agnetha Fältskog) kanssa. En kuitenkaan löytänyt ainakaan tältä levyltä muita Becaud'n kappaleita, jotka olisivat vedonneet minuun samalla tavalla kuin tämä Punaisen torin rakkaustarina.
Singlen b-puolen kappale Mon Arbre on hyvin perinteinen ranskalainen chanson 1960-luvun alkupuolelta. Sekään ei kuitenkaan kuulu samaan klassikkokastiin Nathalien kanssa.

Mon arbre by Gilbert Bécaud on Grooveshark

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

66. Jeane Manson: J'ai déjà vu ça dans tes yeux/Ma pauvre musique (single 1979)

Euroviisukappaleet lokeroidaan usein omaan kastiinsa erotuksena muusta, "paremmasta" musiikista. Jopa euroviisufanit, minä mukaanlukien, helposti kuuntelevat Eurovision laulukilpailuissa kuulemiaan kappaleita aivan eri aivolohkolla kuin ns. tavallista popmusiikkia. Ajoittain, aika usein itse asiassa, viisumassasta nousee kuitenkin kappaleita, jotka murtavat tämän keinotekoisen raja-aidan. Minun kohdallani yksi hieno esimerkki on Jeane Mansonin vuonna 1979 esittämä kappale J'ai déjà vu ça dans tes yeux, joka on yksi suosikkilauluistani niin euroviisuympyröissä kuin niitten ulkopuolellakin.

Vuoden 1979 Jerusalemissa pidetyt Eurovision laulukilpailut ovat minulle tärkeä lapsuuden muisto. Olin kahdeksanvuotias, ja kyseiset kisat olivat yhdet ensimmäisistä viisumittelöistä, jotka sain katsoa alusta loppuun, noin kello yhteen yöllä saakka. Kisoista äänittämäni kasetti soi nauhurissani vuosikausia, ja kisojen laulut painautuivat mieleni nuottiviivastolle pysyvämmin kuin monen muun sitä seuraavan vuoden viisutyrkyt.

Tämän vuoden hienoin viisuääni kuului Jeane Mansonille, jonka tumma ja sielukas ääni kantoi hyvin Luxemburgin edustussävelmää J'ai déjà vu ça dans tes yeux, jonka oli säveltänyt Jean Renard. Kasettia kuunnellessani näin mielessäni tumman ja vahvan naishahmon viisulavalla laulua esittämässä. Kun 14 vuotta myöhemmin katsoin kisaa videolta olin hämmästynyt. Lavalla esiintynyt laulaja ei vastannut lainkaan sitä kuvaa, jonka olin laulajasta itselleni muodostanut.
Ulkomuodon lisäksi minut yllätti upeaäänisen laulajan tausta. Kysymyksessä ei ollutkaan ranskalaisen chansonperinteen elämää kokenut kasvatti, vaan nuori amerikkalainen malli (alkuperäiseltä nimeltään Jean Manson) joka oli niittänyt mainetta mm. Playboy-lehden keskiaukeaman tyttönä 1970-luvun alussa. Poseeraamisen lisäksi näyttelijän töitä tehnyt Manson muutti Ranskaan 1970-luvun loppupuolella elokuvauraansa edistääkseen. Näytelijänuran sijaan Manson löysi paikkansa Ranskan musiikkielämässä, ja hänestä tuli pian suosittu laulaja uudessa kotimaassaan. Hyvästä ulkoäöstä ei varmasti ollut haittaa uran luomisessa, mutta Manson osoittautui myös erinomaiseksi laulajaksi.

Menestys Ranskassa poiki Mansonille pestin edustamaan Luxemburgia Eurovision laulukilpailuissa vuonna 1979. Kappale J'ai déjà vu ça dans tes yeux (="Näin sen jo silmissäsi") jäi 13. sijalle, liekö syynä viisuissa usein tarvittavan mahtipontisuuden puute vai pitkä ja vaikeasti lausuttava laulun nimi, eikä se kuulu Mansonin suurimpiin hitteihin. Minun mielestäni kappale on yksi vuoden 1979 viisujen kohokohdista, tyylikäs ja perinteinen chanson Jean Mansonin upeasti tulkitsemana. Kappaleen levyversio on myös hieno, mutta se ei aivan tavoita liveversion tunnelmaa.

Uransa suurimmat hitit Manson levytti 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alkupuoliskolla, mutta suosion laskettuakin hän jatkoi uraansa Ranskassa laulaen iskelmän lisäksi countrya ja gospelia ja näytellen televisiosarjoissa. Itselleni Mansonin uran kappaleet ovat tulleet tunnetuiksi kokoelmalevyjen myötä, joista tosin vain harvalta löytyy tämän singlen A-puoli.

Tämän singlen b-puoli Ma pauvre musique on vieläkin harvinaisempi. Samanlaisesta tunnelmapalasta ei tässä kappaleessa ole kysymys, esitys kuullostaa lähinnä albumin täytekappaleelta.
Jeane Mansonin tarina kertoo siitä, kuinka vähissä vaatteissa keimaileva mallityttönen voi luoda uskottavan uran laulajana. Tästä voivat tämän päivän Aitolehdet ja Tukiaiset ottaa opiksi.

maanantai 6. helmikuuta 2012

64. Bibie: Regards (1986)

Ghanalaissyntyinen Bibie nousi tähdeksi kappaleella Tout simplement, josta tuli suuri hitti ranskankielisessä Euroopassa 1980-luvun puolivälissä. Kovin pitkään menestystä ei kuitenkaan kestänyt, ja häntä voidaan varauksin pitääkin yhden hitin ihmeenä. Ranskanreisulla ostamani albumi Regards on hieno levy, jonka menestys olisi varmasti ollut parempi, jos ranskankielinen poppi olisi saanut maailmalla samanlaiset mahdollisuudet kuin englanninkielinen.

1980-luvulla Suomen radiossa, kuten muuallakin, englanninkielinen popmusiikki jyräsi muut kielet, usein myös suomenkielen. Onneksi oli myös poikkeuksia. Muistaakseni Tapani Ripatin juontama Huippuhitit-ohjelma esitteli menestyskappaleita eri Euroopan maiden listoilta. Vuonna 1986 yhdessä jaksossa soitettiin ranskalaishitti Tout doucement. Opiskelin ranskaa yläasteella ja kieli kiinnosti minua. Myös sävelmä oli tarttuva ja Bibie-nimisen laulajan äänessä oli tyylikästä syvyytä. Kun muutama vuosi myöhemmin olin Ranskassa kielikurssilla, etsin tämän levyn käsiini.


 (parempilaatuinen versio kappaleesta löytyy täältä.)

En kovinkaan paljon tunne Bibie-nimisen laulajan historiaa. Ranskankielisen Wikipedian mukaan kysymyksessä on alun perin Ghanasta Ranskaan muuttanut laulaja, jonka suurimmat menestysvuodet osuivat 1980-luvun puoliväliin. Laulaja teki muutaman albumin ja hitin vuosien 1985-1992 välissä, mutta sen jälkeen hänen uransa sammui.


Bibien ura jäi ehkä lyhyeksi, mutta hänen toinen albuminsa Regards on kuitenkin tyylikäs levy. Levyn kappaleita on ollut säveltämässä kaksi tunnettua lauluntekijää Didier Barbelivien ja Jean-Paul Dréau, ja heidän ammattitaitonsa kuuluu läpi levyn. Dréun kynästä ovat blogini kaksi ensimmäistä kappaletta Tout doucement ja Chanteuse de chanson d'amour.

Didier Barbelivien vastaa levyn dramaattisimmasta kappaleesta Une autre façon d'aimer.


Minua harmittaa edelleen, että 1980-luvun lukiolaisen säästöbudjettiin ei mahtunut tämän albumin ostaminen cd:nä, vaan jouduin tyytymään vinyyliversioon. Nyt kyseistä levyä ei tunnu enää mistään saavan. Tuntemattomaksi ovat jääneet myös muut hienoäänisen Bibien albumit, joten en tiedä kuinka paljon hyvää musiikkia on jäänyt kuulematta.

lauantai 4. helmikuuta 2012

63. Nana Mouskouri: Turn on the sun (1970)

Kuuntele koko albumi Spotifyssa
Nana Mouskouri on ehkä lapsuuteni merkittävin laulaja. Jo aiemmin kerroin kuinka kuuntelin isäni ostamaa ranskankielisen Mouskouri-levyä unilevyksi, ja nukuin levykannen kanssa. Toinen tärkeä Nana Mouskouri -levy löytyi isovanhempieni levyhyllystä, ja aina käydessäni siellä halusin kuunnella tuota levyä. Sama silmälasipäinen naislaulaja esiintyi myös tällä levyllä ja kaivautui kuulaalla äänelläni lapsuuteni muistilohkoille. Kun noin 30-vuotta myöhemmin kuuntelin levyä uudelleen, tulvi mieleeni muistikuvia ja tunteita noilta herkiltä ajoilta. Eikä levy ollut muuttunut näiden vuosien aikana yhtään huonommaksi.

Lapsena (arviolta 2-5 vuotiaana) tärkein paikka mummolassa, kummilassa ja muiden tuttujen luona oli hylly, josta kyseisen paikan äänilevyt löytyivät. Isäni kodissa Pälkäneellä levyt löytyivät keittiön viereisen ruokailuhuoneen kirjahyllystä ja kuten kotona, tunsin täälläkin levyhyllyn sisällön paremmin kuin hyllyn omistaja. Tästä hyllystä löytyi myös levy, jonka kaksi tätiäni oli tuonut Lontoossa kuulemansa konsertin innoittamana tuliaiseksi kolmannelle tädilleni. Nana Mouskourin Turn on the sun -albumi oli voimasoitossa aina kun meidän perhe vieraili isäni vanhempien luona. Noin 30 vuotta myöhemmin lainasin tämän hyväkuntoisena säilyneen vinyylialbumin tädiltäni ja huomasin, että levy kuullosti edelleen erinomaiselta. Se on edelleen suosikkilevyjäni.

Kuten Une voix qui vient du coeur -albumin esittelyssä kerroin, Nana Mouskouri on viisikymmentä vuotta kestäneen uransa aikana myynyt levyjä joidenkin arvioiden mukaan enemmän kuin kukaan muu naislaulaja. Menestyksen yksi salaisuus on ollut se että Mouskourilla on koko uransa ajan ollut käynnissä vähintään neljä rinnakkaista uraa, ranskaksi, englanniksi, saksaksi ja äidinkielellään kreikaksi, ja samaan aikaan hän on levyttänyt myös muilla kielillä.

Albumi Turn on the sun osuu Mouskourin uran vaiheeseen, jossa hän oli jo tunnettu ja menestyvä laulaja Ranskassa ja Saksassa, ja englanninkielinen ura oli lähtenyt hyvään käyntiin. Levy tehtiin osin Ranskassa ja osin Isossa Britanniassa. 
Levyn kappale Down and out and far from home on hyvä esimerkki Mouskourin monikulttuurisesta tuotannosta. Laulun kirjoittivat amerikkalaisranskalainen lauluntekijäpari Joe Dassin ja Pierre Delanoë, ja laulun taustalla soittaa ja laulaa Mouskourin aviomiehen johtama kreikkalaisyhtye The Atheniens. Kreikkalaissyntyinen ja Ranskassa asuva tähti laulaa englantia lähes täydellisellä brittiläisellä aksentilla.

Mouskourin kuulas ja kirkas ääni oli mielestäni parhaimmillaan juuri 60- ja 70-lukujen vaihteessa. 1980-luvulla hänen laulutapansa alkoi pahasti manerisoitumaan, joten en ole kovinkaan paljon innostunut hänen myöhemmästä tuotannostaan.
Tällä albumilla Mouskourin lauluääni pääsee parhaiten oikeuksiinsa kappaleessa Open your eyes, jossa säestyksenä on ainoastaan yksi lyömäsoitin.
Kansainvälisestä urastaan huolimatta Mouskouri ei koskaan peitellyt kreikkalaisuuttaan. Hänen 1960-70-lukujen albuminsa sisälsivät lähes kaikki kreikkalaisia lauluja. Varsinkin kreikkalaissäveltäjä Manos Hadjidakisin sävelmät saivat tunnettuutta maailmalla Mouskourin levyjen ansiosta. Turn on the sun -albumilla on kolme Hadjidakisin sävellystä, joista kaksi laulaja esittää äidinkielellään The Atheniens -yhtyeen säestämänä.
Nykyään Mouskouri tunnetaan maailmalla parhaiten 1980-luvun hiteistänä Je chante avec toi liberté ja Only love. Itse pääsin katsomaan häntä, kun hänen jäähyväiskiertueensa käväisi Suomessa vuonna 2005. Täysin eläkkeelle Mouskouri ei vielä ole jäänyt, 77-vuotias laulaja suunnittelee parhaillaan kiertuetta Saksassa, missä 50 vuotta sitten julkaistu Weiße Rosen aus Athen oli hänen ensimmäinen suuri hittinsä Kreikan ulkopuolella.

Itselleni tärkeimmät Mouskourin levytykset tulevat kuitenkin 40-vuoden takaa, jolloin kuuntelin näitä levyjä keskittyneesti suuret kuulokkeet korvillani. Mouskourin vanhoja albumeja ei ole julkaistu cd:nä (lukuunottamatta muhkeaa 34 cd:n boksia), mutta sen kappaleet ovat onneksi kuunneltavissa Spotifyssa ja ladattavissa muun muassa iTunesin kautta.